KOLIBRIT uuteen viikkoon
Tervehdys kaikille kolibreille !
Mä tein suunnitelmieni mukaan hätähousuna kp 25/29-34 lauantaiaamuna klo 4 aikaan Acon10-testin. Kolmessa minuutissa ei tullut kuin yksi viiva ja painelin takaisin nukkumaan. Aamulla 8 aikaan kun nousin ja vilkaisin uudelleen testiä niin sieltä löytyikin toinen erittäin haalea viiva eli haamu.
Nyt sitten ajattelin malttaa mieleni torstaihin saakka ja tehdä uuden testin. Oireita ei ole mutta ei kai vielä hirveästi pitäsikään olla.
Mitenkäs muilla on viikko alkanut ?
Kommentit (24)
Täällä ihan kivasti alkoi, askarreltiin lasten kanssa nyt aamulla ja poika luki kirjoja ruhtinaalliset 50min ruuan jälkeen!! Meillä siis vanhempi ei enää nuku päikkäreitä, vaan lepää. joskus menee näin hyvin, joskus saa tapella kun riehuisi vaan.
Vielä pitäisi kaksi kiertoa odottaa että pääsee yrittämään raskautua. Nyt kierrot ovat olleet hyvin epätyypillisiä minulle 27 ja 28pvä. Keskellä kiertoa kunnon ovulaatio tuntemukset, ei ole koskaan ollut tälläistä. Nyt la ja su sattui TODELLA kunnolla tuonne munasarjoihin, molemmille puolille. Oiskohan tässä kierrossa voinut tulla kaksoset? No turha sitä on miettiä,jos kierrot ovat näin säännölliset ja lyhyet niin tammikuun puolen välin jälkeen alkaa yritys.
Minä lueskelen kaikkia vauvajuttuja ja raskaana olevien päikkäreitä. Tämä on niin älytöntä, tulee vaan mieletön halu saada vauva.Pitäisi ehkä rauhoittua..
Ihan kiva talvinen keli, vähän liukasta vaan meinaa olla, kun pyöräillen kuljen.
En sitten kuitenkaan malttanut odottaa testaamisen kanssa pidempään... Lauantaina kp 29 testasin acon10:llä ja negan sain. Tänään kp31/24-32, eikä menkoista oo mitään tietoa. Pää on tyhjä, en tiedä miten tämä nyt näin menee hankalaksi. Jos menkat tästä nyt alkaa, taidan sittenkin langeta myös ovistesteihin, selvittääkseni, ovuloinko yleensäkään. Vai varmistuuko se niitten avulla?
Tosin yksi tuttavani lohdutti mua... Hän oli aikoinaan tehnyt negat kp28 ja 30, sitten kp 33 vasta plussan. Poika on jo 3,5v!! Että toivoa on vielä niin kauan kuin......
Illalla mennään vähän jouluostoksille ja lauantaina haetaan sit loput. Ihanaa päästä leluosastolle hypistelemään.
mulla ei nyt ihan kaikki mee putkeen....olen niin VIHAINEn...tekisi mieli motata miesta ja samalla
olen NIIIIN SURULLINEN! =(
olimme yhdessä päättäneet antaa kolmosen tulla jos on tullakseen....mies alkoi peruttaan puheitaan ja sanoi että ei nyt jaksa vielä yhtään huutajaa lisää....tosi kauniisti sanottu =¨¨(
ehkä olen niin lapsellinen ,mutta ihan oikeasti teki mieli motata miestä....niin ja ehkä vielä tätä lapsellisuttani =/ meinaan elää selibaatissa siihen asti kun mies taas herää vauva ajatukseen. eihän mulla ole mitään ehkäisyä niin eihän sitä voida seksiäkään harrastaa ;)
mä kyl räjähdän pian. aina kaikki tehdään mieheni halujen mukaan , minulta ei koskaan kysytä mitään mitä minä haluan......aargh!
nyt nousee savu päästä....mun tarttis varmaan mennä tonne lumihankeen jäähylle....ihan tarpeeksi rankkaa oli keskenmeno jossa menetin kaksosvauvamme syyskuussa...ja sitten vielä tämä ...=((
katselaan ja odotelleen koska mies taas herää...hohoijaa!
Tosi ikävää Aamu teillä. Toivottavasti mies olisi kärsinyt vain tilapäisestä mielenhäiriöstä tai jostain ja muuttaisi mielen. Osaan kuvitella miten tuo voi raivostuttaa! Luultavasti tekisin saman ja pitäisin miestä selibaatissa. =) Tsemppiä käännyttämiseen.
