Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidit: sanotteko te lapsianne työksenne??
13.12.2012 |
Olen seurannut tätä vänkäämistä aiheesta onko kotiäiteys täyttä työtä, ja minusta on todella kummallista, että kotona OMIEN lasten hoitoa kutsutaan työksi. Totta kai kotona on koko ajan puuhaa ja tekemistä, ja jos lapsia on monta, tai lapset ovat todella meneviä ja 'hankalia', ja kotikin on tosi iso, ja lisäksi on vielä lemmikkejä, sitä tekemistä on uuvuttavakin määrä. Samoin pienessä kodissa yhden lapsen kanssa oleva äiti voi olla väsynyt, ja kokea ettei jaksa - mutta ette kai te oikeasti pidä lapsianne työnänne?? Eikö se ole aika loukkaavaa?? Miltä tuntuisi, jos puolisonne ajattelisi teitä työtehtävänä?
Olen hoitovapaalla yhden lapsen kanssa. Lisäksi mieheni on masentunut, ja tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että hän ei esim.pysty käymään kaupassa. Ei tulisi mieleenkään kutsua lastani (tai miestäni työkseni) - elämää tämä on, ei työtä.
Kommentit (32)
vaikka aina välillä on tuntunut siltä, että on raskaampaa kuin työssä käyminen.
3 lasta peräkkäin ja yrittäjä mies ovat taanneet sen, että ensimmäiset vuodet eivät olleen kovinkaan helppoja, mutta olen aina sanonut ylpeästi olevani kotiäiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän on suorastaan lomailua verrattuna palkkatyöhöni.
Ja kun lapsia on enemmän kuin se yksi, niin kyllä se hoitaminenkin alkaa työstä käydä.
Minä en sano lapsiani työksi, vaan sitä hoitotyötä jota teen.
En käsitä että jos hoidan vieraita lapsia, se on työtä, mutta jos samalla tavalla hoidan omia lapsia, se lakkaa olemasta työtä. Jos pesen jonkun takapuolta, se on työtä, oli takapuoli kenen hyvänsä, ei se mulle mikään vapaa-ajan harrastuskaan ole.
Kyllähän omaishoitajan työtäkin sanotaan työksi, vaikka hän vain elää puolisonsa kanssa, mutta kyllä se kokopäiväinen hoitaminen on työtä, ei normaalia elämää.
Ja kun lapsia on enemmän kuin se yksi, niin kyllä se hoitaminenkin alkaa työstä käydä.
Minä en sano lapsiani työksi, vaan sitä hoitotyötä jota teen.
En käsitä että jos hoidan vieraita lapsia, se on työtä, mutta jos samalla tavalla hoidan omia lapsia, se lakkaa olemasta työtä. Jos pesen jonkun takapuolta, se on työtä, oli takapuoli kenen hyvänsä, ei se mulle mikään vapaa-ajan harrastuskaan ole.
Kyllähän omaishoitajan työtäkin sanotaan työksi, vaikka hän vain elää puolisonsa kanssa, mutta kyllä se kokopäiväinen hoitaminen on työtä, ei normaalia elämää.
Työ on jotain millä hankitaan elatus, ja minä hankin elatuksen mieheltäni sillä että hoisin yhteisen kodin ja yhteiset lapset, ja mies keskittyi kodin ulkopuolella tienaamiseen.
Se että koti ja lapset olivat työni ei missään nimessä tarkoita minulle mitään negatiivista, kuten että niiden hoito olisi ollut uuvuttavaa (minä koin kotiäitiyden ihanaksi ja rennoksi ajaksi) tai että lapset olisivat PELKÄSTÄÄN työ. Omat lapset on omia lapsia, saipa elantonsa kodin ulkopuolelta tai kotia ja lapsia hoitamalla kotoa.
Elämässä on monenlaisia valintoja. Joku hankkii koiran, toinen laittaa lapsensa jääkiekkoon. Se, että uskot koirallasi tai lapsellasi olevan rahakkaitakin mahdollisuuksia, ei tee siitä työtä vaan elämän valintoja. Jos jaksat kuskata lastasi harkoissa ja maksaa kalliit välineet ja jos vaikka sen takia luovut töistäsi, ei lapsesi harrastuksiin kuskaaminen ole työtä vaan oma valintasi. Jos sen sijaan rupeat kuskaamaan paria muutakin lasta maksua vastaan, sitten se on työtä.
En ymmärrä, miten omat valinnat ja oman elämän eläminen voidaan laskea työksi. Jos jää työttömäksi ja siivoaa kotiaan, tekeekö työtön työtä? Nythän hän on kotona ja saa työttömyyskorvausta, koska on kotona.
