En usko aspergerin olemassa oloon, varsinkaan sen jälkeen kun kaverillani todettiin sellainen.

eli jos olet nähnyt yhden mustan lampaan, niin siitä päättelet, ettei valkoisia lampaita ole olemassa?

Ainoa reaktio on se, etten usko diagnoosia, enkä sen takia oikein koko taudin olemassaoloa. Kaverini on ihan tavallinen ihminen, ei mitenkään kummallinen, kuten parin muut kaverit kommenteista päätellen. Se vaan vahvistaa uskoani, ettei kaverini tosiaan ole asperger.

Olisitko sinäkin hiukan tukea asioihisi vailla, kun noin reagoit?

Ai miten minä reagoin? Ainoa reaktio on se, etten usko diagnoosia, enkä sen takia oikein koko taudin olemassaoloa. Kaverini on ihan tavallinen ihminen, ei mitenkään kummallinen, kuten parin muut kaverit kommenteista päätellen. Se vaan vahvistaa uskoani, ettei kaverini tosiaan ole asperger. Mulla on ihan hyvin asiat, kiitos vaan huolehtimisesta :D

No miten se sinua haittaa, jos hänellä olisi dg turhaan? Tuli vain vähän sellainen tunne, että "byää, nyt kaveri saa huomioo ja minä en."

Tai... entäpä jos olet itsekin AS jos ystäväsi ei ole sinusta yhtään kummallinen? :D Vai pidetäänkö häntä yleisesti ihan normaalina (mitä se ikinä onkaan :) ?

En kaipaa huomiota, se hänelle suokoon. Ja sitä hän kyllä tämän diagnoosin avulla myös hakee, kaiken mahdollisen mitä siitä irtoaa. Olen ehkä enemmänkin hämilläni, kun en tosiaan tunnista hänessä mitään niistä piirteistä ja kuitenkin hänellä se diagnoosi on.

Minullakin on aspergerin oireyhtymä, vaikka moni tuon kuullessaan yllättyy aidosti. Vaikutan ulkopuolisten silmissä lähes normaalilta, koska olen todella taitava kompensoimaan oireyhtymäni erityispiirteitä näyttelemällä normaalia. Olen siis elämäni aikana oppinut, miten normaali ihminen käyttäytyy missäkin tilanteessa, ja kopioin sitten näitä käyttäytymismalleja muiden seurassa ollessani.



Oireyhtymää tämä ei poista, vaan aiheuttaa sen että sosiaalisessa kontaktissa oleminen on minulle todella raskasta. Olen kuin ammattinäyttelijä, jolla on ympärivuorokautiset työvuorot seitsemän päivää viikossa. Vähemmästäkin ihminen uupuu. "Lomaa" saan kahdella tavalla: joko vetäytymällä syrjään sosiaalisesta elämästä tai sitten olemalla muiden seurassakin oma omituinen itseni.



Onneksi olen löytänyt miehen, jonka seura ei kuormita minua, koska hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Kaikkien muiden seurassa joudunkin sitten näyttelemään tullakseni hyväksytyksi. Joitakin ystäviä minulla on, joiden kanssa olen ajatellut vähitellen luopua tuosta sosiaalisesta skarppaamisesta, mutta mietin merkitseekö tämä kuitenkin lopulta ystävyyssuhteiden loppua. Näköjään merkitsee, jos ystäväni ovat yhtään samanlaisia kuin sinä. Toisaalta, enpä jää kovasti moisia kaipaamaankaan.

kun tuntee millainen olet.

Kaverillani on asperger ja hänelle on todella vaikeata ihmisten kanssa oleminen ja esimerkiksi toisten kanssa töitten tekeminen. Ei vaan pysty. Lääkkeen avulla pystyy tsemppaamaan vähän aikaa.

mitä ajattelen ystävästäni. Hän on juuri tuollainen! Hänellä on muutama vanha luottoystävä (kuten minä :)) ja meidän kanssa pystyy olemaan normaalisti ja minä ymmärrän vaikka hän tekisi mitä.





