Miksi te huudatte synnytyksessä?

huutaminen tai äänen käyttäminen kylläkin auttaa / rentouttaa.

Kai se on ihan luonnollista, että ihminen huutaa kun tarpeeksi sattuu. Te epiduraalin voimin synnyttävät nykyäidit ette varmaan tätä ymmärrä. Kun minä synnytin, ei ollut puudutuksia saatavilla.

mutta se ääni tuli mun suusta, joku luonnollinen reaktio varmaan siihen, kun tuntuu, että pillu repeää keskeltä kahtia.

ilman kivunlivityksiä, enkä kertaakaan ole huutanut, kironnut tms. Ei vaan kuulu luonteeseeni vaan kärsin hiljaa..

Pitäs pitää paineet alapäässä, ei päästää niitä suusta ulos :O Joku ponnistaa sitten taas naamaan ja saa verenpurkaumia naaman täyteen reppana. :~ ei toimi sekään.

en tajua miten se on niin vaikeeta hahmottaa miten ponnistaa oikein?!

synnytyksen aikana en huutanut, mutta huusin ja lujaa siinä vaiheessa kun toivat lapsen kuolleena minulle elvytysyrityksen jälkeen. Se henkinen kipu oli pahinta mitä olen elämässäni kokenut..

Sitä, että voi sitä ääntä käyttää ponnistuksessa myös apuna.

Olet täysin oikeassa. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Itse olen opiskellut Ruotsissa, ja meillä kuului koulutukseen mm. äänen ja liikkeen hyödyntäminen synnytyksessä. En osaa sanoa minkälainen kätilöiden koulutus Suomessa on, mutta luulisin että parantamisen varaa olisi reilusti. Synnyttäjät helposti "köytetään" sänkyyn kiinni tippoineen, ei kannusteta liikkumaan jne.

Se joka puhui repeämistä. Niin, sillä huutamisellahan ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan repeämiin vaikuttaa eniten ponnistusasento, - vauhti sekä kätilön ammattitaito tukea välilihaa jne. Suomessa tehtiin jokin aika sitten vielä paljon ns. rutiinieppareita. 70-ja 80-luvuilla suurin osa synnyttäjistä rutiininomaisesti leikattiin.

tv Se kätilö

Olen todella onnellinen, että synnytin rutiinieppareiden aikana.

ei tarvinnnut huutaa ja arvet alapäässä ovat suorat ja siistit ja paranivat todella hyvin. Kun olen nyt nuoria äitejä kuunnellut, niin hirveää jälkeä niistä revenneistä alapäistä tulee.

Epparifani.

Eräs vanha kätilö sanoi, että nykyiset kätilöt eivät osaa tehdä eppareita, siksi niistä on luovuttu ja jätetään synnyttäjä rispaantuneiden lihojensa kanssa yksin.

synnytyksen aikana en huutanut, mutta huusin ja lujaa siinä vaiheessa kun toivat lapsen kuolleena minulle elvytysyrityksen jälkeen. Se henkinen kipu oli pahinta mitä olen elämässäni kokenut..

luulin kuolevani mutta silti en ole huutanut kolmessa synnytyksessäni.

ilman kivunlivityksiä, enkä kertaakaan ole huutanut, kironnut tms. Ei vaan kuulu luonteeseeni vaan kärsin hiljaa..

Auttaako se, että jengi huutaa, kun vaikka mrtaa luun tai sormi irtoaa tai tulee puukosta tai ammutaan? Olis edes hiljaa! Eikö niitä edes hävetä!

Huuto tuli lähinnä reaktiona kipuun, joka synnytykseen liittyä (ei ollut mitään lääkkeellistä kivun lievitystä käytössä - ehkä sellaisen kanssa olisin hiljaisempi?). Välillä tuntui, että äänenkäytöstä oli myös apua esim. ponnistaessa.



Olin kuvitellut olevani hiljainen synnyttäjä, sillä olen aika ujo ja hiljainen luonteeltani noin muuten.. mutta siinä kivussa unohtui kyllä kaikki ujostelut.

Vaikeassa synnytyksessä ei auta sun aquarakkulasi eikä äänet, ainoa mikä auttaa, olisi morfiinia suoraan suoneen. Vaikeassa synnytyksessä ei tosiaan ehditä miettiä asentoa, hyvä kun muksu sieltä elossa kiskotaan ja että äitikin jäisi eloon.

Itselläni on ollut pari helppoa synnytystä, ilman lääkkeitä mutta läheiseni koki todella vaikeat synnytykset.

Niin. Vaikea synnytys, on lähtökohtaisesti eri juttu kuin tavallinen synnytys. Luuletko tosiaan että olen niin typerä että laittaisin sen sinun vaikean synnytyksen kokeneen läheisesi synnyttämään mahd. luonnollisesti kun tila on tiedossa? Vaikka sinun läheisilläsi olisikin ollut vaikeat synnytykset, on vaikeat synnytykset oikeasti vähemmistö synnytyksistä. Suurin osa kuitenkin menee normaalisti eikä hengenlähtö ole kenelläkään lähellä.

Voisitko kehittää sisälukutaitoasi, niin ehkä, EHKÄ ymmärtäisit pointtini, joka tosiaan oli se, että LÄHTÖKOHTAISESTI pyrittäisiin luonnollisuuteen. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa, vai pitääkö vääntää ratakiskoa?

ilman kivunlivityksiä, enkä kertaakaan ole huutanut, kironnut tms. Ei vaan kuulu luonteeseeni vaan kärsin hiljaa..

kuulostat eläkeikäiseltä naiselta, joka luulee, että kärsimällä saa marttyyrinkruunun ja kunnioitusta. Varsinkin viimeisen lauseen kolmesta (= kahdesta) pisteestä saa kuvan, että nieleskelet kyyneleitä.

Oma äitini on just tuollainen, kärsii hiljaa ja eikä tajua, miksi muut ei lankea polvilleen hänen eteensä ylistämään.

Tokihan on ihmisiä, jotka pysyvät hiljaa, mutta eivät he tee sitä siksi, että yrittäisivät olla aiheuttamatta häiriötä.

Ponnistus kesti toista tuntia.



Toisella kerralla huusin kuin hullu ja kätilö huusi vieressäni "HYVÄ HYVÄ, HUUDA HUUDA VAAN! ANNA TULLA KAIKKI RAIVO NYT PELIIN!!" Ponnistusvaihe kesti n. 5 minuuttia.



En tiedä auttoiko huuto yhtään, mutta ihan eri synnytykset oli. Ja ekalla kerralla en tosiaan edes uskaltanut huutaa kun pelkäsin että kätilö moittii.



Toinen kätilö nostatti sisuksistani jotain julmetun suurta ja vahvaa.

Ihan outoja kätilöitä täällä, jos eivät tuota tajua. Itsekin olen verrannut ponnistusvaiheen huutoa keihäänheittäjien karjaisuun. Mulla ainakin olivat ponnistukset nopeita, vaikka huusin tai juuri siksi, kun huusin.



Virtsatiekiviäkin on ollut ja kipu on tosiaan kovempaa kuin synnytyskipu, mutta ei niitä virtsakiviä tarvi ponnistaa ulos. Siksi en huutanut, kun kivet vaivasivat. Toinen yhtä kova kipu oli minulla se, kun munsarjakysta kiertyi. Silloinkaan en huutanut, mutta itkin ja läähätin kivusta.

oletko joku saamarin scientologi?