Kilpavarusteletko lastasi, jotta häntä ei kiusattaisi?

kun kaikilla muilla oli tiettyjä tavaroita ja vaatteita eikä mulla koskaan. Jos mun täytyy ostaa jotain, niin ostan mieluusti merkkituotteen. Kouluunkin ostin jokaiselle sisäkengiksi Crocsit enkä reikäkenkiä. Talvivaatteet ovat Haltia, Roxia, DC:tä, Conversea jne. Toki annan lasten ostaa Seppälästäkin tavaraa ja joskus jonkun paidan ostanut halpahallistakin, mutta pääasiassa tykkään panostaa käyttötavaroihin.

Enemmän ajatellaan sitä leuhkimisarvoa. Yhdetkin tuttavat leuhki, kun isä osti uuden iPhonen, että nyt heidän 1,5-vuotiaalla on iPhone. Antoivat sen vanhan puhelimen sitten pikkulapsen imeskeltäväksi.



Tätä korostettiin oikein monta kertaa, miten heillä ei ole tarvetta silloin vielä ihan kaupassakin myynnissä ollelle, suht hintavalle vanhemmalle puhelimelle vaan sen voi yhtähyvin hylätä lapsen leluksi.



Toinen tuttava ostaa 2-vuotiaalle jotain Mulberryn pikkulasten käsilaukkuja, jne.



Ja yhdet esittelee, että katsokaapas nyt, kun Maijalla, 4v., on Kenzon mekko ja Miskalla, 6-v., Ralph Laurenin pusero.



Tuon ikäiset ei varmaan niistä merkeistä vielä tajuaisi, mutta jos ovat jo 1-vuotiaasta tuollaisessa merkkienkorostusaivopesussa vanhempiensa taholta, niin onhan se jo kumma, jos eivät viimeistään kouluun mennessä ole oppineet, minkä merkkisiä tavaroiden kuuluu olla.



Olen itsekin opettaja. Ja kuullut koulussa useasti, kun vähävaraisemmista perheistä olevia oppilaita kiusataan, kun päällä on vaikka jonkun marketin oman merkin paita. Että mikä merkki tuo on olevinaan. Ja tätä tekee 9-v. pojat!



Kun menen väliin ja sanon, että paita on hyvä, lämmin ja puhdas ja ehjä, täyttää tarkoituksensa. Nyt tuo lällätys loppuu ja menette yhdessä vaikka pelaamaan palloa, niin luokan muut pojat kiekuu "ei meidän ole pakko tuon kanssa leikkiä, ei me leikitä, kun on vääränmerkkiset vaatteet!"



Vaikka kiusaamiseen voi puuttua, miten pakotat muut ottamaan tuon yhden leikkeihin?



Tiedän vanhempia, joilla päällä koko ajan luottokorttivelkoja, että saadaan hienoja tavaroita ostettua. Ja ihan koulutettua väkeä, tohtoreita ja maistereita - opettajiakin. Heti, kun mahdollista, otetaan lisää velkaa ja ostetaan uusin tablet tai kännykkä tai 500 euron merkkikengät tai kalliita kodinkoneita.



Yksikin tuttava alkoi minulle tuputtaa vanhaa sauvasekoitintaan. Sanoin, että kiitos, minulla on jo, en tarvitse toista. Ei meinannut millään uskoa. Kysyin, että etkö itse tarvitse. Ei, kun heillä on nyt uusi Bamix, ota nyt vaan tämä heidän vanha, ei se sun kuitenkaan ole mitään hyvää merkkiä.



Otin sitten ja vein kirpparille hyllylle, josta saa ilmaiseksi ottaa tavaroita, jos joku tarvitsisi. En viitsinyt alkaa mainostaa, että meilläkin on kyllä Bamix - en ollut kyllä ymmärtänyt sen olevan joku leuhkimisen kohde, että on kotona jonkunmerkkinen sauvasekoitin.



