Miten kestäisit henkisesti, jos miehesi dementoituisi nuorella iällä?

nuorella iällä dementoituvat ovat liki poikkeuksetta todella käytösoireisia. Jotkut vanhathan dementoituvat ihanalla tavalla, mutta nuorilla se demetoiva sairaus etenee nopeasti ja sairaus on hankala.

Kyllä siinä pian menettäisi miehensä ja tilalla olisi joku muu..

Ottaisin eron. Meillä on miehen kanssa 10 vuoden ikäero, mies on vanhempi. En jäisi omaa elämääni tuhlaamaan moisen poloisen kanssa.

Ottaisin eron. Meillä on miehen kanssa 10 vuoden ikäero, mies on vanhempi. En jäisi omaa elämääni tuhlaamaan moisen poloisen kanssa.

mutta kai sitä silti jotenkin eteenpäin taaplattaisiin. tavalla tai toisella.

lapsen takia olisi pakko ainakin yrittää.

Enkä tiedä pystyisinkö tilannetta kestämään.



(Teen työtä työikäisten muistisairaitten parissa, tiedän mitä se on.)

siis ihminenhän muuttuu dementoitumisen myötä ihan toiseksi ihmiseksi. Siinä joutuisi hyvästelemään sen tutun ihmisen jo hänen elossaollessaan. Yrittäisin kuitenkin siitä huolimatta pysyä yhdessä ja naimisissa, jos mahdollista. Ei olisi kuitenkaan helppoa.

siis ihminenhän muuttuu dementoitumisen myötä ihan toiseksi ihmiseksi. Siinä joutuisi hyvästelemään sen tutun ihmisen jo hänen elossaollessaan.

Mulla ei tällä hetkellä ole miestä...

Mutta sanotaanko että jos nyt olisin naimisissa ja nyt, 30-vuotiaana mieheni dementoituisi, niin mun on kyllä todella vaikea uskoa että olisin valmis heittämään hukkaan koko lopun elämäni ja pysyisin silti uskollisena hänelle avioliitossa kunnes kuolema meidät erottaa. Siis miehen kanssa, jolta ei voi olettaa saavansa käytännössä mitään niistä asioista, jotka kuuluvat normaaliin parisuhteeseen, ja joka on muuttunut aivan eri ihmiseksi kuin se, jota rakastin. Joka pahimmillaan ei edes tunne minua. En vaan usko, että voisin rakastaa ketään niin paljon.

Tuohan on melkein sama kuin jos jäisi 30-vuotiaana leskeksi, niin päättäisi sitten elää yksin ja selibaatissa loppuikänsä, edes tapailematta ketään. Paitsi että tuossa tilanteessa sentään voi saada iloa elämäänsä edes jostain harrastuksista tms., joihin vakavasti dementoituneen omaishoitajalla tuskin on kauheasti aikaa tai mahdollisuuksia.

En välttämättä hylkäisi miestä. Mut en kyllä myöskään uhraisi koko loppuelämääni hänen hoitamiseensa.

Pahin olisi varmaan se vaihe, kun puoliso ei enää ole sama, mutta kun paljon entiseetä on vielä jljellå. Kun hän vielä tunnistaa ja puhuu, mutta ei enää pysty rakastamaan.



Nuorena dementoituvat ei muuten yleensä elä kovin monta vuotta diagnoosin jälkeen. Ehkä 4-5. Että ei siihen loppuelämää tarvitsekaan rata.