Kysymys masentuneille: Ovatko lääkkeet auttaneet sinua?

ja nyt sain reseptin Voxraan. Aloitan sen huomenna. Masennukseni onkin kuulemma lievän ja keskivaikean välimaastossa. Toivottavasti tuosta Voxrasta olisi apua, ahdistaa nytkin koko joulu. :( Lähinnä tekisi mieli mennä jonnekin mökille yksin koko jouluksi, lukea kirjaa ja katsella tv:tä... Huoh... Sitä vastoin pitää olla iloinen, järjestää kivaa tekemistä ts. "suorittaa joulua..."



Niin ja ylipainoa minulla ei ole, kun joku sitä kyseli. Kilpirauhasarvot on joskus muinoin mitattu, voisiko ne muuttua ajan kanssa?



Ap

Tosin vasta viides valmiste, jota kokeilin. Se olikin sitten napakymppi.

auttoi ja pääsin lopulta jopa eroon masennuksesta. Vaikuttihan siihen muutkin tekijät, mutta lääkkeen vaikutuksen huomasin selvästi.:)

jokunen lääke helpotti oloa hieman. Olen kokeillut useampia kymmeniä lääkkeitä. Mulla masennus parani itsekseen ajan kuluessa. Kävin kyllä kaiken maailman terapioissakin, joten saattoi se apu tulla sieltäkin suunnalta.



Oletko kokeillut terapiaa?

Sairastan itse lievää masennusta ja olen kokeillut kahta eri lääkettä, joista en kokenut saavani juurikaan apua. Nyt mietin kokeilenko vielä jotain kolmatta. Minulla masennus ilmenee jaksamattomuutena, väsymyksenä ja eristäytymisen tarpeena. Lisäksi joudun pinnistellä että jaksan olla lasten kanssa ja antaa heille huomiota. Olo on sellainen että apua tarvisi oikeasti mutta usko lääkkeiden tehoon alkaa olla mennyt. Oletko sinä saanut apua masennuslääkityksestä ja mistä lääkkeestä?

mutta enemmän auttoi terapia ja (sitten kun siihen oli voimia) elämäntaparemontti. Sairastin ensin monta vuotta keskivaikeaa masennusta, myöhemmin masennus uusi pariin otteeseen lievänä. Noihin myöhempiin jaksoihin en syönyt ollenkaan lääkkeitä, keskusteluapu toimi parhaiten. Muistaakseni luin joskus, että jonkin tutkimuksen mukaan vasta vakavassa masennuksessa lääkehoidosta on hyötyä.



Elämäntaparemontissa laitoin ruokavalion kuntoon (paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä kasviöljyjä entisen einesruokavalion sijaan) ja aloin nukkua ja harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Myös väkisin ihmisten ilmoille lähteminen auttoi, vaikka se oli varsinkin alkuun todella hankalaa. Yleensä siihen tarvitsi ulkopuolista suostuttelua, onneksi oli hyviä ystäviä. Kovin masentuneena mitään elämäntaparemonttia ei tietenkään jaksa tehdä, ja siinä kehtaa lääkkeet voivat olla tarpeen. Nykyäänkin huomaan, että heti jos lipsun ruokailuista tai nukkumisesta, alkaa mielialakin laskea aika äkkiä. Valitettavasti minulla on taipumusta epäsäännölliseen elämäntapaan, joten aina välillä oleminen on melkoista taiteilua ;)



Tsemppiä ap, toivottavasti löydät apua, oli se sitten lääkepurkista tai jostakin muualta :)

siihen keskivaikeaan masennukseen kuului mm. itsemurhayritys ja muutenkin itsetuhoista käyttäytymistä, syömishäiriöitä ym. Saatoin myös maata useamman päivän sängyssä, kun en vain jaksanut nousta ylös. En siis yhtään vähätteke ap:n sairautta, mutta ainakin minulla se keskivaikea oli paljon pahempaa, ja ap:n oireisto kuulostaa samalta kuin omalla kohdallani lieväksi diagnosoitu masennus.

t. edellinen

kuulostaa kyllä jo keskivaikealta masennukselta tuo sun masennus

Sairastan itse lievää masennusta ja olen kokeillut kahta eri lääkettä, joista en kokenut saavani juurikaan apua. Nyt mietin kokeilenko vielä jotain kolmatta. Minulla masennus ilmenee jaksamattomuutena, väsymyksenä ja eristäytymisen tarpeena. Lisäksi joudun pinnistellä että jaksan olla lasten kanssa ja antaa heille huomiota. Olo on sellainen että apua tarvisi oikeasti mutta usko lääkkeiden tehoon alkaa olla mennyt. Oletko sinä saanut apua masennuslääkityksestä ja mistä lääkkeestä?

Söin lääkkeitä siihenasti että pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Näkyy myös sairaushirtoriassa, mikä on eduksi.



Eläkkeelle päästyäni jätin kaikki lääkkeet pois.



