Pelkään, että minulta viedään vauva

Lasta tähän maailmaan. Tälläkin hetkellä ihan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia.

en minä voi synnyttää kun ei ole minulla miestä jonka kanssa tehdä. ajattelin synnyttää vasta kymmenen vuoden kuluttua, sitten kun olen nelikymppinen jo ja kun olen saanut itseni kuntoon vaivoistani. ja jos on silloin hyvä parisuhde ja elämäntilanne tasapainossa.





tämän hetken psyyke ei minulla kestäkään lasta vielä mutta kuka tietää vaikka 10 vuoden kuluttua kestääkin kun oon sillon jo 40? olen ajatellutkin että teen lapsen sitten kun oon 40v.

Mutta jos jatkat provoamista täällä pakkomielteisesti, et kyllä jaksa hoitaa vauvaa...

kuvailemasi perusteella sinua ei varmaan katsota kykeneväksi huolehtimaan lapsesta ja huostaanotto tapahtuu heti lapsen synnyttyä. Lasta ei myöskään palauteta sinulle isompana, sillä se ei ole lapsen etu enää siinä vaiheessa kun hän kerennyt vuosia kasvaa sijaisperheessä.

esim 10 vuotta sitten tapahtunutta niin otetaanko silloinkin lapsi huostaan jos on joskus nuorempana ollut tuollainen ja jos kohtelee vauvaa muuten hyvin, niin otetaanko silti huostaan ensin edes kokeilematta miten hoitaminen sujuu tai kokeilematta miten kotipalvelu pärjää perheen kanssa tai jos minulla on silloin mies joka on mukana hoitamassa vauvaa? vai onko niin että minun ei katsota edes mieheni ollessa läsnä osaavan hoitaa?





olen kuullut että huostaanotto on viimesijainen keino ja tapahtuu jos lasta kohtelee huonosti tai ei hoida lasta.

Vauvan hoitaminen sujuu, vauvan saa pitää.

koko aikuisiän, niin et tietenkään pysty huolehtimaan vauvasta niin että hänestä kehittyy tasapainoinen ihminen, edes miehen avustuksella. Eihän hän ole koko aikaa läsnä, ja jos psyykeesi on noin huonossa kunnossa, niin et kyllä kestä vauvan tuomaa rasitusta, sillä vauva on aina stressitekijä. Vaikka olisi toivottukin, Unet jää heikoille ja elimistö rasittuu, ja sinun tapauksessa myös varmasti psyykekin sen seurauksena.

Usein lastensuojelussa katsotaan kokonaisuutta. On hyvin todennäköistä, ettet saisi lasta pitää, siksi koska asberger jo itsessään vaikuttaa sinuun kykyysi ymmärtää lapsen tarpeita. Kun lapsi ei osaa ilmaista itseään suorasti, sinun on vaikea ehkä ymmärtää sen tarpeita ja siksi taata huolehtiva, täysipainoinen hoito lapselle. Lisäksi sellainen tilanne, jossa lapsi itkee jatkuvasti, pitkään, etkä tiedä mikä on vialla ja saa itkua loppumaan, niin että lapsi rauhottuisi, saattaa saada sinut hyvin turhautuneeksi. Moni muukin, jolla ei ole asbergeria turhautuu jos lapsen kanssa on vaikeaa. Turhautunut ihminen voi olla väkivaltainen ja hyvin äkkipikainen. Lisäksi lapsen tarpeiden ja hoidon aiheuttama stressi voi aiheuttaa masennusta ja muita mielenterveysongelmia, jos äiti ei alunperinkään ole täydellisen tasapainoinen.



Neuvoni on, että et hanki lasta. Vaikka sinulla olisi hoitaja tukena ja mies vierelläsi, niin se ei riitä. Lapsi tarvitsee äidin ja imee riippuvaisuudellaan ja haastavuudellaan, kaikesta suloisuudestaan huolimatta, äidistä usein todellakin kaikki voimat. Jos saisitkin itsesi tasapainoon, voisi lapsen tuoma elämänmuutos ja stressi tehdä pahaa psyykkeellesi.



Itselläni on perinnöllinen sairaus, jonka jatkumon olen päättänyt suvussamme katkaista. Olen tasapainoinen, nuori nainen, opiskelen korkeakoulussa, edessäni on todennäköisesti suht valoisa tulevaisuus, keskituloisena veronmaksajana ja sairauteni lähinnä vasta edetessään vaikuttaa liikuntakykyyni. En kuitenkaan halua, että lapseni joutuisi elämään rampautumisen pelossa, siksi rakkaudesta lapsiin, tietoisena siitä, etten välttämättä pysty tulevaisuudessa sairauden edetessä, enää huolehtimaan lapsesta - en hanki lasta. Sen sijaan minulla on kummilapsi, joka on elämäni ilo ja valo. Haluankin hemmotella kummilastani ja ottaa siitä pikkumiehestä kaiken ilon irti, samalla tukien kummipoikani kasvua jakehitystä tasapainoiseksi ihmiseksi. Tällä tavalla saan paljon lapsen mukanaan tuomia iloja, mutta toisaalta minun ei tarvitse pelätä lapsen tulevaisuuden puolesta jos kuntoni huononee.