Täällä piinaillaan. Kp 30/28-32 ja viikonloppuna oli selkeät menkkojen merkit jotka ovat nyt kyllä kadonneet. Kuitenkin kummittelee se viime viikon nega ja usko on plussaan mennyt vaikka eihän sitä koskaan teidä. Eilen selailin kalenteria ja laskin kiertoja ja yleensä oli ollut tuo 30 päivää. Nyt päätin että jos perjantaina ei menkkoja kuulu niin sitten testataan. Jännittää pirusti ja vähän hirvittää että jos sen takia sitten menkat viitytteleekin...No sen näkee sitten.
Plussaonnea kaikille!
Nyt katsomaan mitä pojat on taas keksineet...
Teitähän on monta, jotka saatte jännätä plussan ilmestymistä testiin :-)Pidetään peukkuja kaikille! Aamulle jaksamista, niin se taitaa vaan olla että miehet ajattelevat nuo vauva-asiat järkeillen ja meillä naisilla siinä on enemmänkin tunteet mukana.
Täällä alkaa ovisaika pian lähestyä ja toivottavasti pääsisimme myös jännäämään joulunaikoihin, josko pikkukolmonen olisi tännekin tulossa...No eipä kannata kiirehtiä asioiden edelle ;-)
Tulkaapa muutkin kolibrit kertoilemaan kuulumisianne!
Mie en oo pahemmin tänne kirjotellu vaan lähinnä välillä käyny lueskelemassa teidän juttuja. Muutamaan päivään en oo päässy koneelle ollenkaan,ku oltiin ensin reissussa ja sit meillä oli vieraita. Mie testasin torstaina 1.12. haaleen PLUSSAN! En meinannu uskoo,joten testasin vielä toisella eri merkkisellä testillä ja sain vähän vahvemman plussan. Siirryin tonne odottajien puolelle elolintusiin. Toivottavasti siellä myös pysyn loppuun asti. Oonhan tänä vuonna jo kaks kertaa tippunu odottajien puolelta. Miulla on oireita tosi vähän ja siks pelottaa et taas on kohdunulkoinen raskaus. Piinaa kestää pari viikkoa. Sain ultran 19.12. Toivotaan et joulu menee ilosissa tunnelmissa ja voin " heittäytyä" kunnolla raskaaks.
Tavataan Odottajien puolella!! Mukavaa joulunodotusta ja paljon plussia kaikille joululahjaks!!
Soihdut ja lyhdyt palavat ulkona, vaikkei siellä muuten kovin talviselta näytä. Tunnelmallista kuitenkin. Odottelen Linnan juhlien alkamista. Mies kuulemma boikotoi.
Aamu: meillä meinasi käydä samoin. Oltiin jo päätetty, että annetaan kolmoselle mahdollisuus. Mies alkoi kuitenkin laskeskella rahoja ja alkoi jo perumaan koko juttua. Mä olin juuri poistatuttanut kierukan... Ei auttanut muuta kuin mököttää ja itkeä. Tuli sitten takaisin " järkiinsä" .
Viikon päästä pitäis menkkojen alkaa. Oviksen jälkeen oli useampi päivä vatsakipuja, nyt menneet ohi. Munasolu on kiinnittynyt, jos hedelmöittyminen tapahtui ja kaikki meni ok. Nyt vain odotellaan. Onneksi on kaikenlaista puuhaa. Vanhimmalla lapsella on joulujuhla tällä viikolla. Ihanaa mennä katsomaan.
Plussaonnea kaikille!
Oltiin tuossa sukuloimassa ja tultin tänään kotiin. Oli todella hankalla pitää suuta supussa vauva-asiasta, mutta sain kuitenkin pidettyä.
Mulle tuli kierukan poiston jälkeen täti kylään. Voipi olla, että parin päivän päästä päästään tosi toimiin. Isäntä jo kovasti oottelee.
