Antaako joku oikeasti joululahjoja jo aamulla, kun lapset eivät jaksa odottaa?

"Laiskoja kasvattajia", ruhahaa. Sehän se on kasvatuksen mittari, antaako lapselle jouluaattoaamuna lahjan vai ei. Me saatiin aina lapsena yhdet lahjat aamulla. Omat lapset ovat vielä niin pieniä (4 ja 1), ettei ole olltu vielä asiasta keskustelua, mutta en ymmärrä, miksi ei voisi antaa. Antaa jonkin semmoisen jutun, jonka kanssa riittää touhua koko päiväksi.

Meillä Suomessahan (ja toki monessa muussakin maassa) lahjat annetaan tavallaan etuajassa, eli jouluaaton iltana. Esim. Englannissa ne jaetaan siis vasta 25. päivän aamuna. En itse näe mitään syytä jakaa lahjoja jo 24.pv aamuna. Sehän latistaisi koko jännityksen! Pieni odotus tekee vaan hyvää ja koko tilaisuudesta juhlavan, kun on ns. huipentuma siinä yhteisessä ajassa. (Heh, sanoisin jopa, että jos ei muksu sitä odotusta kestä, niin sitä enemmän odottamisen harjoitusta tarvitaan...). Eikä tää tarkoita mitään ankeuttamista ja etteikö voisi silti olla kivaa ja saada ekstraherkkuja ja ekstrahuomiota. Mutta itselleni oli lapsena suurin ilo juuri siinä odottelussa, jännityksessä ja fiilistelyssä, vaikka tietty malttamaton olinkin näkemään lahjat. En haluaisi ottaa sitä jännityksen tunnetilaa pois lapselta. Se ei ole huono tunnetila ollenkaan! 

Vierailija kirjoitti:

Lapset 7, 9 ja 11v. Odottaminen kasvattaa.

Kyllä ne lapset alkavat odottaa seuraavaa joulua heti edellisen loputtua:). Jos se nyt sitten pilaa lapsen että antaa ne lahjat aattoaamuna, niin voivoi...

Näin kasvatetaan "mikään ei tunnu miltään" -sukupolvi. Lahjojen jakaminenkin aloitetaan aamusta ettei hetkeäkään tarvitse viivyttää mielihyvän saamista.

Vierailija kirjoitti:

Näin kasvatetaan "mikään ei tunnu miltään" -sukupolvi. Lahjojen jakaminenkin aloitetaan aamusta ettei hetkeäkään tarvitse viivyttää mielihyvän saamista.

Höpö höpö. Luitko keskustelua ollenkaan? Syitä lahjan antamiseen jo aamulla on monia, eikä yksikään varmasti sanonut, että pointti lahjan antamisessa on se, ettei lapsi joutuisi turhaan iltaan asti odottamaan, kun ei siihen pysty. Joulua odotetaan parhaimmillaan koko vuosi, joten eiköhän siinä sitä odotusta tule ihan riittävästi. Miksi yhdestä vuoden tärkeimmästä päivästä pitäisi tehdä lapsille ikävä, kun aika pienellä jutulla saa hyvän fiiliksen koko porukalle jo aamusta? Säilyy joulurauha, kun lapset esim. rakentelevat legojaan, kun aikuiset touhuaa joulua.

Aikuinen harvemmin odottaa lahjoja, mutta joulun ruokia ja herkkuja senkin edestä. Pitäisikö syömistäkin rajoittaa niin, että esim. vasta klo 18 antaa mummujen ja muiden sukulaisten tulla keittiöön? Etteivät vaan tyydyttäisi mielihalujaan liian helposti, ryökäleet!

Peace and love, annetaan jokaisen viettää omat joulunsa ilman moralisointia.

Meidän lapsuudessa joulut meni juuri sillä kaavalla, että ruoka syötiin kuuden aikaan illalla, pöydästä ei poistuttu ennen kuin kaikki on syöneet ja pukki kävi kahdeksan aikaan kun koiraa oltiin ulkoiluttamassa. Lahjojen avaus ja nukkumaan. Me lapset oltiin koko päivä kierroksilla, äiti ja isä hermo tiukilla ja tiuskivat ja ärisivät pitkin päivää. Aloin vihaamaan joulua 8-vuotiaana sen kireän ja stressaantuneen ilmapiirin vuoksi.

