Kuka paljastunut blogihäirikkö?
Joku kysyi aiemmin, että poistettiinko ketju paljastuneesta blogihäiriköstä. Kun klikkasin tuota otsikkoa, niin sekin ketju oli saman tien hävinnyt. Mistä oikein on kyse?
Kommentit (47)
Vaikka olenkin sananvapauden puolella, niin minusta se ei oikeuta kaikkeen käytökseen.
Näkyyköhän asia mitenkään itse Tuulipöllyssä?
Hei Jarna! :) Eli saat haukkua anonyyminä muita bloggareita, jäädä siitä kiinni ja sitten siitä ei saa puhua, eikö niin? Ja missä maailmassa sä elitkään? Siellä missä annetaan hyvän kiertää ja jokainen kiven kanto ihmetellään onnesta soikeena. Ja pussi päässä kaadetaan kuraa kavereiden niskaan, otetaan pussi pois päästä ja ollaan mielin kielin. Että semmoista menoa. Keep up the good work Jarna!
On varmaan turha edes sanoa tai vakuuttaa, etten ole Jarna, enkä tiedä kuka hän. Turhaa juuri sen vuoksi, että olemme anonyymeinä täällä netissä. Mikään ei sinua voi vakuutta, eikä sillä ole minulle mitään väliä. Riittää, että itse tiedän kuka olen. Jos saat hyvänolon tunnetta uskostasi, olet siihen oikeutettu. En vie sitä pois. Siksi en lähde vakuuttelukierrokselle tätä viestiä enempää. Edellisen ignoorasin ihan tarkoituksella, mutta ehkä on hyvä vastata kuitenkin tämän verran:
Tapa jolla täällä palstalla toimitaan ja ruoditaan näitä asioita ei ole hyvän maun, eikä aina missään nimessä edes hyvän ilmaisun rajoissa. Joissain tapauksissa täällä on menty yli lain sallimien rajojenkin.
Minä en ota kantaa siihen onko kyseinen henkilö syyllinen vai ei. En hyväksy sen enempää syyllisen kiusaamista, olkoon hän kuka tahanasa. Tuomitsen kiusaamisen. Piste. Etenkin nettikiusaaminen on saanut äärimmäisiä ilmiöitä, johon olen joutunut törmäämään sosiaalialalla ja äitinä. Niihin pitäisi pystyä puuttumaan paremmin ja niistä pitää puhua avoimemmin. Tämmöinen EI kuitenkaan siihen lukeudu. Keskustelu lisää ymmärrystä, tällaiset hämärät, toistuvat haukkumis/uhkailuviestit eivät sitä tee.
Tässä oikeastaan se mitä halusin sanoa. Toivon siis itsehillintää ihan kaikille. Itsehillintää ja ajatusta mukaan ennen kuin kirjoitatte. Se ei estä asioista keskustelua ja asioiden pohtimista. Ylilyöntien sattuessa on hyvä pysähtyä miettimään miten voi seuraavalla kerralla toimia toisin. Tämä on parasta tehdä ENNEN kuin kuvittelee olevansa niin suojissa ettei viranomaiset ole asian kimpussa.

Jaa että ihan virkavallalla uhkailet jarna! :) Yritä vaan vaientaa minut ja muut. Totuus ei pala tulessakaan. Sinä olet olet laittanut nettiin asioita ihan itse ja ne asiat kertovat omaa tarinaansa, tästä ikuisuuteen.
..jos jonkinlaisia Jarna-aloituksia, anonyymisti tietenkin?
En ollut sitä ennen koko blogistista kuullutkaan ja pidin aika epäuskottavana sitä, että foorumilaiset muka olisivat tästä henkilöstä ja blogista noin älyttömän kiinnostuneita. Haiskahti heti piilomarkkinoinnilta, ja kävi aika nopeasti myös ärsyttämään! Meno laantui sitten myöhemmin - ehkäpä hän siinä vaiheessa siirtyi spammaamaan muiden blogeihin noita haukkujaan..
Kävin kerran yhteen Jarna-aiheiseen ketjuun mainitsemassa, että pidän tuota WT-nimenä. Näemmä käytöksensä täydentää tuon vaikutelman kivasti.
Jaa että ihan virkavallalla uhkailet jarna! :) Yritä vaan vaientaa minut ja muut. Totuus ei pala tulessakaan. Sinä olet olet laittanut nettiin asioita ihan itse ja ne asiat kertovat omaa tarinaansa, tästä ikuisuuteen.
Nyt kyllä vähän hymyilyttää. Ei, en uhkaile virkavallalla. Vaan kirjoitan viranomaisen näkökulmasta. Eli juuri miksi on tärkeää miettiä ennen kuin kirjoittaa. Nyt kannattaa lukea ihan rauhassa ja ajatuksella kaikki viestini.
Muuta asiaa ei olekaan. Toivottavasti viestini sisältö meni edes osapuilleen perille. Tämä oli viimeinen kommenttini. Älkää kiusatko ketään. Edes anonyymejä ja kasvottomia henkilöitä.
