Lyttykuonokoirien jmv. omistajat - hävettääkö?
Tuossahan se jo olikin, mutta vielä monisanaisemmin: lyttykuonojen* ja muiden sairaiden rotujen omistajat - hävettääkö, että olette teollanne edistäneet eläinrääkkäystä? Ja että koiranne kärsii koko elämänsä? Tunnetteko, kuinka teitä tuijotetaan paheksuvasti?
*Englanninbulldogit, ranskikset, mopsit ja monta muuta rotua.
Kommentit (59)
Ranskalaisemme on rakas pikku perheenjäsen, fiksu ja hauska. En todellakaan häpeä.
Fiksukin voi olla, hauskuus lienee suureksi osaksi sairauden syytä.
Suosittelen tästä lähtien häpeämään ja opeta muutkin perheenjäsenesi siihen. Älä koskaan puhu koirastasi mainitsematta sen onnetonta, sairasta elämää, muutoin yllytät muita jatkamaan eläinrääkkäystä.
Häpeä on terve tunne.
eikä kyllä hävettänyt. En ymmärtänyt häpeämisen päälle silloin ollessani lapsi, nyt ehkä mietityttäisi. Meidän koira ei kyllä kärsinyt hengitysvaikeuksista, mutta eipä siksi saanutkaan muotovaliomerkkejäkään. Oli siis tavallista pidempikuonoinen.
Myöhemmin meillä oli sitten boxeri, enkä senkään kohdalla hävennyt, enkä huomanut mitään hengityshankaluutta. Ei sekään ollut muotovaliokoira.
Ihania koiria olivat molemmat. Todellisia luonteita.
Ranskalaisemme on rakas pikku perheenjäsen, fiksu ja hauska. En todellakaan häpeä.
olkoon kuinka rakas hyvänsä, kärsii se silti typerästä jalostuksesta. Kyllähän vammainen lapsikin on rakas, mutta miksi hommata ehdoin tahdoin epämuodostunut koira, sitä en käsitä.
Vaan tunnen suurta ylpeyttä.
Varsinkin kun vastaan kävelee jonkin ylikasvaneen rottalajikkeen omistaja.
Enkuilla on paljon muitakin vaivoja kuin hengittäminen. Suosittelen lukemaan mm. tämän bloggauksen:
http://olennaisestisairaampi.com/elamaa/
(Miksi kenenkään ei pitäisi ostaa englanninbulldoggia)
Kuulostaa hyvältä, että nyt mietityttäisi. Siitä se lähtee :)
Vaan tunnen suurta ylpeyttä. Varsinkin kun vastaan kävelee jonkin ylikasvaneen rottalajikkeen omistaja.
Ylpeyttä siitä, että olet eläinrääkkäjä? Täh?
Ei hävetä. Kun ostin koiramme 9 vuotta sitten, ei kyseisistä sairauksista tiedetty ostajien keskuudessa höykäsen pöläystä.Kasvattajat takuulla tiesivät, mutta ei sitä meille ostajille kerrottu. Nyt en enää samaa rotua ottaisi. Kyseessä siis cavalier.
Tuossahan se jo olikin, mutta vielä monisanaisemmin: lyttykuonojen* ja muiden sairaiden rotujen omistajat - hävettääkö, että olette teollanne edistäneet eläinrääkkäystä? Ja että koiranne kärsii koko elämänsä? Tunnetteko, kuinka teitä tuijotetaan paheksuvasti?
*Englanninbulldogit, ranskikset, mopsit ja monta muuta rotua.
Jotenkin se on niin ristiriitaista, että koira on otettu makean ulkomuodon perusteella " rakkaaksi perheenjäseneksi" siis eläin joka on lähtöjään tehty sairaaksi, kykenemättömäksi lisääntymään luonnollisesti jne. Sitten sitä muka rakastetaan, vaikka jokaisen vastaavan ostaminen tarkoittaa sitä, että vastaavia tuotetaan lisää.
Miksi ihan tavallisennäköistä, tervettä eläintä ei voisi rakastaa? Miksi pitää vammautettuja eläimiä ottaa?
että lyttykuonokoirien omistajat pitävät hengitysvaikeuksista aiheutuvaa rohinaa ja ylenmääräistä läähätystä ihan normaalina, tietysti, koska he ovat tottuneet siihen.
olla, itse en hankkisi. En myöskään mitään mäyräkoiraa. Sen onnettomat jalat ahdistavat. Meillä sekarotuinen lapinkoira. Varsin kiva sekin ja hengitys kulkee normaalisti.
ne kun tuntuvat olevan nyt muodissa n. 10-12 v tyttöjen "omaksi koiraksi". En käsitä, mitä ihmisten päässä liikkuu, vai eivätkö he vain vaivaudu lukemaan mitään ko. rodusta, riittää että on söpön näköinen.
Meille ei mitään muita tule kuin sekarotuisia.
