Lue keskustelun säännöt.
Hulluja on ne jotka tekee enemmän kuin yhden lapsen?!
01.12.2012 |
Mä oon ainakin ihan poikki vaikka meillä varmasti ihan normaali lapsi. Herää öisin kerran, pari, joskus tarvii vielä maitoa öisin vaikka onkin jo 9kk vanha. Tuntuu kuitenkin nykyään vain kitisevän ja mihinkään ei voi mennä ilman huutoa ja älämölöä. Hampaita ja eroahdistusta varmaan. Mun on hyvin vaikea tällä hetkellä kuvitella että tehtäisiin enää yhtäkään lasta kun tuntuu jo nyt olevan hermot tosi kireällä. Mies on paljon poissa kotoa ja vastuu mulla lähes täysin, ehkä siksikin tuntuu että oon välillä hermot tosi kireällä.
Tai ainakin huomaan jaksavani paremmin jos miehellä vapaapäivä ja auttaa myös leikittämisessä / kodin hoidossa.
Onko jollakulla ollut samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia mutta silti on nyt enemmän kuin yksi lapsi? Kun KUITENKIN haluaisin sen sisaruksen sitten jossain vaiheessa? Mutta tuntuu ainakin nyt että ei ikinä, en ikinä jaksa kahta lasta.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..tosin on myös hulluja nekin jotka teke VAIN yhden lapsen. Toisen lapsen viihdytys on ulkoistettu lähes kokonaan jo hänen täyttäessään 1 vuotta, yöheräilyt toki kasaantuu vanhempien vastuulle siltikin.
Mutta lohduttelisin sinua sillä että yleensä, siis yleensä lapset lakkaavat yöheräilynsä toisen ikävuoden aikana.
Oma kuopukseni 11 kk herää vielä muutamia kertoja yössä mutta rauhoittuu joskus jopa siitä kun 3-vuotias isosisko kuiskaa sille omasta sängystään shhhhh!
Vauvavaihe ei ole helppoa, yleensä taapero tai leikki-ikäinen on paljon helpompi ja hauskempaa seuraa. Koululaisten kanssa (meillä) tuntuu, ettei enää ole kyse työstä juurikaan vaan lapsen kanssa eletään. Täällä voin sanoa suoraan, että mielestäni tietynlainen helppous myöhemmällä iällä johtuu paljolti siitä, että lapset on hoidettu hyvin pienenä. Siis minä, heidän äitinsä, olen hoitanut. Suhde on hyvä, ymmärrys ja rakkaus suuri. En tietenkään tarkoita, että kaikki vaikeudet isompien lasten kanssa olisivat itse aiheutettuja.
Oma kuopukseni 11 kk herää vielä muutamia kertoja yössä mutta rauhoittuu joskus jopa siitä kun 3-vuotias isosisko kuiskaa sille omasta sängystään shhhhh!
pisti ihan hymyilyttämään :D Tuota mäkin olen kyllä miettinyt kun joskus kaverini 4-vuotias käy meillä kylässä ja viihdyttää sitten minun muksua että sellainen ikäero ois aika kätevä :D
ap
Ja olen 3/4 osaa vuodesta pääasiassa yksin näiden lasten kanssa :)
En pidä itseäni hulluna :)
Toisaalta, minulla on käynyt hyvä tuuri lasten kanssa, ovat jo varhaisessa vaiheessa alkaneet nukkumaan melkein kokonaisia öitä, enkä ole koskaan kärsinyt univelasta.
Virtaa vielä minussa piisaa, muuten ei neljättä lasta olisi edes ajateltu jos minusta olisi yhtään tuntunut siltä, etten jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja alkoivat kyllä viihtyä aika pian yhdessä... vauva tykkäsi jo sitteristä katsella isoveljen touhuja ja viihtyi hyvin. Nyt ovat 2- ja 4-vuotiaat ja nahistelu on rasittavaa, mutta toisaalta taas leikkivät paljon yhdessä eivätkä kaipaa viihdytystä.
