Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anorektikot! Näettekö itsenne valokuvissakin lihavina vai vain peilissä?
03.12.2012 |
Itse näen itseni peilistä lihavana, mutta kun näen kuvan itsestäni, usein järkytyn vähän, että oonko mä sittenkin noin hoikka jo. Se järkytys on tosin enemmänkin positiivinen...
Kommentit (6)
peili valehteli mulle ihan hirveästi.
Yksissä juhlissa otettiin kuvia ja jälkeen päin ihmettelin, miten en ollut osunut yhteenkään kuvaan ennen kuin tajusin, että olen se kuvan luuranko. Muistan niissä juhlissakin ajatelleeni, että olen samaa kokoluokkaa kuin henkilö XX joka on aika raamikas ja iso. Kuvista huomasin, että olin yhtä paksu kuin hänen toinen reitensä ja olin jopa lyhyempi kuin olin ajatellut olevani.
Tosi outoa. Tästä on nyt jo kymmenisen vuotta ja nyt paino on normaali, mutta ajatusmaailma ihan vinksallaan edelleen. Oma kehonkuva on jotenkin vääristynyt ja kuvittelen edelleen olevani todella tuhti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut bulimian ja anoreksian.
Nyt heräät ja mietit mitä teet itsellesi, olet tyhmä! Mieti tulevaisuuttasi. Minä en voi anoreksian takia saada lapsia ja olen siitä erittäin vihainen itselleni.
Olin idiootti kun tahallani sairastutin itseni, nyt kärsin lapsettumuudesta ja uskomattomista lihas ja nivel säryistä. Myös migreenin aiheutin itselleni.
KOSKA OLIN IDIOOTTI!
mutta mulla on jotenkin vääristynyt kehonkuva.
Peilistä katsoo aina tajuton läskikasa.
Mikään määrä urheilua ei riitä, mikään määrä näkyviä vatsalihaksia ei riitä- aina siitä pinnalta saa nipistettyä läskiä.
Käytän XS- koon vaatteita ja farkkujen tuumakoko on 25. Hennes & Maurizista en edes osta enäää farkkuja kun pieninkin koko on liian iso. Samoin takit, koko 34 on usein teltta päälläni.
Noiden faktojen pitäisi riittää tajuamaan etten ole ylipainoinen, mutta kun peilistä katsoo hilliön ihraläjä. Valokuvat on pahempia, en pysty edes katsomaan omia kuviani.
Painoni on 49kg ja pituus 163cm. En olisi tyytyväinen varmaan vaikka painaisin 40kg. Lihava läskipallero olen omasta mielestäni varmaan aina.
Olen kokenut bulimian ja anoreksian.
Nyt heräät ja mietit mitä teet itsellesi, olet tyhmä! Mieti tulevaisuuttasi. Minä en voi anoreksian takia saada lapsia ja olen siitä erittäin vihainen itselleni.
Olin idiootti kun tahallani sairastutin itseni, nyt kärsin lapsettumuudesta ja uskomattomista lihas ja nivel säryistä. Myös migreenin aiheutin itselleni.
KOSKA OLIN IDIOOTTI!
En minä ainakaan niin ole tehnyt, enkä usko että useimmat muutkaan! Eikä se sairaus valitettavasti myös lähde itseään idiootiksi haukkumalla, eikä reippaalla itseä niskasta kiinni ottamisella.
mutta mulla on jotenkin vääristynyt kehonkuva.
Peilistä katsoo aina tajuton läskikasa.
Mikään määrä urheilua ei riitä, mikään määrä näkyviä vatsalihaksia ei riitä- aina siitä pinnalta saa nipistettyä läskiä.
Käytän XS- koon vaatteita ja farkkujen tuumakoko on 25. Hennes & Maurizista en edes osta enäää farkkuja kun pieninkin koko on liian iso. Samoin takit, koko 34 on usein teltta päälläni.
Noiden faktojen pitäisi riittää tajuamaan etten ole ylipainoinen, mutta kun peilistä katsoo hilliön ihraläjä. Valokuvat on pahempia, en pysty edes katsomaan omia kuviani.
Painoni on 49kg ja pituus 163cm. En olisi tyytyväinen varmaan vaikka painaisin 40kg. Lihava läskipallero olen omasta mielestäni varmaan aina.
Alue: Aihe vapaa
Olen vuosia lukenut erään anorektikon blogia, jossa on myös kuvia hänestä itsestään. Kuvatekstissä hän saattaa kertoa, että piti kuvanottohetkellä itseään aivan superläskina, mutta kuitenkin on ottanut sellaisen kuvan, jossa luurankomainen käsivarsi oikein korostuu. Sanoisin, että keskimäärin anorektikon suhde valokuviin on hyvin ambivalentti, mutta varmaankin kuvissa tosiaan totuus paljastuu herkemmin kuin peilissä.