Rivitalossa meidän roskapussi nostettu auton luo ja kaivettu
Heippa!
Asutaan rivitalossa jossa meillä on yhteiset roskikset taloyhtiön kanssa.
Yksi päivä siivotessa miehen kanssa päätimme laittaa kaikki roskat jätesäkkiin mitä asunnosta vain löytyi kun ei ollut enään tavallisia muovikasseja. Sehän tuli todella täyteen kun sinne sai lisäksi kaikki mainokset + muutaman risan tyynyn.
No aamulla töihin lähtiessä jätesäkki oli kaivettu roskiksesta ylös ja laitettu nojaamaan autokatoksessa olevan auton perään ja huomasikin heti, että se oli myllerretty auki koska päällimmäisenä oli meidän mainoksia ja lehtiä joista näki kenen tavaraa siellä oli.
Epäilen taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa. On sen verta mulkku tyyppi joka nipottaa kaikesta. Lisäksi talossamme tehdään maalämpöporausta niin ilmoittamattajoka ilta ahanasta ei tule vettä kuuman puolelta. Nytkin kun kävin suihkussa alkoi haalistua.
Mitämieltä olette tällaisesta meiningistä? Aion käydä Kyllä sanomassa päin näköä etteikö voi sanoa suoraan.
Kommentit (56)
Sanomalehtipaperia ei edes saa tehdä ilman tiettyä kierrätyskuidun osuutta.
Eli en usko, että paperia ainakaan poltetaan.
keräyspaperipisteet täältä varsinais-suomestakin löytyy mutta ei esim. pahvinkeräystä.
kyllä ihmisellä on oikeus viedä tavanomaiset kotitalousjätteet roskiin.
osui ja upposi. isot mustat jätesäkit eivät yleensä ole "tavanomaista jätettä". jos jokainen ajattelisi vain omaa napaansa, jäteastiat olisivat täynnä koko ajan.
eikä se missä pussissa se sinne roskikseen viedään? Sekajätteen saa laittaa sekajäteastiaan. Eikä yhden jätesäkin laitto kerran vuodessa ole iso synti, jos muutoin ei sitä roskista tuki. On se nyt oikeesti aika älytöntä, että yhtä jätesäkkiä pitäs alkaa kiikuttaa kaatikselle, eikä sinne minne se kuuluu ja mistä maksaa eli taloyhtiön roskikseen.
oletko ajatellut, ettö jos vaikkapa taloyhtiössä on 50 asuntoa ja roskat haetaan kerran viikossa, niin jos jokainen veisi "kerran" jättilastit tavaraa jäteastioihin, ne olisivat täynnä 50 viikkoa vuodesta. käytä päätäsi.
On ihan tavallista että joskus talouksissa tehdään ns. suursiivouksia joiden seurauksena roskaa kertyy tavanomaista enemmän.
Esimerkkinä voisi mainita vaikka lasten rikkinäiset lelut, uusii hajonneet CD-levyjen kannet ja vie vanhat roskiin, heittää eteisestä risat kengät pois, samoin vaatekaapista rikkinäiset/kkulahtaneet vaatteet, hankkiutuu vihdoinkin eroon korvattomista/särölleistä kahvikupeista joita tunnearvon takia säilönyt, jn. jne. jne.
Useimmilla kertyy ns. turhaa nurkkiin, mutta noita ei tule perussiivouksen yhteydesä aina heitettyä pois vaan jemmaa johonkin ja sitten joskus kun käy ns. akiken läpi heittää pois.
Joten sitä roskaa voi sitten olla jätesäkillinen, ja on ihan ok viedä se roskakatokseen. Mutta jos siellä jätesäkissä on sinne kuulumatonta, niin se varmast suututtaa muita asukkaita.
Meillä esim. kerätään lehdet yhteen Ikea kassiin, mutta toki lehtiä/mainoksia kertyy muuallekin (yöpöydälle, lasten huoneisiin, olohuoneeseen ja keittiöön jne.) joten kun paparinkeräykseen nuo viedään, niitä usein on valtava määrä. Jos tuon määrän tunkisin sekajätteisiin veisi se ison tilan roskiksesta ja olisi ekoligisestikin vääriin (vert. joku yksittäinen mainoslehtinen sekjätteessä).
"en jaksa kierrättää, se oli tylsää". Miten jaksoit edes siivota? Ainiin, mies oli apuna.
Ja joku sanoi että hommatkaa lisää roskalaatikoita, siis siksi pitäisi hommata uusi laatikko, kun yksi tyyppi saa päähänsä kerran viedä entisen laatikon kerralla täyteen???
No, jos haluaa sitten maksaa joka viikko sen ylimääräisen laatikon tyhjennyksen.
Siksi just teidän mesoaminen asiasta on niin turhaa, kun näitä täyden jätesäkin laittajia ei kovin monta yhden vuoden sisällä ole.
Ei ole järkeä siinäkään, että sinä nostelet roskia pois laatikoista ja jätät ympäristön epäsiistiksi. Jäteyhtiö voi käsittääkseni veloittaa ylimääräistä jo siitäkin, että poimii mukaansa ne sinun levittämäsi roskat.
Mutta silti tuntuu että se on koko aika täynnä, on siis pieni roskakori missä pussi on. Toinen vaihtoehto oli puolikas ämpäri roskiskaapin ovessa.
Lihapakkaus, muutama jogurttipurkki, raejuustopurkki, kermaviilipurkki yms ruokapakkauksia lähinnä tulee päivittäin.
