Minkä pituisia teidän 12 vuotiaat tytöt ovat?
Kommentit (24)
Ihan kaikki mahdolliset, jos niitä tarkoitit.
Ihan täysi nainen.
No fyysisiä muutoksia naiseksi muuttumisesta?
170cm, rinnat kasvaneet jo pari vuotta, kuukautiset alkoivat melkein kaksi vuotta sitten, karvoitusta ollut myös jo liki pari vuotta.
mittauksen, ihmettelin suuresti, kun pukkas "lihava"sanan tulokseksi.
Lapsi on toki varmaan isompi ja kehittyneempi kuin moni ikäisensä, mutta ei missään muotoa lihava. Kun on viimosen päälle tiimalasi, kapea vyötärö, leveä lantio ja isohkot rinnat ja siihen lyhyt mitta, aika raju heittää lihava sana peliin.
Tyttö oli aika pahoillaan, kun sana lihava rävähti näyttöön ja sanoin, ettei tuo nyt taida olla ihan sun kohdalla oikein.
12-13 vuotiaista tytöistä alkaa jo huomata, kenestä tulee pitkä ja kenestä taas lyhyt. Oma 12 vuotiaani on 168 cm ja hänestä veikataan noin 175 cm pitkää. Menkat ovat alkaneet, joten pituutta ei enää tule paljoa lisää.
mittauksen, ihmettelin suuresti, kun pukkas "lihava"sanan tulokseksi. Lapsi on toki varmaan isompi ja kehittyneempi kuin moni ikäisensä, mutta ei missään muotoa lihava. Kun on viimosen päälle tiimalasi, kapea vyötärö, leveä lantio ja isohkot rinnat ja siihen lyhyt mitta, aika raju heittää lihava sana peliin. Tyttö oli aika pahoillaan, kun sana lihava rävähti näyttöön ja sanoin, ettei tuo nyt taida olla ihan sun kohdalla oikein.
tämän ollessa vieläpä paikalla? toivottavasti tyttö pääsee yli tosta sun tyhmyydestäs :/ jos silmälläkin näkee, ettei ole ylipainoinen, kannattaako riskeerata itsetuntoa..
t. syömishäiriöisen liian pienen tytön äiti

Ei sillä, että se mulle tärkeetä olis, tuleeko pitkä vai lyhyt,meidän tyttö vaan tällä hetkellä on luókkansa pienin.
Jos 12 vuotiaasi on luokkansa lyhyin, tulee hänestä -todennäköisesti- myös lyhyt nainen. 7-10 vuotiaana on vielä vaikea niin tarkasti ennustaa, mutta kun kuukautiset ovat alkaneet ja rinnat kasvaneet, ei pituuskasvua enää paljoa lisää tule.
mittauksen, ihmettelin suuresti, kun pukkas "lihava"sanan tulokseksi. Lapsi on toki varmaan isompi ja kehittyneempi kuin moni ikäisensä, mutta ei missään muotoa lihava. Kun on viimosen päälle tiimalasi, kapea vyötärö, leveä lantio ja isohkot rinnat ja siihen lyhyt mitta, aika raju heittää lihava sana peliin. Tyttö oli aika pahoillaan, kun sana lihava rävähti näyttöön ja sanoin, ettei tuo nyt taida olla ihan sun kohdalla oikein.
tämän ollessa vieläpä paikalla? toivottavasti tyttö pääsee yli tosta sun tyhmyydestäs :/ jos silmälläkin näkee, ettei ole ylipainoinen, kannattaako riskeerata itsetuntoa..
t. syömishäiriöisen liian pienen tytön äiti
OLLA NOIN TYHMÄÄÄÄÄÄ???
T: Äidin sanomisista syömishäiriön itselleen kehittänyt kroonikko.
lyhyt vailla mitään diagnoosia? Vanhemmat ovat lyhyitä niin onko se nyt ihme, että lapsikin on? Vanhemmat ovat niitä jotka aivopesevät lapsensa, vaikka pyhästi sanovat, että en minä mun jessicalle tälläistä opettanut. Minä opetan vain oikeudenmukaisuutta. Täyttä paskaa.
Murrosikä päällä ihan täysillä. Fyysinen kehitys mallillaan, henkisesti on ollut aika rankat pari vuotta. Onneksi tyttö on halunnut ottaa etäisyyttä luokkansa joihinkin tyyppeihin, jotka jo polttaa ja juo - tytön itsetunto alkoi vahvistua kummasti, kun huomasi, miten tyhjäpäistä niiden elämä on.