Mua on ruvennut niin ällöttämään tämä merkkipelleily, ettei kukaan usko. Kaikki jutut ihmisten kanssa on nykyään vaan sitä, minkä merkkisiä tavaroita on ostettu.

Mua on ruvennut niin ällöttämään tämä merkkipelleily, ettei kukaan usko. Kaikki jutut ihmisten kanssa on nykyään vaan sitä, minkä merkkisiä tavaroita on ostettu.

Vanhempana tahdon mahdollistaa lapselleni tiettyjä asioita ihan hänen itsensä takia.



Mutta toisaalta olen kyllä tietoinen tilastoista, joiden mukaan köyhän yksinhuoltajaperheen pojalla on huonommat lähtökohdat kuin olisi varakkaassa ydinperheessä. Ja siitä, että lapsi voi syrjäytyä porukasta, jos ei ole merkkivaatteita tai älypuhelinta. Kyllä nämä tiedot varmasti vaikuttavat taustalla.



Elämä on kuitenkin kovin erilaista kuin omassa lapsuudessani, nimenomaan tuon materian osalta. Olen kohtuuden rajoissa hankkinut lapselle jotain sellaista, mitä en välttämättä itse ymmärrä ihan täysin, kuten älypuhelimen 11-vuotiaalle. Minusta se ei vahingoita häntä, vaikkei ehkä ihan välttämätön olisikaan.



Toisaalta taas pidän rajan siinä, että lapsi ei mene facebookiin tai pelaa K18-pelejä. Jos se aiheuttaisi kiusaamista, en silti antaisi hänen tehdä noita, vaan hoitaisin asian muilla keinoin. Kuulemma kaikki muut kyllä saavat olla fb:ssä ja pelata... hhmmm...



En usko, että älypuhelimen tai merkkifarkkujen saaminen itsessään rakentaa lapsen minäkuvan materian varaan. Nykyään kuitenkin melkein kaikilla on mahdollisuus hankkia tuollaisia tarvikkeita. Eri asia on se, jos koko ajan ja jatkuvasti ostetaan uutta ja heitetään vanha roskikseen ja tätä toteutetaan systemaattisesti koko perheessä kaikkien tavaroiden kohdalla.

juurikin oman lapsen koululla Helsingissä tavattiin vanhempia ja mietittiin että on se hyvä kun täällä ei vahdata vaatteita. Eräs äiti kertoi että Lapissa hänen sukulaisensa lapsen koulussa on yksi oppilas joka vie koko luokkaa haalii kavereita ja yhdessä sitten pilkataan sitä joka ei pukeudu klaanin mukaisesti.



Täällä sentään voi olla muitakin kavereita kuin ne luokkakaverit.

on huomattavasti parempi laadultaan kuin joku prisman tai henkkamaukan vastaava. Meillä on kaikilla iPhone ja ihan siksi, että se on ylivertainen muihin puhelimiin verrattuna. Sama vaikkapa ulkoiluvaatteissa, halvat huonot eivät kestä hajoamatta koko talvea ja haluan myös, että lapsilla on ulkona lämmin ja kuivana pysyvät vaatteet.

mukaan kun vanha puhelin hajosi? Vai silloin kun vanha vielä toimi?

Enemmän ajatellaan sitä leuhkimisarvoa. Yhdetkin tuttavat leuhki, kun isä osti uuden iPhonen, että nyt heidän 1,5-vuotiaalla on iPhone. Antoivat sen vanhan puhelimen sitten pikkulapsen imeskeltäväksi.

Tätä korostettiin oikein monta kertaa, miten heillä ei ole tarvetta silloin vielä ihan kaupassakin myynnissä ollelle, suht hintavalle vanhemmalle puhelimelle vaan sen voi yhtähyvin hylätä lapsen leluksi.

Toinen tuttava ostaa 2-vuotiaalle jotain Mulberryn pikkulasten käsilaukkuja, jne.