Kun oltiin siskon kanssa tarpeeksi isoja, häivyttiin aamupäiväksi kaupoille ja lounaalle mäkkiin, ihan vaan ettei tarvitse katsella sitä kiukuttelua.

Niinpä nyt aikuisena haluan välttää tämän välittämistä omille lapsille, joten pukki käy 23.-24. välisenä yönä ja aamupuuron jälkeen jaetaan yksi lahjakassi. Loput sitten päivällisen jälkeen alkuillasta. Olen ehkä laiska kasvattaja, mutta enpä viitsi jouluna nipottaa, kun kaikki muut päivät meillä mennään aikuisten ehdoilla.

"ettei lapsi joutuisi turhaan iltaan asti odottamaan, kun ei siihen pysty." 

No ou mai gaad. Siis EI PYSTY ? Miten se ikinä pärjää isona, jos ei edes yhden näin yksinkertaisen asian odottelu onnistu? Kärsivällisyys, pitkäjänteisyys ja oman vuoron odottelu ovat kaikki tuikitärkeitä taitoja elämässä ja niitä pitää saada harjoitella muksuna. Teet kyllä ison karhunpalveluksen tekemällä asioita siltä pohjalta, että "lapsi ei pysty". Juoksetko aikuiseksi kasvaneelle lapsellesikin sitten jonain päivänä viemään ja tekemään asioita, ettei se vaan pettyisi, kun ei pysty kestämään odotusta :D 

 

Vierailija kirjoitti:

Näin kasvatetaan "mikään ei tunnu miltään" -sukupolvi. Lahjojen jakaminenkin aloitetaan aamusta ettei hetkeäkään tarvitse viivyttää mielihyvän saamista.

Sehän on toki kamalampi vaihtoehto, kuin se meidän vanhempien "Nautinto on syntiä! Älä vain nauti mistään!" -sukupolvi.

Odottaminen jalostaa luonnetta! Aamusuihkun sijaan tänä jouluna jokainen hankaa itseään alasti pakkasessa karkealla pyyhkeellä! Sisua! Kurjaa sen olla pitää! Puuleluja ja villahousuja vielä lahjaksi, niin ei taatusti ole lapsillakaan hauskaa!

Mä muistan lapsuudessani, että parasta oli juuri se odottaminen. Oli ihana tunne, kun tiesi, että kohta on koko vuoden paras hetki. Meillä oli aina lahjojen jako joskus 18 aikaan eli jäi vielä runsaasti aikaa leikkiä (22-23 asti). Parasta oli se kun isä aina kiusasi, että nytkö se joulupukki tulee ja taitaa kuulua rapinaa, ja sitten juostiin ikkunasta ikkunaan sisarusten kanssa katsomaan, että milloin tulee. Välillä oltiin ihan hysteerisiä tyyliin puristettiin toisiamme lujasti ja kiljuttiin. Se oli tosi hauskaa ja paras muisto lapsuudestani. 

Nyt olen tehnyt samalla tavalla omille lapsilleni. On kiva katsoa kun ne halailee toisiaan ja jännittää. Melua ja meteliä syntyy, mutta en jaksa välittää siitä. 

Meillä on joulupukki käy aattona siinä seitsemän - kahdeksan aikaan illalla. Jää lapsille monta tuntia aikaa leikkiä uusilla leluilla. Ja ihan hyvin ovat malttaneet päivän odottaa. En näe mitään syytä antaa lahjoja aamulla/päivällä. Lapsilla riittää kyllä tekemistä kun touhuavat serkkujensa kanssa sisällä ja ulkona.

Näin siis meillä. Kukin tyylillään.