Jos vanhemmat ovat menninkäisiä, niin tuskin tyttärestä kasvaa mannekiinia.
Oli siis tosiaan vieressä ja sanoi, että laskes toikin?
12v ei ole tyhmä. En voi sanoa, että meneppä katsoon kun pupu juoksee pihalla ja sulkea sen sivun. Olisihan tuo sen itsekkin osannut mennä halutessaan laskemaan, jos olisin jotenkin sen saanut sillä kertaa estetyksi. Olette te melko mainioita pakkauksia :)
Parempihan se on yhdessä tehdä, jos kerran sen halusi tehdä ja yhdessä todeta, ettei tytössä ole vikaa.
Tuollaisella vauhkoamisella ne teidän lapset sitten varmaan onkin tulleet syömishäiriöisiksi.
mittauksen, ihmettelin suuresti, kun pukkas "lihava"sanan tulokseksi. Lapsi on toki varmaan isompi ja kehittyneempi kuin moni ikäisensä, mutta ei missään muotoa lihava. Kun on viimosen päälle tiimalasi, kapea vyötärö, leveä lantio ja isohkot rinnat ja siihen lyhyt mitta, aika raju heittää lihava sana peliin. Tyttö oli aika pahoillaan, kun sana lihava rävähti näyttöön ja sanoin, ettei tuo nyt taida olla ihan sun kohdalla oikein.
tämän ollessa vieläpä paikalla? toivottavasti tyttö pääsee yli tosta sun tyhmyydestäs :/ jos silmälläkin näkee, ettei ole ylipainoinen, kannattaako riskeerata itsetuntoa..
t. syömishäiriöisen liian pienen tytön äiti
OLLA NOIN TYHMÄÄÄÄÄÄ???
T: Äidin sanomisista syömishäiriön itselleen kehittänyt kroonikko.
että meidän 12 v poika siis kutosella oleva on koulunsa pisin jannu 165 cm (meni musta jo ohi).
Koululla oli tänään kutosten itsenäisyyspäivän tanssit, niin kylläpä heppunen näytti pikkaselta niiden amatsonien rinnalla. Pisin poika, pisin tyttö tanssi, ja näillä varmaan oli pituuseroa tytön plussaksi 15 senttiä. 5 senttiä koroista. ;)
Silti, että kyllä sen tässä vaiheessa huomaa, miten tytöt kasvaakin. Kauniita gasellimaisia tyttöjä olikin. Osa tytöistä on vielä lapsenpyöreitä ja osa pikkasen pulskia. (pojistakin)
Mutta onpa tytöt jotenkin pitkiä nykyään, se pisti silmään! Mukana oli myös 60 v sukulaistäti 183 cm. Hän meinas, että on pidempään katellut, että tänä päivänä tytöt kasvaa pitkiksi ja komeiksi likoiksi.
Ei vielä juurikaan tietoa muista muutoksista. Jalka on kokoa 38.5, joissakin kengissä 39. Eli äitiään viitisen senttiä lyhyempi, mutta jalka jo melkein kaksi numeroa suurempi. Onkohan tulossa pitkä tyttö?
meidän 12v. On 138 cm. Onko sanottavaa?
Ja samanpituinen olen nyt 13v myöhemminkin :D
oli myös rinnat, karvat yms ulkoiset merkit, mieli vielä kohtuullisen tasainen.
Nyt on 15v, pituutta 168cm, ei taida paljoa enää tulla? Vaikka ns kasvupyrähdystä ei ole ikinä ollut, vain tasaista kasvua. Nyt on muiden ulkoisten merkkien lisäksi jo lantiokin vähän leventynyt. Eikä mieleltään ole enää lapsi vaan ihan kunnon teini :)
Meidän 12v. on 138 cm. Onko sanottavaa?
Eikä ole mitään sanottavaa :) Ihana, älykäs tyttö joka tulee pärjäämään lyhyempänäkin.
Niin teilläkin varmasti.
Murrosikä päällä ihan täysillä. Fyysinen kehitys mallillaan, henkisesti on ollut aika rankat pari vuotta. Onneksi tyttö on halunnut ottaa etäisyyttä luokkansa joihinkin tyyppeihin, jotka jo polttaa ja juo - tytön itsetunto alkoi vahvistua kummasti, kun huomasi, miten tyhjäpäistä niiden elämä on.
Hyvin marginaalista ainakin täällä Espoossa.
Mitkä on murkkumerkit?