Kuka paljastunut blogihäirikkö?
Joku kysyi aiemmin, että poistettiinko ketju paljastuneesta blogihäiriköstä. Kun klikkasin tuota otsikkoa, niin sekin ketju oli saman tien hävinnyt. Mistä oikein on kyse?
Kommentit (47)
Jonka jälkeen jarna meni toiseen blogiin ihmettelemään miksi ei pääse sinin blogiin.auts
en voi olla ajattelematta sitä, että minäkin, joka en Jarnaa tunne enkä blogiaan satunnaisia, harvoin tapahtuvia silmäyksiä lukuunottamatta edes lue, tunnistin kesällä Nöpön ja sitä mukaa myös Jarnan leikkipuistossa, miten suuri Jarnan lasten tunnistettavuus oikeasti on? Taatusti lasten tarha- ja koulukaverien monet äidit ovat tunnistaneet heidät blogin lukuisista, yksityiskohtaisista kuvista, kuten myös naapurit, leikkipuistotuttavuudet jne. Se, että äiti paljastuu blogikiusaajaksi on oikeasti ihan KAUHEA risti lapselle! Voin vain kuvitella, mitä kuraa Jarnan lapset tulevat saamaan niskaansa ja miten he äitiään tulevat ihmettelemään, ensin puolustamaan ja sitten tajutessaan häpeämään. Tämä tulee aiheuttamaan varmaan Jarnan perheessä todella merkittävän kriisin.
Pienempi, mutta sekin Jarnan kulutukseen ja shoppailuun orientoituneessa blogissa tapahtuva kriisi on, että sponsorit häviävät varmasti pikavauhtia kuullessaan, että suosittu blogisti on kiusaaja. Siinä jää Nöpöltä monet mekot ja haalarit saamatta, kun arvontoja ei enää järjestetä. Puhumattakaan Jarnan blogikavereista, joita hän on tiettävästi tavannut ja ystävystynyt. Jarna tulee jäämään tosi yksin.
Eli bloggari on kirjoittanut ensin Jarnan nimen postaukseen, kirjoitus on jäänyt välimuistiin ja kun bloggari poisti nimen, aiempi teksti jäi pyörimään bittiavaruuteen. Eli kyllä se Jarna on ollut.
Kun en siis tajua tästä päätelmästä yhtään mitään... Eikä noi kuvat ja linkit kerro mitään? Minuakaan ei noi bloggerit juuri kiinnosta, mutta kiinnostaa täät ketjun kulku, miten joku urpo on jäänyt kiinni!
monesti nainen, jolla on "kaikki hyvin", kadehtii silti loputtomiin toisia milloin mistäkin. Omaan itseensä ja elämäänsä ei olla tyytyväisiä ikinä ja kaikkea pitää aina ja jatkuvasti peilata muihin -- ja negatiivisuus sitten puretaan näihin "kohteisiin", yleensä selän takana.
tuohon "anonyymin" ilkeilijän ip:hen ja se selvisi..
oli kommentoinut huolimattomasti useammassa (ainaki Tittillä ja Sinillä itsellään) samantyylisesti (samantapaisesta asiastakin?).
Oliskohan ottanut jonkun ip-tracker- apuohjelman käyttöön, veikkaukseni siis.