Jokainen tavallaan! Ihme asioista täällä jaksetaan vinkua, menkää joskus ulos haukkaamaan vähän raitista ilmaan ja vetämään syvään henkeä! Meilläkin oli perheessä monta lasta aikanaan, ja kyllä se yhden aamulahjan avaaminen oli ihan parasta pienenä. Ihan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä meistä tuli siitä huolimatta. :--)

Muistan itse, kuinka jo lapsena oleellinen osa sitä jouluaaton viehätystä oli nimenomaan tuo lahjojen odottaminen. Oli jännittävää odotella lahjoja sisarusten kanssa, katsoa joulupiirrettyjä ja auttaa pöydän kattauksessa. Ruoan jälkeen äiti siivosi rauhassa keittiön, meni hetkeksi ulos terassille rentoutumaan viinilasin kanssa aherruksensa jälkeen, ja sitten, kun hän oli valmis, oli aika kokoontua kuusen ympärille jakamaan lahjoja. Yleensä tuo tapahtui alkuillasta, kun oli jo pimeää. Vaikka tuo olikin päivän huipennus, niin jo lapsena minulle joulussa oli tärkeintä ruoka ja vanhemmilta saatu huomio. Oikeastaan oloni oli välittömästi lahjojen avaamisen jälkeen jopa jollain tavalla tyhjä ja turta - odottamisen kutkuttava jännitys oli ohi, ja samaan mielentilaan ja tunnelmaan pääsisi vasta ensi vuonna. Pidin esimerkiksi serkkujani, jotka laskivat, kuinka monta pakettia kukin on saanut, ja repivät ne jo aamulla auki, helvetin lapsellisina (no, he olivat toki myös lapsia). Säälin heitä, ja ajattelin, ettei heidän joulunsa varmaan edes tunnu joululta ilman odotusta.

Jos ajatellaan koko kulttuuriamme, niin lähes kaikissa muissakin tilanteissa, esityksissä ja juhlissa pyritään aina järjestämään kohokohta joko keskivaiheilla tai loppuhuipennuksena. No joo, häissä on vihkiseremonia ensimmäisenä (vaikkei sitä itse kysymystä pamauteta heti alkuun), mutta muutoin aika yleisesti. Tätä juhlien dynamiikkaa on hyvä tehdä tutuksi lapsille, niin heidän on helpompi virittäytyä tunnelmaan. Lapset jäävät paljosta paitsi, jos heille ei opeta odottamisen iloa. Samaten lapsia kannattaa opettaa rauhassa nauttimaan muista joulun asioista, kuten ruoasta, tunnelmasta ja seurasta. Mikäli lapselle lykkää heti aamulla käteen uusia leluja, ei lapsi impulsiivisen ja raakilemaisen perusluontonsa vuoksi välttämättä pysty keskittymään aistiakseen joka solullaan joulun tunnelmaa, vaan huomion keskipisteenä on uudet lelut. Ikimuistoiset lapsuuden joulut, joita he vanhana muistelevat, eivät synny lahjapinoista.

Meillä kävi joulupukki tuomassa lahjat korissa oven taakse, mutta kun lakkasin uskomasta joulupukkiin, minä kannoin kaikki lahjat yksitellen vaatehuoneesta kuusen alle. Matkalla oli keittiö, jossa äiti laitteli jouluruokia, ja häntä varmaan huvitti, kun tutkailin joka lahjaa erikseen. Ikinä en siis avannut niitä etukäteen, vähän pyörittelin, mutta oikeasti olisin ollut tosi pettynyt, jos olisin vahingossa hoksannut, mitä siellä on. Ja siis se paikka, mihin lahjat joulun alla kerättiin, oli aina sama, ja vähän sitä joskus katselin. Samalla tavalla nyt omat lapseni tietävät kyllä, mihin lahjat kerään, mutta eivät todellakaan käy aukomassa, eivät edes pienempinä (nyt alakoululaisia). Samaten heille olisi ihan kummallinen ajatus tyhjentää joku suklaajoulukalenteri kerralla. Toisaalta omasta lapsuudestani muistan kaverini, joka sisaruksineen söi kaikki suklaat kerralla, ja sitten he vain yrittivät saada kalenterit sen näköisiksi, että niitä ei ole avattu. Kai se on joku luonne-ero. Itselleni rakkaimpia joulumuistoja on juuri tuo odottamisen kihelmöivä jännitys.