Todellinen apu tuli siitä, että pääsin kyykyttäjistä vapaaksi!

Kokeiltuja: paroxetin, venlaflaxin, mirtazapin, rivatril, ketipinor



Kaikista mirtatsapiinia ja rivatrilia lukuun ottamatta tuli kammottavia sivuvaikutuksia, ja mistään ei varsinaisesti ollut apua masennukseen. Rivatril bentsona auttoi tilapäisesti ahdistukseen, katkaisi terän kammottavimmilta oloilta, mutta riippuvuusriskin takia sitä ei pitkään lääkäri antanut syödä.



Mulle ainakin psykiatri sanoikin että kolmasosa ihmisistä on sellaisia jotka eivät saa apua nykyisistä lääkkeistä. Näiden kokeilujen jälkeen uskon kuuluvani tuohon kolmasosaan. Minulta onneksi masennus sitten meni itsestään ohi kun lopetin lääkkeet, aikamoinen pohjakosketus tuli kyllä koettua ennen kuin alkoi nousu. Esim. en pystynyt poistumaan pariin kuukauteen lainkaan kotoani enkä pukeutumaan, peseytymään, laihduin syömättömyyden takia 43-kiloiseksi jne. Kuolemaahan minä siellä odotin mutta vähitellen alkoikin paraneminen.

Sitten kun sain apua terapiasta tuntuu ihan naurettavalta ajatus että lääkkeet olisivat koskaan voineet auttaa muuten kuin särkylääkkeenomaisesti latistamalla pahan olon, ja samalla kaiken muunkin. Näin jälkeenpäin ajatellen luojan kiitos en kokenut minkään lääkkeen "auttavan".



Mutta masenuksiakin on erilaisia, ei syistä johtuvia. Jos jaksat kokeilla eri lääkkeitä niin siitä vaan. Itse en neljännen lääkkeen jälkeen enää jaksanut, kun lääke teki sekavan ja saamattoman olon ja aloitusoireet oli aivan karmeat.

että onkohan se vaikutus vain lumevaikutus, lääkkeet auttaa koska uskon niiden auttavan.... Ajatus lähti ihan siitä, että lääke auttaa minulla välittömästi, melkein jo ekana päivänä, eikä sen pitäisi auttaa niin nopeasti.



Mutta kun viimeksi masennuksen iskettyä yritin olla ilman lääkettä, kuntoilin, yritin olla seurallinen, syön terveellisesti ja aloitin vitamiinikuuritkin sen mukaan, mitä netistä olin lukenut masennuksen itsehoidosta, niin masennus vain paheni, kunnes olin siinä tilassa, etten oikein pystynyt puhumaan kenellekään mitään, koko ajan itketti ja itsemurha-ajatukset pyöri mielessä houkuttelevana vaihtoehtona (vaikka siis en sitä tosissani suunnittellut, mutta ikään kuin mässäilin sillä ajatuksella). Loppujen lopuksi oli taas haettava lääkettä, ja sehän sitten auttoi heti. Joten en sitten tiedä, mistä se apu tulee, mutta oli mikä oli, mielummin sitten syön lääkettä kuin kärsin masennuksesta.

on auttanut

Tai okei, ehkä vähän mutta saattoi olla lumevaikutustakin. Minua auttoi vasta se kun pohjamudissa aloin miettimään syntyjä syviä, luin kirjoja erilaisista elamänfilosofioista ja uskonnoista jne.



Vaikka koenkin olevani pitkälti ateisti, niin aloin pohtimaan kysymystä miksi, miksi minä? Alkoi tuntumaan oikealta että minä olen kuitenkin jollain tapaa saanut valita tämän elämän jo ennen syntymääni. Että olen itse valinnut tällaisen haasteellisen elämän, tehtävänäni selviytyä siitä kasvamalla ihmisenä. Ja elämäni opettaa myös muille ihmisille jotain. Sivusta seurasivat pitkittynyttä masennustani voimattomina paljon läheisiä.



Sanotaan ettei elämää saisi suorittaa. Mä olen aivan päinvastaista mieltä. Elämä pitää suorittaa ja pitkälti on itsestä kiinni millä arvosanalla sen suorittaa.



Halaus ja voimia.

ekaksi Efexorit.

Kävin myös terapiassa mutta minusta tuntuu, että lääkkeistä oli silloin eniten apua.

Rauhoittavat auttoivat kamalimpiin ahdistuskohtauksiin ja unettomuuteen. Pitkä psykoterapia sen sijaan auttoi ihan oikeasti.

Jos sinulla on ylipainoa niin se kannattaa laihduttaa ekana pois. Se lisää masennusta ja vie energiaa.

eli tuo itsetuhoinen käytös, väsymys, itsemurha yritykset ja syömishäiriöt. Sairaalassakin olin useasti. Masennustestit antoivat kuitenkin tosi alhaisia pisteitä. Ilmeisesti nuo muut oireet teki olon huonoksi vaikka masennus oli lievää.

