Miksi te huudatte synnytyksessä?

Minä huusin tai ainakin takaisin ja se auttoi. Se nimenomaan antoi potkua ponnistamiseen. Ei nolottanut tai hävettänyt.

huonoja synnyttäjiä. Useimmat huutaa ja sehän ei auta syntymää lainkaan. Ponnistusvaiheessa varsinkin huutaminen on oikeasti huono juttu, vie tehot itse ponnistuksesta pois.

Kun olin töissä Ruotsissa kätilönä niin huomasin, että siellä synnyttäjät ovat keskimäärin valveutuneempia. He ovat valmistautuneet synnytykseen paremmin, tietävät luonnollisia tekniikoita kivun lievitykseen ja varsinkin avautumisvaiheen kivun kestämiseen jne. Siellä ei huudettu samalla mittakaavalla mitä Suomessa. Suomessa synnyttäjät usein vain jäävät pelkiksi objekteiksi, ilman, että itse osallistuvat aktiivisesti syntymän edistämiseen. Maataan sängyssä, huudetaan ja kiroillaan. Jep, ei siitä paljoa apua oikeasti ole. Ruotsissa synnyttäjät olivat kokonaisvaltaisesti aktiivisempia.

Joskus opiskeluaikoina olin pari kuukautta Afrikassa vapaaehtoistyössä. Siellä naiset synnyttivät lähes ääneti. Nämä ovat varmaan enimmäkseen kulttuurisidonnaisia juttuja. En tiedä miksi se huutaminen on suomalaisille niin tärkeää, kun ilmankin pärjäisi ja vieläpä paljon paremmin.

vai kenties sen, että Suomessa ei ole yleisesti synnytysvalmennusta (perhevalmennus kyllä on, ja siinä puhutaan synnytyksestä, mutta kivunlievityksestä esitellään lähinnä lääkkeelliset muodot)?

Ellei sairaala tai osasto ole erikseen profiloitunut synnyttäjälähtöiseen synnytykseen, kivunlievitykseksi tarjoillaan lähinnä niitä lääkkeellisiä ja muutenkin synnytys nähdään jotenkin erillisenä juttuna, ei sellaisena, johon monet tekijät vaikuttavat. Jos vaikka täällä herättelee keskustelua aiheesta, suurin osa tuomitsee kaiken aivan höpöhöpöksi (esimerkki: valon vaikutus synnytykseen - on ihan tieteellisesti todistettu juttu, että kirkas valo saattaa häiritä ja pitkittää synnytystä).

Mä oon joogaillut n. 10 vuotta, en ole mikään huippujoogi, mutta kuitenkin sitä kautta oma keho on tullut tutuksi. Synnytyksessä sitten asennoilla, liikkumisella ja muminalla helpotin avautumisvaiheen kipuja (sain myös aqua-rakkulat, niistäkin saattoi olla apua), mutta ei kukaan mua siihen ohjannut. Ilokaasua ja epiduraalia esiteltiin, omista tavoista helpottaa kipua kukaan ei puhunut mitään (kylpyyn en voinut mennä). Jossain vaiheessa kun kätilö vaihtui, uusi kätilö sanoi mulle "älä huuda", kun mumisin supistuksen tullessa. En vastannut mitään, olin siinä vaiheessa henkisesti niin heikoilla.

En halua haukkua kätilöitäni, kaikissa heissä oli hyvää, mutta en kyllä voi olla kritisoimattakin synnytyksen medikalisaatiota.

Jos täällä yrittää keskustella siitä, miten synnytyksestä voisi tehdä miellyttävämmän kokemuksen, aletaan heti puhua elämysmatkailusta.

Onhan Suomessa tutkitusti vähemmän mm. repeämiä.

Olet täysin oikeassa. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Itse olen opiskellut Ruotsissa, ja meillä kuului koulutukseen mm. äänen ja liikkeen hyödyntäminen synnytyksessä. En osaa sanoa minkälainen kätilöiden koulutus Suomessa on, mutta luulisin että parantamisen varaa olisi reilusti. Synnyttäjät helposti "köytetään" sänkyyn kiinni tippoineen, ei kannusteta liikkumaan jne.



