On tää perseestä (arki erityislapsen kanssa)

Joskus vain lähtö kotoa pois (mielekästä tekemistä) voi jopa helpottaa tilannetta, mutta sehän siinä on, kun sitä ei voi koskaan tietää etukäteen...

oma erkkani on jo 11v, mutta vaikka moni asia on nyt helmpompaa niin moni asia edelleen paljon rankempaa kuin ennen, kun lapsi oli pieni.

Piti tänään lähteä käymään lastenmuseossa ja ostoksilla, vaan paskat me mihinkään lähdetään. Lapsi ollut aamusta asti kuin perseeseen ammuttu karhu, haastaa riitaa välillä eikä mikään tunnu menevän hyvin. Kun huomauttaa ihan aiheestakin, alkaa väittämään vastaan ja ärisee irvistäen.

Kateeksi käy kavereita, joiden tavalliset ja terveet muksut kulkevat nätisti rinnalla eivätkä pyri karkaamaan. Eivät höpötä koko ajan jotain. Eivätkä puhu kielloista huolimatta rumasti muille. Tuntuu kuin olisi vankilassa.

Mutta kyllä meillä ainakin 3 kpl tavallisia terveitä muksuja riehuu ja karkailee ja huutaa ja on vähän väliä kuin perseeseen ammutut karhut.

Jos sua yhtään lohduttaa, niin olin just kaupassa kahden kanssa, joista toisella vielä enterorokon paiseita. Tää paisetapaus alkoi sylkeä tän toisen päälle, jolloin tää toinen tietysti huutaa ja kailottaa koko kaupalle, että tällä toisella on se rokko ja nyt se tarttuu. JOnka jälkeen tämä päälle syljetty käveli yhden päärynöitä valikoimassa olevan naisen luo ja aivasti sen päärynöihin.

VOimia sulle arkeen, toivottavasti jo huomenna on parempi päivä.

Mullakin on samanlainen irvistelijä poika. Vihaan häntä. Osanottoni.

Olisit jättänyt tekemättä, jos on noin vaikeeta.

Sitä saa, mitä tilaa.

Mä nimittäin heitän pihalle, kun en aio sietää yhtään agressiivistä raivoamista. Tuen kyllä lasta, mutta en omassa kodissa.

Mä nimittäin heitän pihalle, kun en aio sietää yhtään agressiivistä raivoamista. Tuen kyllä lasta, mutta en omassa kodissa.

tuskin se raivoaminen 18-vuotiaaksi asti kestää.

Meidän erityislapsi raivosi ennen kuin saatiin selville, missä vika oli ja miten häntä pitää kasvattaa, missä ympäristöä pitää sopeuttaa ja missä lasta ja miten. Ja jonkun aikaa kesti ennen kuin tämä tieto saatiin perille kouluunkin. Sitten tuli vuosia hyviä aikoja, ennen kuin normaali teini-iän yhma iski vuorollaan. Siitäkin selvittiin kuten teini-iästä yleensä. Meidän nuori tosin myös itsenäistyi aikanaan ihan itse erityisyydestään huolimatta, vaikka häntä ei aggressiividsuuden takia kotoa tervinnutkaan heittää.

ELi ap: koita kestää ja koita rakastaa. TUlee niitä hyviäkin päiviä vielä.

Olisit jättänyt tekemättä, jos on noin vaikeeta.

Sitä saa, mitä tilaa.

törkeä kommentti, josta ilmenee, ettei kirjoittajalla ole mitään tietoa, millaista arki erityislapsen kanssa on. Tai kenties on itse erityistapaus, kun ei vielä aikuisenakaan tiedä hyviä tapoja.

Itsellä ei ole vielä lapsia, olen vasta 23v, mutta voin jollain tapaa ehkä ymmärtää. Olen ollut avustajana erkkalasten ryhmässä pk:ssa. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta olivat tuolloin eskareita. Melkoista taistelua tahtoi olla luistelut, jumpat yms. jos edes yksi oli ollut alkupäivän raivona ilman meille ilmeistä syytä. Kun yhdellä oli paha olo päällä, oli kaksi vaihtoehtoa: Muut lapset joko yrittivät oikein tosissaan sulkea homman itsensä ulkopuolelle, tai sitten lähes kaikki saivat samanlaisen kiukun päälle. Ai että..