Oletko sinä miettinyt jos vaikka pääsisit kummiksi? :) Suosittelen! Sillon saisit olla osana pienen ihmisen elämää, mutta sinun ei tarvitsisi pelätä tuollaisia huostaanottoja tai muita ikäviä asioita. Silloin saisit vain nauttia lapsen tuomasta ilosta ja samalla tukea pienen ihmisen kasvua. Lisäksi voisit keskittyä samalla huolehtimaan omasta elämästäsi ja nauttia saavuttamastasi uudesta tasapainoisuudesta - rakaastaa itseäsi.



Muista, lasta ei koskaan saa hankkia pelkistään omien tarpeidensa vuoksi vaan täytyy olla valmis sitoutumaan koko loppu elämäksi tukemaan lasta: 20-30 vuotta!



Nyt vaan kummeudesta haaveilemaan ja elämästä nauttimaan! :)

jos vaikka tutustusin jonkun kaverin tai ystävän lapseen ja olisin mukana hoivaamassa jonkun kanssa yhdessä sitä lasta mutta vaikka kavereilla on vauvoja niin eivät ole antaneet minun olla apuna hoitamisessa, eivät edes kokeilla syöttämistä ym. korkeintaan ehkä pitää sylissä muutaman kerran mut siinä kaikki. sukulaisten lapsia oon hoitamaankin päässyt. mutta kun ei oo nyt suvussa lapsia enkä tiiä tuleeko olemaankaan ainakaan lähisuvussa.





tunnen myös ihmisiä jotka on olleet ystäviä minulle mut kun ovat saaneet vauvan, on ystävyys loppunut siihen ilman mitään sen kummempia selityksiä. ovat kai katsoneet niin että minäkin tartten apua niin paljon ettei minun kanssa oleminen ole yhteensovitettavissa vauvanhoidon kanssa. lisäksi jotkut lapset meluaa aika paljon enkä kestä kovin kovia ääniä.

mitä enemmän minulle ikää tulee lisää, sen enemmän on asenne niin ettei minun anneta olla mukana vauvanhoidossa. vielä on annettu edes sylissä pitää mutta kun tästä ikää tulee lisää niin voi olla että jossain vaiheessa sekin kielletään, lirkö nyt jo asenne se ettei sekään olis mahdollista enää vaikka vuosi sitten se ja isompien lasten hoito oli ok? olen ollut useaan otteeseen fyysisten sairauksien osastoilla jopa joka ikinen vuosi kerran tai kaksi kertaa vuodessa ja vuonna 2010 olin mielisairaalassa ja samana vuonna 3 kertaa fyysisten vaivojen osastoilla ja eri alojen osastoilla ja on pahimmillaan ollut avohoitoasiakkuus minulla perusterveydenhuoltoon, sisätauteihin, kirurgiaan, psykiatriaan, neuropsykiatriaan, ihopolille jne ja vaikka minne muuallekin. tällä hetkellä on minulla ollut vuoden sisällä tukikeskusteluja, neuropsykologian kuntoutusta, verenpaineseurantaa, kirurginen toimenpide, ihotautipolin käyntejä, ensiapukäyntejä. olen vähän alle kolmekymppinen terveyspalvelujen suurkuluttaja ja lisäksi vakavasti ylipainoinen, omaan pelkotiloja, paniikkihäiriöitä, iho-onelmia, tulehduksia ja on todettu perinnöllinen alttiuskin infektioille. rajua fyysistä j henkistä oireilua, vakavat oppimisvaikeudet ja asperger.





eli voi olla parasta jättää suosiolla vaan ne muksut tekemättä ja elää elämää ilman muksuja. kun mietin just tässä että vauvanhoito on rankkaa ja isomman lapsen kasvatus ja kiukut ja uhmatkin on kestettävä ja hyväksyttävä se että lapsi pitää huomioida eikä voi vaatia että lapsi huomioisi minut ja on kestettävä ja ymmärrettävä se että lapsi on itsekäs.

Miksi haluat lapsen? Mitä sinulla on lapselle antaa, muuta kuin kuivat vaipat ja rintamaitoa - mitä niiden jälkeen? Haluaisitko olla kuvailemasi naisen lapsi?

Lapsella on oikeuksia; lapsi ei ole aikuisen lelu tai terapiaväline, ei mikään jokanaisen oikeus.

Kuivailet avauksessa taustojasi, mutta et kerro nykyhetkestä mitään. Oletko töissä, onko asuntoasiat kunnossa?

Yleensä jos mielenterveyspotilas, kehitysvammainen, liikuntavammainen, päihdeongelmainen ym saa vauvan niin lastensuojelun kotipalvelua kokeillaan ensin ja jos se ei toimi niin sitten huostaan... mistä päättelette täällä netin palstalla että tämä tapaus olisi varma huostaanotto esim syntymän jälkeen ilman että ensin kokeillaan miten hoitaa lastaan sairaalassa tai miten pärjää jos kotipalvelu käy auttamassa? nyt ei ole kyse vieraan ihmisen lapsesta joka hänelle pitäs antaa ilman valvontaa, vaan hänen omasta lapsestaan. vai onko ajatuskin kenen tahansa vauvasta hänen käsissään edes valvottunakin niin kauhea?