En vain käsitä. OMat lapset ja niiden hoitaminen ovat valintoja, joita perhe tekee. Työksi sen voi luokitella vain, jos perheen ulkopuolinen tulee mukaan kuvioon. En ymmärrä logiikkaa, että kun olen kotona ja teen lapselleni ruoat, pesen pyykit ja pidän kodin puhtaana, teen työtä, mutta kun työäiti tulee kotiin, tekee lapselleen ruoan, pesee pyykit ja siivoaa, niin se onkin vain kotityötä, koska ei tee sitä kaikessa rauhassa keskellä päivää vaan kovassa kiireessä iltaisin oman työnsä päälle.
En vain ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teen kaikki kotityöt, siis nekin mitä mieheni tekisi jos olisimme molemmat palkkatyössä.
Ja kun ei ole varaa lapsia laittaa päiväkotiin, hoidan ne kotona, ja sotkua ja muuta työtä tulee kokoajan, koko sen päivän, ei vaan pari tuntia illassa.
Ruokaa joudun laittamaan kun olen kotona, jos olisimme kaikki töissä ja päiväkodissa päivät, söisimme siellä, ja kotona ei tarvisi laittaa kuin iltapuurot lapsille.
Jos asuisin yksin, tekisin vain itselleni kaiken, ja se olisi vain elämää, silti kutsuisin kotitöitä töiksi. Minä vihaan kaikkia kotitöitä, enkä todellakaan tekisi niitä jos ei olisi aivan pakko.
Kyllä omaishoitajan työkin on raskasta työtä. Ja se todellakin eroaa tavallisesta elämästä. Ei tavalliseen elämään kuulu se että joutuu auttamaan toista aikuista ihmistä kaikessa mahdollisessa, vessassa käymisessä ja syömisessä. Se ei ole normaalia elämää sille autettavalle eikä auttajalle. Jos minä sairastuisin niin että olisin täysin autettava, en todellakaan pitäisi sitä olotilaa normaalina, samanlaisena elämänä kuin tämänhetkistä kun pystyn tekemään kaiken itse.
Samaa mieltä seiskan kanssa. Musta kotiäiteydessä ei ole mitään vikaa, päinvastoin, oma äitini oli ja jäisin itsekin pois töistä jos voisin - osittain siksi, että mun elämä on nyt aika mukavaa ja erittäin mielekästä verrattuna konttorirotan 8-16 arkeen (no, mies jos vois paremmin ois mukavampaa). En tarkota sanoa että kotiäidit lorvii, vaan sitä, että musta omien lasten hoidon työksi kutsuminen on outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas ajattelen, että olen lasten kanssa kotona eikä mun tarvi mennä töihin. Eiköhän kaikki tiedä että kahden pienen lapsen ja kotitöiden kanssa ei tosiaankaan lorvita, mutta mä pidän tätä mahdollisuutena olla vähän aikaa pois töistä ja keskittyä lapsiini. En ole töissä vaan kotona, vaikka hommaa riittääkin!
Toisaalta kyse on paljolti sanojen merkityksestä. Meillä lapset sanovat tekevänsä töitä, kun kovasti puuhaavat jotain ja saatan itsekin sanoa, että "menehän siitä töihisi" tms. eli jotakin tekemään. Yksi tuttava ei millään ymmärtänyt tätä. Ehkä puhetavatkin on erilaisia perheestä toiseen tai vaikka asuinpaikasta toiseen. Mutta lasten kanssa olemista en tosiaan itse ole sanonut työksi.
Enemmän mua inhottaa, kun avoimet kerhot on täynnä äitejä, jotka siinä lapsi sylissä voivottelevat, kuinka hirveää sen lapsen kanssa onkaan :( Ymmärrän, että pitää purkautua joskus, mutta on noi sellaisia pahanolon kerhoja joskus, ja lapset oppivat siinä, kuinka paljon heistä onkaan iloa vanhemmilleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanon kyllä toisinaan että tämä kotiäitiys on tällähetkellä mun duuni,sori jos tämä työ sana loukkaa jotakuta tai saa ymmälleen :)
Näistä aloituksista missä haetaan aina sitä jonkun muun äidin lyttäämistä tällä kertaa sanavalinnan takia en ymmärrä kyllä yhtään.
Ajattele ap niin että sulla on asiat siis todella hyvin kun kerkeät tälläisiä miettiä täähän on kuitenkin aikamoista liirumlaarumia koko aloitus.
En ole tuo eka kirjoittaja, mutta en saa kodinhoidontukea enkä tyttömyyskorvausta, koska en ole ilmoittanut työttömäksi. Mieheni siis maksaa elantonsa, eläkkeeni jne.
Mieheni on siis tavallaan palkannut minut tekemään hänen osuuden kotitöistä ja lastenhoidosta. Ehkä sitten osa tekemisistäni on vain elämää ja puolet työtä. Nimenomaan mies meillä käyttää ilmaisua " se on sun työ".