Ja yhdet esittelee, että katsokaapas nyt, kun Maijalla, 4v., on Kenzon mekko ja Miskalla, 6-v., Ralph Laurenin pusero.

Tuon ikäiset ei varmaan niistä merkeistä vielä tajuaisi, mutta jos ovat jo 1-vuotiaasta tuollaisessa merkkienkorostusaivopesussa vanhempiensa taholta, niin onhan se jo kumma, jos eivät viimeistään kouluun mennessä ole oppineet, minkä merkkisiä tavaroiden kuuluu olla.

Juuri tätä tarkoitan, ja tätä tarkoitin myös avauksellani. Eli on ihan ok, jos ostat lapsellesi laatuvaatteen (mikäli sinulla oikeasti on siihen varaa). Mutta silloin kun ostetaan ökykalliita vaatteita ja taotaan lapsen päähän että tämä on sitten MERKKIVAATE se ja se tai merkki tätä ja merkki tuota, niin se on sitten sitä kilpavarustelua ja KERSKAkulutusta.

Lapsen ei tarvitse olla merkkitietoinen. Lapsen on hyvä olla merkkitiedostamaton.

Ja ihan oikeasti, lapsen ja lasten hyvinvoinnin vaarantaa tuollainen kulutushysteria, heillä on jatkuvasti olo, kuin veitsenterällä tasapainottelisi: kelpaanko vaiko enkö? Onko minulla tänään kaikki materia oikeanlaista?

Sama ongelma on aikuisilla.

Koulumaailmassa tuo raaistuu, kuten tässä lainatussakin esimerkissä niin hyvin annetaan ymmärtää.

Toisaalta luulen, että aidosti hyvinvoivat perheet (Tarkoitan kokonaisvaltaista hyvinvointia) eivät tarvitse elämänsä pönkittämiseen käsittämätöntä kulutushysteriaa, vertailua ja egon rakentamista materian varaan, lasten tuotteistamista merkkihenkareiksi.

ap

juurikin oman lapsen koululla Helsingissä tavattiin vanhempia ja mietittiin että on se hyvä kun täällä ei vahdata vaatteita. Eräs äiti kertoi että Lapissa hänen sukulaisensa lapsen koulussa on yksi oppilas joka vie koko luokkaa haalii kavereita ja yhdessä sitten pilkataan sitä joka ei pukeudu klaanin mukaisesti.

Täällä sentään voi olla muitakin kavereita kuin ne luokkakaverit.

On varmasti tosi tämäkin juttu, mutta siis oman kokemukseni perusteella (keskisuuri kaupunki / maalaisympäristö kyseessä pääkaupunkiseudun ulkopuolella), että maaseudun kouluilla ei ole kulutushysteria niin näkynyt kuin kaupungin puolella.

Hienoa, että voit kasvattaa lapsesi ympäristössä, jossa keskitytään olennaiseen.

ap

ei ainakaan ole kallista. Henkkamaukan rätit kelpaa hyvin.

Monet sellaiset ovat tasapainoisia materian suhteen vanhempana. Kaiken ei tarvitse olla uusinta ja hienointa. Paljonhan näissä piireissä tulee jo perintönäkin huonekaluja vaikkapa...

Aivan samanlaista se on siellä vanhempien kesken. Jos naapuruston ykkösperhe ostaa vain Skodan, käy se muillekin. Jos pihaan tulee Audi, on sellainen pian jokaisessa pihassa!

Kotoa tuo kilpavarustelu opitaan ihan kuten käytöstavatkin.

"hyvillä" alueilla (esimerkiksi uudet omakotitaloalueet) lapset ovat hyvin merkkitietoisia ja varusteltuja.

