Miksi hankitte lapsia kun ei ole varaa niitä kunnolla vaatettaa?
ei ole varaa kunnollisiin ulkovaatteisiin eikä juhla-asuihin.
Olisiko kannattanut miettiä ennen lasten hankintaa mitä lapsi maksaa?
Kommentit (9)
sitä kaikkein kalleinta?
Lapset kasvaa ja vaatteet jää pieneksi. Muutama käyttökerta ja se oli siinä.
Minä satsaan ulokovaatteisiin kyllä, mutta en todellakaan mihinkään juhlatamineisiin. Ne löytää halvalla H&M:stäkin!
Vaan ihan yleensä asianmukaisten vaatteiden ostosta oli puhe? Täällä on nytkin aloitus, missä jonkun eskarilainen joutuu menemään itsenäisyyspäivän juhlaan collegeasussa, kun juhlavaatteisiin ei ole varaa. Eli eiköhän kyse ole tosiaan siitä, että voi edes kirpparilta hankkia ne asianmukaiset vaatteet jälkikasvulleen.
juhlavaatetta eskarin joulujuhlaan. Siellä tietty joku normaalielämästä vieraantunut idioottitäti on päättänyt pukeutumisesta. Se on vaan eskari herran jumala, eikä oikea tilaisuus, mihin oikeasti pitää pukeutua. Täyttä hölynpölyä.
Mun lapset on 10 ja 12 ja juhlavaatetta on ainoastaan tarvittu hautajaisissa. Kerran.
Olen kommentoinut jotain tästä aiemminkin. Meillä on ihan kivasti varaa (perheen tulot n.140 000e/vuosi). Meillä ei vaan ole oikein aikaa ja voimavaroja shoppailuun. Ostan lapsille jotain esim.ruokakauppareissuilta jos on aivan pakko (esim.saatava vaihtovaatteita päiväkotiin). Saamme paljon käytettyjä vaatteita sukulaisilta ja niillä mennään pääosin, paikkaan niin pitkään kuin pystyn. Pääsen ääriharvoin rauhassa ostoksille, useimmiten mukana on ainakin yksi lapsi, siinä ei kauan kaupoissa pyöritä. Kaupoista ei aina löydy jotain kun sitä etsin, esim.viimeksi lähin ostamaan n.100cm mittaista villakangastakkia stokkalta, no eihän sellaista ollut. Rahkeet eivät riitä tuntien etsimiseen.
Molemmilla vanhemmilla haastava täysipäivätyö ja 3 alle 5v lasta tekevät priorisoinnin välttämättömäksi. Meillä shoppailu on laitettu toissijainen listalle. Eikä tulisi mieleenikään palkata enää täysipitkien pk päivien päälle lastenhoitajaa jotta pääsisin ostoksille. Siksi meillä mennään sillä mikä säähän sopii.
juhlavaatetta eskarin joulujuhlaan. Siellä tietty joku normaalielämästä vieraantunut idioottitäti on päättänyt pukeutumisesta. Se on vaan eskari herran jumala, eikä oikea tilaisuus, mihin oikeasti pitää pukeutua. Täyttä hölynpölyä.
Mun lapset on 10 ja 12 ja juhlavaatetta on ainoastaan tarvittu hautajaisissa. Kerran.
Minun äitini oli juuri tuollainen. Tunsin aina olevani alempiarvoinen ja hävetti olla juhlissa. Välillä kurkkua kuristi kun oli niin kurja olo. Ja vihasin ja olin kateellinen muille. Äitilleni tietenkin esitin että ihan sama. Muuten äitini olis todennut vain jotain asiaa vähättelevää eikä olis ymmärtänyt.
Ite kyllä ostan lapsille juhliin nättiä.
sitä kaikkein kalleinta?
Lapset kasvaa ja vaatteet jää pieneksi. Muutama käyttökerta ja se oli siinä.
Minä satsaan ulokovaatteisiin kyllä, mutta en todellakaan mihinkään juhlatamineisiin. Ne löytää halvalla H&M:stäkin!
-vaikka olisi sitten posliini..
Asiaan, asiaan.
Itse olemme varsin varakas perhe. Olemme kolmekymppinen parikunta, omaisuutta on kertynyt vasta lasten synnyttyä.