Saa tehtyä omiakin juttuja. Ei kesälläkään tarvinnut istua hiekkalaatikolla koko kesää, vaan pystyi hommailemaan kukkapenkin kanssa tai lueskelemaan aurinkotuolissa jotain, kun tenavat touhusi.
Vaikeampaa varmaan siskollani on, jolla on vain tuo yksi nelivuotias. Sen kanssa kun on oltava koko ajan, eihän lapsi yksin halua touhuta kovin pitkiä aikoja. Ja onhan se vähän ankeaakin.
vanhempien vika. Paljon on lasten luonteesta ja tempramentista kiinni kuinka arki rullaa ja kuinka dramaattista äksöniä se elämä on.
Meilläkin on "hyvin kasvatetut" nuoret ja pääsisimme paljon helpommalla jos emme välittäisi heistä niin paljon!
Ei tarvitsisi riidellä jos millään ei olisi mitään väliä...mutta kun meillä pitää kouluhommat hoitaa,pitää syödä ja nukkua,joka paikkaan ei pääse minne ikinä keksiikin haluta ja rahakaan ei kasva puussa ym ym.
Joskus tuntuu kun perheessä olisi taas joku 3v. uhmis sillä niin paljon saa taas vääntää teinien kanssa pelkästä arjen sujumisesta...siinä jo äitikin taantuu murkkuikäiseksi :)
Mutta pitää olla onnellinen ettei nuoret keskenään riitele, eikä haistattele meillä eikä kuvioissa ole päihteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota mäkin olen kyllä miettinyt kun joskus kaverini 4-vuotias käy meillä kylässä ja viihdyttää sitten minun muksua että sellainen ikäero ois aika kätevä :D
ap
Eli älä nyt vielä murehdi useammista lapsista vaan keskity sen olemassaolevan hoitamiseen. Ja voit keskittyä siihen vielä monta vuotta. Ja kun se lapsi on 5-vuotias, niin se on niin helppo, että saatat hyvinkin pystyä kuvittelemaan sille sisaruksen.
Kahdessa pienessä olisi kova työ ihan kenelle tahansa. Lapset ei kuitenkaan ole ikuisesti pieniä. Viisivuotiaalle kun sanoo, että puepas vaatteet päälle, niin se pukee, ruuan se ottaa ja syö itse, jos vain ruokaa on pöydässä tarjolla. Lautasen osaa jo viedä tiskikoneeseen. Vessassa se osaa käydä, ulkovaatteet saa itse päällensä. Ja kaikenlaisia leikkejä osaa myös kehitellä ise.
Siinä vaiheessa vauvan lisääminen siihen ei ole enää niin suuri shokki kuin nyt on ollut. Tehän kuitenkin elätte jo lapsiperheen arkea ja rytmiä. Kuten joku sanoi, niin yövalvomiset tulee kyllä jokaisen vauvan myötä taakkana, ellei satu olemaan supernukkuja-vauva. Mutta muuten se vauva hoituu samoilla rytmeillä: ruokaa siinä tahdissa kuin muillekin, nukkumaanmenorutiinit samat kuin isommallekin, päivä- ja viikkorytmi on jo valmiiksi lapsiystävällinen, joten mitään suurta ei tarvi muuttaa.
Ja se isompi sisarus tosiaan leikkii yleensä mielellään vauvan kanssa joka päivä. Siitä on myös apua kaikessa pienessä: "haepa puhelin, kun äidiltä jäi se keittiöön ja olen juuri imettämässä".
Mutta sä ehdit haudutella näitä asioita vielä monta vuotta.
Olin varmaan samoissa fiiliksissä ensimmäisen kanssa suunnilleen tuossa vaiheessa. Mies oli tehnyt töitä ja opintoja loppuun muutaman kuukauden päällekäin, eli jäi aika pitkälle koko paketti mun vastuulle. Poika ei nukkunut hyvin ja kitinää riitti, tai siltä se tuntui silloin...