25

Okei. No miten teidän muu kaveripiiri? Minun AS-kaveriani ainakin pidettiin outona. En tajua, miksen itse pitänyt :D Tai siis, tajusinhan mä sen erilaisuuden, mutta minusta se oli vain tosi virkistävää!



Muut alkoivat karttaa, varsinkin teini-iässä. Sitä ennen ei niinkään. Nykyään ystävälläni ei montaa ystävää ole, häntä on aika mahdoton jaksaa hetkeä enempää :(



Hän kantaa aika paljon omia huoliaan toisten niskaan, ja olettaa, että saa ymmärrystä ja apua, vaikka toiset eivät usein edes ymärrä missä ongelma. Esim. pankilta tullut laskunmaksuehtojen muutoskirje sai hänet viimeksi selittämään mulle pnkkisuhteestaan ummet ja lammet... Very interesting indeed :D

ja vähän levottoman luonteisilla aikuisilla oli yhtäkkiä ADHD. Ja nyt niillä lopuilla on Asperger, seuraava villitys.

Musta nämä heppoisasti annetut nykydiagnoosit ovat vaan tekosyy sille, ettei ihmisten tarvitse katsoa peiliin ja miettiä omaa elämänhallintaansa tai lasten kasvatustaan, ja päästään piilottamaan ikävät luonteenpiirteet jonkun diagnoosin alle, niin mitään vastuuta ei tarvitse ottaa mistään itse. En mä tälle mitään voi, mulla adhd ja asperger kato, ja niin meidän tero-petterilläkin...

mitä ajattelen ystävästäni. Hän on juuri tuollainen! Hänellä on muutama vanha luottoystävä (kuten minä :)) ja meidän kanssa pystyy olemaan normaalisti ja minä ymmärrän vaikka hän tekisi mitä.

25

Kiitos, että olet olemassa ja ystäväsi elämässä. :)

t. 24

Okei. No miten teidän muu kaveripiiri? Minun AS-kaveriani ainakin pidettiin outona. En tajua, miksen itse pitänyt :D Tai siis, tajusinhan mä sen erilaisuuden, mutta minusta se oli vain tosi virkistävää!

Muut alkoivat karttaa, varsinkin teini-iässä. Sitä ennen ei niinkään. Nykyään ystävälläni ei montaa ystävää ole, häntä on aika mahdoton jaksaa hetkeä enempää :(

Hän kantaa aika paljon omia huoliaan toisten niskaan, ja olettaa, että saa ymmärrystä ja apua, vaikka toiset eivät usein edes ymärrä missä ongelma. Esim. pankilta tullut laskunmaksuehtojen muutoskirje sai hänet viimeksi selittämään mulle pnkkisuhteestaan ummet ja lammet... Very interesting indeed :D

Hänellä on aika laaja kaveripiiri, on vielä erittäin sosiaalisessa ammatissa. Kuten sanoin, niin minusta hän on erittäin normaali nuori ihminen.

Okei. No miten teidän muu kaveripiiri? Minun AS-kaveriani ainakin pidettiin outona. En tajua, miksen itse pitänyt :D Tai siis, tajusinhan mä sen erilaisuuden, mutta minusta se oli vain tosi virkistävää!

Muut alkoivat karttaa, varsinkin teini-iässä. Sitä ennen ei niinkään. Nykyään ystävälläni ei montaa ystävää ole, häntä on aika mahdoton jaksaa hetkeä enempää :(

Hän kantaa aika paljon omia huoliaan toisten niskaan, ja olettaa, että saa ymmärrystä ja apua, vaikka toiset eivät usein edes ymärrä missä ongelma. Esim. pankilta tullut laskunmaksuehtojen muutoskirje sai hänet viimeksi selittämään mulle pnkkisuhteestaan ummet ja lammet... Very interesting indeed :D

Luettuani nämä pari välillä tullutta kommenttia, on sanottava, että selvästikään minun ystäväni ei mieti, miten ollaan "normaali". Hän on se, joka rasittaa muita, ei rasitu itse ainakaan minun seurassani. Olemme tosin tunteneet tosi kauan.

