Mä sanoin tänään mun miehelle etten enää rakasta sitä. :(

Minäkin sanoin tänään miehelleni etten rakasta häntä. Olemme myös olleet lähes 10 vuotta yhdessä. Miestä ei tuntunut asia vaivaavan ollenkaan. Kulissimme ovat kunnossa ja se riittää miehelle. Olisin halunnut toisen lapsen, mutta en todellakaan aio sitä hänen kanssaan tehdä. Seksi hänen kanssaan suorastaan kuvottaa.

Minunkin mieheni kuvittelee olevansa huippuisä, koska vertaa itesään veljeensä joka - anteeksi vain - maailman huonoin isä ja aviomies.



Haluaisin erota, mutta en uskalla. Ajatuskin erosta hävettää.

Meillä sellainen tilanne, että luultavasti rakastan miestäni vielä, mutta alan olla kypsä siihen miten hän minua kohtelee. Tuo kotiasiosta kaiken vastuun kantaminen on mun niskassa, mies tekee paljon töitä. Ja ihan sama kuin AP kirjoitti, ei siitä työnteosta kukaan muu hyödy.

Puheiden tasolla on hyvä mies, mutta missään ei käytännössä näy arvostus, kiinnostus tai välittäminen mua kohtaan.

Oon muuttunut kylmäksi, en kestäis muuten. Tuntuu että.on lopun alkua.

Miksi te arvon naiset sitten passaatte, siivoatte, käytte kaupassa, teette ruokaa miehellenne ?.



Jättäkää hänen vaatteensa pesemättä, älkää tuoko ruokaa alkääkä keittäkö hänelle mitään sapuskaa ennen kuin tavat muuttuu. Tehkää saakeli väliseinä ja uusi ovi taloonne/asuntoonne jos ukkoa ei kiinnosta.



Tai ajakaa se pois talostanne, sinä ja lapset enemmän tilaa tarvitsette.

se munkin aviomies murhas mun sydämen pari kuukautta sitten :(

meillä ei edes ole ollut riitoja. ois saatana pitänyt omana tietonaan,kun erota ei kuitenkaan aijo. 9 vuotta me ollaan oltu yhdessä,ja rakastan häntä paljon! onhan se vaan niin mukavaa olla tälläsessä hirressä,missä ei saa rakkautta,helyyttä ja seksistä nyt puhumattakaan..

Miksi te arvon naiset sitten passaatte, siivoatte, käytte kaupassa, teette ruokaa miehellenne ?.

Jättäkää hänen vaatteensa pesemättä, älkää tuoko ruokaa alkääkä keittäkö hänelle mitään sapuskaa ennen kuin tavat muuttuu. Tehkää saakeli väliseinä ja uusi ovi taloonne/asuntoonne jos ukkoa ei kiinnosta.

Tai ajakaa se pois talostanne, sinä ja lapset enemmän tilaa tarvitsette.

Siksi koska se on normaalia aikuisen ihmisen käytöstä, että samalla pesee kaikkien pyykit ja laittaa kaikille ruokaa. Kuulostaa joltain teinikapinalta tuo että jättäis toisen kalsarit pyykkikoriin ym.

Toki tänään esimerkiksi alettiin lasten kanssa syödä siihen aikaan, kun mies oli sanonut tulevansa. Mä siis tein ruoan siihen aikaan, eipä näkynyt miestä. Ei odoteta enää, eletään omaa elämää niinku miestä ei olis. Hän tuli myöhemmin ja söi yksin.

Mutta mikä perhe se on, tai parisuhde. Kun yks ei ota toisia huomioon.

Nyt kyllä tiskaa eli ei kai tässä vihanen voi olla.

Vitutus on pysyvä olotila, heijastuu kaikkeen.

aivan kuin minun suustani. Tosin mä en enää edes halua yrittää. Rakkaus on niin loppu, toisaalta meillä sitä ei niin suuresti ole koskaan ollutkaan. En vain keksi ulospääsyä tai ratkaisua tilanteeseen, ajauduin käymään vieraissa ja rakastuin toiseen mieheen. Nyt en pääse lähtemään kun en halua jättää lapsia. Voi tätä elämää.

samassa tilanteessa kuin minä.



Ero tuntuu hankalalta, suurimmaksi osaksi ehkä sen takia että mulla ei todellakaan ole varaa jäädä tähän asuntoon, eikä mulla muutenkaan ole varaa elättää lapsia. Muutenkin haluaisin että lapset jäävät erossa miehelle, saisi ainakin nähdä mitä se arjen pyörittäminen on.