Ja onnittelut Hipsuhiirelle ja muillekin plussanneille! Minäkään en kovin ahkerasti pääse tänne kirjoittelemaan, tuppaa nuo työt pahasti häiritsemään tätä surffausta:). Ja kun kotiin pääsen, niin pojat vaatii kaiken huomion, kun ovat olleet " vain" isin kanssa koko päivän. En nyt muista, kenen mies olikin kääntänyt kelkkansa tässä kolmosasiassa, toivotaan todellakin, että oli vain tilapäinen mielenhäiriö ja selibaatti tekee tehtävänsä. Tsemppihalaus! Oman napaan; täällä pitäisi kohta oviksen lähestyä, n. 24 menossa (molemmat edelliset raskaudet alkaneet n. kp 28 tienoilla). Olen nyt käyttänyt epäsäännöllisesti ovistikkuja, kun yritettäis sitä tyttöä laittaa alulle, mutta täytyy sanoa, että olen aika pihalla niiden kanssa... Joduin syömään antibioottikuurin pari viikkoa sitten ja silloin huvikseni testasin. Tuli haalea viiva testiviivan lisäksi. Kuurin jälkeen viivat katosi kokonaan ja taas tänä aamuna tuli haalea viiva. Pitäiskö tuon haalean viivan olla merkki siitä, että lh:t ovat alkaneet kohoamaan vai onko sekin silkka nega? Mammaksi.fi:n testejä olen käyttänyt, nyt enää pari jäljellä. Sitten varmaan heittäydytään vanhaan tapaan ihan " luonnon armoille" . Alkaa kypsyttää koko ovistestaus, kun en ymmärrä tuloksista mitään...
Heipä hei!
Hipsuhiirikös se ilmoitti saaneensa plussan? Ihanaa, onnea sylikaupalla ja toivotaan, että pikkuinen pysyisi kyydissä!
Voi Aamu, kurjaa, että miehesi käänsi kelkansa vastahankaan. Mikä ihme hänelle oikein tuli? Myönnettäköön että kyllä minäkin välillä pohdin (ja niin tekee varmaan miehenikin, en vain ole uskaltanut edes kysyä) onko tässä kolmannen lapsen yrittämisessä enää mitään järkeä ja varsinkin silloin pohdin asiaa oikein olan takaa jos lapset ovat rasittavalla tuulella jne...mutta kyllä minä siihen tulokseen olen tullut, että se kolmonen on saatava, oli elämä sitten vaikka kuinka rasittavaa sen jälkeen... :-) Haluan kokea vielä pienen ihmisen syntymisen ihmeen! Nyt osaisin kyllä nauttia...
Joo, kunhan tässä nyt edes tulisi raskaaksi...nyt on meneillään kp 46/41-55 ja tuntuu, ettei tässäkään kuussa ole taaskaan tärpännyt. Eilen oli sellaisia kummallisia tuntemuksia kohdussa. En osaa niitä oikein tulkita, mutta sellaisia omituisia pistäviä vihlaisuja siellä tuntui, vähän niin kuin kasvukipuja ja aivan kuin jokin olisi siellä raapinut, mutta eipä noista voi olla varma. Enpä ole ovistakaan tässä kuussa bongannut, joten ei kait se mitään erityistä tarkoita. Parempi kun ei rakentele mitään tuulentupia vaan katsoo ihan loppuun asti mitä tuleman pitää. Yhdeksän päivää tässä pitäisi vielä kärvistellä, jotta voisi edes testata, niin että tässä lähinnä yritän estää itseäni tekemästä ryntäystä apteekkiin testiostoksille.
Pitäisi käydä ostamassa lapsillekin joulujuhlavermeet...kun vain saisi itsestään sen verran irti, mutta kun ei huvita yhtään lähteä tuonne kylmään...kyllä se tästä iloksi vielä muuttuu. Itsepäisesti toivon saavani plussan joululahjaksi...kuten varmaan muutama muukin palstalainen :-)
Ei muuta kuin kovasti plussatuulia kaikille palstalaisille, josko tuleva uusi vuosi avautuisi meille kolmatta toivoville iloisissa merkeissä...
Tuosta oviksen testailusta sen verran, että minullakin tuolla tapaa ovat ovistestit minullakin reagoineet. Ensin saattaa näyttää haaleaa viivaa, sitten voi olla että viiva miltei huomaamaton ja parin päivän päästä viiva taas vahvistuu jne. Uskoisin että sinulla on ovis vasta edessäpäin jos kierrot ovat kerran pitkiä. Niin tai sitten voihan olla että jos on ollut välipäiviä testauksessa niin se lh-huippu on saattanut mennä ohitse...
Itse olen käyttänyt noita kotitestit-ovistestejä, tuovatpa jotain jännitettävää keskivaiheen kiertoon ;-) Ja jos olen ymmärtänyt oikein niin on mahdollisuus paremmin tähdätä ovikseen poikalapsen toivossa tai sitten välttää sitä, jos toiveena tyttö.