Nämähän juuri kierrätetään, ei ne mitään sekajätettä ole! Jos kierrätät kerran teepussin niitinkin, niin miksi oi miksi et laita ruokapakkauksia energiajakeeseen eli poltettaviin? Vain kermaviilipurkin/jogurttipurkin kansi on näistä sekajätettä.... ihmekös tuo jos jätettä kertyy!
Mutta silti tuntuu että se on koko aika täynnä, on siis pieni roskakori missä pussi on. Toinen vaihtoehto oli puolikas ämpäri roskiskaapin ovessa.
Lihapakkaus, muutama jogurttipurkki, raejuustopurkki, kermaviilipurkki yms ruokapakkauksia lähinnä tulee päivittäin.Nämähän juuri kierrätetään, ei ne mitään sekajätettä ole! Jos kierrätät kerran teepussin niitinkin, niin miksi oi miksi et laita ruokapakkauksia energiajakeeseen eli poltettaviin? Vain kermaviilipurkin/jogurttipurkin kansi on näistä sekajätettä.... ihmekös tuo jos jätettä kertyy!
Ei joka kaupungissa ole tuota energiajae -mahdollisuutta. Meillä oli ennen, kerättiin palava jäte oransseihin roskapusseihin, mutta koko homma loppui siihen, että ihmiset eivät osanneet eritellä roskiaan.
Nykyään meilläpäin kierrätetään ainoastaan metallit, lasi, paperi, kartonki, pahvi, biojäte ja ongelmajätteet, kaikki muut menee sekajätteeseen.
Mutta silti tuntuu että se on koko aika täynnä, on siis pieni roskakori missä pussi on. Toinen vaihtoehto oli puolikas ämpäri roskiskaapin ovessa.
Lihapakkaus, muutama jogurttipurkki, raejuustopurkki, kermaviilipurkki yms ruokapakkauksia lähinnä tulee päivittäin.Nämähän juuri kierrätetään, ei ne mitään sekajätettä ole! Jos kierrätät kerran teepussin niitinkin, niin miksi oi miksi et laita ruokapakkauksia energiajakeeseen eli poltettaviin? Vain kermaviilipurkin/jogurttipurkin kansi on näistä sekajätettä.... ihmekös tuo jos jätettä kertyy!
Meillä ei ole energiajaetta, eikä tule, koska ensi vuonna valmistuu uusi jätteenpolttolaitos, jossa energiajae poltetaan sekajätteen kanssa - niiden kierrätys siis yhdistyy taas.
Jäteastiat on päivittäisiä jätteitä varten...
LEHDET JA MAINOKSET LEHTIROSKIKSEEN
TYYNYT SUN MUUT KAATOPAIKALLE/LAJITTELUKESKUKSEEN..
Sitten ihmetellään ilmastonmuutosta..
Sitten ihmetellään ilmastonmuutosta..
nyt se syy ilmaston lämpenemiselle löytyi!
Joku heitti tyynynsä roskikseen.
Jätesäkkiin oli kerätty saman verran tavaraa mitä olisi tullut yhteensä noin 6 vastaavalle pienelle säkille. Eli sama tila olisi mennyt kumminkin. Jätesäkki nyt oli helppo ja nopea heittää kaikki samaan kun kerralla siivottiin.
Ja kaksi vanhaa kulahtanutta tyynyä mahtui sekaan ihan hyvin, en lähde ajamaan 50km hävittääkseni niitä. Tiedän, että paperikeräys on erikseen. Mukana oli muutama (HUOM MUUTAMA) kirjepaperi/mainos. Ei mitään parin kuukauden lehtimääriä. Kärrään ne normaalistikin roskikseen SUORAAN ja tiedän mitä kierrättäminen tarkoittaa.
Sehän tässä on huvittavinta. Mieheni otti aamulla jätesäkin auton perältä kyytiin ja vei työpaikkansa roskikseen. Ihme touhua...
- AP
pussia, jossa on sekajätteeseen kuulumatonta jätettä, esim. noi paperit. Taloyhtiö voi saada siitä jopa sakot ympäristörikoksena, jos jatkuvasti roskat sekaisin.
Joitakin ottaa ilmeisesti päähän se, että toiset tunkee roskikseen jätesäkillisen tavaraa kerralla ja vielä paljon jotain mainoksia jotka kuuluisi paperinkeräykseen. Laita paperit omaan astiaansa ja muu säkki takaisin sinne sekajätteisiin.
Tämä on hyvä ohje.
Hyvä nyrkkisääntö on että kerrallaan voi käyttää roskiksesta vain OMAN osuutensa. jos on 5 asuntoa yhtiössä, jokainen voi täyttää roskiksesta yhden viidesosan.
Eihän tuo naapurinne niin kivalta vaikuta, mutta ehkä voisitte ottaa lajitteluhommasta opiksenne...
"en jaksa kierrättää, se oli tylsää". Miten jaksoit edes siivota? Ainiin, mies oli apuna.
se sinua haittaa mitä sinne roskapusiini laitan?
hauku toki vapaasti -arvaas kiinnostaako:D
eikä se missä pussissa se sinne roskikseen viedään? Sekajätteen saa laittaa sekajäteastiaan. Eikä yhden jätesäkin laitto kerran vuodessa ole iso synti, jos muutoin ei sitä roskista tuki. On se nyt oikeesti aika älytöntä, että yhtä jätesäkkiä pitäs alkaa kiikuttaa kaatikselle, eikä sinne minne se kuuluu ja mistä maksaa eli taloyhtiön roskikseen.