Se joka puhui repeämistä. Niin, sillä huutamisellahan ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan repeämiin vaikuttaa eniten ponnistusasento, - vauhti sekä kätilön ammattitaito tukea välilihaa jne. Suomessa tehtiin jokin aika sitten vielä paljon ns. rutiinieppareita. 70-ja 80-luvuilla suurin osa synnyttäjistä rutiininomaisesti leikattiin.



tv Se kätilö

Se joka puhui repeämistä. Niin, sillä huutamisellahan ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan repeämiin vaikuttaa eniten ponnistusasento, - vauhti sekä kätilön ammattitaito tukea välilihaa jne. Suomessa tehtiin jokin aika sitten vielä paljon ns. rutiinieppareita. 70-ja 80-luvuilla suurin osa synnyttäjistä rutiininomaisesti leikattiin.

tv Se kätilö

Ja varsinkin Norjaan.

Kyseletkö omalla naamalla yhtä tyhmiä kuin täällä nimettömänä? Taitaa olla suurin osa sinun aloitelmia tällä palstalla. Olet jotenkin vinoutunut persoona? Mikä sinun suurin ongelma on?

että vain yksi henkilö tekee täällä sinun mielestäsi vinoutuneita avauksia? Minutkin olet joko sinä tai joku muu leimannut provoksi, vaikka ihan asiallisia avauksia olen tehnyt.

Ja joo, en huutanut synnytyksissä. Ei ollut tarvetta.

Olet täysin oikeassa. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Itse olen opiskellut Ruotsissa, ja meillä kuului koulutukseen mm. äänen ja liikkeen hyödyntäminen synnytyksessä. En osaa sanoa minkälainen kätilöiden koulutus Suomessa on, mutta luulisin että parantamisen varaa olisi reilusti. Synnyttäjät helposti "köytetään" sänkyyn kiinni tippoineen, ei kannusteta liikkumaan jne.

tv Se kätilö

mutta olen synnyttänyt kerran ja kohta menossa uudelleen ja se asia mikä täällä valmennuksissa ja ammattilaisissa ärsyttää on tuo lääkkeellisen kivunlievityksen tuputtaminen. Ja hommahan alkaa jo äitiysneuvolasta.

Kun odotin esikoista, sain kuulla koko odotuksen ajan pelkästään lääkkeellisestä lievityksestä. Puhuttiin pudentiaalista, paraservikaalista, ilokaasusta, spinaalista ja muista vastaavista, mutta kukaan, ei yksikään, maininnut sanaakaan aquarakkuloista tai muista vaihtoehtoisista toimista. Toki sanottiin että mene suihkuun kun supistukset alkoivat, mutta siihen se tosiaan jäikin.

Toki tässä voin syyttää itseänikin siitä etten ottanut itse selvää asioista, mutta mielestäni kaikista kivunlievitystavoista ja synnytysmetodeista tulisi puhua ihan sen ammattilaisen aloitteesta.

Myös se, että miltei kaikki ensisynnyttäjät, minutkin vaikka väitin vastaan (luovutin lopulta), laitetaan synnyttämään selällään, vaikka on tutkittu että esim. kyljellään tai kontallaan on repeämisten riski pienempi kun paikat aukenevat paremmin.

Nyt kun olen hiukan enemmän lukenut asioista ja ottanut selvää, olen tullut siihen tulokseen että synnytyksen pitäisi lähtökohtaisesti olla kätilöidenkin puolelta mahdollisimman vähä lääkkeinen ja synnyttäjille tulisi antaa paremmin tietoa lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista, sekä eri synnytysasentojen hyvistä ja huonoista puolista.

Toki tähän tulee viisastelemaan että "hyvin minä selälläni synnytin kaikki 10 lastani", mutta jos kokemusta on vain siitä selällään makuusta niin ei voi väittää että se on kaikkein paras asento...

Ääh.. Anteeksi avautuminen aiheesta sekä OT.

(Enkä tosiaan ole lainaamalleni kätilölle suuttunut, tekstistä tuli hiukan äkäinen kun muistelin omaa synnytystäni sekä sitä millainen suhtautuminen kätilöilläni oli pyyntöihini.)

Auttaako se vai eikö edes hävetä?

jos joku löisi sinua puukolla jalkaan, tai naulaisi kätesi kiinni pöytään?

Miksi huutaisit / miksi et huutaisi?

jotenki se helpotti kaiken kivun keskellä. Eikä hävetä pätkääkään.