Kuitenkin 10-12kk välillä yöt hieman helpotti, ja 1v eteenpäin elämä alkoikin tuntua kovin helpolta! Ja sitten todettiin että halutaan sisarus melko pienellä ikäerolla, ennen kuin menen töihin.
Nyt on toinen poika kohta 8kk (ikäeroa lapsilla 1v10kk) ja elämä on taas melko rankkaa, muttei läheskään niin rankkaa kuin ensimmäisen kanssa silloin! Arvelisin että johtuu siitä, että esikoinen (2,5v) viihdyttää pienempää jo todella hyvin pelkällä läsnäololla...
Nyt on joka tapauksessa hässäkkää koko ajan päiväunia lukuunottamatta, joten pienemmän kitinät eivät tunnu niin raskailta. Eikä se ettei hänkään kovin pitkiä unia nuku yöllä eikä päivällä, mulla ei kuitenkaan ole juuri vapaata nukkui tai ei:) Isomman kanssa on kiva puuhailla kaikenlaista, pienempi seuraa vierestä.
Näinkin nopeasti siis näkyy sisaruksen vaikutus vauvan elämässä, tuntuu kaikki viihtyvän ihan hyvin vaikka hermo meneekin itsellä uhmaikäisen kanssa säännöllisesti!
Ei helppoa, päivät ovat pitkiä jne, mutta helpompaa kuin ekalla kerralla mun mielestä. Mieskin on kommentoinut etten ole niin "hermo kireällä" kuin ekalla kerralla vaikka väsymyksen määrä onkin suht sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän syntyy perheeseen, joka elää jo lapsiperheen ehdoilla ja rutiinilla. Kolmas oli vielä helpompi, välillä piti ihan tarkistaa että muisti ottaa mukaan.
Oma äitiyteni on lähes koko ajan ollut totahenkistä taistelua.. silti mulla kaksi lasta. Yritän jaksella sen voimin, etten tiedä mitään ihanampaa kuin omat lapseni.. Noi murkku ikästen vanhemmat on unohtanu minkälaista oli nukkua 2h yössä ja kuunnella kitinää 24/7.. Ite vein lapsirakkaalle tädilleni jolla on 2 murkkuikäistä lasta, omat mukulat kahdeksi tunniksi hoitoon. ikää näillä siis oli3,5v ja 1v... Kun tulin hakemaan niin täti repi tukkaa päästään eikä ois pärjännyt ilman murkkuikäsen tyttärensä apua.
ps. en mä nyt silti vähättele murkkuikästen vanhempien vaikeuksia.. ne on vaan niin erilaisia et niitä on paha verrata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ekasta vuodesta selvittiin molempien kohdalla niin helpompaa on ollut. Leikkivät keskenään. Nyt ovat melkein 8 v ja reilu 5 v ja saattavat tuntitolkulla keksiä yhteistä tekemistä. Verrattuna siihen, että yksi natisisi lahkeessa toista vanhempaa pelaamaan ja leikkimään koko ajan, on tämä tosi helppoa.
Nyt meille on kolmas tulossa isommalla ikäerolla ja vähän jo mietin et mitenhän tämän ikäeron kanssa sitten. Jossain vaiheessa isommat ovat jo niin isoja ettei pienimmän jutut kiinnosta. Neljäs lapsi taas olisi jo aika määrä.
Mutta vauvavuosi on tosiaan rankin -tsemppiä!