Hei Jarna! :) Eli saat haukkua anonyyminä muita bloggareita, jäädä siitä kiinni ja sitten siitä ei saa puhua, eikö niin? Ja missä maailmassa sä elitkään? Siellä missä annetaan hyvän kiertää ja jokainen kiven kanto ihmetellään onnesta soikeena. Ja pussi päässä kaadetaan kuraa kavereiden niskaan, otetaan pussi pois päästä ja ollaan mielin kielin. Että semmoista menoa. Keep up the good work Jarna!
On varmaan turha edes sanoa tai vakuuttaa, etten ole Jarna, enkä tiedä kuka hän. Turhaa juuri sen vuoksi, että olemme anonyymeinä täällä netissä. Mikään ei sinua voi vakuutta, eikä sillä ole minulle mitään väliä. Riittää, että itse tiedän kuka olen. Jos saat hyvänolon tunnetta uskostasi, olet siihen oikeutettu. En vie sitä pois. Siksi en lähde vakuuttelukierrokselle tätä viestiä enempää. Edellisen ignoorasin ihan tarkoituksella, mutta ehkä on hyvä vastata kuitenkin tämän verran:
Tapa jolla täällä palstalla toimitaan ja ruoditaan näitä asioita ei ole hyvän maun, eikä aina missään nimessä edes hyvän ilmaisun rajoissa. Joissain tapauksissa täällä on menty yli lain sallimien rajojenkin.
Minä en ota kantaa siihen onko kyseinen henkilö syyllinen vai ei. En hyväksy sen enempää syyllisen kiusaamista, olkoon hän kuka tahanasa. Tuomitsen kiusaamisen. Piste. Etenkin nettikiusaaminen on saanut äärimmäisiä ilmiöitä, johon olen joutunut törmäämään sosiaalialalla ja äitinä. Niihin pitäisi pystyä puuttumaan paremmin ja niistä pitää puhua avoimemmin. Tämmöinen EI kuitenkaan siihen lukeudu. Keskustelu lisää ymmärrystä, tällaiset hämärät, toistuvat haukkumis/uhkailuviestit eivät sitä tee.
Tässä oikeastaan se mitä halusin sanoa. Toivon siis itsehillintää ihan kaikille. Itsehillintää ja ajatusta mukaan ennen kuin kirjoitatte. Se ei estä asioista keskustelua ja asioiden pohtimista. Ylilyöntien sattuessa on hyvä pysähtyä miettimään miten voi seuraavalla kerralla toimia toisin. Tämä on parasta tehdä ENNEN kuin kuvittelee olevansa niin suojissa ettei viranomaiset ole asian kimpussa.
Tässäpä sulle hyvä elämänohje: ennen kuin neuvot toisia, niin ota pää pois p*****stä.
Herttaisen alentuvasti osaat kertoa, että muut ovat höpöjä, tyhmiä ja eivät hillitse itseään. Sun ei tietenkään edes tarvitse tietää mistä puhutaan tai kenestä ihmeen Jarnasta puhutaann, saati että tietäisit taustoista, mutta silti voit kertoa, että muut keskustelevat väärin ja kiusaten... Minusta sinä olet nyt kyllä ylimielinen palstakiusaaja, ihan sitä mistä itse muita syytät. Mutta äitinä ja sosiaalialan rautaisena ammattilaisena varmaan tiedätkin, että aika usein se joka haukkuu on itte. :D
Nämä toistuvat aloituksen kyseisestä bloggarista täyttävät enemmänkin kiusaamisen merkit. Minä en tiedä mistä on kyse, mutta kiusaamisen tuomitsen kaikista suunnista. Siksi tuomitsen myös nämä jatkuvat aloitukset. Tähän mennessä saamani informaatio on, että faktaan tämä ei perustu, joka olisi toteen näytettävissä. Vain toistuviin aloituksiin jonkun pakkomielteisen palstalaisen toimesta ja muutamaan kuvalinkkiin, jotka eivät kerro yhtään mitään.
Eli kyseessä voi olla ihan hyvin joku muu ja mahdollisesti nyt ahdistellaan ja kiusataan vielä kaupan päälle jotain täysin asiaan mitenkään päin liittymätöntä henkilöä.
Älkää lähtekö tähän mukaan. Kiusaamisen tuomitseminen on hyvä asia, siitä voi keskustella ja pitääkin keskustella. Keskustelu ei ole kuitenkaan vainoamista palstafaktojen perusteella! Eikä myöskään loanheitto, arvuuttelu, syyttely, haukkuminen jne. Keskustelu rakentaa, haukkuminen hajottaa, olkoon kyseinen henkilö syyllinen tai ei.
Jotain rotia ja järki mukaan hyvät ihmiset.
Aijaa-kuva, jossa Titti mainitsee Dust in the windin, olisi käsitelty? Siis, että J:n blogin nimi on lisätty siihen?