Huomaan naapureilla tuollaista käyttäytymistä. Ovat hyvin kärryillä muiden elämästä, hankinnoista. Lapset puetaan pihaleikkeihinkin viimeisen päälle merkkivaatteisiin. Keskusteluissa verrataan lähinnä materiaa, omia ja muiden hankintoja ja erityisesti taloja.

Itse olen ollut tarkkana oman varustelun suhteen ja tyytyväinen siitä, että pystyn kulkemaan päinvastaiseen suuntaan tämän asian suhteen. Sen teen myös lasten takia. Olen ylpeä terveellisestä rahankäytöstä ja kohtuullisuudesta. Haluan välittää niitä arvoja myös lapsilleni.

ap

Voin sanoa, että minulla on ollut materian suhteen hyvinkin ankea lapsuus. Siitä huolimatta en kaada materiaa oman lasteni niskaan varsinkaan pönkittämään heidän itsetuntoaan.

Puoli vuotta ennen lapsen leikkikoulun alkua on anoppi ostanut vaaleanpunaisen repun pojalle. (menee sinne ensi vuoden alusta). Kynät ja penaali ollut jo vuoden, nekin anopilta.



Kohta se tuska alkaa.

"Toisaalta luulen, että aidosti hyvinvoivat perheet (Tarkoitan kokonaisvaltaista hyvinvointia) eivät tarvitse elämänsä pönkittämiseen käsittämätöntä kulutushysteriaa, vertailua ja egon rakentamista materian varaan, lasten tuotteistamista merkkihenkareiksi."



Meidän perhe ei ole tällainen hyvinvoiva, ja sen toki tarkemmat huomaavat helposti, ja siksi toivoisin, että jotain "merkkipakollista" voisin hommata lapsilleni, jotta eivät jäisi ehkä niin helpolla syrjään kivemmasta elämästä. Mutta, kun raha riittää juuri ja juuri perusarkeen halvoilla valinnoilla, on se vain toiveeni.



Onneksi kaikesta huolimatta, molemmilla on pari hyvää ystävää, vaikka sitä negaa ilmassa leijuu aivan liikaa.

Vaatetta ja muuta ostetaan oman (ja lapsen) mielen mukaan. Mitään ei osteta sen vuoksi, ettei lasta kiusattaisi. Lapille opetetaan, ettei ketään kiusata ja jos kiusataan, pitää mennä avuksi ja kaveriksi.



Mulla on kaksi omapäistä ja reipasta lasta, joista tykkää muut lapset ja aikuiset. Eivät taatusti ketään kiusaa, eivätkä tule kiusatuiksi, eikä heidän läsnäollessaan ketään kiusata.



Vanhemmalla (10 v.) on iPhone, jonka sai synttärilahjaksi. Vanha malli, joka ostettiin tosi halvalla tutulta ja se oli täysin käyttämätön. Hänellä on myös läppäri, sekin tutulta liki ilmaiseksi. Haluaa nyt iPadia, kuten varmaan kaikki. Ei tule saamaan :)



Käydään lasten kanssa kirppareilla ja tietävät, että äiti tykkää kaiksesta vanhasta. Tykkäävät itsekin ostaa jotain romuja (=leluja) kirpparilta. Kierrätetään itse eli viedään tavaraa ilmaiseksi kirkon kirpparille. Ovat joskus kysyneet, eikö voitaisi itse niitä myydä, että saataisiin rahaa uusiin romuihin. Ollaan kerrottu, että me mielummin annetaan ne pois, kun ne menee hyvään tarkoitukseen, sellaisille, joilla ei ole yhtään rahaa. Nyt antavat sitten ilolla vanhat tavaransa kirkon kirpparille.



Lapset oppii paljon vanhemmiltaan - ja tuo kilpavarustelu on kyllä täysin vanhemmista kiinni. Kaikkea ei tartte saada. Meillä ei edes vanhempi tiedä mitään esim. vaatemerkeistä. Ei meillä niistä puhuta. Onneksi ei ole vielä koulussakaan niin aivopesty, että välittäisi.