Enkuilla on paljon muitakin vaivoja kuin hengittäminen. Suosittelen lukemaan mm. tämän bloggauksen:
<a href="http://olennaisestisairaampi.com/elamaa/" alt="http://olennaisestisairaampi.com/elamaa/">http://olennaisestisairaampi.com/elamaa/</a>(Miksi kenenkään ei pitäisi ostaa englanninbulldoggia)
Kuulostaa hyvältä, että nyt mietityttäisi. Siitä se lähtee :)
En juuri pysty ymmärtämään miksi koiran hankinta ylipäänsä olisi paljon parempi kuin jalostetun koiran hankinta. Mutta hei, ehkä sua ylemmyydentunnossasi alkaa nyt mietityttämään. Kuulostaa hyvältä, siitä se lähtee. ;)
Ihmisten pitäisi ymmärtää, että koiranjalostus perustuu pienten piirien perverssiin näkemykseen omasta vallastaan toisen elävän olennon elämään. Sillä ei ole mitään muuta perustelua, eikä sillä ole mitään tekemistä koirien terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Se että saa koirasta sen näköisen kuin itse tahtoo, kihahtaa helposti hattuun jos elämässä ei ole muita meriittejä. Jokainen koirapiireissä liikkunut tietää, että osa kasvattajista ja koiraintoilijoista on sellaisia, ettei hissi aivan kulje ylös asti. Silti he kasvattavat ja jalostavat koiria ja pitävät itseään kovinkin ekspertteinä. En näitä ihmisiä tavattuani ole ollenkaan ihmeissäni siitä, että jos joku jossain on sanonut, että koiralle pitää jalostaa sellaiset silmät, etteivät ne pysy päässä, niin nämä tyypit sitten jalostavat sellaisen koiran ja ovat siitä hirveän ylpeitä. Ei vaan äly riitä enempään.
Puhumattakaan saksanpaimenkoirasta! Hyi, että tekee pahaa! Enpä tunne yhtäkään täysin tervettä koiraa rotunsa puolesta!
OT, miksi te sairaat ihmiset teette lapsia?? Kaikenmaailman astmaatikot, kauhea katsoa kun juostessa lapsenne vinkuu ja rohisee. Tai mielenterveysongelmaiset, onko kiva kun lapsenne ei sopeudu normaaliin elämään vaan tarvitsee terapiaa mahdollisesti läpi koko elämänsä.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 10:53"]
OT, miksi te sairaat ihmiset teette lapsia?? Kaikenmaailman astmaatikot, kauhea katsoa kun juostessa lapsenne vinkuu ja rohisee. Tai mielenterveysongelmaiset, onko kiva kun lapsenne ei sopeudu normaaliin elämään vaan tarvitsee terapiaa mahdollisesti läpi koko elämänsä.
[/quote]
Ihmisen oikeutta lisääntyä, ja kasvattajan oikeutta pilata tahallisesti myymänsä tuote ei voi verrata keskenään.
Älkääpä yrittäkö keksiä tekosyitä, kuten tuo edellinen joka oli sitä mieltä että astmaatikkojen lisääntyminen on rinnastettava sairaiden koirien jalostuksen tukemiseen. Oletko tosiaan samaa mieltä, että astma ja siitepölyallergia ovatr verrattavissa tahallaan pilalle jalostettuun rakenteeseen? Kun minä astmaisena saan lapsen, ei ole lainkaan varma että lapselle tulee astma. Kun otan englanninbuldogin pennun, olen varma että koira kärsii ihmisen mielivallasta.
Tai sitten te jotka kehutte kuinka ihana mopsi teillä on. Kuvitteletteko ettei oleellisesti terveempi koira olisi myös ihana?
Ja te, jotka aina jaksatte kehua miten teidän koiranne on ihan terve. Vaikka olisikin, tuette toiminnallanne sairaiden rotujen jalostusta. Tukisitko pentutehtailuakin, koska koira saattaisi olla terve? Todennäköisesti koirasi kärsii silti, vaikkei sitä näytä.
Ugh.
Muistetaan se, että keskustelu koirien terveysongelmista on hyvin nuorta ja tullut vasta netin käytön yleistyttyä, kun rotukohtainen keskustelu ei ole enää ollut kasvattajien ja dominoimaa.
Minä otin kymmenen vuotta sitten sairaan koiran, ja minulla on tallessa keskustelut joita kasvattajien kanssa käytiin rodun terveydestä. Nyt ei voi kuin nauraa sille suoralle kusetukselle jonka kohteeksi jouduttiin. Koira on sairas, ja kaikki sen ongelmat johtuvat jalostuksesta. Kun halusin keskustella asiasta, minut syyllistettiin suoraan huonoksi koiranomistajaksi joka pilasi kasvattajan suuren työn koska on niin tumpelo ettei ymmärrä koirista mitään. Nykyään kaikille on selvää, että tämä rotu on sairas ja voi huonosti, kiitos kansainvälisen huomion ja rotuyhdistyksen eläinlääkärin joka päätti tehdä koirista kattavat käytösongelmakartoitukset ja terveyskartoitukset ja on julkaissut tulokset kaikkien nähtäville.
On varmasti paljon kasvattajia, jotka kantavat huolta koirien terveydestä. Koirien myymisestä on kuitenkin tullut nopeasti kasvavaa bisnestä, ja minusta koiraharrastuksesta on sen myötä hävinnyt jotain arvokasta, mikä sitten näkyy koirien terveydessäkin.
Tai cavalier king charlesinspanielit, meidän lapsetkin tietää että rotu on niin sairas että sen aivot ei mahdu sen päähän. Mä en kyllä kehtaisi ostaa sellaista.