ei ole, en edes osaisi sellaista, laita
laita googlen hakuun vaikka nämä sanat
"tittin elämää jarna kun anonyymi sai kasvot"
niin tulee päälimmäiseksi sama mikä aijaassa.
Titin ja Eeviskäisen bokseista, jossa olisi näitä anon ikäviä kommentteja. Tai siis kun Titti ainaki sanoi, että kommnetteja löytyy marraskuulta, mutat ei minun silmiini pistänyt (niiiiin monta postausta).
Ja onko Eevis julkaissut niitä ikäviä kommentteja, vai poistanut ne hei saatuaan?

Jotain tän tyyppisiä on:
Tämäntyyppistä:
"Anonyymi 27 marraskuuta, 2012 11:47
Lässynlää. Eikö ollut kunnon postausideaa? Olisi kannattanut jättää postaamatta kokonaan."
"Anonyym i22. marraskuuta 2012 22.06
Hei, kysyit mielipiteitä, mut kiinnostaisi tietää mitä lapsesi tekee sillä välin, ku sä bloggaat pitkin päivää, selaat nettikauppoja ja muita sivustoja? Leikkii yksin? Oletko myös miettinyt rahan käyttöäsi? Ehkä kannattaisi jättää ne "tilasin ku ei tullu postareita tai ku halvalla sai" jutut ostamatta, ettei tarvitse lappuruokia syödä jatkuvasti ja valittaa, ettei ole rahaa ostaa mitään. Jos säästäisit nekin turhat, ei niin tarpeellisten juttujen rahat, ni voisit saada jotain mitä oikeesti haluut (ps3?). Mieti asiaa Mukavaa joulun odotusta teille!"
"Anonyymi 22. marraskuuta 2012 23.21
Haluat suoraa kritiikkiä:
-blogisi taso on ollut suht samaa aina, mutta ihan järkyt ruokaohjeet on ehkä madaltaneet tasoa entisestään
-siulla on huonot/huonohkot kuvat
-en pidä siitä, että lapsen kasvot on sumennetut
-minusta sinulla tulisi olla laadukasta sisältöä, jos haluat (ilmeiseti haluat) kärkinimien joukkoon sekä paljon lukijoita
-suttuista amatöörimästä blogia ei viitsi lukea eikä lukijaksi liittyä
-arvonnat tulisi olla mieluusti tosi laadukkaita, mutta ymmärrän jos ei tällaisella blogilla kovin kummoisia arvontoja saa aikaan (esim. kymmenen euron arvoinen lahjakortti on lähinnä vitsi)
-kunnon kamera ja valokuvauskurssi olisi siulle paikallaan etenkin kun äidinkielikään ei taivu ihan riittävästi
-en liittyisi lukijaksi vain arvonnan takia
Ja kysymys: miksi niitä lukijoita pitää haalia? Jos omaksi ilokseen kirjottaa, eikö se oo sama onko sata vai kaksi sataa lukijaa?"
Ei ne julkaistut kommentit nyt niin mitään hirmu rajuja ole Tittin blogissa, sellasta perus nälvimistä. Kovasti arvosteli jotenkin perheen tuloja ja tällaista. Eeviskäisen blogissa ei kai edes ole julkaistu ilkeitä kommentteja. Yksi oli jossain postauksessa
että sitähän emme tiedä mitä nämä bloggarit on jättänyt julkaisematta.
"tittin elämää jarna kun anonyymi sai kasvot" ja tosiaan sama näkymä putkahti siihen kuin kuvalinkissä.
Eli bloggari on kirjoittanut ensin Jarnan nimen postaukseen, kirjoitus on jäänyt välimuistiin ja kun bloggari poisti nimen, aiempi teksti jäi pyörimään bittiavaruuteen.
Eli kyllä se Jarna on ollut.
En sinänsä seuraa mitään näistä blogeista, mutta tämä salaperäisyys alkoi kiinnostaa ja piti vähän tutkia asiaa. Puhtaasta uteliaisuudesta.
Eikähän tässä viestiketjussa syylliseksi epäilty olisi jo nostanut metelin blogissaan mikäli olisi syytön. On sen verran aktiivinen kirjoittelija etten millään usko ettei olisi tietoinen että juuri häntä syytetään. Mitäs nyt palstalle oli joku noita v-mäisiä viestejä laittanut ja voi morjens että jotkut naiset osaa olla törkeitä toisia kohtaan.
Madeleien Albrighta lainatakseni: there is a special place in hell for women who do not help other women
Mä olen kyl nähnyt Eeviskäisen blogissa jotain tosi ilkeitä kommentteja montakin kertaa. Tiedä sitten mistä ovat tulleet.. :(
Niille jotka on nuoria,kivat talot ja nätit lapset
tämä Titti tietää, että juuri Jarna on ollut noiden kommenttien takana (vaikka toki siis selvästi onkin)? Kun eikös Sinillä ollut tämä ip-esto?