Vierailija kirjoitti:

Muistan itse, kuinka jo lapsena oleellinen osa sitä jouluaaton viehätystä oli nimenomaan tuo lahjojen odottaminen. Oli jännittävää odotella lahjoja sisarusten kanssa, katsoa joulupiirrettyjä ja auttaa pöydän kattauksessa. Ruoan jälkeen äiti siivosi rauhassa keittiön, meni hetkeksi ulos terassille rentoutumaan viinilasin kanssa aherruksensa jälkeen, ja sitten, kun hän oli valmis, oli aika kokoontua kuusen ympärille jakamaan lahjoja. Yleensä tuo tapahtui alkuillasta, kun oli jo pimeää. Vaikka tuo olikin päivän huipennus, niin jo lapsena minulle joulussa oli tärkeintä ruoka ja vanhemmilta saatu huomio. Oikeastaan oloni oli välittömästi lahjojen avaamisen jälkeen jopa jollain tavalla tyhjä ja turta - odottamisen kutkuttava jännitys oli ohi, ja samaan mielentilaan ja tunnelmaan pääsisi vasta ensi vuonna. Pidin esimerkiksi serkkujani, jotka laskivat, kuinka monta pakettia kukin on saanut, ja repivät ne jo aamulla auki, helvetin lapsellisina (no, he olivat toki myös lapsia). Säälin heitä, ja ajattelin, ettei heidän joulunsa varmaan edes tunnu joululta ilman odotusta.

Jos ajatellaan koko kulttuuriamme, niin lähes kaikissa muissakin tilanteissa, esityksissä ja juhlissa pyritään aina järjestämään kohokohta joko keskivaiheilla tai loppuhuipennuksena. No joo, häissä on vihkiseremonia ensimmäisenä (vaikkei sitä itse kysymystä pamauteta heti alkuun), mutta muutoin aika yleisesti. Tätä juhlien dynamiikkaa on hyvä tehdä tutuksi lapsille, niin heidän on helpompi virittäytyä tunnelmaan. Lapset jäävät paljosta paitsi, jos heille ei opeta odottamisen iloa. Samaten lapsia kannattaa opettaa rauhassa nauttimaan muista joulun asioista, kuten ruoasta, tunnelmasta ja seurasta. Mikäli lapselle lykkää heti aamulla käteen uusia leluja, ei lapsi impulsiivisen ja raakilemaisen perusluontonsa vuoksi välttämättä pysty keskittymään aistiakseen joka solullaan joulun tunnelmaa, vaan huomion keskipisteenä on uudet lelut. Ikimuistoiset lapsuuden joulut, joita he vanhana muistelevat, eivät synny lahjapinoista.

Tämä. Moni on täällä kirjoittanut, että miksi jouluna ei muka voisi mennä lasten ehdoilla ja miksi lasten iloa pitäisi viivytellä turhaan. Ovatko he ajatelleet, millaisen jouluperinteen he jättävät tällä tavalla lastensa sydämiin? Monen aikuisenkin joulumieli kumpuaa juuri noista lapsuudesta tutuista tunteista. Mitä jää lapselle pidemmällä tähtäimellä käteen jouluista, jos niissä on kyse nopeasta mielihyvästä? Onko Nico-Petterin joulumuistoissa aikanaan hohtoa, jos on aamusta asti leikitty uusilla leluilla, välissä tultu puoliväkisin lelujen äärestä syömään, ja sitten taas malttamattomina sännätty lelujen kimppuun? Odottaminen ja jopa joissain määrin tylsyys valpastuttavat lapsen aistit: lapsi ehtii pysähtyä katselemaan joulun koristeluita ja haistelemaan joulun tuoksuja. Kun ehtii pysähtyä, saa talletettua terävämpiä ja kirkkaampia muistoja. Ja on sitä muitakin mahdollisia tapoja ehkäistä liikaa tylsyyttä jouluna, kuin uusilla esineillä elämöinti: vaikkapa erilaiset jouluiset rituaalit ja järjestelyissä auttaminen sekä Joulupukin kuuma linja. 

Nyt kun lapset ovat jo teinejä eikä joulupukkia tule vaan lahjat on kuusen alla aatto-aamuna niin lahjoja avataan pitkin päivää...on se niin hellyttävää kuinka tohinassa melkein aikuiset lapset voi vielä olla :)

En jaksa nipottaa jouluna vaan nautitaan kerrankin elämästä!