Meillä on siis tehty tietoinen valinta panostaa perheen elämän laatuun, sillä että minä en käy kodin ulkopuolella töissä vaan koti ja lapset on se mun "työ". Mutta tietenkin me voitaisiin palkata joku ulkopuolinen siivoamaan, viettämään laatuaikaa lasten kanssa ja kuskaamaan heitä harrastuksiin ja minä voisin käydä sinun määrittelemissä oikeissa töissä.
Työ on jotain millä hankitaan elatus, ja minä hankin elatuksen mieheltäni sillä että hoisin yhteisen kodin ja yhteiset lapset, ja mies keskittyi kodin ulkopuolella tienaamiseen.
Se että koti ja lapset olivat työni ei missään nimessä tarkoita minulle mitään negatiivista, kuten että niiden hoito olisi ollut uuvuttavaa (minä koin kotiäitiyden ihanaksi ja rennoksi ajaksi) tai että lapset olisivat PELKÄSTÄÄN työ. Omat lapset on omia lapsia, saipa elantonsa kodin ulkopuolelta tai kotia ja lapsia hoitamalla kotoa.
Elämässä on monenlaisia valintoja. Joku hankkii koiran, toinen laittaa lapsensa jääkiekkoon. Se, että uskot koirallasi tai lapsellasi olevan rahakkaitakin mahdollisuuksia, ei tee siitä työtä vaan elämän valintoja. Jos jaksat kuskata lastasi harkoissa ja maksaa kalliit välineet ja jos vaikka sen takia luovut töistäsi, ei lapsesi harrastuksiin kuskaaminen ole työtä vaan oma valintasi. Jos sen sijaan rupeat kuskaamaan paria muutakin lasta maksua vastaan, sitten se on työtä.
En ymmärrä, miten omat valinnat ja oman elämän eläminen voidaan laskea työksi. Jos jää työttömäksi ja siivoaa kotiaan, tekeekö työtön työtä? Nythän hän on kotona ja saa työttömyyskorvausta, koska on kotona.
En vain käsitä. OMat lapset ja niiden hoitaminen ovat valintoja, joita perhe tekee. Työksi sen voi luokitella vain, jos perheen ulkopuolinen tulee mukaan kuvioon. En ymmärrä logiikkaa, että kun olen kotona ja teen lapselleni ruoat, pesen pyykit ja pidän kodin puhtaana, teen työtä, mutta kun työäiti tulee kotiin, tekee lapselleen ruoan, pesee pyykit ja siivoaa, niin se onkin vain kotityötä, koska ei tee sitä kaikessa rauhassa keskellä päivää vaan kovassa kiireessä iltaisin oman työnsä päälle.
En vain ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas ajattelen, että olen lasten kanssa kotona eikä mun tarvi mennä töihin. Eiköhän kaikki tiedä että kahden pienen lapsen ja kotitöiden kanssa ei tosiaankaan lorvita, mutta mä pidän tätä mahdollisuutena olla vähän aikaa pois töistä ja keskittyä lapsiini. En ole töissä vaan kotona, vaikka hommaa riittääkin!
Laittaa pyykkikoneen päälle, silittää paitansa, pyyhkii pölyt, vie auton huoltoon, tekee pihatyöt?
Ero on kai siinä, että työtä se on kun kotona oleva tekee kaiken ja ehkä usein lapsetkin on jo yli 3-v.
En minä ketään ole haukkumassa. En sano että kaikkien pitää mennä töihin tai että kaikkien pitäs jäädä kotiin, ja hauku niitä jotka ei niin tee. Kummastelen vaan ajatusmallia jossa omat lapset lasketaan työksi. P.s. Omaishoitajuus on TÄYSIN ERI ASIA, ei pliis puhuta siitä tässä yhteydessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän on suorastaan lomailua verrattuna palkkatyöhöni.
En ole ehkä aito koti-äiti, koska olen "vain" vanhempainvapaalla (vauva 7kk). Lomailua en tarkoita positiivisissa merkeissä, sillä olen aivan tajuttoman pitkästynyt. Onneksi töiden alkuun on vain muutama kuukausi.
Kyllä se kotiäitiys ja kotihommat ja lasten hoitaminen pidemmän päälle rupeaa työltä tuntumaan jos ei ole apua saatavilla eikä edes pääse koskaan töihin ns. huilaamaan. Tai minnekään muualle.
Mikä tahansa homma rupeaa tuntumaan työltä jos ei ole vapaata ja vaihtelua.
Olen viiden lapsen äiti. Kolme nukkuu nyt päiväunta ja kaksi on koululla.
Tämä on elämää ja minulla on ihana etuoikeus olla kotona hoitamassa lapsiani!
Jos olisin töissä niin minulla olisi se palkkatyö josta olen nyt kotona hoitovapaalla, eikä työpäivä jatkuisi kotona toisessa työpaikassa.
