Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten pääsen yli pelkotiloistani, jotka estävät tekemästä töitä?
28.11.2012 |
Olen viivytellyt aika pitkäänkin mm. tiettyjen raporttien lähettämistä, yksinkertaisesti koska jotenkin alitajuisesti taidan pelätä seurauksia. Siis tarkemmin sanoen pelkään, että työsuoritustani ei arvosteta tarpeeksi ja tulospalkkio (josta palkkani hyvin suureksi osaksi muodostuu) jäisi saamatta.
Tiedän, että mitä myöhemmin nuo raportit lähetän, sitä todennäköisemmin tulospalkkio jää saamatta koska raportti tulee niin myöhässä. Ilmeisesti alitajuntani haluaisi minun viivyttelevän asiaa niin pitkään, että palkkiota ei ole enää mitään mahdollisuuksia saada. Silloin voisin ajatella epäonnistumisen johtuvan raportin myöhästymisestä, eikä siitä että työ itsessään ei ollut tarpeeksi hyvää.
Tähän asti olen saanut selviteltyä pääni sisältöä. En siis tietoisesti ajattele noin, mutta uskon että tuosta tässä viivyttelyssäni on oikeasti kyse.
Nyt sitten pitäisi enää tietää, miten tällaisesta kuviosta voi päästä eroon. Jos kenelläkään olisi mitään hyviä vinkkejä, niin laittakaa ihmeessä neuvot jakoon!
Kommentit (6)
Ihan vaan päättämällä, että vaikka kuinka laittaa vastaan ja ahdistaa, niin PAKOTAN itseni hoitamaan sen homman heti alta pois. Välillä kädet ihan tärisi kun niin paljon inhotti tarttua toimeen mutta sisäinen itseruoskinta vaan päälle: "tee, ämmä, älä vetelöi, ei ne asiat lykkäämällä parane"!
ei kauhean paljon. Mä tein tällaista vuosikymmeniä liikaa ja sen seurauksena olen polttanut hermostoni aivan paskaksi. Vuosi vuodelta stressinsietokyky heikkenee. Mun perusolotila on aina ollut pelko. Yritin terapiaa, mutta olin raskaana terapian aikana ja koska oloni kävi koko ajan vain pahemmaksi, oli pakko lopettaa koska rupesin pelkäämään lapsen puolesta. Jos menen mielenterveystoimistoon valittamana asiasta, ne lykkää mulla aina masennuslääkkeet. Ei auta se että sanon että en ole masentunut ja että kokemukseni mukaan masennuslääkkeet ei auta. Ainoa mikä auttaa on rauhoittavat, ja itsekin ymmärrän etten voi ruveta syömään niitä kuin leipää tai loppuelämäni ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tuo vitkuttelu alkoi aiheuttaa niin pahoja ongelmia lopulta että tajusin että saan potkut seuraavissa yt:issä jos en laita tapaani kuriin. Ja loppujen lopuksi se onnistuikin aika helposti. Ihan vaan päättämällä, että vaikka kuinka laittaa vastaan ja ahdistaa, niin PAKOTAN itseni hoitamaan sen homman heti alta pois. Välillä kädet ihan tärisi kun niin paljon inhotti tarttua toimeen mutta sisäinen itseruoskinta vaan päälle: "tee, ämmä, älä vetelöi, ei ne asiat lykkäämällä parane"!
Pystyisin vaikka tappamaan itseni työnteolla ja pystyn myös esim. helposti olemaan pettämättä miestäni vaikka tuntisin suurtakin houkutusta, säätelemään kulutustottumuksiani tarpeen mukaan jne. Mutta tähän en ole pystynyt itseäni vain tahdonvoimalla pakottamaan. Jos olisin, en olisi nyt täällä(kin) kyselemässä neuvoja.
Kyse on siis jostakin muusta kuin itsekurin puutteesta.
ap
Pystyisin vaikka tappamaan itseni työnteolla ja pystyn myös esim. helposti olemaan pettämättä miestäni vaikka tuntisin suurtakin houkutusta, säätelemään kulutustottumuksiani tarpeen mukaan jne. Mutta tähän en ole pystynyt itseäni vain tahdonvoimalla pakottamaan. Jos olisin, en olisi nyt täällä(kin) kyselemässä neuvoja.Kyse on siis jostakin muusta kuin itsekurin puutteesta.
ap
lähteä vaikka terapiaan ruotimaan tuota ongelmaa syvemmältä?
...olisikohan ihan ammatillisen itseTUNNON puutetta. Täysin normaalia nuorella työntekijällä ja siitä pääsee eroon, kun lähettää ne raporttinsa eteenpäin ja ottaa palautteen vastaan, vaikka vaikealta aluksi tuntuukin.
lähteä vaikka terapiaan ruotimaan tuota ongelmaa syvemmältä?
Mutta olen elämässäni aiemminkin aika monta juttua saanut kuntoon keskustelemalla niistä aktiivisesti ihan tavallisten ihmisten kanssa. Omasta miehestä on ollut paljon apua, samoin ystävistä ja joskus myös vanhemmista, vaikka heillä on kyllä myös monta sokeaa pistettä, joista keskustelu ei onnistu ollenkaan.
Samoin anonyymi nettikeskustelu on hyödyttänyt minua paljonkin. Usein samojen ongelmien taustalla on samantapaisia juttuja eri ihmisilläkin, ja silloinkin kun ei ole, toisten kertomuksista ja kokemuksista voi saada ideoita omaan kehittymiseen.
Tämä on hauskempaa ja halvempaa kuin "sen oikean" terapeutin metsästäminen, ja kätevämpääkin kun ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä aikataulua eikä matkustaa sinne terapeutin luokse keskustelua varten.
Toki, jos en tätä asiaa muuten saa kuntoon, niin jossakin pisteessä palkkaan sitten terapeutin setvimään kysymystä kanssani. Sitä ennen kerään mahdollisimman monipuolista tietoa ja kokemuksia aiheesta muilla keinoilla.
Saa siis edelleen kommentoida, varsinkin jos on kokenut vastaavaa ja saanut asian selvitettyä!
ap
Alue: Aihe vapaa
Mulla oli nuorempana tosi pahana tuota samaa, eli perfektionismin aiheuttamaa pelkoa joka aiheutti viivyttelyä, joka taas johti ongelmiin. Mutta jotenkin oli helpompi kohdata torut viivyttelystä kuin se että olisi käynyt ilmi että työssäni voi olla vaikka jokin virhe.
Minulla tuo vitkuttelu alkoi aiheuttaa niin pahoja ongelmia lopulta että tajusin että saan potkut seuraavissa yt:issä jos en laita tapaani kuriin. Ja loppujen lopuksi se onnistuikin aika helposti. Ihan vaan päättämällä, että vaikka kuinka laittaa vastaan ja ahdistaa, niin PAKOTAN itseni hoitamaan sen homman heti alta pois. Välillä kädet ihan tärisi kun niin paljon inhotti tarttua toimeen mutta sisäinen itseruoskinta vaan päälle: "tee, ämmä, älä vetelöi, ei ne asiat lykkäämällä parane"!