Pienen tytön äitinä mua niin itkettää tulevaisuus, tämä paha maailma..

Eli lihota lapsestasi ruma pallero! Läskilapset meinaan ei raiskaajiakaan kiihota. Lihava lapsi saa olla koko elämänsä yksin, eikä ole joo aikuisenakaan pelkoa että joku raiskaa tai koittaa käyttää hyväkseen. Itseinhossa elävä yksinäinen plösö siittä saattaa tietenkin tulla mutta hei, eipä joudu elämään ahdistelujen peloissa ainakaan.

olen itse huonojen paskavanhempien lapsi joka ei saanut lapsena rakkautta, hoivaa tai huolenpitoa, ja mitään tukiverkkoa vanhemmistani ei ole ollut koskaan koska he eivät välitä, edes sen vertaa että pitäisivät yhteyttä.

En missään nimessä sano että lapselle on hyväksi joutua vanhempiensa hylkäämäksi ja laiminlyömäksi mutta tavallaan se opettaa lapselle sisua ja pärjäämistä. Jos lapsen ympäröi pumpulilla ja suojelee kaikelta, lapsen oma "elossapysymisvietti" ei kehity ja hän ei ole itse tietoisesti välttämään vaaroja koska ylisuojattuna kokee että niitä ei ole olemassa. Siinä suhteessa kova ja karu lapsuus kyllä opettaa, että jos elossa meinaa pysyä on turvattava itseensä.



Koska itse lapsena (jo vauvana) jouduin vanhempieni pahoinpitelemäksi usein, tajusin jo pienenä että sitä on kestettävä niin kauan kunnes voin itse pelastaa itseni. Säästin ekoista kesätyörahoista 13v iässä ja menin taistelulajikurssille. Siitä alkoi vuosikymmenten harrastus. Ei se väkivaltaa kertalaakista lopettanut, alkuun jopa pahensi sitä kun isä suuttui siitä että yritin laittaa vastaan ja puolustautua. Vähitellen vaan homma meni niin veriseksi (ja mulla selkeitä silminnähtäviä vammoja) että isä tajusi itse lopettaa.



Mulla on useammassa eri lajissa vihreä/sininen vyö eli olen harrastanut lajeja vuosikymmeniä. Voin sanoa että kun lapsena on joutunut pelkäämään, alistumaan ja turpiinsa ottamaan, niin aikuisena tekee kaikkensa ettei tarvitse. Ja ei tosiaan tartte. Minun ei tarvitse pelätä enää ketään tai mitään, sillä voimani, kuntoni ja taitojeni avulla oikestaan kukaan (useamman ihmisen aseellista hyökkäystä lukuunottamatta) pysty tekemään minulle mitään. Enää ei tartte pelätä.



Joten jos tyttäresi tulevaisuus ahdistaa niin suosittelen sitä kamppailulajiharrastusta, mutta ei sekään yksinään pelasta, jos sellaiset "vietit" puuttuvat. Vieteillä tarkoitan sitä pelisilmää, vastustajan arviointia, tilanteen ennakointia, sellaista taistelusilmää. Enkä tarkoita nyt sitä että lapsen pitää kokea kaltoinkohtelua, mutta tarkoitan sitä että tietty määrä HALLITUSTI pelottavia tilanteita on lapselle hyväksi juuri oman itsehallinnan kannalta.



Juuri jossain tiedelehdessä oli juttu siitä että nykyihminen tyhmenee kun ei tarvitse enää pelätä, paeta, olla saaliina, taistella hengestään ja elämästään. En tarkoita nyt sitäkään että vanhaan pitäisi palata, mutta tietyllä tapaa eräänlainen ponnistelu ja "kuolemanpelko" pitää aivot aktiivisina ja kehittyvinä.



Ja sitten vielä se ikävä asia: tilastollisesti aina tietty määrä lapsia joutuu pahoinpidellyksi, raiskatuksi tai napatuksi. Minäkin kuulun siihen tilastoyksikköön joka joutuu toistuvan perheväkivallan kohteeksi. Näitä on aina, ajasta ja paikasta riippumatta, ja joku viaton lapsi vain sattuu joutumaan uhriksi. Ainoa mitä voi tehdä on opettaa lapselle niitä selviytymistaitoja.