Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden traumat - aikuisen käytös
16.12.2012 |
Oletetaan, että aikuinen, yli 10 vuotta kotoaan poissa asunut ihminen on kokenut lapsuudessaan ahdistusta, vanhempien tissuttelua ja omien kokemusten ja tunteiden väheksyntää. Missä määrin hänellä on "oikeus" olla ystäväpiirissään joustamaton ja kilariherkkä, aina tähän lapsuuteen vedoten. Mihin pisteeseen asti oman käytöksen voi puolustaa lapsuuteen vedoten?
Te, joilla vastaava lapsuus: miten se näkyy nykyisessä elämässänne?
Kommentit (9)
Olkoon vain ymmärrettävää tausta huomioon ottaen, mutta vaikka sen YMMÄRTÄÄ, sitä ei ole pakko SIETÄÄ. Aikuinen ihminen voi hakea lyhytpinnaisuuteensa apua, eikä aina vaan syyttää siitä muita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jokaisen oma käytös on aina täysin henkilön omalla vastuulla, vaikka syyt olisivat lapsuudessa. huonon käytöksen syyn voi ymmärtää, muttei traumat ole mikään puolustus tai oikeutus kohdella muita huonosti. traumatisoituneen vastuulla on hakea itselleen apua ja saada oma käytöksensä hyväksi. ja sun vastuulla on pitää omista rajoistasi kiinni. minkä verran koet jaksavasi kaverin käytöstä sietää, ja kun raja tulee vastaan niin ilmotat kaverille ja otat etäisyyttä jossei käytös parane. jokaisella huonosti toisia kohtelevalla on tod.näk jotain traumoja taustalla, mutta ei se todellakaan oikeuta suuttumaan toisille aiheetta tm.
jokaisen oma käytös on aina täysin henkilön omalla vastuulla, vaikka syyt olisivat lapsuudessa. huonon käytöksen syyn voi ymmärtää, muttei traumat ole mikään puolustus tai oikeutus kohdella muita huonosti. traumatisoituneen vastuulla on hakea itselleen apua ja saada oma käytöksensä hyväksi. ja sun vastuulla on pitää omista rajoistasi kiinni. minkä verran koet jaksavasi kaverin käytöstä sietää, ja kun raja tulee vastaan niin ilmotat kaverille ja otat etäisyyttä jossei käytös parane. jokaisella huonosti toisia kohtelevalla on tod.näk jotain traumoja taustalla, mutta ei se todellakaan oikeuta suuttumaan toisille aiheetta tm.
En tiedä, mutta eiköhän me kaikki ole enemmän tai vähemmän traumatisoituneita jostain. En toki halua vähätellä toisten pahoja kokemuksia. Itsellänikin on ollut keskivaikea lapsuus ja aikuisiällä joutunut mm. vakavan parisuhdeväkivallan kohteeksi ym ym. Siitä huolimatta ihan täyspäinen olen muita ihmisiä kohtaan. Traumat näkyvät kai muualla.
Itsellä aikalailla tuollainen lapsuus, ja en kiukuttele kavereille. Itsellä näkyy tämä eniten parisuhteessa ja perhesuhteissa. Mutta minä tiedostan aika hyvin mistä tietyt tunteet johtuvat itselläni, joku joka ei välttämättä yhdistä täysin esim hyvlätyksi tulemisen pelkoa lapsuuteen, voi olla kavereitakin kohtaan sellainen. Joskus tietysti kyseessä voi olla puhtaasti persoonallisuus, kaltoinkohdeltukin voi olla aivan puhtaasti v-mainen ihminen, ilman että syitä edes täytyy etsiä menneisyydestä. Itse en hyväksyisi ystäviltä tuollaista käytöstä.
mutta tietyissä tilanteissa, kehnon lapsuuteni ja traumojen ansiosta myös osaan olla tosi ahdistunut. Pelkään yksin jäämistä ja että miehelleni/lapsilleni tapahtuu jotain pahaa.
mä oon niin onnellinen nykyisestä rauhallisesta perhe elämästä, mitä aikasemmin en ole kokenut, että puolustelen aika harvoin lapsuuden traumoilla tiettyjä asioita. mä oon löytänyt rauhan jo 2008 alusta, joten puolustelen itseäni vain tosi mase hetkellä huonolla lapsuudella (harvoin siis)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumatisoitunut henkilö tuskin pystyy aina hallitsemaan itseään. Mutta jälkikäteen hänen tulisi kyllä aikuisena älytä käyttäytyneensä huonosti ja pyytää anteeksi.
Ystävien soisin silloin ymmärtävän ja antavan anteeksi. Mutta sellaiseen kiukkuamiseen, jota ei pyydetä anteeksi vaan jota toisten oletetaan ymmärtävän ilman anteeksipyyntöä, ei ole oikeutta.
olla ikävä ihminen kaiken ikää, mutta siinä kaikkoavat ystävät. Traumaterapeutit ovat olemassa purkuja varten, ystävät muuhun tarkoitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeuta huonoa käytöstä. Ei tarvitse sietää, vaikka ymmärtää voi.
Oli tuollainen kuolemaansa (63 v) asti.