Mutta hän on silti ihana tyyppi pohjimmiltaan, mutta oikeasti rajansa se vain on lähipiirinkin kestolla :(

Toisaalta minuakin usein rasittaa toisten seura..? Pidän fasadia yllä. On kai mulla lieviä AS piirteitä itsellänikin, mutta ei varmaan dg:iin asti...

Kuinka paljon sulla oli tyyppioireita, joka olet "oppinut olemaan normali" :) ?

En ymmärrä miksi aspergerin syndrooman olemassaolo pitäisi kyseenalaistaa. Sen sijaan olen taipuvainen uskomaan, että nykyisin osittain diagnosoisaan liian herkästi ja liian paljon erilaisia sairauksia.



Uskon jopa, että meistä jokaisella olisi/on jokin sairaus, jos oikein tarkkaan ruvetaan syynäämään. Sen ei tartte olla mitään vakavaa, mutta yhdellä se voi olla allergia, toisella liian lyhyt toinen jalka, kolmannella vahva luonteenpiirre, joka katsotaan sairaudeksi. Ei keskivertoihmistä ole olemassakaan.

ja vähän levottoman luonteisilla aikuisilla oli yhtäkkiä ADHD. Ja nyt niillä lopuilla on Asperger, seuraava villitys.

Musta nämä heppoisasti annetut nykydiagnoosit ovat vaan tekosyy sille, ettei ihmisten tarvitse katsoa peiliin ja miettiä omaa elämänhallintaansa tai lasten kasvatustaan, ja päästään piilottamaan ikävät luonteenpiirteet jonkun diagnoosin alle, niin mitään vastuuta ei tarvitse ottaa mistään itse. En mä tälle mitään voi, mulla adhd ja asperger kato, ja niin meidän tero-petterilläkin...

Niin olen (ap.) tästä aikalailla samaa mieltä. Ja ehkä siksi kaverini diagnoosi vain vahvisti tätä oletusta. Ehkä asia on niin, että kenellä kyseiset taudit on, niin joutuvat kärsimään niistä, jotka ovat saaneet diagnoosin heppoisin perustein.

Musta nämä heppoisasti annetut nykydiagnoosit ovat vaan tekosyy sille, ettei ihmisten tarvitse katsoa peiliin ja miettiä omaa elämänhallintaansa tai lasten kasvatustaan, ja päästään piilottamaan ikävät luonteenpiirteet jonkun diagnoosin alle, niin mitään vastuuta ei tarvitse ottaa mistään itse. En mä tälle mitään voi, mulla adhd ja asperger kato, ja niin meidän tero-petterilläkin...

Sinulle tiedoksi, että olen ensimmäisen kerran ekaluokkalaisena tietoisesti ottanut aktiivisen vastuun omasta tilastani ja pärjäämisestäni yhteiskunnassa. Siis tajuttuani (varmaankin koulun aloituksen seurauksena), että olen erilainen kuin muut ja että en tule tällaisena pärjäämään, aloin tietoisesti opetella sitä miten muiden ihmisten kanssa kannattaa olla ja käyttäytyä. Diagnoosin sain vasta aikuisiällä. Olen nyt 34, ja opettelu jatkuu aina vain.

Näen päivittäin todella paljon vaivaa ollakseni aiheuttamatta ylimääräistä hämmennystä ja rasitusta kanssani tekemisiin joutuville ihmisille. Jos tässä nyt joku osapuoli on vastuuton, niin väittäisin että te tavikset, jotka ette viitsi sekuntiakaan uhrata sen pohtimiseen, onko jonkun erilaisuudesta johtuva ärsyyntymisenne aina ihan aiheellista ja rakentavaa, vai voisitteko kenties pyrkiä rajoittamaan sitä ja antamaan kaikkien kukkien kukkia.

