rikkaat sanoo, että köyhyys on köyhien syy
ei ole kovin kypsää puhetta, monella voi olla sairaus, joka aiheuttaa rajoituksia esim. ja työttömyyttä
Kommentit (95)
joten useimmat rikkaat ovat täällä perintörikkaita. Joten turhaan inisevät, että ovat muka muita parempia kun eivät edes itse ole omaisuuttaan hankkineet.
eikä se ole sen kypsempää puhetta.
Ja arvaa mitä: kaikilla köyhyyttä ei edes aiheuta mikään syy - se vaan on. Meidän, joita se koskettaa, on sitten vain elettävä sen kanssa.
Rikkaat on tottuneet ottamaan vastuun itsestään ja toimeentulostaan, ei ole sossusta tottuneet saamaan rahaa aina kun tarve vaatii. Köyhät taas ovat tottuneet siihen, että on aina yhteiskuunan syy jos toimeentulo ei ole riittävä ja että raha luonnollisesti vaan tulee.
Siksi kenties rikkaat ajattelevat että jokaisen oma elämäntilanne on omien päätösten seurausta, kun taas köyhät ajattelevat että jonkun ulkopuolisen pitäisi tulla ja nostaa heidät köyhyydestä.
Itse olen sitä mieltä, että jokainen on vastuussa itsestään. On hyvä ja välttämätöntäkin, että heikompia autetaan, mutta toimeentulon täytyy riittää, rikkaudet ja elintason korotuksen hankkikoon jokainen itse.
keskituloinen on rikas, ja se kadehtii sitäkin. Eikä yleensä osaa edes laskea mistä kaikesta sellaisesta keskituloinen maksaa, minkä köyhä saa ilmaiseksi.
jos kaikki rakastaa Jumalaa, kaikki saa Corollan. Jos ei, saatte köyhyttä, sotia ja nälänhätää.
Aika itseriittoinen heppu, eikä reilu lainkaan.
"Rikkaat maksaa sunkin palkan!"
Ei maksa!
1. Kor. 10:26
sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".
J-P
Jos lahjoitan kuukauden tilini sinulle, mitä tekisit sillä.
ostais joululahjaksi 15v tytölle puhelimen sekä lahjakortin kampaajalle, 11 v pojalle ostaisin telkkarin, jotta vois pelata pleikkaa huoneessaan. Itselleni ostaisin kirjan ja kampaajalle menisin minäkin. Nyt ostan tytölle kihartimen ja pojalle pelin, itselleni en mitään.
Nyt on mennyt vasta alle 10%. Mitä vielä?!
Jos lahjoitan kuukauden tilini sinulle, mitä tekisit sillä.
ostais joululahjaksi 15v tytölle puhelimen sekä lahjakortin kampaajalle, 11 v pojalle ostaisin telkkarin, jotta vois pelata pleikkaa huoneessaan. Itselleni ostaisin kirjan ja kampaajalle menisin minäkin. Nyt ostan tytölle kihartimen ja pojalle pelin, itselleni en mitään.
Nyt on mennyt vasta alle 10%. Mitä vielä?!
en halua edes haaveilla enempään.
"Rikkaat maksaa sunkin palkan!" Ei maksa! 1. Kor. 10:26 sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on". J-P
Kirkkoherranvirastossa? Jos olet kuitenkin yksityisyrittäjällä, kyllä se nyt vaan on niin, että ne rahat maksetaan firman tuloista.
"Rikkaat maksaa sunkin palkan!" Ei maksa! 1. Kor. 10:26 sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on". J-P
Kirkkoherranvirastossa? Jos olet kuitenkin yksityisyrittäjällä, kyllä se nyt vaan on niin, että ne rahat maksetaan firman tuloista.
Maata ja kaikkea, mitä siinä on, on muuallakin, kuin kirkkoherranvirastossa. Se mitä sullakin on, on Jumalan. Ymmärsit tai et.
J-P
Kuka sen tuoton rikkaalle mahdollistaa? Toimiiko se tehdas ihan itsestään ja ahneet työntekijät vaan ovat teillä koristeena? Työntekijät, joille ihan hyvää hyvyyttäsi maksat palkkaa?