Tuo luokitteluhan on siitä miten oireet vaikuttaa normaaliin elämään. Lievässä masennuksessa ei oireet hankaloita elämää ja lääkitystä ei nyt välttämättä kaipaa. Siinä vaiheessa kun oireet hankaloittaa elämää siirrytään keskivaikeaan.

siihen keskivaikeaan masennukseen kuului mm. itsemurhayritys ja muutenkin itsetuhoista käyttäytymistä, syömishäiriöitä ym. Saatoin myös maata useamman päivän sängyssä, kun en vain jaksanut nousta ylös. En siis yhtään vähätteke ap:n sairautta, mutta ainakin minulla se keskivaikea oli paljon pahempaa, ja ap:n oireisto kuulostaa samalta kuin omalla kohdallani lieväksi diagnosoitu masennus. t. edellinen

kuulostaa kyllä jo keskivaikealta masennukselta tuo sun masennus

Sairastan itse lievää masennusta ja olen kokeillut kahta eri lääkettä, joista en kokenut saavani juurikaan apua. Nyt mietin kokeilenko vielä jotain kolmatta. Minulla masennus ilmenee jaksamattomuutena, väsymyksenä ja eristäytymisen tarpeena. Lisäksi joudun pinnistellä että jaksan olla lasten kanssa ja antaa heille huomiota. Olo on sellainen että apua tarvisi oikeasti mutta usko lääkkeiden tehoon alkaa olla mennyt. Oletko sinä saanut apua masennuslääkityksestä ja mistä lääkkeestä?

liittyykö masennukseen myös se, että kotoa on vaikea lähteä pois ja tehdä jotain vähän muuta?



Me taistellaan äitini kanssa nyt joulusta, ollaan sovittu jo aikoja sitten, että lähdetään jouluksi mökeillemme (meidän ja heidän mökit lähekkäin). Mutta nyt äitini onkin päättänyt, ettei lähdekään minnekään, koska ei viitsi pakata tavaroita, ja toisen paikkakunnan Prismasta ei välttämättä saa kaikkea, mitä tarvitaan... Ja jotenkin edellyttää, että mekin jäämme kotiin. Me ollaan odotettu puolitoista vuotta, että päästään uudelle mökille jouluksi.



Äidilläni on siis todettu masennus, eikä masentunutta auttaisi, jos lähtisi välillä jonnekin (tuttuun paikkaan, jossa on kaikki paitsi päivittäiset elintarvikkeet ja jouluruoat valmiina). Auttakaa te, joilla on kokemusta masennuksesta!!

Sanotaan ettei elämää saisi suorittaa. Mä olen aivan päinvastaista mieltä. Elämä pitää suorittaa ja pitkälti on itsestä kiinni millä arvosanalla sen suorittaa.

Mulla yksi toipumista edistänyt oivallus oli juuri tämä, että ei auta märehtiä perimäänsä, lähtökohtiaan, huonoa onnea ja vain ajelehtia elämässä surkeana, vaan tehdä itsestään mitä tahtoo ja elämästään mitä tahtoo. Mulla oli taipumusta ollut kovastikin sellaiseen että en nähnyt itselläni oikein toivoa merkityksellisestä elämästä. Ajattelin että sen esti esim. koulukiusaaminen joka oli rampauttanut minut sosiaalisesti, äidiltäni perimäni varsin vähäinen älykkyys, se etten ole kaunis mikä esti miehen ja perheen saamisen. Vähemmästäkin masentuu jos ajattelee että on pakko olla loppuikä sosiaalisesti erakoituneena, paskatyötä tekevänä sinkkuna, mitä ahdistusta sitten lievitin kaljan tissuttelulla.

Siinä vaiheessa kun aloin masennuksesta toipua, tärkein ajatus oli, että entä jos tuomioni rumuudestani, tyhmyydestäni, noloudestani persoonana eivät olekaan totta vaan entä jos olenkin tehnyt itsestäni sellaisen omilla uskomuksillani. Vähitellen aloin aktiivisesti muokata ajatusmaailmaani toiseen suuntaan kuin mihin elämä oli uskomukseni muokannut. Pitkä prosessi se oli mutta nykyisin mulla on akateeminen koulutus johon en koskaan uskonut olevani tarpeeksi älykäs (olin tehtaan liukuhihnalla ennen masennusta ja uskoin että se on ainoa työ mihin älyni riittää), ihan hyvä sosiaalinen elämäkin vaikkei puolisoa olekaan. Ja nyt tiedän että jos jotain haluan, minä todennäköisesti pääsen sinne kun vain uskon itseeni ja teen töitä tavoitteeni eteen.

Huomasin sen nyt parhaiten siitä, että kun laitoin lääkkeen kahdeksi kuukaudeksi tauolla niin masennusoireet palasivat tosi voimakkaina. Sain elämästä taas kiinni kun aloitin lääkkeen uudelleen ja jaksan paljon enemmän.