Ostetaan aina sitä, mistä tykätään ja mistä lapset tykkää. Jos jossain vaiheessa joku merkkihulluus iskee lapsiin, niin sitten asiasta täytyy keskustella. Varaa meillä kyllä on, mutta harkiten mä meinaan ostaa merkkivaatteita myöhemminkin. Järjenkäyttö on noissa asioissa tärkeää ja jos tuohon kilpavarusteluun lähtee mukaan, niin se on loppumaton noidankehä. Mikään ei riitä. Siksi on parempi opettaa jo pienestä lähtien, että kaikkea ei saa. Vaikka sitä rahaa olisikin.

Merkkivaatteet- ja asusteet (reput), älypuhelimet, harrastukset ym ym?

Olen tehnyt paljon opettajasijaisuuksia eri kouluissa (olen opettaja) ja huomannut, miten "hyvillä" alueilla (esimerkiksi uudet omakotitaloalueet) lapset ovat hyvin merkkitietoisia ja varusteltuja.

Tervehenkiseen, normaaliin lapsen elämään törmään lähinnä maaseudun kouluilla.

Tämä on minusta hälyttävää. Se on myös riski lasten hyvinvoinnille ja kouluviihtyvyydelle. Mielestäni tuohon kilpavarusteluun pitäisi koulujen puuttua vähän ja erityisesti vanhempien ottaa vastuuta asiasta. Lapsen minäkuva ei voi eikä saa rakentua materian varaan.

Sanoutukaa irti tuosta varusteluoravanpyörästä. Se voi pidemmän päälle tuhota paljon, lapsista kasvaa aikuisia, jotka hankkivat vain uutta ja parasta, koska ajattelevat, etteivät muuten kelpaa tai tulevat kiusatuksi.

enemmän wt porukan juttu. Omassa tuttavapiirissä ne jotka kokevat olevansa "heikommilla" (esim ei omakotitaloa, ei hyväpalkkaista työtä) varustelevat eniten. Ihan kuin pitäisi päteä jollain...

Me olemme keskituloisia ja asumme uudessa talossa hyvällä alueella, mutta lapsi on perinyt vanhan puhelimen, merkkivaatteita ei osteta periaatteesta ( ei myöskään aikuisille), harrastuksia on 1 kerrallaan (voi vaihtaa vuosittain) eikä harrastus saa maksaa omaisuuksia (esim ratsastus ja laskettelu poissuljettuja tästäsyystä).

Ainoa "kun kaikilla muillakin on" -myönnytys vuonna 2012 oli reijät korviin. Harjoituskorvisten jälkeen tytär peri siskoltaan jääneet korvakorut.

Se ylellisyys mistä meidän lapsi (vain kuopus kotona enää) nauttii on matkat - yhdessäolo ja -tekeminen perheenä. Enemmän siis aineetonta luksusta.

enemmän wt porukan juttu. Omassa tuttavapiirissä ne jotka kokevat olevansa "heikommilla" (esim ei omakotitaloa, ei hyväpalkkaista työtä) varustelevat eniten. Ihan kuin pitäisi päteä jollain...

Me olemme keskituloisia ja asumme uudessa talossa hyvällä alueella, mutta lapsi on perinyt vanhan puhelimen, merkkivaatteita ei osteta periaatteesta ( ei myöskään aikuisille), harrastuksia on 1 kerrallaan (voi vaihtaa vuosittain) eikä harrastus saa maksaa omaisuuksia (esim ratsastus ja laskettelu poissuljettuja tästäsyystä).

Ainoa "kun kaikilla muillakin on" -myönnytys vuonna 2012 oli reijät korviin. Harjoituskorvisten jälkeen tytär peri siskoltaan jääneet korvakorut.