Autto se minusta :D Huusin kun olisi tapettu! Kätilö huusi minulle takaisin etten saisi huutaa! V*ttu, pahoittelipa heti synnytyksen jälkeen kun näki miksi huusin, repesin ja pahasti ja pahimmat vauriot sisäpuolella!



Eli lopulta, en hävennyt tippaakaan, sattui niin perkeleesti, kun oisin auton alle jäänyt.



Kukaan mene sanomaan auton alle jäänneelle, että EI SAA HUUTAA....

Olet täysin oikeassa. Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Itse olen opiskellut Ruotsissa, ja meillä kuului koulutukseen mm. äänen ja liikkeen hyödyntäminen synnytyksessä. En osaa sanoa minkälainen kätilöiden koulutus Suomessa on, mutta luulisin että parantamisen varaa olisi reilusti. Synnyttäjät helposti "köytetään" sänkyyn kiinni tippoineen, ei kannusteta liikkumaan jne.

tv Se kätilö

mutta olen synnyttänyt kerran ja kohta menossa uudelleen ja se asia mikä täällä valmennuksissa ja ammattilaisissa ärsyttää on tuo lääkkeellisen kivunlievityksen tuputtaminen. Ja hommahan alkaa jo äitiysneuvolasta.

Kun odotin esikoista, sain kuulla koko odotuksen ajan pelkästään lääkkeellisestä lievityksestä. Puhuttiin pudentiaalista, paraservikaalista, ilokaasusta, spinaalista ja muista vastaavista, mutta kukaan, ei yksikään, maininnut sanaakaan aquarakkuloista tai muista vaihtoehtoisista toimista. Toki sanottiin että mene suihkuun kun supistukset alkoivat, mutta siihen se tosiaan jäikin.

Toki tässä voin syyttää itseänikin siitä etten ottanut itse selvää asioista, mutta mielestäni kaikista kivunlievitystavoista ja synnytysmetodeista tulisi puhua ihan sen ammattilaisen aloitteesta.

Myös se, että miltei kaikki ensisynnyttäjät, minutkin vaikka väitin vastaan (luovutin lopulta), laitetaan synnyttämään selällään, vaikka on tutkittu että esim. kyljellään tai kontallaan on repeämisten riski pienempi kun paikat aukenevat paremmin.

Nyt kun olen hiukan enemmän lukenut asioista ja ottanut selvää, olen tullut siihen tulokseen että synnytyksen pitäisi lähtökohtaisesti olla kätilöidenkin puolelta mahdollisimman vähä lääkkeinen ja synnyttäjille tulisi antaa paremmin tietoa lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista, sekä eri synnytysasentojen hyvistä ja huonoista puolista.

Toki tähän tulee viisastelemaan että "hyvin minä selälläni synnytin kaikki 10 lastani", mutta jos kokemusta on vain siitä selällään makuusta niin ei voi väittää että se on kaikkein paras asento...

Ääh.. Anteeksi avautuminen aiheesta sekä OT.

(Enkä tosiaan ole lainaamalleni kätilölle suuttunut, tekstistä tuli hiukan äkäinen kun muistelin omaa synnytystäni sekä sitä millainen suhtautuminen kätilöilläni oli pyyntöihini.)

Vaikeassa synnytyksessä ei auta sun aquarakkulasi eikä äänet, ainoa mikä auttaa, olisi morfiinia suoraan suoneen. Vaikeassa synnytyksessä ei tosiaan ehditä miettiä asentoa, hyvä kun muksu sieltä elossa kiskotaan ja että äitikin jäisi eloon.

Itselläni on ollut pari helppoa synnytystä, ilman lääkkeitä mutta läheiseni koki todella vaikeat synnytykset.

1. kerralla olin ihan järkyttynyt ja shokissa kamalista kivuista ja ääntäkään en päästänyt.

2.kerralla huusin ja lujaa ja ei hävetä yhtään!

Olen kuullut että virtsakivet ovat naisillekin paljon pahempia kuin synnytys. Miehille vielä pahempia koska miesten virtsatiehyet ovat ahtaammat ja pitemmät. Toki näitä kerrostumia on ihan erilaatuisia.

Kätilö vissiin oli kanssasi samaa mieltä, koska kehotti olemaan huutamatta.