Pienille lapsille se odotus ja jännitys on puoli joulua ja siitä jää ihanat muistot.

Mutta tosiaan teinien kanssa voi jo toimia toisinkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan itse, kuinka jo lapsena oleellinen osa sitä jouluaaton viehätystä oli nimenomaan tuo lahjojen odottaminen. Oli jännittävää odotella lahjoja sisarusten kanssa, katsoa joulupiirrettyjä ja auttaa pöydän kattauksessa. Ruoan jälkeen äiti siivosi rauhassa keittiön, meni hetkeksi ulos terassille rentoutumaan viinilasin kanssa aherruksensa jälkeen, ja sitten, kun hän oli valmis, oli aika kokoontua kuusen ympärille jakamaan lahjoja. Yleensä tuo tapahtui alkuillasta, kun oli jo pimeää. Vaikka tuo olikin päivän huipennus, niin jo lapsena minulle joulussa oli tärkeintä ruoka ja vanhemmilta saatu huomio. Oikeastaan oloni oli välittömästi lahjojen avaamisen jälkeen jopa jollain tavalla tyhjä ja turta - odottamisen kutkuttava jännitys oli ohi, ja samaan mielentilaan ja tunnelmaan pääsisi vasta ensi vuonna. Pidin esimerkiksi serkkujani, jotka laskivat, kuinka monta pakettia kukin on saanut, ja repivät ne jo aamulla auki, helvetin lapsellisina (no, he olivat toki myös lapsia). Säälin heitä, ja ajattelin, ettei heidän joulunsa varmaan edes tunnu joululta ilman odotusta.

Jos ajatellaan koko kulttuuriamme, niin lähes kaikissa muissakin tilanteissa, esityksissä ja juhlissa pyritään aina järjestämään kohokohta joko keskivaiheilla tai loppuhuipennuksena. No joo, häissä on vihkiseremonia ensimmäisenä (vaikkei sitä itse kysymystä pamauteta heti alkuun), mutta muutoin aika yleisesti. Tätä juhlien dynamiikkaa on hyvä tehdä tutuksi lapsille, niin heidän on helpompi virittäytyä tunnelmaan. Lapset jäävät paljosta paitsi, jos heille ei opeta odottamisen iloa. Samaten lapsia kannattaa opettaa rauhassa nauttimaan muista joulun asioista, kuten ruoasta, tunnelmasta ja seurasta. Mikäli lapselle lykkää heti aamulla käteen uusia leluja, ei lapsi impulsiivisen ja raakilemaisen perusluontonsa vuoksi välttämättä pysty keskittymään aistiakseen joka solullaan joulun tunnelmaa, vaan huomion keskipisteenä on uudet lelut. Ikimuistoiset lapsuuden joulut, joita he vanhana muistelevat, eivät synny lahjapinoista.

Tämä. Moni on täällä kirjoittanut, että miksi jouluna ei muka voisi mennä lasten ehdoilla ja miksi lasten iloa pitäisi viivytellä turhaan. Ovatko he ajatelleet, millaisen jouluperinteen he jättävät tällä tavalla lastensa sydämiin? Monen aikuisenkin joulumieli kumpuaa juuri noista lapsuudesta tutuista tunteista. Mitä jää lapselle pidemmällä tähtäimellä käteen jouluista, jos niissä on kyse nopeasta mielihyvästä? Onko Nico-Petterin joulumuistoissa aikanaan hohtoa, jos on aamusta asti leikitty uusilla leluilla, välissä tultu puoliväkisin lelujen äärestä syömään, ja sitten taas malttamattomina sännätty lelujen kimppuun? Odottaminen ja jopa joissain määrin tylsyys valpastuttavat lapsen aistit: lapsi ehtii pysähtyä katselemaan joulun koristeluita ja haistelemaan joulun tuoksuja. Kun ehtii pysähtyä, saa talletettua terävämpiä ja kirkkaampia muistoja. Ja on sitä muitakin mahdollisia tapoja ehkäistä liikaa tylsyyttä jouluna, kuin uusilla esineillä elämöinti: vaikkapa erilaiset jouluiset rituaalit ja järjestelyissä auttaminen sekä Joulupukin kuuma linja. 

