LASTENNE JOULULAHJAT?
Mitä olette _itse_ ostaneet /aikeissa ostaa lapsillenne? Miehenne tai muiden läheisten ostoksia ei tässä luetella. :-)
Kommentit (53)
enkä ole vielä miettinyt joululahjoja, mutta sen tiedän, että leluja ei ainakaan saa yhtään ja lahjatoiveita kyselleille kummeille ja isovanhemmille olen myös esittänyt toiveen, että eivät ostaisi leluja. Teimme jo ennen pojan syntymää päätöksen, että meille ei kerätä hirveää leluvuorta pölyttymään makuuhuoneen nurkkaan, mutta kummasti leluja on tässä reilun vuoden aikana kertynyt niin valtavasti, että lisää ei taatusti osteta ennenkuin poitsu osaa joskus itse pyytää. :)
Eli ehkäpä joululahjaksi jotain vaatetta ja kirjoja, joista kovasti tykkää.
Vesivärit
pompuloita & helmiä
mangneetteja
liukuri (ei tiimari)
pehmoleluja
tarroja
vihkoja
kyniä
Ole ylpeä jos lapsesi osaa arvostaa lahjaa ei lahjan arvoa. Hyvä joulun odotusta.
Ja me olemme siis hankkineet
4v tytölle:
-leikkipesukoneen
-nukketalon antiikkihuonekaluilla (satuin ko. lelun loppuunmyyntiin, joten sain edullisesti)
-Mansikka Marja-nuken
-heppapyyhkeen
-jättipaketti muovailuvahaa
-3 eri peliä (innostunut tänä syksynä vasta peleistä, eikä kaapissa ole kuin yksi lotto...)
-Vaatteita
2v pojalle
-vauvanukke (joku muukin oli hankkinut pojalle, kiva:)
-Pikkuväki-parkkihalli
-Tomi traktori ohjelmasta tutun Hinku-puimurin
-nuken astioita
-Vaatteita
Minultakin meinasi silmät pudota päästä kun luin tätä ketjua, voi kauhistus mitä kulutushysteriaa ja tavaranpalvontaa. Tähän ketjuun taisivat vastata lähinnä ne, jotka laittavat lastensa joululahjoihin satoja euroja. Se, että teillä annetaan vähän vähemmän lahjoja on yksinomaan positiivinen asia, usko pois. Lapsia ei tarvitse totuttaa hirveisiin lahjaröykkiöihin, jotka monessa perheessä jaksavat ilahduttaa vain hetken ennen unohtumistaan muiden aiemmin saatujen rojujen joukkoon. Muut asiat ovat paljon tärkeämpiä. Iloista joulunodotusta sinulle ilman murheita!
Me emme muuten ostele lapsille melkein mitään leikkikaluja muuten kuin jouluna ja synttäreinä. Siksi jouluksi sitten tulee ostettua kaikenlaista mitä ovat toivoneet.
tyttö 4v:
Muumimammapehmo
peli
leikkikäärme
kirjoja
lastenvideoita
koruja
nukensänky
nukke
poika 4v:
Muumien mörkö (pehmo)
leikkikäärme (pehmo)
kirjoja
videoita
pikkuautoja
traktori ja peräkärry
vesikanava
Lisäksi saavat mummeilta ja sisaruksiltamme muutaman paketin, eli lisää tulee 5-6 pakettia/lapsi.
Vaatteita ja muita tarpeellisia juttuja en anna joululahjaksi.
12v. tytölle
- öljyvärit, siveltimet
- 70 kpl lyijyvärikyniä, 3 lehtiötä
- kimalleliimoja
- pc-peli
6v. tytölle
- Muumi pc-peli
- Furby
- värityskirja, tussit
- erivärisiä teippirullia
- 2 kirjaa
- 2 satukasettia + kirjaa
- meikkisetti
3v. tytölle
- hyppivä koira
- Winx aarrelaatikko
- värityskirja
- kirja
- Nasu huulirasva
1v.10kk tytölle
- Teletappisetti
- iso Ihaa pehmo
- loikkaava pupu
- värityskirja
- kirja
Kahdelle nuorimmalle vielä yhteiseksi Brio junarata ja lisäosia. Kolmelle nuorimmalle yhteiseksi lamppu ja akvaario nukkekotiin ja kylpytussit. En muista enempää, oon jo pakannu kaiken hyvissä ajoin! Muualta lahjoja ei välttämättä tule.