Maksatko tehtaasi työntekijöille niin hyvän palkan, että pystyvät valitsemaan aina kotimaisen vaihtoehdon, jos on tarjolla?
syntymällä oikeaan sukuun. Itse et ole omaisuutesi eteen mitään tehnyt.
laittoi rahansa pieneen tehtaaseen, kasvatti siitä vuosien saatossa ison ja nyt se on perheyritys, jota sukumme johtaa. Se tarjoaa työpaikan sadoille ihmisille.
Kiitokseksi saamme ylimielisyyttä, vaatimuksia ja haukkuja. Kukaan ei koskaan ole kiittänyt työpaikastaan, mutta enemmän palkkaa ja etuja ollaan aina kärkkymässä.
Eli isoisäni ahkeruuden kautta me nuorempi sukupolvi voimme nyt tarjota satoja työpaikkoja. Aikamoinen vastuu ja taakkakin. Joskus tekisi mieli pistää ovet kiinni ja sanoa, että etsikää työnne muualta. Me emme enää jaksa tätä. Varsinkin kun globalisaatio tulee tappamaan yrityksemme 50 vuodessa. Emme pysty kilpailemaan halpamaiden kanssa.
t. rikkaan talon porsas
Maksatko tehtaasi työntekijöille niin hyvän palkan, että pystyvät valitsemaan aina kotimaisen vaihtoehdon, jos on tarjolla?
mutta eipä taida olla ihan possun vika sekään.
Suomessa ei montaa lafkaa ole, jotka maksais niin paljon, että kaikilla työntekijöillä olis varaa ostaa vain kotimaista, eikä se tosiaan ole nyt tuon possurukan syytä.
t. se ohis
Jos lahjoitan kuukauden tilini sinulle, mitä tekisit sillä.
ostais joululahjaksi 15v tytölle puhelimen sekä lahjakortin kampaajalle, 11 v pojalle ostaisin telkkarin, jotta vois pelata pleikkaa huoneessaan. Itselleni ostaisin kirjan ja kampaajalle menisin minäkin. Nyt ostan tytölle kihartimen ja pojalle pelin, itselleni en mitään.
Nyt on mennyt vasta alle 10%. Mitä vielä?!
Heh, kiitosta vaanen halua edes haaveilla enempään.
Kaikki ylimääräinen sileeksi vaan...Ei säästäminen mitään olisi?! Pennissä se miljoonan alku on.
Televisio ja kirja tietenkin uutena. Ja väriä hiuksiin kampaajalla, ei itse värjäten. Ja miksi kampaajalle, miksei esim. ammattikoululle?!
ps. pelejäkin saa ihan hyvä kuntoisia vanhoina.
Suurin osa suomalaisista saa vastaavanlaista palkkaa.
Kaikkien ei ole mitenkään mahdollista ansaita palkkatyöstä hirveästi, yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevia on vain noin 10% työntekijöistä.
yhdessä perheessä on 5 lasta, äiti ei ole ikinä tehnyt töitä ja isä tekee niska limassa. Iso omakotitalo pitää olla, kun kallimmalla asuis vuokralla.
Heidän köyhyys on täysin oma valinta, haluttu tehdä monta lasta, asutaan paikkakunnalla jossa ei ole töitä.
Toinen tuttava on sairaanhoitaja ja hänen miehensä poliisi. Asuvat Vantaan perukoilla epämääräisessä rivitalossa, myös muutama lapsi. Se mitä rahaa jää menee maksuihin, kun kummallakin on vuorotyö ja aina ei lastenvahtia ole saatavilla päiväkodista.
Mun yks opiskelukaveri luki itsensä juristiksi. Tiesi koko ikänsä että sairastaa jotain tautia, joka tuhoaa lihaksia, on tällä hetkellä pyörätuolissa. Otti selvää mitä voi tehdä pyörätuolista käsin helposti ja on nyt töissä jossain lakifirmassa, hänellä on oma sihteeri, joka kirjoittaa kaiken puhtaaksi mitä sanoo. Ja tienaa vieläkin tarpeeksi kulujen jälkeen.
