Aamulehti: Arttu sittenkin joulujuhlassa?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784437116/artikkeli/oliko+arttu+sit…
varsinaista sekoilua
ne Artun vanhemmat eivät sitten tiedä, oliko poika siellä vai ei? olivatko lähettämässä poikaa yksin juhliin?
Kommentit (41)
Eli kun lapseni päivän aikana sairastui, niin ilmoitin ettei hän osallistu illalla pidettäviin juhliin. Näin opettaja tiesi, ettei tule paikalle. Ei tuollaista asiaa voi jättää vain oletuksen varaan, kun on kyse noin pienistä.
jos lapsi on kateissa. Oma lapseni katosi viime talvena. Koulu loppui kahdelta, minä tulin töistä kotiin hiukan ennen kolmea. Kolmelta lähdin etsimään koulumatkan varrelta, sitten kiersin naapurit ja soitin kavereiden vanhemmat läpi. Viideltä soitin hätäkeskukseen ja vartin yli viisi soitti poliisi mulle ja pyysi lisää tuntomerkkejä. Kuuden aikaan oli jo kaksi poliisipartiota lasta etsimässä. Poliisien lisäksi lasta etsi lähes sata vapaaehtoista. Sain lapsen kotiin puoli kahdeksalta.
etsiä poikaa. JOs nähty koulunpihalla klo 20, ni luulisi että vanhemmat olisi jo sitä ennen aloittaneet etsinnät. Ja varmaan ihan ensimmäiseksi itse ainankin olisin mennyt sieltä koululta etsimään.
Jotenkin tosi sekavalta kuulostaa toi kuvio.
Ihanaa että sait lapsesi takaisin.
ei olis ollutkaan (mahdollisesti) siellä koululla klo 20.00
Jos joku lapsi ei aamulla ilmesty tunnilla (, mihin joku aiemmin viittasi), merkkaan lapsen punaiseksi wilmaan, jahla ehdin. Ellei siis ole tullut vanhemmilta viestiä poissaololsta.
että Arttu on nimenomaan ollu VILKAS poika, joten eiköhän jokainen olisi pannut merkille, jos Arttu olisi puuttunut tai eiköhän edes joku vieruskaveri muistaisi, jos Arttu olisi istunut juhlasalissa viereisellä tuolilla...?!
jos lapsi on kateissa. Oma lapseni katosi viime talvena. Koulu loppui kahdelta, minä tulin töistä kotiin hiukan ennen kolmea. Kolmelta lähdin etsimään koulumatkan varrelta, sitten kiersin naapurit ja soitin kavereiden vanhemmat läpi. Viideltä soitin hätäkeskukseen ja vartin yli viisi soitti poliisi mulle ja pyysi lisää tuntomerkkejä. Kuuden aikaan oli jo kaksi poliisipartiota lasta etsimässä. Poliisien lisäksi lasta etsi lähes sata vapaaehtoista. Sain lapsen kotiin puoli kahdeksalta.
Mun poika " katosi" ekalla 6- vuotiaana. Oli päässyt koulusta eikä tullut suoraan kotiin, etsin itse n. tunnin, soitin kaikki läp yn, sitten soitto 112. Poliisit olivat tulossa etsimään, kysyivät tuntomerkkejä ym. Samoihin aikoihin lapsi oli palannut kotiin. Oli ollut metsässä leikkimässä.
ja kun kyselen kouluun tulemattomien ekaluokkalaisten perään, osa vanhemmista on tosi närkästyneitä, koska heillä on ollut ollut suunnitelmissa ilmoittaa, kunhan ehtivät...
juhlavampiin ja varmistanu , että on vaihtanu?
Kuulehan ope. Aika teidänkin jo alkaa ottaa ammattivastuuta. Tunnen monta opettajaa ja linja sama kuin sairaanhoitajilla; kollektiivista valittamista (olen tehnyt sh-hommia mutta en enää).
Artun tapaukseen viitaten: kyllä opettajan täytyy tietää montako lasta hänen ryhmässään on KOULUN TILOISSA, jos esimerkiksi syttyy tulipalo ja pitää laskea ovatko kaikki päässeet ylös. Todellakin ihmetyttää tuon ylöjärvisen koulun tietämättömyys onko oppilas ollut juhlassa vai ei.
valittavat ellei aamulla tule ilmoitusta lapsen poissaolosta sille päivälle. Erittäin hyvä juttu mielestäni.
antaa sekavia tai epämääräisiä tietoja tutkinnallisista syistä. Onhan näin ollut ennekin. Ei sitä lasta maa ole niellyt eikä 8 vuotias ole niin tollo että kylmettyy pakkaseen. Onhan tässä ihan selvästi jotain muuta nyt taustalla. Itselläni on epäilykset koko jutusta..
ihan kauheita heitteillejättäjiä ollaan joo... NOT!
<a href="http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784437116/artikkeli/oliko+arttu+sit…" alt="http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784437116/artikkeli/oliko+arttu+sit…">http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784437116/artikkeli/oliko+arttu+sit…;
varsinaista sekoilua
ne Artun vanhemmat eivät sitten tiedä, oliko poika siellä vai ei? olivatko lähettämässä poikaa yksin juhliin?
ovat kertoneet juttuja! Viekas vaani ja sai mitä halusi!
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784437116/artikkeli/oliko+arttu+sit…
varsinaista sekoilua
ne Artun vanhemmat eivät sitten tiedä, oliko poika siellä vai ei? olivatko lähettämässä poikaa yksin juhliin?
ovat kertoneet juttuja! Viekas vaani ja sai mitä halusi!
tavattiin oma luokka ensin ja luokanvalvojan johdolla mentiin kuusijuhlaan. Miten se luokanvalvoja ei tiedä, olivatko kaikki oppillaansa paikalla vai ei? tuntuu hassulta, että noin pienet hipsisivät vaan omin päin juhlasaliin
..hässäkässä ei voi joka mutkan jälkeen laskea, ovatko kaikki paikalla.
ja ryhmänohjaaja. Kaikissa juhlissa ja teemapäivinä merkkaan poissaolijat ja pidän lukua läsnä olevista vähän väliä.
on näin pieni lapsi kyseessä niin opettajalla on varmasti ollut syytä olettaa että jos lapsi ei ole juhlassa hän on vanhempiensa kanssa.
Oliko vanhemmilla sitten syytä olettaa lapsen olevan juhlassa... mene ja tiedä. Riippuu paljon lapsesta, tuon ikäisistä osa on jo hyvinkin pystyviä hoitamaan itse joulujuhlat. Ja voihan olla että kaikki on ollut sovittuna ja sitten yksi yllätys (kännykkä tippui leikkiessä metsässä taskusta) muutti kaiken. 8-vuotias osaa kyllä noudattaa ohjeita, mutta odottamattoman varallehan ei lasta voi ohjeistaa, ja silloin ollaan 8-vuotiaan oman ajatuksenjuoksun varassa. Se taas voi olla mitä vaan.
Jos kännykkä on hukassa, eka ajatus on varmasti mennä kotiin tai kaverille. Mutta onko avaimet kiinni kännykässä kuten monella lapsella on? Mihin sitten matka? Äidin/isän töihin, naapuriin, isovanhemmille...?