Lapset ei ole inulle työtä. Tosin, olen harkinnut että ottaisin jonakin päivänä muutaman hoitolapsen, silloin lapsienhoito muodostuisi työksi. Kuvittelen että koko kotona oleminen muuttuisi hiukan jos nurkissa pörräisi päivittäin muutama lapsi omien lisäksi joista saisin palkkaa.
Nyt vaan tarjoan lapsilleni elämää ja yhdessäoloa! Tämä on aivan ihanaa. Kohta fiksaan välipalaa ja sitten vähän askarrellaan. Syödään ruoka kun mies palaa töistä ja lähden kauppaan. Mies voi olla lapsien kanssa.
Koti on siisti ja pesukoneet pyöritän tässä aina kun "ehdin".
Olen ollut perheellisenä työssä kun lapsia ei kaikkia ollut mutta kaikki lapset oli silloin pieniä. Silloin kun tuli töistä niin oli ruuanlaitto, kauppareissu ja siivoomista. Silloin meinasi loppua päivästä aika.
Nyt kun olen kotona ja tehdään asioita perheen tahdissa niin ehtii paljon ja elämästä nauttii. Työtä tämä ei ole. Sonnan määrä on vakio, se ei lopu vaikka kävisi töissä. On vaan 9 h vähempi aikaa..
Minulla on lapsista jo suurtakin apua. Isommat ulkoiluttaa koiraa, vie roskapusseja ulkoroskikseen, lehtiä lehtienkeräykseen, tyhjää täyttää tiskikonetta, imuroi pari huonetta.
Pienemmät vähän auttelee. Ja joskus uhman kanssa paiskoo.
19
Tämähän on suorastaan lomailua verrattuna palkkatyöhöni.
En ole ehkä aito koti-äiti, koska olen "vain" vanhempainvapaalla (vauva 7kk). Lomailua en tarkoita positiivisissa merkeissä, sillä olen aivan tajuttoman pitkästynyt. Onneksi töiden alkuun on vain muutama kuukausi.
Itselläni taas 2v. ja 6v. lapset ja minusta tämä vain on helppoa, melkeinpä lomailua. "Luppoaikaa" jää ruuanlaiton, siivouksen tms. jälkeen runsaasti. Yleensä lapset leikkivät keskenään eivätkä "huoli" minua mukaan :D Yleensä sitten pyytävät minua pelaamaan tai piirtelemään kanssaan. Tietenkin ulkona touhutaan sitten yhdessä enemmän.
Oikeastaan on tosi harmi palata takaisin töihin.
Kyllä se kotiäitiys ja kotihommat ja lasten hoitaminen pidemmän päälle rupeaa työltä tuntumaan jos ei ole apua saatavilla eikä edes pääse koskaan töihin ns. huilaamaan. Tai minnekään muualle.
Mikä tahansa homma rupeaa tuntumaan työltä jos ei ole vapaata ja vaihtelua.
Uskon, enkä halua enempää - en ainakaan pitkään aikaan. Kotona oleminen ei ole minua varten, mutta ymmärrän hyvin, että se toisille sopii. :)
Me elämme lähes ilman tukiverkkoa (pitkät välimatkat isovanhemmille) eikä kenelläkään lähipiiristä ole vielä lapsia. Joten aika yksinäistä ja pitkästyttävää touhua tämä yhden lapsen kotiäitinä oleminen todella on.
Itse ihmettelen kuitenkin hiukan - en siis tarkoita pahalla - että miksi joku haluaa tehdä niitä lapsia monta peräkkäin, jää kotiäidiksi ainakin muutamaksi vuodeksi, mutta silti kaipaa koko ajan töihin, jotta pääsisi "huilaamaan"? Siis ihmettelen vain. Äitini, joka aikanaan oli viisi vuotta kotiäitinä ja teki kolme lasta putkeen "niin että sisaruksilla olisi leikkikavereita", kaipasi koko ajan töihin ja ei nykyään halua olla juuri tekemisissä pienten lasten kanssa, koska ne kotiäitivuodet olivat ilmeisesti aika rankkoja niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Itse en ole valmis uhrautumaan samalla tavalla.
Työ on jotain millä hankitaan elatus, ja minä hankin elatuksen mieheltäni sillä että hoisin yhteisen kodin ja yhteiset lapset, ja mies keskittyi kodin ulkopuolella tienaamiseen.
Se että koti ja lapset olivat työni ei missään nimessä tarkoita minulle mitään negatiivista, kuten että niiden hoito olisi ollut uuvuttavaa (minä koin kotiäitiyden ihanaksi ja rennoksi ajaksi) tai että lapset olisivat PELKÄSTÄÄN työ. Omat lapset on omia lapsia, saipa elantonsa kodin ulkopuolelta tai kotia ja lapsia hoitamalla kotoa.