Osalla synnyttäjistä huuto vie energian ponnistamisesta, toiset taas käyttävät ääntä saadakseen ponnistukseen lisää voimaa. Siinä on iso ero. Miettikääpä keihäänheittäjiä, jotka karjaisevat heittäessään, he karjaisevat samalla kun heittävät. Jos he karjasisivat jo juostessaan menisi energia ( ja happi) hukkaan jo ennen itse heittoa. Huono vertaus, en vaan keksinyt parempaa.

Itse olen aina huutanut ponnistaessani, ensimmäisessä synnytyksessä yritin hillitä huutoa, mutta kätilö sanoi, että huuda vaan.

Kätilö vissiin oli kanssasi samaa mieltä, koska kehotti olemaan huutamatta.

Osalla synnyttäjistä huuto vie energian ponnistamisesta, toiset taas käyttävät ääntä saadakseen ponnistukseen lisää voimaa. Siinä on iso ero. Miettikääpä keihäänheittäjiä, jotka karjaisevat heittäessään, he karjaisevat samalla kun heittävät. Jos he karjasisivat jo juostessaan menisi energia ( ja happi) hukkaan jo ennen itse heittoa. Huono vertaus, en vaan keksinyt parempaa.

Itse olen aina huutanut ponnistaessani, ensimmäisessä synnytyksessä yritin hillitä huutoa, mutta kätilö sanoi, että huuda vaan.

Tunnin ponnistusvaihe ilman kivunlievitystä tavallaan pisti huutamaan... Kätilö sanoi, että käyttäydyn kuin viisivuotias. Hetken päästä siitä imukuppiyritys ja siitä hätäsektioon, koska vauva ei mahtunut tulemaan virhetarjonnan vuoksi.

Jos itsellesi työnnettäisiin puolimetrinen pölli perseeseen, huutaisitko? Kaikilta se lapsi ei synny nätisti kätilön käskyjen ja supistusten mukaan ponnistellen, vaan joiltakin se tulee yhdellä helvetinmoisella ponnistuksella jossa ei ole naisen tekemisillä osaa eikä arpaa vaan kroppa toimii omaan tahtiin.



Jopa samalla naisella voi olla todella erilaisia synnytyksiä, luulisi kätilöiden sen verran tietävän, mutta ei näköjään.

Olen kuullut että virtsakivet ovat naisillekin paljon pahempia kuin synnytys. Miehille vielä pahempia koska miesten virtsatiehyet ovat ahtaammat ja pitemmät. Toki näitä kerrostumia on ihan erilaatuisia.

Nonni, ja aattelit sitten että jes, miehet kokevat paljon pahempaa virtsakivissään! Mitäs jos vaikka hetken oikein kuvittelisit kuinka iso se syntyvä lapsi on naisen kroppaan nähden. Mulla on ollu virtsakiviä ja olen synnyttänyt useamman kerran, mutta ainiin, eihän ne virtsakivet naisille niin pahoja ollukkaan... Okei sovitaan siis että miehet kärsivät eniten joka käänteessä.

Mites kuukautiskivut sitten? Oisko vaikka niin että jos miehellä on säkit täyteen eikä oo päässy purkamaan, on se paljon kivuliaampaa kuin kuukautiskivut.

pyytää epiduraali ja spinaali jos kärsit virtsakivistä. Kyllä ne siellä sairaalassa ymmärtää sua. Miehillä nyt on nuhakin niin kauhea kokemus että täytyy kitistä ja voivotella sängyn pohjalla heh.

Osalla synnyttäjistä huuto vie energian ponnistamisesta, toiset taas käyttävät ääntä saadakseen ponnistukseen lisää voimaa. Siinä on iso ero. Miettikääpä keihäänheittäjiä, jotka karjaisevat heittäessään, he karjaisevat samalla kun heittävät. Jos he karjasisivat jo juostessaan menisi energia ( ja happi) hukkaan jo ennen itse heittoa. Huono vertaus, en vaan keksinyt parempaa.

ihan hyvä vertaus, mä olen jälkeenpäin kelaillut omaa äänenkäyttöäni juurikin tältä kantilta. Ponnistaessa pidin kyllä suun kiinni, joten ei se ääni varsinaisesti tullut huutona ulos, mutta semmoista hemmetin äänekästä "murinaa" tai mitä lie se oli. En olis osannut olla hiljaa!