Täytyy jatkaa puuhailua pienten poikasten kanssa :-)
Itselläni epäuskoiset fiilikset että voisin olla raskaana. Että pitääkin olla tyhmä ja mennä etuajassa testailemaan. Lauantaina sain siis Acon 10:lla määräajan mentyä umpeen erittäin haalean viivan esiin eli haamun. Päätin että seuraava tesipäivä on torstai, jolloin ovistuntemusten mukaan tulee kuluneeksi se tasan 2 viikkoa. No nythän kävi niin hassusti että eilen hätäpäissäni testasin aamupissasta prisman testillä niin puhtaan negan kuin olla ja voi. Nyt siis menossa kp 29/29-34 ja oviksen tunsin kp 16.
Olen kyllä välillä miettinyt että mitäköhän siinä ovistuntemuksessa oikein tuntee ? Joskus ne menkat alkaakin nimittäin 15 päivää tuntemuksista 14 päivän sijaan. No lähellä se kuitenkin aina on ollut.
Nyt olen kyllä hyvin varma että huomenna testaan negan mutta pakko nyt kuitenkin testata kun olen lähdössä pikkujouluristeilylle niin tietää pitääkö glögit ottaa alkoholittomina vai ei.
vasta edesspäin. Toisaalta, jos meni jo ohi, niin olisipahan kerrankin " normaali" kierto ja pääsee pian taas yrittämään uudestaan:). Lääkekuurin johdosta kun olisi joka tapauksessa pitänyt jättää pupuilut mahdollisesti ohi menneen oviksen aikana. No, varmuuden vuoksi sitä kai pitää vielä vikitellä miestä ja testailla loput tikut, josko sieltä se kirkaskin ovisviiva vielä loppuviikosta tulisi.
Menkat alkoi aamulla vaikka olin jo aivan täysin varma että raskaana ollaan kun oireet oli sen mukaiset, mutta nyt siis uuta yritystä putkeen ja toivotaan että tässä kierrossa tärppää...
Plussaonnea muille piinailijoille! Ja tärppionnea muille! =)
Ensinnäkin Onnitteluhalit Hipsuhiiri!!!!
Aamu: Minulle tuli sellainen juttu mieleeni, kun kerroit menettäneesi kaksosvauvanne... Eli olisiko miehelläsi pelko siitä, että jotain vastaavaa voi sattua uudelleen? Jos hän kieltäytymällä koko vauvahankkeesta haluaakin suojella sinua ja itseään mahdollisilta vastoinkäymisiltä? Siis tää nyt on vaan tälläistä kotipsykologiaa. Yksillä tuttavillani oli kova vääntö kolmannesta lapsesta juuri sen takia, että mies oli kokenut keskenmenon ja toisen lapsen synnytyksen (jossa tuli komplikaatioita) niin kovana, että ei uskaltanut edes ajatella uutta raskautta. Miehet ei aina välttämättä halua myöntää pelkäävänsä sellaista tai sitten eivät edes itse tiedosta sitä. Jutelkaapa nyt vielä ihan rakentavasti aiheesta ;)
TIP1: Meillä onkin sitten sama kp menossa. Olikos sulla yleensä kuin pitkä kierto?
Mulla siis alkoi kans aamulla menkat ja kierrosta tuli 32 pvn pituinen.
Ajoituksessa meni siis mönkään, kun kahden lyhyen kierron jälkeen, lopetettiin puuhat liian aikaisin. Nyt oonkin jo laskenut kalenteriin valmiiksi päivät, jolloin ON harrastettaVA seksiä! Eikö romanttista!
Siinä on vaan se hankaluus, että keskivaihe ajoittuu juuri jouluviikonloppuun, jolloin menemme veljeni luo koko suku viettämään joulua. Ja on kuulemma naisten sauna ja miesten sauna... ;D
Onneksi on joulu ja suklaata on tarjolla joka paikassa, se lohduttaa edes vähäsen...
Bubles, meillä näyttää tosiaan olevan sama kp. Minulla kiertoo vaihtelee 28-32 pv:ssä, mutta yleisemmin se on sen 30 pv. Minäkin laittelin ruksteja kalenteriin ihan vaan miehelle tiedoksi.=)
Vähän jännittää että os tässä kierrossä sattuisi tärppäämään niin olisi laskettu aika syyskuussa samoin kuin kuopuksellakin joka syntyi 30.8 eli saapa nähdä osuisiko samalle päivälle. Minulla on molemmat syntyneet n. 2 viikkoa ennen la.ta joten kolmatta luultavasti sitten odoteltaisiin reippaasti yliajalle. =)
Pistelkäähän muutkin kuulumisia.