Se ylellisyys mistä meidän lapsi (vain kuopus kotona enää) nauttii on matkat - yhdessäolo ja -tekeminen perheenä. Enemmän siis aineetonta luksusta.

kun siellä saa kuulla juuri liian hienoista vaatteista. Kalliit puhelimet on kuulemma ihan jees, mutta mitään ethniesiä ei kuulemma kannata päälleen panna, koska se on niin neitimäistä... Markettikamaa on kaikilla, myös niillä joilla olisi varaa vaikka mihin.

on huomattavasti parempi laadultaan kuin joku prisman tai henkkamaukan vastaava. Meillä on kaikilla iPhone ja ihan siksi, että se on ylivertainen muihin puhelimiin verrattuna. Sama vaikkapa ulkoiluvaatteissa, halvat huonot eivät kestä hajoamatta koko talvea ja haluan myös, että lapsilla on ulkona lämmin ja kuivana pysyvät vaatteet.

mitä vaatteisiin tulee. Tarpeen mukaan ostetaan ja halpa ei ikävä kyllä useinkaan ole hyvää.

on huomattavasti parempi laadultaan kuin joku prisman tai henkkamaukan vastaava. Meillä on kaikilla iPhone ja ihan siksi, että se on ylivertainen muihin puhelimiin verrattuna. Sama vaikkapa ulkoiluvaatteissa, halvat huonot eivät kestä hajoamatta koko talvea ja haluan myös, että lapsilla on ulkona lämmin ja kuivana pysyvät vaatteet.

mitä vaatteisiin tulee. Tarpeen mukaan ostetaan ja halpa ei ikävä kyllä useinkaan ole hyvää.

Minä jaksan aina ihmetellä miten meidän lapset ovat pärjänneet markettien perushaalareilla ja muilla talvivehkeillä ihan kuivina ja lämpiminä vaikka ovat aina ulkona rypemässä. Ja miten jonkun toisen lapset eivät millään.

Samaa ihmettelen puhelinten suhteen. Meidän lapset pärjäävät oikein hyvin ilman iPhonea, vaikka se olisi miten ylivertainen. Itse en edes haluaisi nettiä alaikäisten puhelimiin, koska pornoahan ne sieltä kyttäävät jos tilaisuus on.

... että miten niillä lapsilla ne iPhonet pysyy ehjänä kun minulla ei yksikään ylivertainen älypuhelin ole pysynyt ehjänä puolta vuotta pidempään. Mutta lapset kai osaavat olla tarkempia näiden älypuhelimiensa kanssa :D

Lapsen minäkuva ei voi eikä saa rakentua materian varaan.

Olen todellakin samaa mieltä!

Pidän kyllä huolen, että lapsi on vaatetuksen puolesta sillä tavalla normaalin ikäisensä näköinen, ettei siitä tule sanomista. Mutta ei se ainakaan tokaluokkalaisen kohdalla vielä tarkoita mitään varustelukierrettä. Jossain vaiheessa lapsi vain antoi ymmärtää, ettei kannata enää hommailla mitään retrokuoseja, kun kavereiden mielestä ne kuulemma näyttävät yövaatteilta. Ok, en hommaa, vaan ostan suunnilleen samoja H&M-kamoja kuin muidenkin äidit. Toinen asia, jossa olen antanut periksi on se, että ostin pojalle capin (vai mitä ne nyt on), kun tavallisia lippiksiä ei kuulemma käyttänyt enää kukaan. Mutta en todellakaan mitään useita kymppejä maksavaa.

Sanoin myös ei, kun lapsi ehdotti, että ostaisin hänelle älypuhelimen kun jollain kaverillakin on. Ihan tavallinen kännykkä, jolla saa soitettua, saa toistaiseksi luvan kelvata.

Sikäli kun itse olen ympäristöäni havainnoinut, niin aika usein myös vanhemmat itse ovat tuon merkkitietoisuuden taustalla ja jo paljon ennen kouluikää. Moni tuntuu edelleen osoittavan rakkauttaan materian kautta.