Alkuun, kun elimme pienellä budjetilla, niin opin etsimään siistiä, halpaa ja käytettyä. Nyt kun rahaa olisi laittaa satakertaisesti vaatteisiin, niin edelleen pihistelen.
Olen huomannut, että jotkut ajattelevat tämän vuoksi, että olisimme köyhiä. :D Ilmeet on näkemisen arvoisia, kun kuulevat lomakohteistamme tms matkoista.

Haluatte näyttää köyhiltä?
ekat 14v onnistuin mainiosti myös vaatettamaan kuin kaiken muunkin erittäin hyvin tuloillani, nyt vajaa pari vuotta on menty näin, että pähkitään, mitä ja milloin voi ostaa.
sitä kaikkein kalleinta?
Lapset kasvaa ja vaatteet jää pieneksi. Muutama käyttökerta ja se oli siinä.
Minä satsaan ulokovaatteisiin kyllä, mutta en todellakaan mihinkään juhlatamineisiin. Ne löytää halvalla H&M:stäkin!
Vaan ihan yleensä asianmukaisten vaatteiden ostosta oli puhe? Täällä on nytkin aloitus, missä jonkun eskarilainen joutuu menemään itsenäisyyspäivän juhlaan collegeasussa, kun juhlavaatteisiin ei ole varaa. Eli eiköhän kyse ole tosiaan siitä, että voi edes kirpparilta hankkia ne asianmukaiset vaatteet jälkikasvulleen.
Emme me tarkoituksella sinänsä haeta sitä, että "näyttäisimme köyhiltä". En vain koe tarpeelliseksi hankkia puistoiluun uutta ja kallista, kun halpakin kelpaa.
Toinen juttu tietenkin, kun ollaan ihmisten ilmoilla. Silloin on eri luokan vaatteet, mutta usein tilaisuudetkin vaativat sen. Lapsilla on esimerkiksi aina nahkaisia juhlakenkiä, juhlatakit, juhlavaatteet ja asusteet viimeisen päälle. NEKIN hankin ainakin osittain käytettynä; miksi hankkisin yhden talven juhlia varten 50e juhlakengät tytölle, kun saan ne käytettynä 15e, yleensä niin, että niitä on käytetty max kerran.
Toinen asia on se, että mitä tarkoittaa näyttää köyhältä? Se, että ei leveile omaisuudellaan? Eihän vaatteista voi paljoakaan ihmisen tulotasosta päätellä. Esimerkiksi yliopistomaailmassa on suoranainen sisäpiirin vitsi, että miten proffat normipäivänä pukeutuvat, edustustilaisuudet toki erikseen.
Olen havainnut myös, että harmittavan usein pienituloiset käyttävät suhteessa hillittömän määrän lasten pukeutumiseen, ikään kuin se kompensoisi jotakin statusarvoa muiden silmissä. Ei teidän tarvitse! Minulle esimerkiksi lapsen kauniit käytöstavat ja kohteliaisuus merkitsee paljon enemmän ja siinä on avain ystävystymiseen kanssamme.
Säälittävät nämä pienituloiset Popin, Meandin ja T2H:n ostajat. Vielä kauheampaa on, jos näitä vaatteita ostetaan velaksi tai jätetään kokonaan maksamatta. Tällainen white trash-ilmiö on saapunut Suomeenkin.
Hyvätuloisilla omanarvontunto ei perustu rahaan tai ulkoiseen habitukseen ja sen vuoksi emme juurikaan mieti miltä muiden silmissä näytämme esim kaupassa tai puistossa.
Haluaisinkin vielä sanoa pienituloisille, joilla on paineita olla kalliissa vaatteissa puistossa: ihan turhaan. Älkää ottako lainaa, sijoittakaa lasten tulevaisuuteen, niin että velkaannutte itse mahdollisimman vähän. Kierrättäkää, vaihtakaa, pyytäkää apua diakoniatyöntekijöiltä jne. Olette arvokkaita ihmisiä ihan omina itsenänne. Ja lapsenne suloisia ilman tämän kauden värejäkin. :)
Mukavaa talven jatkoa kaikille.