Meidän 10 v tyttö haluaisi olla Rebekka nimeltään,

Minä olen halunnut vaihtaa etunimeäni jo lapsesta asti. En pidä etunimestäni ja siitä on aikoinaan kiusattukin jopa. En silti ole nimeäni vaihtanut. Aikuisena se olisi vaikeampaa, pitäisi uusia kaikki kortit, koulu- ja työtodistukset. Lapsena tämä olisi ollut huomattavasti helpompaa ja uusille ihmisillekin nimi olisi ollut heti se "oikea" esim. Yläasteelle mentäessä. Sieltä kuitenkin jää aika monta kaveria. Tiedän tytön, joka vaihtoi nimensä muuttaessaan uuteen kaupunkiin. Meidän koulusta tyttö lähti "Marjukkana" ja uuteen kouluun meni juurikin Rebekkan tyylisessä nimessä. Heppoisin perustein nimeään ei kannata antaa vaihtaa, mutta jos on oikeasti peruste -muukin kun " nokun mä haluun" kannattaa asiaa harkita.

Itse halusin tuon ikäisenä vimmatusti olla Niina, Piia, Tiia tai vastaava. Myöhemmin halusin olla Mimosa tai Ruusu. Jos vanhemmat olisivat antaneet minun vaihtaa nimeä jokaisen mielihalun mukaan, olisi tullut kallis lasku :)

Hastá mañana, Rebecca on aika mennä, mun mennä, mun täytyy mennä, Rebecca mua ethän unhoita tultua yön. Hastá mañana, Rebecca on mulla laulu, tää laulu vain pieni laulu, Rebecca sen luokses siivitän tullessa yön. Laulan yön mä tulevan lai-lai-lai-lai-lai

Miksei vain vaihdettaisi lempinimeä siksi? tarvitseeko ihan mennä virallisesti nimeä vaihtamaan?

Itellä ainakin vaikea etunimi ulkomaalaisille/ulkomailla, niin menen yleensä siellä lempinimellä, joka on kuitenkin omasta nimestä väännetty, ja kiva.

En myös pidä mun yhdistelmäetunimestä, mutta siksi mut on nimetty, ja voin hyvin elää sen kanssa. Aina toki koulussa yms saa olla opettajille selittämässä mun kutsumanimeä, kun en halua, että koko etunimellä kutsutaan.

Kuuluu varmaan jollain lailla kasvamisen vaiheisiin. Minun tyttäreni halusi olla Annika ja jopa esitteli itsensä sillä nimellä puolitutuille kuin leikkinä. Hän myös kirjoitti sen vihkoihinsa ja kynäkoteloon. Leikki meni aikanaan ohi, mutta piti muistuttaa häntä, ettei levitä väärä tietoa.

Kirjoitetaan nykyisin Rebecqa.

Lapset haluavat niin paljon kaikkea muutakin ja sen takia he asuvat vanhempiensa kanssa, etteivät ihan kaikkia päähänpistojaan pääse toteuttamaan. Jos kyse on muusta kuin leikistä ja mielikuvitusolennosta, niin vanhempien tulee olla lempeän päättäväisiä. Lapsi voi ns. etsiä itseään ja kyseenalaistaa sen kuka on. On vanhempien tehtävä palauttaa hänet maanpinnalle. Kotona voi leikin varjolla kutsua hänet syömään leikki- nimellä, mutta virallisissa yhteyksissä oma nimi on oma nimi.