meillä lapsille ei ole oikeastaan ostettu mitään nyt syksyllä, joten jouluna on luvassa ne paljon puhutut jutut:
Lapsille yhteisesti
Nukkekoti jenkkilästä (postimaksuineen 170e)
Posliiniastiat (hulluilta päiviltä 6,9e)
Poika 2v3kk
Tikru (8,9e tämä oli kyllä huonosti piilossa ja se löytyi jo ja meni leikkeihin :))
Legosetti (12e)
Nalle Puhin DVD (9,95e)
Kirjoja (n. 30e)
vaatteita joulunalusalesta (max 60e)
Tyttö 5kk
Nasu ja Kani (8,9e/kpl)
Annabell -nukke (pienempi taaperoiden kokoa 29.95e)
Legosetti (12e)
Tripp Trapp -Tuoli tykötarpeineen (169 + 29+29e)
Kirja (vielä hankkimatta)
vaatteita joulunalusalesta (max 60e)
Apulaisina ei vaan olekaan tonttuja, vaan mustia pekkoja (Zwarte Pieten). Ihmiset antavat taalla lahjat lapsilleen juuri Sinterklaasina. Itse olen ostanut 2-vuotiaalleni vain pari kirjaa Sinterklaasiksi, silla aiomme juhlia taalla myos joulua.
Taitaapa olla taalla lapsilla ihan samoja hittitoiveita kuin Suomessakin: tuo temppuja tekeva koira on tosi suosittu taalla, niinkuin Disney Monopolikin, Bratzit, Brion junarata, Puuhapete (=Bob de Bouwer) ja Tomitraktorikin... Taalla on myos Barbapapa-tavaraa tullut nyt kovasti kauppoihin...
Omalleni olen jouluksi aikonut ostaa ainakin:
-kassakoneen (varmaan sen Fisher Pricen klassisen)
-Nalle Puh DVD:n (taalla myos 9,95 euroa)
-kylpytakin (9,95)
-lampimat tohvelit (4,95)
-Pingu-kirjan (oli muistaakseni 6 euroa)
Saatan kylla pyytaa tuon kassakoneen joltain tutulta, jos kyselevat lahjatoiveita...
Fisher Price leikkikeittiö ja Yumi-satukoti (puinen nukkekoti, jossa asuu jonkinlaisia nallekarhuja tms. mukana kalusteet ja hahmot). Mielestäni ihan riittävästi, koska meni niin paljon rahaa lapsemme huoneen kalusteisiin ja sisustustekstiileihin.
Ei ole kummeja, jotka ostavat heille, ja isovanhemmilta tulee ehkä vain yhdeltä puolelta, joten ostan lapsilleni melkein kaikki lahjat itse, mikä on minulle ainakin suuri ilo, joten en koe sitä hirveäksi kuluttamiseksi. Yritän ostaa sellaisia lahjoja jotka tosiaan tulevat käyttöön, ja sitten koko vuonna lapset tuskin saavat uusia leluja muuten kuin synttärinä. (Satunnaisen kesälelun, mitä ostavat omilla rahoillaan tms.)
Yleensä lapsemme saavat yhden ison lelun, pari keskikokoista, ja sitten kasan pienempiä.
9-v tyttö: luistimet tai pulkka, Playmobileja (toivonut itse!), pienemmän prinsessalegopaketin, lautapeli, askarteluvälineitä, nallelle vaatteita, sukkikset, ehkä villaneule jos löydän mukavan. Mummu saattaa ostaa jonkun näistä, tai lisäksi.
4-v poika: luistimet tai pulkka, pikkuautoille parkkitalo, automatto, Playmobileja, pikkuautoja, piirrustuskamaa. Lisäksi ehkä neuleen.
Meillä on myös käytössä joulusukat, jonne tontut tuovat jotain pientä: karkkia, uudet hammasharjat ja lasten hammastahnaa, pompuloita, pikkuauton, pikkueläimen tms.
-leikki-imuri (hullu imurien perään!)
-kylpyammeeseen (aikuisten kokoiseen) vesi leikkikeskus
-pari kirjaa
-puinen puuhalaatikko (puuhelmiä metalli kaarissa, ksylofoni yhdessä seinämässä, liikuvia ja ääntä pitäviä osia toisessa seinässäyms.)
-lämpökerrasto Ruskovillalta
-lasten soittimia (marakassit, triangeli,tampuriini, rumpu)
Isovanhemmilta tulee rattikelkka ja kummeilta leegopaketti, kaikkia muita olen KIELTÄNYT ostamasta mitään! Viime vuonna sai 35 pakettia!!!! Ja eihän lapsi pystyny etes hahmottaan niitä kaikkia, oli aivan liikaa. Itsekki ostettiin silloin 5pakettia, mut nyt tuli loppu, miksi ostaa vain ostamisen riemusta?!
Nyt annetaan pojan kahdelle parhaimmalle kaverille joululahjat, Posti Pate videot ja paljon parempi mieli tulee, kun laittaa toisillekin.
Eli siis tämän pitkän sepostuksen jälkeen me ostamme vain yhden paketin ja se on varmasti mieluinen!
meiltä
- niitä ensilegoja
- cd:n, jossa näitä perinteisiä lastenlauluja
- Tupperin palapallon (vai mikä se nyt oli, jossa ängetään oikea palikka oikeaan koloon)
mummolta ja vaarilta
- pulkka
mummulta ja ukilta
- jokin kirja