Mies tässä ketjussa kyseli että miksi passaan miestäni. En vaan voi katsella sitä sotku mikä talossa vallitsee jos minä en siivoa likaisia sukkia tai kalsareita joita pyörii joka puolella. Enkä kestä sitä pyykkivuorta joka syntyisi jos en pesisi miehen vaatteita (mies ei ole KERTAAKAAN käyttänyt pesukonetta meillä). Mies ei välitä jos on sotkua, minua se häiritsee.



Mies on kyllä hyvä isä lapsille, silloin kun on kotona ja läsnä. Iso osa miehen kotonaoloajasta menee nenä kiinni puhelimessa/tietokoneessa. Töitä se tekee, mutta lapset ei sitä oikein ymmärrä. Minä ymmärrän mutten enää jaksa.



Lapset on meillä syntyneet hyvin pienellä ikäerolla ja minä ne hoidin täysin yksin, mies oli niin paljon poissa. Isyyslomaakin vietti viikon laskettelureissussa, minä jäin yksin kotiin 3 kk vauvan kanssa. Näitä juttuja voisi luetella miljoonia.



Miehen mielestä hän tekee yhtä paljon kotona kuin minä. Pitää kuulemma alkaa listaamaan paperille miten paljon aikaa menee mihinkin kotityöhön kummaltakin, jotta näkyy miten asiat on. Minä en vaan jaksa, joka tapauksessa se olen minä joka viime kädessä huolehtii siitä että arki pyörii.



Miestä ei häiritse se jos ei ole ruokaa jääkaapissa, jos jokapaikassa on sotkua tai jos lapsilläa tai miehellä ei ole puhtaita vaatteita. Hän pärjää mielestään oikein hyvin aina silloin harvoin jos minä olen poissa kotona. Ja minä purskahdan itkuun kun tulen kotiin sotkun keskelle, sen takia en oikeen mihinkään halua lähteä vaikka hyvää tekisi.



Meillä on kaksi lasta, enkä kyllä halua kolmatta, mutta toisaalta jos minulla olisi toisenlainen mies niin miksei. Tämän miehen kanssa ei ikinä!



Pahinta tässä on nähdä lasten kärsimys. "Äiti, miksi sä olet niin hiljainen?" "Äiti, oletko sä surullinen?" "Äiti, oletko vihainen siksi kun et halua asua täällä?" jne. Miltä mahtaa lapsista tuntua kun joutuvat päivittäin kuuntelemaan kun minä ja mies huudamme toisillemme siitä että kumpi joutuu viemään/hakemaan lapset päiväkodista, mahtavat tuntea olonsa tosi rakastetuiksi. :(



Mies puhuu koko ajan että vika on minussa, MINÄ en näe miten paljon hän tekee, MINÄ en osaa arvostaa häntä, MINÄ haluan tehdä asiat aina omalla tavallani (=niin etten minä joudu kärsimään). Kaipa se sitten varmaan on totta, mutta nyt se olen MINÄ joka haluan lähteä. Vaikeaa vaan, lapsia en haluaisi jättää ja rahaakaan ei ole.





ap

Meillä on sama juttu että arkipäivän asiat on niitä mistä riidellään, ei onneks mitään uskottomuutta tai muuta. Mä olen jo tehnyt päätöksen että lähden, pitää vaan hommata asunto. Meillä on vain yksi lapsi, ja on selvää että hän asuu mun kanssani koska mies on niin paljon työmatkoilla. Kyllä se mies maksaa sulle elatusmaksuja, eli ei sun tarvitse pelkästään omalla palkallasi pärjätä.

Mitä siinä häviät? Kun tuot ongelmanne esille siellä, voi ulkopuolinen ihminen keskustelussa saada miehesi oikeasti ymmärtämään mihin tilanteeseen hän on suhteenne ajanut - jos viesti ei sinun itsesi sanomana ole mennyt perille. Suosittelisin siis tuota pariterapiaa, vaikka ero tulisi väistämättä. Olisi sitten ainakin asiat käsiteltynä eikä lasten tarvitse kärsiä vanhempien vihanpidosta eron jälkeen.

tekee paljon töitä eikä lyö vaimoa.

Joopajoo. Ehkä siihen vaaditaan vähän jotain muutakin.

Ihmeessä ap! Itse vähän samanlaisessa tilanteessa, tosin ongelmamme ovat vakavampia. Otan eron. Menetät tilaisuuden elää onnellisempana toisen miehen kanssa.

Tuntuu että haluan vain elää ilman riitoja. Sen takia lähteminen tuntuu vaikealta kun mitään "pahempaa" ei ole. Lasten takia en haluaisi erota, mutta lapset kyllä kärsivät jatkuvista riidoistamme, toinen jo oireileekin.



Onko lähteminen ainoa keino? Kuihtunutta rakkautta tuskin saa takaisin? Aikanaan meillä oli kaikki hyvin, samanlaiset arvomaailmat ja hauskaa yhdessä, lasten myötä kaikki romahti.



ap