Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

[:] Hyvää Joulua [:]

Vierailija
25.11.2012 |

Tervehdys,



päätin nyt jäädä oikeasti joululomalle.



Viime joulurahan julistukseni jälkeen satoi lunta, mikä saattoi olla yläkerrasta suotuisa merkki, mutta lumet lähtivät ja päätin sitten jatkaa journalismia.



Nyt kuitenkin joulu lähenee ja Lapissa kai sitä luntakin, taidankin siis nyt vetäytyä joulun viettoon.



Aion myös jälleen harkita aktivismin lopettamista ja keskittymistä lähinnä tiedeprojekteihini. Tutkiva journalismi syö liikaa aikavaroja ja on myöskin henkisesti painostavaa "roikkua luussa kiinni" kuukausitolkuilla esim. talvivaara.



Niinpä, koska kuitenkin olen sielultani lähinnä artisti ja tutkija, niin ehkä onkin aika antaa näille sitten se etusija elämässä eikä lähteä ison maailman salaliittoteorioihin sisälle? Siellä ei taiteelle ole sijaa, on vain liskojen varjoja seinillä.



En saa juurikaan tyydytystä journalismin työstä, se on kuitenkin itsensä antamista tavallaan ja tavallaan myös hyvin kuluttavaa, riippuu ihan miten hanakasti luutaan raatelee. Koiramaisuudetkin voi hoitaa muutenkin kuin aina vain haukkumalla, lohikäärmeillä, sisiliskoilla ja paaveilla on oma paikkansa tässä universumissa: parempi siis vain keskittyä omaan tiehensä ja loistaa valoa sillä tavoin? Sillä voiko väkivalta, oli se sitten henkistä tai fyysistä, koskaan olla muuta kuin varjon muoto?



Notta hyvää joulua kaikille!

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
25.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
2/6 |
25.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
25.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkös sinä ap ole juuri näitä pahimpia Nibiru-törmää-maapalloon -uskovaisia?

Vierailija
4/6 |
25.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkös sinä ap ole juuri näitä pahimpia Nibiru-törmää-maapalloon -uskovaisia?

Vierailija
5/6 |
24.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvää joulua. :-)

Vierailija
6/6 |
24.04.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvää joulua. :-)

Ja Juhannusta!🤔

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kahdeksan