74 jatkaa. Olen ihan samaa mieltä. Kun muistelen vaikkapa jouluruokia, niin eivät kai lanttulaatikko ja silli mitään herkkuja olleet, mutta ne KUULUIVAT JOULUUN eli niitä hieman söin. Aika jännää ajatella, että monet arvokkaat, rakkaina pidetyt rituaalit ovat itse asiassa juuri sellaisia, etteivät ne ole mitään silkkaa nautintoa ja hurmaa alusta loppuun, tai se nautinto syntyy kiertoteitse (esim. jännittävästä odottamisesta), se ei ole mitään helppoa ja suoraa sokerilientä suoraan suoneen. Siksi nykyisen perheeni ekat yhteiset joulut miehen suvun kanssa olivat minusta aika tyrmistyttäviä. Kokoonnumme eräässä "kokoustilassa" tai miksi sitä nyt sanoisi, joka kuuluu sukulaisen firmalle, mutta ei ole siis KOTI. Siellä mummot juoksivat lasten perässä yrittäen saada nämä syömään kylmiä nakkeja, jotta nämä edes jotain söisivät. Kontrasti lapsuuteni jouluihin oli ihan valtava. Ja sitten toisaalta nämä kaikki ihmiset ovat minulle rakkaita ja olen tajunnut, että nykyisin omat lapseni odottavat näitä "kokoustilajouluja" kiihkeästi, heille se on Se Joulu. Tärkeintä siellä kuitenkin ovat ne rakkaat ihmiset. Kuinka tarkkaan minä voin määritellä, mikä on Oikein ja mikä Väärin? Olen silti muihin joulun hetkiin yrittänyt saada sellaista minulle "oikeaa" joulun henkeä, siis rauhallisuutta ja kauneutta ja luulen, että lapset sitäkin arvostavat. Perinteet ovat tärkeitä, mutta siinä vaiheessa, kun syntyy uusi perhe, ei oikein voi kantaa kaikkea mukanaan lapsuudenkodista ja olettaa, että kaikki muut haluavat samaa. Minulle ne rauhaisat ihmissuhteet ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin se, että asiat pidetään muuttumattomina. Mutta kyllä sitä omaa "ideologiaa" voi monessa pikkujutussa kuitenkin tuoda esiin kuten vaikka tuossa, että minusta jouluun kuuluu kuitenkin sellainen tietty jännittävä odottaminen. 

Eikös lapsia ole hyvä kasvattaa kärsivälliseksi ja antaa lahjat vasta illalla.

Päivällä voivat auttaa taitojensa mukaan kotitöissä tai esim. piirtää, muovailla tai leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei lapset odota lahjoja, koska joulussa nyt sattuu olemaan muutakin kuin VAIN lahjat. Meillä lapset odottaa enemmän, että päästään lähtemään mummollaan, mennään saunaan ja vain ollaan yhdessä koko poppoo. Joululahjat on lastenkin mielestä se mitättömin juttu, lahjatoivelistalla on ainoastaan: mummola kyläily :D Nuorin toivoo, että mummi ja vaari muuttaisivat meille asumaan :)

Kannattaisiko nähdä niitä isovanhempia hieman useammin, jos lapsiraukat joutuvat sitä pyytää ihan joululahjaksi. :(

Heh, yksi tuttavaperhe soitteli tuossa viime jouluna ihan paniikissa puolisolleni että "hei pystytkö tulee pukiksi tuossa vartin sisällä, kun ei nää lapset enää jaksa odottaa". Kello oli tässä vaiheessa 10 aamulla, ja heillä oli ensin ollut puhe että mieheni käy pukkina iltakuudelta. Meillä oli vielä aamupuuhat kotona kesken, mutta tämä tuttava vaan sanoi että lapset ovat rankuttaneet kuudesta asti, että pitäähän niille nyt jo antaa periksi. Meno oli puhelunkin taustalla ihan hullun kuuloista. Huoh. No eipä mieheni sinne nyt vartissa toisalta puolen kaupunkia kesken joulupuuron syöksynyt, minkä ansiosta tämä tuttavapariskunta suuttui. Pilasimme kuulemma heidän lastensa joulun :D