Pikaisesti taas pinoudun, kun lapset tuolla just heräilee (esikoinenkin nukahti odotellessaan minua pois pikkuveljen vierestä.. hyvää ne päiväunet tuolle vanhemmallekin välillä tekee!)..
Päivittelen tuossa parhaillaan meidän listaa, kun se on jäänyt ja jäänyt taas viime aikoina.. Epätoivoisesti yritän nyt tarkistella pinoja, että onko siellä uusia tietoja, mitkä vielä puuttuu! Plussanneita on ainakin Kirppu06 ja hipsuhiiri, muistelen myös että pikkutiikeri ilmoitti joskus viime viikolla haamusta ja mitäs vielä...? kertokaa jos muistatte muita äskettäin plussanneita!! kiitti :)
yritän saada listan huomiseksi valmiiksi.
Onnea plussanneille tosiaan ja muillekin niitä plussatuulia!
Omasta navasta sen verran että kp15/26-27 taitaa olla menossa ja tänään paukahti ovistestiin kaksi viivaa ja limojakin taisi vähän näkyä :O Myöhemmin kuin aiemmissa kierroissa.. melkein jo luovutin, sen verran ahkeria on miehen kanssa oltu, että ihan käy jo kunnon päälle! :D tai alkaa kyllästyttää... ;D Mutta nyt sitten pari viikkoa odotellaan sitä joulua ja toivotaan parasta mahdollista joululahjaa eli +! :)
nyt haluaa esikko välipalaa, mentävä. Palaillaan taas ja mukavaa torstaipäivää kaikille! :)
nyt on ilonpäivä!
MIeheni kanssa keskusteltiin kolmannesta lapsesta uudestaan (mieheni kun alkoi perua ajatusta) ja hän suostui päivän pohdinnan jälkeen yrittämään kolmatta vauvaa!! hip hei!!! =))
Ei voisi olla onnellisempaa päivää!!
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!
Ajattelin minäkin nyt tänne vihdoin kirjoitella, kun olen ollut tällainen passiivinen Kolibri=)
Meillä on siis 3.5 v poika ja 1v 10kk tyttö ja minä olen kuumeillut kolmatta tämän syksyn. No mies ei ole ollut samaa mieltä vaan sanoi et vuoden päästä voidaan miettiä uudestaan. Mutta mutta, välillä heitettyäni pyyhkeen kehään otinkin asian tässä uudestaan puheeksi hyvin hellävaraisesti ja perustellen, niin mies on lämmennyt ajatukselle, et tuossa tammi-helmikuussa voitais ehkä alkaa yrittämään=)=) Minähän tästä innostuin niin, että menin ja otin ihan itse kierukan pois...en tiedä liekö ollut ihan tyhmästi tehty mut se lähti yhtä helposti ku ois vaan tamponin vetässy, ei tuntunu yhtään.
Jännää tässä on vaan nyt se, että nyt kun tuo asia tuli enemmän todeksi, niin on alkanu vähän pelottamaan, että jaksaako sitä varmasti kolmen pienen kanssa yms. Ja sit kun meidän tilanne on vielä se, että mä opiskelen alaa jossa opiskelu on suht rankkaa ja kestää n. 6 vuotta ja jos vauva syntyis ens vuoden lopulla niin mulle jäis vielä 4 vuotta opiskeluja jäljelle. Toisaalta oon ajatellu, et oon vielä aika nuori (25v), että kerkeen kyllä työelämää elää varmasti ihan riittävästi myöhemminkin vaikka opiskelut vähän venyis ja lapset haluaisin kyllä saada suht nuorena. En tiedä, sanokaahan onko tuossa mitään järkeä hommata lisää lapsia? Mut ei kait se sen helpompaa ois olla töissä jos kotona ois pieniä lapsia, vai?
Tämmösiä sitä miettii=) kaikkea sitä nuo vauvat teettää=)
Ja onnea paljon kaikille plussanneille ja peukkuja niille jotka vielä jännäävät!
Kiertopäivä on 24 tai 25/28. Oireita olisi vaikka muille jakaa, kuten tavallisestikin. En ole vielä testaillut ja yritän olla sitä tekemättäkään. En usko että olen raskaana, koska lämmöt ovat pysytelleet normaaleissa lukemissa (aiemmissa raskauksissa 38 astetta ennen testiä).
Mutta ihan hyvä näin, eipä tule elokuulle kahta syntymäpäivää. Esikoisesta sain nimittäin plussan jouluaattona, ja nyt menisi myös lähelle. Jotain positiivista tässäkin :)
Mutta onnea muille jännittäville!