jos siihen mennessä aika kultaa muistot kun lapset on murkkuja niin mulla kultas my.s jo ton ekan ja tokan lapsen välillä :D Se tuntuu ikuisuudelta kun siinä elää. Mutta jälkeenpäin ei muista kun hyvät hetket :) hämärästi ehkä et taisin mä nousta joskus yöllä.. mut kukapa äiti ei ois kertaakaan itkeny väsyneenä huutava vauva sylissään... luulen että suurin osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos tosi paljon kaikille vastanneille, pääsin vasta nyt lukemaan loput viestit _sattuneesta syystä_ :D Kiitos ihan totta miljoonasti! :)
ap
mutta en ikinä kokenut, että olisi ollut rankkaa. Hoidin lasta alusta asti yksin, valvoin yöt, kun tuli hampaita, tein ruoat itse yms. Enkä ikinä kokenut, että se olisi rankkaa, enkä vieläkään koe vaikka uhmaikä on jo jonkun aikaa ollut päällä. Mä en ymmärrä, miks ihmiset valittaa, että vauva-aika olis rankkaa, helppoahan se on! Ymmärrän sitten, jos ei ole tosiaan normaalia ja on esim. koliikki yms. Silloinhan se on rankkaa, muuten se on lasten leikkiä :)
T: esikoisen 18v saanut :)
mutta en ikinä kokenut, että olisi ollut rankkaa. Hoidin lasta alusta asti yksin, valvoin yöt, kun tuli hampaita, tein ruoat itse yms. Enkä ikinä kokenut, että se olisi rankkaa, enkä vieläkään koe vaikka uhmaikä on jo jonkun aikaa ollut päällä. Mä en ymmärrä, miks ihmiset valittaa, että vauva-aika olis rankkaa, helppoahan se on! Ymmärrän sitten, jos ei ole tosiaan normaalia ja on esim. koliikki yms. Silloinhan se on rankkaa, muuten se on lasten leikkiä :)
T: esikoisen 18v saanut :)
Sulla on varmaan muuten ollut ihan helvetillinen elämä.
ja voi olla kuopuksen kanssa äitiyslomalla eli kotona kun lapsi tulee koulusta. Ja 7vuotiaasta on jo suuri apu vauvanhoidossakin.
En tiedä, onko sillä merkitystä, kun kaikki lapset on hoidettu kotona esikouluikäisiksi saakka. Ovat saaneet nukkua aamuisin ja saaneet aikuisen aikaa ja huomiota. Suhteet sisarusten kesken ovat liikuttavan huomioivat.
Ja täytyy sanoa että onneksi "uskallettiin" tehdä kolmas. Silloin huomasin, miten kahden ekan kanssa oli aika erilaista kuin jo kolmannen kanssa. Kaksi ekaa vajaa 2v ikäero, joten talossa oli melkein kaksi vauvaa joista kumpikaan ei osannut tehdä mitään, elämä oli aika rankkaa ja koko ajan vain odotin että lapset kasvaisi.
Kolmas tuli niin että isommat oli 4 ja 5. Ja kolmannen vauva-aika oli ihana, isommat odotti innolla sisarusta ja sitä rakkautta oli ihana itsekin seurata. Mulla ei ollut kiire minnekkään, ei ollut kiire siihen että vauva kasvaa. Isommat oli jo tosi omatoimisia ja niistä oli aivan eri tavalla seuraa kuin ennen.
Tämä neljäs tuntuu jo niin lahjalta. Kaksi on koulussa ja kolmas täyttää just 4. Kaikki odottaa vauvaa aivan mielissään, äiti ja isä mukaanlukien. Kun tämä syntyy, luulen että osaan nauttia vauva-ajasta vähintään yhtä paljon kuin kolmannen kohdalla.
Mua suoraan sanoen säälittää 1 tai 2 lapsen vanhemmat, varsinkin jos lapset on pienellä ikäerolla. Silloin tulee helposti tunne, että tää pikkulapsiperhe-elämä on yhtä helv..., koko ajan revitään johonkin suuntaan eikä tosiaan välttämättä pysty nauttimaan vauvasta tai isommasta sisaruksesta joka on juuri sen 2 täyttänyt.
Lapset ovat jo teinejä ja vauva/taapero-aika oli kyllä helppoa tähän perhehelvettiin verrattuna!
Miehen kanssa on tässä viimeisen vuoden aikana jo useasti todettu, että onneksi on vain 2 lasta ja lasketaan vuosia kuinka kauan tätä teiniangstia pitää vielä kestää ;)