Mutta jo niiden eskarien kanssa sai usein nämä tilanteet selvitettyä vähän pidemmän ja intensiivisemmän keskustelun kautta. Joku lapsi halusi syliin, johonkin taas ei missään nimessä saanut kajota. Monesti raivareihin auttoi se, että "sitoi" lapsen syliin hellästi, mutta tiukasti ja kysyi:"Haluatko kertoa mikä ottaa päähän, vai istutaanko hetki näin?" Siitä lapsen valinnan mukainen jatko ja aina päästiin keskusteluetäisyydelle.



Kiireessä tämä neuvo on totta kai huono ja jokainen erkkakin on erilainen, mutta tsemppiä kuitenkin.:) Ja vielä erityistsemppiä omaan jaksamiseesi. Toivottavasti saat omasta lähipiiristäsi tarvitsemasi tuen, olen nähnyt, että erkkalapsen vanhemmille se on äärettömän tärkeää.

Rähisi milloin mistäkin mulle, repi itse tarransa vahingossa rikki ja yritti siitäkin syyllistää toisia. Sanoin että oma vikansa ja alkoi huutamaan niin että varmaan kuului kilsan päähän...ennen ruokaa veti raivarit pyynnöstä laittaa valot huoneestaan pois ja istui jäähyllä niin kauan että ruoka ehti jäähtyä. Juttelin ja kyselin että mikä on ärsyttänyt koko päivän niin että rähisee mulle aina vaan, eipä kuulemma tiennyt eikä halunnut puhuakaan.

aina kun puhelin soi töissä niin pelkään että soittavat koulusta että taas on jotain sattunut.

Mä oon niiiin loppu :(

Rähisi milloin mistäkin mulle, repi itse tarransa vahingossa rikki ja yritti siitäkin syyllistää toisia. Sanoin että oma vikansa ja alkoi huutamaan niin että varmaan kuului kilsan päähän...ennen ruokaa veti raivarit pyynnöstä laittaa valot huoneestaan pois ja istui jäähyllä niin kauan että ruoka ehti jäähtyä. Juttelin ja kyselin että mikä on ärsyttänyt koko päivän niin että rähisee mulle aina vaan, eipä kuulemma tiennyt eikä halunnut puhuakaan.

toivottavasti oppisit puhumaan toisin, sekin oikeasti monelle auttaa, ihan taviksillekin.

vähän tuollaista oli meilläkin. Muistan että kummasti auttoi kun ruvettiin systemaattisesti antamaan hyvää palautetta. Joskus se piti todellakin keksiä.... siis vaikka pakottaa tekemään jotain ja sitten kehua jälkeenpäin. Ja pyytääpieniä palveluksia (tyyliin en millään nää mihin se tippui, pystytkö auttamaan). Nyt sitten älyttömän rankkaa kun on teini-ikä ja kouluvaikeudet suuria.... kärsin ajoittain mutta tiedän että on saanut loistovanhemmat. Toivon että jaksamisemme palkitaan joskus tai jos ei niin yritetty ainakin on. Tsemppiä sulle!!!

Olen yrittänyt olla rauhallinen ja järkevä, en ole haukkunut tai kiroillut. Vituttaa vaan jatkuvasti olla toisen agressiivisen käytöksen kohteena! Et itsekään jaksaisi, jos joku sulle koko ajan rähisisi ja haastaisi riitaa, vaikka parhaasi tekisit...

Olen yrittänyt olla rauhallinen ja järkevä, en ole haukkunut tai kiroillut. Vituttaa vaan jatkuvasti olla toisen agressiivisen käytöksen kohteena! Et itsekään jaksaisi, jos joku sulle koko ajan rähisisi ja haastaisi riitaa, vaikka parhaasi tekisit...

Kyllä jaksan, vaikka hiton rankkaa onkin, mutta kyllä, aikuisen puhetavalla ja positiivisella palautteella on iso merkitys ja se toimii paremmin kuin : oma vikas -tyylinen puhuminen.

Koita vaan ajatella että rauhallisuudella pääset pitemmälle ja aina sopivan tilaisuuden tullen positiivisella palautteella. OIkeasti, tilanne voisi olla paaaljon pahempikin. Terv. Teini e-nuoren äiti