Puhupa siis vain omasta puolestasi.

t. 24

Musta nämä heppoisasti annetut nykydiagnoosit ovat vaan tekosyy sille, ettei ihmisten tarvitse katsoa peiliin ja miettiä omaa elämänhallintaansa tai lasten kasvatustaan, ja päästään piilottamaan ikävät luonteenpiirteet jonkun diagnoosin alle, niin mitään vastuuta ei tarvitse ottaa mistään itse. En mä tälle mitään voi, mulla adhd ja asperger kato, ja niin meidän tero-petterilläkin...

Sinulle tiedoksi, että olen ensimmäisen kerran ekaluokkalaisena tietoisesti ottanut aktiivisen vastuun omasta tilastani ja pärjäämisestäni yhteiskunnassa. Siis tajuttuani (varmaankin koulun aloituksen seurauksena), että olen erilainen kuin muut ja että en tule tällaisena pärjäämään, aloin tietoisesti opetella sitä miten muiden ihmisten kanssa kannattaa olla ja käyttäytyä. Diagnoosin sain vasta aikuisiällä. Olen nyt 34, ja opettelu jatkuu aina vain.

Näen päivittäin todella paljon vaivaa ollakseni aiheuttamatta ylimääräistä hämmennystä ja rasitusta kanssani tekemisiin joutuville ihmisille. Jos tässä nyt joku osapuoli on vastuuton, niin väittäisin että te tavikset, jotka ette viitsi sekuntiakaan uhrata sen pohtimiseen, onko jonkun erilaisuudesta johtuva ärsyyntymisenne aina ihan aiheellista ja rakentavaa, vai voisitteko kenties pyrkiä rajoittamaan sitä ja antamaan kaikkien kukkien kukkia.

Puhupa siis vain omasta puolestasi.

t. 24

Tuossa viestissähän puhutaan niistä, jotka ovat saaneet diagnoosin heppoisin perustein. Jos sinä et ole sellainen, tuskin sun tarvitsee tuolla tavalla siihen reagoida. Tottahan on se, että siinä missä viisi vuotta sitten adhd oli muodissa, niin nykyään se on asperger. Harmi jos sulla on se ja sua noiden heppoisien tapausten takia siitä vähätellään.

Hänellä on aika laaja kaveripiiri, on vielä erittäin sosiaalisessa ammatissa. Kuten sanoin, niin minusta hän on erittäin normaali nuori ihminen.

Joo-o. No, eiköhän se kuitenkin ajan kanssa selviä, oliko dg oikea ja auttaako se häntä jossakin. Voidaan kai noitakin antaa pieleen, mutta se ihmetyttää, ettet usko aspergeriuteen ollenkaan...

Aspergeria voi olla todella monentasoista. Jotkut AS-oireyhtymäiset voivat käydä töissä ja toimia normaalissa arjessa, mutta jotkut on luokiteltu vammaisiksi ja ovat mukana erilaisissa vammaistoiminnoissa, esimerkiksi päivätoimintakeskuksissa.



Asperger voi ilmetä esimerkiksi siten, ettei henkilö kykene hahmottamaan tietynlaisia keskustelukaavoja lainkaan. Eivät ymmärrä välttämättä sarkasmia tai liioittelua. Saattavat olla yliherkkiä loukkaantumaan. Ns. tosikoita. Tämän lisäksi voi käytöksessä ilmetä erilaisia lievempiä pakko-oireita. Joskus nuo oireet voivat olla vakavampia siten, että AS-henkilö kykenee keskustelemaan vain tietyistä aiheista, ohittaa huomaamattaan suuren osan häneen kohdistuvasta kommunikaatiosta ja pakko-oireet ovat niin vakavia, että estävät normaalin vuorovaikutusta vaativan työnteon.



Suuri osa lievistä asperger-tapauksista on vailla diagnoosia. Ja vakavampia aspergertapauksia voidaan jo verrastaa autismin kirjoon.