Kyllä se on niin, että nämä huostaanotto tapaukset kyllä tutkitaan perusteellisesti, eikä yksi sosiaalityöntekijä voi siitä yksin päättää. Lisäksi AINA pyritään tilanteeseen, jossa vanhemmat voisivat itse huolehtia lapsestaan, eikä huostaanottoa tarvittaisi. Tämä ei aina onnistu ja lapsi joudutaan ottamaan huostaan.

että on aika jyrkkä kannanotto se että lapsi otettas heti syntymän jälkeen minulta huostaan. neuropsykologinen valmentaja sanoi, että minun tapauksessa ei ainakaan hänen mielestään olisi huostaanotolle mitään syytä. Terapeuttikin sanoi että ei ole. ohjaaja sanoi myös, että jos nettiin kirjoittelen niin netissä kirjoittelevat ihmiset eivät ole välttämättä aikuisia vaan kuka tahansa, esim vaikka pieni lapsi tai nuori saattaa netissä kommentoida mitä sattuu. mutta he asiantuntijoina on sitä mieltä että kyllä minulle voi lapsen antaa. ja että se joka sanoo että syntymän jälkeen olis huostaan otettava, ei tiedä näistä asioista eikä ole ammattitaitoinen.

terapeutti kommentoi tätä asiaa näin:





"Nyt on täysin eri tilanne. Kuulostaa todella jyrkältä kannanotolta, kun joku on tuolla tavoin kirjoittanut."







hän kuitenkin tuntee minut paremmin kuin te! vaikken työkseni hoitaskaan lapsia niin kymmenen vuoden sisällä JOS oon hyvässä kunnossa, teen lapsen.

Et pysty vastaamaan kasvavan lapsen tarpeisiin. Unohda lastenteko. Pääpointti lastensaannissa ei ole se, että pääset hoivailemaan vauvaa, vaan että miten siitä uudesta ihmisestä kasvaa koulussa käyvä, ja myöhemmin työssäkäyvä kunnon ihminen.



Tiedätkö tai ymmärrätkö, mitä on varhainen vuorovaikutus, miten lapsen kiintymykseen vastataan, miten lapsen uhmaa käsitellään, miten asetetaan rajat, millaista ravintoa lapsen on saatava, kuinka paljon unta, liikuntaa ja seuraa lapsi tarvitsee?



Jos itse sekoilet jo nyt eri luukuilla hakemassa hoitoa ja saat satunnaisia raivokohtauksia kaikkia ihmisiä kohtaan, et millään muotoa pysty kestämään niitä pettymyksiä, joita vanhemman on aikuisena kestettävä.



Kissat ovat aika ihania lemmikkejä, ja ne pärjäävät monen mielenterveyskuntoutujan tai kevyesti kehitysvammaisen kanssa.

minulla on ollu kissoja, kaneja, gerbiilejä, hamstereita ym elukoita joka lähtöön jo 11v iästä alkaen ja oon asunu omillani yli 10 vuotta ja minulla on nämä kissat mitä on ollu, minulla ovat olleet jo vuodesta 2010.





miksi ette usko mitä minun terapeutti ja ohjaaja ovat sanoneet? onko ne terppa ja ohjaaja vastuuntunnottomia ihmisiä vai ei-niin-uskottavia? vai eikö ne saa minusta täysin koko kuvaa ja näytänkö niille teidän mielestä vaan ulkokuoren vastaanotolla mut arki on jotakin muuta?

Se on sinulla vielä 10 vuodenkin päästä etkä ole silloinkaan sopiva äidiksi.

Lapset tarvii turvallisen äidin.

tiiän että vaikutan teiniltä enkä koe voivani sille mitään. oon jääny teinin tasolle kun mulla oppimisvaikeuksia ja oon kai sitten ikiteini. tiiän yhen nelikymppisenkin joka on ku teini ja sillä on lapsi ja se nelikymppinenki angstaa ku teini. se on minun kaveri ja se antas mun hoitaa vauvaansa jos sen sais ja me ollaan kumpikin sit niinku ikiteinejä

jos teidän lisäksenne muutkin kieltäsvät minulta lastenteon. vaan kun eivät kiellä. ei vanhemmat, ei terapeutti, ei ohjaaja, ei sairaanhoitajat eikä lääkäri.





toki uskoisin jos he kieltäisivät. ettekö usko heidän sanaa? kaipa nyt heidän sana painaa enemmän kuin teidän vai mitä?

Tuollaisille kuin sinä pitäisi valtion toimesta tehdä pakkosterilisaatio. Lastenkodit on täynnä ongelmaisia lapsia, joita sinun kaltaisesi ihmiset tekevät.



Älä tuhoa jonkun viattoman lapsen elämää, keksi itsellesi vaikka harrastus. Et missään tapauksessa pysty selviytymään arjesta lapsen kanssa. Lapset eivät ole kiiltokuvanukkeja, missään vaiheessa elämäänsä.