Tuli paha mieli tuosta "Veljen vaimo välttelee sukua"- ketjusta

Meille tuli ero miehen sukulaisten takia. Meillä ei olisi saanut olla mitään omaa elämää, kaikki aika olisi pitänyt viettää miehen sukulaisten kanssa, kertoa kaikki asiat, tehdä kaikki päätökset heidän mielensä mukaisesti. Sisko ja äiti menivät aina oman perheen edelle, eikä miehestä ollut vastaansanojaksi. Kun sisko ja äiti aloittivat huokailun ja merkitsevät katseet, mies meni vaikka kiepille, ettei heille vaan tullut paha mieli.



Omasta mielestään olivat niin ihania ja rakastavia ihmisiä, mutta oikeasti sairaalloisen kiinni toisissaan, manipuloivia, haukkuivat kaikki muut ihmiset, jotka ulkopuolelta uhkasivat heidän onnelaansa. Myös minut, niin kiltein ja kieroin sanakääntein tosin, ettei nyt siitä voinut loukkaantua. Ja kun pahoitin mieleni, olin yliherkkä, mielenterveysongelmainen, jne.



Niinpä muutuin minäkin hiljaiseksi ja aloin vältellä tapaamisia parhaani mukaan. Kunnes tajusin, ettei tilanne muutu, istumme maailman tappiin asti anopin sohvan reunalla joka ikinen viikonloppu. Erosimme. Minä jatkoin elämääni. Mies on varmaan tälläkin hetkellä sukuloimassa.

Kyllä minulle se lapsuuden perhe ja veli on tärkeä. Ja veljelle tärkeät ihmiset ovat minulle tärkeitä. Olen saanut tutustua aina veljeni ystäviin ym. Olisi kauheaa, jos emme enää tapaisi :(



Toki jouluaattona saa jokainen tehdä mitä haluaa. Mutta yleisesti ottaen haluan olla tekemisissä veljeni perheen kanssa.

Olen miettinyt jopa eroamista tämän asian takia. En haluaisi, sillä miehen kanssa tahtoisin olla, mutta en vain enää jaksa anopin ja kälyn ilkeyttä. Eikä tämä ole mitään kuvittelua, miehenikin on myöntänyt asian, mutta ei uskalla sanoa mitään, ettei äiti vain loukkaannu.

Voin hyvin uskoa, että käly kirjoittelisi tänne noita "veljen vaimo on kummallinen"-juttuja. Yrittäkää nyt hyvät palstan lukijat ymmärtää, että näissä tarinoissa on aina enemmän kuin se yksi näkökulma.

Ja rakkaalle kälylleni sanoisin, että ota asiat mieluummin suoraan puheeksi minun kanssani sen sijaan, että kirjoittelet täällä ja ihmettelet ja tuhahtelet asialle takanapäin.

Meille tuli ero miehen sukulaisten takia. Meillä ei olisi saanut olla mitään omaa elämää, kaikki aika olisi pitänyt viettää miehen sukulaisten kanssa, kertoa kaikki asiat, tehdä kaikki päätökset heidän mielensä mukaisesti. Sisko ja äiti menivät aina oman perheen edelle, eikä miehestä ollut vastaansanojaksi. Kun sisko ja äiti aloittivat huokailun ja merkitsevät katseet, mies meni vaikka kiepille, ettei heille vaan tullut paha mieli.

Omasta mielestään olivat niin ihania ja rakastavia ihmisiä, mutta oikeasti sairaalloisen kiinni toisissaan, manipuloivia, haukkuivat kaikki muut ihmiset, jotka ulkopuolelta uhkasivat heidän onnelaansa. Myös minut, niin kiltein ja kieroin sanakääntein tosin, ettei nyt siitä voinut loukkaantua. Ja kun pahoitin mieleni, olin yliherkkä, mielenterveysongelmainen, jne.

Niinpä muutuin minäkin hiljaiseksi ja aloin vältellä tapaamisia parhaani mukaan. Kunnes tajusin, ettei tilanne muutu, istumme maailman tappiin asti anopin sohvan reunalla joka ikinen viikonloppu. Erosimme. Minä jatkoin elämääni. Mies on varmaan tälläkin hetkellä sukuloimassa.

Voin sanoa että kaikkeni olen yrittänyt ja ketään en huvikseni välttele. Haluan olla ystävällinen kaikille ja mieheni takia alussa yritin olla miehen suvun kanssa paljon yhteydessä. Pakko oli lopettaa ja jättää minimiin. Syy on ihan heidän omansa. Jos otettaisiin usein yhteyttä, he puhuisivat että liian usein, jos harvemmin niin liian harvoin. Teit sitten niin tai näin, niin aina väärin päin. Jos mies menee lasten kanssa yksin mummolaan, olen laiskimus joka hoidattaa lapset miehellä. Jos mies menee yksin, olen ilkeä enkä anna lasten mennä mummolaan jne jne jne jne. Koita siinä sitten miellyttää heitä!!



Minun käly varmaan voisi kirjoittaa myös samanlaisen kirjoituksen kuin ap. terveisiä vaan kälylle, sitä saa mitä tilaa.

VAIKKA täällä narsisteja ja muita höyrypäitä tukevalla Vauva-lehden keskustelupalstalla näyttäisi olevan "paljon" epäkelpoja emäntäaineksia julistamassa puolustelevasti sairaalloisen itsekästä elämäntyyliään kuin kannustaen muitakin käyttäytymään yhtä epäkypsään, sairaalloiseen tapaan.



SILTI on hyvä muistaa, että heitä on Suomen väestöstä vain 1%. Vähän siis, mutta sekin 1% on liikaa kun ajatellaan, että se yksi 1% tekee 10% elämästä helvetin.



Kunhan narsistien uhrit muistatte, että te ette ole itse syyllisiä helvetilliseen tilanteeseen ja, että uhria ollaan valmiita auttamaan heti, jos tarve vaatii. Uhrien ystävät ja sukulaiset eivät luovuta, he pysyttelevät taustalla valmiina olemaan tukena kun se aika koittaa.

Tämä on jotain aivan käsittämätöntä, että aikuisten ihmisten pitäisi sosiaalisen paineen vuoksi viettäää vapaa-aikaansa ihmisten seurassa ja paikassa, jossa he eivät itse haluaisi olla! Ei niitä sukulaisia kukaan valitse ja jos ei viihdy sukulaisten kanssa niin ei viihdy. En minä ainakaan ajatellut viettää joulupyhiä teeskennellen viihtyväni, kun vaihtoehtona on viihtyä aidosti. mikään pakko kun ei ole.