Suomessa opiskelu on valtaosin ilmaista. Jos itse haluat jäädä johonkin käsityöammattiin ja tulot ovat 1000 euroa kuussa käteen max, se on ihan oma ratkaisu.
kuole nälkään kadulla, joten aika hyvin täällä on pullat uunissa verrattuna kehitysmaihin.
missä ollaan. Kehitysmaan logiikka ja kurjuus ei ole täällä mahdollisia. Ja kuule kyllä täällä kuollaan nälkään ja kurjuuteen. Juuri olin hautajaisissa, kuolinsyy syrjäytyminen. Ei oma vika. Pakkasilla se ei vaan näy kaduilla. Ihmiset näivettyvät yksinäisyyteen ja rahanpuutteeseen kodeissaan. Ihmishengen arvo on vielä kehitysmaita kalliimpi, MUTTA mitä enemmän elämästään taistelevia köyhiä, sen pienemmäksi käy ihmishengenkin arvo.
mutta minulla on taskussa ekonomin paperit ja opiskelin myös pari vuotta ulkomaille sen päälle. Teen 60 tuntista työviikkoa ja edustan usein viikonloppuisin ja "vapaa ajalla".
Ja silti minua haukutaan kultalusikka perseessä syntyneeksi ilkeilijäksi, vaikka olen ahkera, arvostan työntekijöitäni, haluan elättää heidät ja perheensä sekä koen syvää yhteiskunnallista vastuuta.
Taloudelliset realiteetit tässä lamaan vaipumassa maassa ovat ne, että maksamme enemmän liksaa kaikille ja menetämme kilpailukykymme, joka johtaa konkurssiin tai sitten pysymme nykyisissä palkoissa ja 10 vuodenkin kuluttua meillä on tarjota satoja työpaikkoja.
Meille kilpailukyky on elinehto.
t. sikapossu
Sijoita koko rikkautesi yritykseesi. Jaa osakkeet työntekijöiden kesken, siten, että sinulla ja joka ainoalla työntekijällä on yhtä suuri osuus. Jos kerran arvostat heitä niin paljon.
Millaiset asiat ovat nopeuttaneet seksin saatavuutta ja millaiset asiat ovat lisäneet etenkin köyhien seksien saatavuutta?
Jos ajattelisitte hankkia halvalla seksiä niin mitä te tekisitte? Tai miten toimisitte?
T: 11cm mies
Millaiset asiat ovat nopeuttaneet seksin saatavuutta ja millaiset asiat ovat lisäneet etenkin köyhien seksien saatavuutta?
Jos ajattelisitte hankkia halvalla seksiä niin mitä te tekisitte? Tai miten toimisitte?T: 11cm mies
Köyhilläkin on varaa seksiin.
Sijoita koko rikkautesi yritykseesi. Jaa osakkeet työntekijöiden kesken, siten, että sinulla ja joka ainoalla työntekijällä on yhtä suuri osuus. Jos kerran arvostat heitä niin paljon.
Valmistamme muovituotteita, ja vielä tänään ne pärjäävät muotoilunsa ja brändinsä takia, mutta tuskin enää kauaa, kun kiinalaiset ottavat meidät kiinni. En voi antaa koko suvun omaisuutta työntekijöille, koska he eivät tiedä miten sen sijoittaa. Luultavasti ajamme tämän tuotannon alas 15 vuoden sisällä ja viidessä vuodessa meidän on keksittävä mitä alamme pääomallamme tekemään ja miten saamme sen a. tuottamaan b. voimme jatkossakin tarjota suomalaisille työpaikkoja.
Osaako kukaan sanoa mikä on tulevaisuuden bisnes, jolla voimme vieläkin elättää suomalaisia perheineen? Jos jaamme pääomamme pois, kouluttamattomille duunareille, 15 vuoden päästä ei ole jäljellä kuin katkeria ihmisiä, pääoma, joka on menetetty ja iso konkurssi, jota maksetaan pitkään veronmaksajien pussista mm. toimeentulotukina.
Sorry, ilman bisnesvainua ja tietotaitoa ei ole yrityksiäkään.
t. koulutettu possu
myös niihin pörrääviin kärpäsiin silmien ympärillä. Kaikkeen tottuu ja kaikesta tulee tyhjää.
Tavallaan millään ei ole mitään väliä vaikka vähän onkin välillä väliä. Lohdutonta ja helpottavaa.
Sitä oppii nauttimaan tilanteesta.
Kärpäset silmien ympärillä kutkuttaa kivasti.