Lue keskustelun säännöt.
Mä olen hylkiö. Kaikilla elämänalueilla. Miksi?
29.11.2012 |
Mulla ei ole yhtään ystävää, ei edes kaveria. Ei ketään kelle soittaa, eikä kukaan soita mulle. Ennen oli, paljonkin, mutta jotakin on tapahtunut viimeisen n. 5 vuoden sisällä, esim. vanhat nuoruudenaikaiset ystävät kadonneet kuka mistäkin syystä tai syyttä. Työkavereiden kanssa tulen toimeen, mutta en vietä vapaa-aikaa, olemme täysin erilaisia ihmsisiä ja heillä on omat piirinsä. Olen kyllä yrittänyt, mutta en kelpaa seuraksi.
Olen itse aktiivisesti yrittänyt saada kontaktia ihmisiin, esim. tilanteessa, jossa itselläni on ollut kiire töihin, ja yllättäen puolituttu tuttava on alkanut vuodattaa elämäänsä ja asioitaan kuin paremmallekin ystävällä, keskellä katua, hirveä tilitys hyvin intiimeistäkin asioista. Koska mulla on ollut kiire, olen sanonut, että tossa on mun numero, soita niin jatketaan ihmeessä juttua sitten, kun mun on nyt pakko mennä. Joo, mä soitan, sanotaan.
No, sitä puhelua ei koskaan tule. Olen ollut näissä tilanteissa vähän ihmeissäni, ja pettynyt sitten, kun tilanne on ollut sellainen, että olisi ollut luontevaa soittaa jos tuttavalle viitsii avautua noin.
Edes, oikeasti, treffipalstoilla kukaan ei ota kontaktia eikä vastaa viestiin mitään!
Käytännössä olen aivan ihmeissäni, mikä hylkiö ja muista ihmisistä syrjäytynyt musta on tullut.
Oudointa tässä on se, että tilanne on muuttunut ihan muutamassa vuodessa, osaan olla sopivan sosiaalinen, en tuppaudu, ja treffipalstoillakin on riittänyt vientiä vielä 10v sitten, sekä oikeassa elämässä on käynyt flaksi ihan tarpeeksi, jopa liikaa, osaan kirjoittaa ja olla hauska, mutta nyt mua ei ole enää olemassa kenellekään! Miten tämä on mahdollista?
Ainoa kontakti ulkomaailmaan on työ, jos 3 kertaa vuodessa käyn yksin pubissa, ei kukaan tule puhumaan eikä edes näe mua. Ja se, että netissäkin mut ignoorataan täysin, on jo tosi erikoista. Mitä helvettiä on tapahtunut.
Nyt istun kotona miettimässä, että olen hylkiö, kaikkien karttama, vastenmielinen ihminen, ja lakkaan yrittämästä. Millä en tarkoita mitään tuppautumista, vaan sitä, kun joskus ihmisille sanotaan että itsestäkin se on kiinni, pitää tehdä aloitteita ja yrittää itsekin. No, olen yrittänyt mielestäni, mutta kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä enää. Ihan hirveää.
Kommentit (27)
Aloitukset eivät ole mitään provoja. Ne ovat työntekijöiden kirjoittamia aloituksia keskustelun aikaansaamiseksi. Miksi ne olisi tehty ärsyttämisen takia.
