Tietoa 6-vuotiaan kirjoituksesta, päätoimittaja vannoo aidoksi
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/komiat-lehden-paakirjoitus-heratti…
No, sen tosin mitä tuosta lehdestä tiedän niin tekevät ihan mitä tahansa päästäkseen valtakunnalliseen mediaan ja ihmisten tietoisuuteen. Sellaasia me ollaan täälä Kauhavalla!
Kommentit (35)
Koska on jo koulussa.
Mutta tuo toive toteutuu, meillä ei juoda alkoholia. Ei jouluna eikä muulloinkaan.
S-kirjainta väärinpäin ja monster highta oikein, ja vielä taivutettuna!
Onko tolla oikeellisuudella oikeesti mitään väliä, koska sanoma on sata varmasti totta useimmissa perheissä varsinkin näin joulun alla! Herätkää ihmiset oikeesti ja muistelkaa omaa lapsuuttanne ja sitä kuinka itse näitte pienenä humalassa olevia aikuisia, ei tuntunut kovin mukavalta, eihän? Tällä yritetään herätellä meitä aikuisia näkemaan asiat myös perheen pienimpien kannalta. Ei uskoisi että ensimmäinen reaktio on juuri tuo, että "feikki on!". Ehkä onkin, mutta sanoma ei !
Ei edes sen varjolla että tarkoitus on hyvä. Minkä muun asian takia saa valehdella? Median pitää pysyä totuudessa. Eiköhän tästäkin asiasta olis saanut kirjoitettua artikkelin ilman valekirjettä. Näillä tempauksilla tehdään itse asialle hallaa, aivan kuten enkeli-elisalla.
6-vuotias voi osata kirjoittaa vaikka romaanin, mutta tuo ei ole 6-vuotiaan tekstiä. Käsiala on aikuisen, joka yrittää esittää lasta. 6-vuotias ei kirjoita yhtä S-kirjainta väärinpäin jos muut ovat oikeinpäin (olisi korjannut sen). Lapsi ei koskaan laita joulupukin kirjeen perään ikäänsä, koska joulupukki tietää sen muutenkin. Ihan käsittämättömän tökerö tekele, oksettaa oikein.
Muuhun yhdyn, mutta tuo ikä ei kyllä kerro mistään mitään.
Joulupukki on lapsen mielessä tyyppi, joka tietää hänestä aika paljon enemmänkin kuin iän.
Onko tolla oikeellisuudella oikeesti mitään väliä, koska sanoma on sata varmasti totta useimmissa perheissä varsinkin näin joulun alla! Herätkää ihmiset oikeesti ja muistelkaa omaa lapsuuttanne ja sitä kuinka itse näitte pienenä humalassa olevia aikuisia, ei tuntunut kovin mukavalta, eihän? Tällä yritetään herätellä meitä aikuisia näkemaan asiat myös perheen pienimpien kannalta. Ei uskoisi että ensimmäinen reaktio on juuri tuo, että "feikki on!". Ehkä onkin, mutta sanoma ei !
ole minunkaan lapseni joutunut näkemään meitä humalassa, varsinkaan jouluna. Jos väkivaltaisia ja alkoholisoituneita (kirjeessä mainitut vanhemmat) halutaan herätellä niin keinojen on oltava järeämmät ja kohdistaminen täsmällisempää. Olen tasan samaa mieltä siinä että tämänkaltainen feikkivalistus on holhoavaa ja ärsyttävää. Tämä EI TAVOITA oikeita alkoholisteja, valitettavasti.
Joulupukki on lapsen mielessä tyyppi, joka tietää hänestä aika paljon enemmänkin kuin iän.
sekoitu samannimiseen. Siksi se ei minusta ole mitenkään ihmeellistä.
kirjeessä oli, eikä koskaan laita ikäänsä nimensä perään. G-kirjainta hän ei osaa kirjoittaa oikein eikä vääntele kesken tekstin S-kirjaimia nurin, jos osaa kirjoittaa ensimmäisen S:n oikein niin ottaa siitä automaattisesti mallin. Tekstin koko lapsella vaihtelee suuresta pieneen ja tavutukset menevät vääristä kohti poikki. Myöntäähän tuo toimittajakin tuossa että kirje ei ole välttämättä aito eikä edes kerro mistä päin Suomea ja minä vuonna...
uskomattomia nuo " ei ole väliä onko totta" -argumentoijat.
on sillä väliä jos jotain väitetään aidoksi, eikä se ole aito.
journalismin tulee perustua sille etyä kerrottuon totta, luulisi jokaisen sen tajuavan.
todella noloa lehdelle ja vielä nolompaa tuolle anu nahkalalle.
nyt riittää. :)
Meillä lapsien kirjeet Joulupukille ei mene noin isompanakaan. Ne ei ala: Rakas Joulupukki vaan mennään suoraan siihen asiaan ja kirjoitetaan listaa mitä kaikkea toivotaan.
Kirjaimet ovat juuri tuollaisia ja aloittaa AINA joulupukin kirjeet "Rakas Joulupukki" ja laittaa oman ikänsä nimen perään. Niin tekee meillä isompikin.
Mutta monster highta tuskin olisi osannut noin oikein kirjoittaa ilman mallia tai sanelua.
Jos tuo ei ole auto, niin silloinko voi olla välittämättä kirjeen sanomasta? Jotenkin sellainen vaikutelma tulee.
Ihan sama onko aito vai ei, sanoma on se, että älkää juoko ja tapelko. Onko se liian vaikeaa?
että kirje oikeasti alotettaisiin sanalla _rakas_ joulupukki. teennäisen kuullosta. Lisäksi se, että laittaa ikänsä nimensä perään... Ei voi olla tosi
en ollut lukenut 36:n lähettämää kommenttia, kun samalla hetkellä laitoin perään täysin vastaväitteet:D