Tämä on keskustelupalsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla aika sama juttu... Siis olen ihan tavallisen näköinen, alle 30v. ja mukava ja kohtelias käytökseltäni. Ehkä en aina oikein keksi kovin lentävää juttua uudessa seurassa, mutta kun minuun tutustuu niin heitän kyllä huumoriakin ja tykkään keskustella kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Osaan myös kuunnella muita, mutta ehkä pitäisi osata olla enemmän kiinnostunut toisten asioista, se voisi auttaa keskusteluissa... Vaihdoin tuossa puoli vuotta sitten paikkakuntaakin ja olen nyt todella yksinäinen, minulla on yksi sukulainen jonka kanssa välillä näemme mutta ei muita. Toivottavasti harrastuksista ja töistä löydän seuraa, mutta epäilen sillä olen ennenkin ollut hylkiö. Kouluissakin minulla oli vain pari kaveria ja nekin jäivät sitten... En ymmärrä mikä minussa on vikana, olen mukava ja koitan itsekin tehdä aloitteita joskus mutta ketään ei näytä kiinnostavan oikein seurani:/ Todella kurjaa olla vailla kavereita, olisi kiva kun olisi joku jonka kanssa vaikka vain viettää aikaa, käydä lenkillä tai pizzalla tai mitä vain, tehdä jotain hauskaakin. Ihmiset vaikuttavat pitävän minusta, mutta jotenkin eivät silti tarpeeksi ilmeisesti? Tuntuu että moni aikuisena ei edes juuri halua tutustua uusiin ihmisiin, kun on jo ne vanhat kaverit...
Meitä riittää!
Muutama vuosi sitten olin tuossa tilanteessa. Päädyin siihen oikeastaan sitä kautta, että aloin seurustella ja tein sen virheen, että omat kaverit jäivät. Olin tekemisissä vain kumppanin kavereiden kanssa.
Ja miksi jäivät, nuo omat kaverit. Kun eivät ne olleet niin läheisiä.
Paluu ei onnistunut eroni jälkeen. Ja ehkä hyvä niin.
On kuitenkin mennyt vuosia siihen, että olen luovinut itseäni takaisin ihmisten pariin.
Olen aikamoinen individualisti. Ajattelen paljon maailman asioita, en sovi mihinkään lokeroon ja lienee mahdotonta, että kenenkään kanssa ajattelisin tismalleen samoin. Siinä on haastava lähtökohta läheisyydelle. Olen yhä enemmän alkanut ajatella, että jos iso joukko ajattelevia ihmisiä on samaa mieltä asioista, he joko valehtelevat tai sitten ryhmäpaine vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä niin, etteivät itsekään asiaa tajua. Sitten on se vaihtoehto, että ei mieti mitään sen syvällisempää tai ainakaan tuo ajatuksiaan julki.
Edellisestä syystä, en koskaan kuulu joukkoon muuten kuin lyhytaikaisesti tai pintapuolisesti - voin bilettää jossakin porukassa, lörpötellä pitkät tovit naapureiden kanssa, tulla hyvin juttuun työkavereiden kanssa. Mutta he eivät ole osa minun elämääni. En koe heitä ihmisiksi, joita esim kutsuisin häihini tai joilta odottaisin kutsua heidän häihinsä. Ehkä en myöskään menisi heidän hautajaisiinsa taikka he tuskin tulisivat minun hautajaisiini.
Miten eroan keskivertoihmisestä lienee se, että olen hyvin hitaasti lämpiävä. Kestää hyvin pitkään, ennen kuin joku ihminen alkaa tuntua niin läheiseltä, että koen tunnetasolla hänen kuuluvan lähipiiriini. Lisäksi tulen perheestä, jossa ollaan syvästi kiintyneitä. Koen oikeaa läheisyyttä lopulta vain äitini, lapseni, yhden sisareni ja väliin kumppanini kanssa.
Minulla on suunilleen sama juttu että saan 0
soittoa päivässä. Mutta koulussa mu myös ignorataan kokonaan. Tiedän miltä susta tuntuu kun kukaan kaveri ei välitä. Harjoitukssissa on sellainen juttu että kaikki joukkuelaiset paritehtävässä toiseen suuntaan että onko parittomia ihmisiä vaikka mä oon ihan vieressä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen sitä mieltä että jos en kelpaa omana itsenäni seuraan niin olen mieluummin yksin.
En tuppaudu enkä kerjää huomiota.
En myöskään nöyristele enkä esitä mitään... toisaalta ovat erilaiset hyväksikäyttäjät taloudellisesti yrittäneet ängetä seuraan joten ingnooraan ne välittömästi.
Mieluummin yksin kuin epärehellisten ihmisten seurassa.
Oletko (todella) ruma? Itselläni samanlaista ja johtuu selvästi rumuudestani.