Kaveriltani ei kuulemma voi odottaa enää empatiaa koska asperger ei sitä osaa antaa. Ja aina on hyvin empatiakykyisesti kuunnellut minua jos on ollut hankalaa tai huolia. Ja osannut myös eläytyä ongelmaan, vaikka sekin kuulemma on täysin mahdotonta.

Sitten kaverini keksi että hänellä on kosketusyliherkkyyttä, mutta on ihminen joka saattaa vaihtaa vaatteita pari kertaa päivässä, pitää kaikenlaisia vaatteita, riippumatta mitä materiaalia. Luulisi, että pitäisi tässä tapauksessa vain mukavia vaatteita. Mutta muoti on niin tärkeää.

Olen kyllä ihan varma, että koko tauti on yhtä puppua. Tai jos on totta, niin ei sitä ainakaan kaverillani ole.

Et kyllä vaikuta kauhean empaattiselta itsekään.. Osaatko arvioida toisen empatiakykyä, kun sanot itse, ettet usko mm. hänen kosketusyliherkkyyteensä? Ja se, että joku asia on tosi tärkeää (muoti) voi olla tyyppioire.

aihe on sinänsä ihan kiinnostava.



Yrittäessäni löytää syitä siihen miksi olen lapsesta saakka pitänyt elämistä jotenkin jatkuvaa skarppaamista vaativana ja sosiaalisia suhteita periaatteessa antoisina mutta hirveän kuluttavina, ja siihen miksi olen nyt aikuisena niin onneton siitä huolimatta että kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin, tein netissä asperger-testin. No, tulos oli että minulla ei ole syytä epäillä aspergerin syndroomaa, koska en oirehdi sille tyypillisesti. Masennustestit tietenkin näyttävät jotain ihan muuta, mutta minua ei auta kuulla että olen masentunut, koska se ei selitä mitään.



Eli en siis selvästikään ole AS, mutta se ei poista mun ongelmiani ja ahdistustani. JOS olisin saanut edes netistä, saati vielä lääkäriltä, diagnoosin joka oloni seittäisi, olisin asiasta niin helpottunut että luultavasti tosiaan ottaisin siitä kaiken ilon irti. Kertoisin kaikille ja varmaan myös vähän antaisin itseni repsahtaa - olla näkemättä niin paljon vaivaa, olla pakottamatta itseäni asioihin jotka ahdistavat minua, ja selittää kaiken diagnoosillani. Muuttuisin varmaankin ympärilläolevan maailman mielestä ikävään suuntaan, itseni kannalta ehkä rennommaksi ja onnellisemmaksi.



Jos uskoisin että ap:n tilanne on ylipäänsä oikeasti olemassa, veikkaisin että hänen kaverillaan olisi kysymys samantapaisesta reaktiosta.

Pari paivää sitten toinen näistä tutuista selitti töissä tunteja, että miten hienoa on kun ihmisillä on kengät. Ei tarvitse niin paljon varoa, että mihin astuu.

Sama henkilö ei myöskään ymmärrä sarkasmia ollenkaan ja olen usein joutunut selittämään mitä sarkasmi on.

aihe on sinänsä ihan kiinnostava.

Yrittäessäni löytää syitä siihen miksi olen lapsesta saakka pitänyt elämistä jotenkin jatkuvaa skarppaamista vaativana ja sosiaalisia suhteita periaatteessa antoisina mutta hirveän kuluttavina, ja siihen miksi olen nyt aikuisena niin onneton siitä huolimatta että kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin, tein netissä asperger-testin. No, tulos oli että minulla ei ole syytä epäillä aspergerin syndroomaa, koska en oirehdi sille tyypillisesti. Masennustestit tietenkin näyttävät jotain ihan muuta, mutta minua ei auta kuulla että olen masentunut, koska se ei selitä mitään.

Eli en siis selvästikään ole AS, mutta se ei poista mun ongelmiani ja ahdistustani. JOS olisin saanut edes netistä, saati vielä lääkäriltä, diagnoosin joka oloni seittäisi, olisin asiasta niin helpottunut että luultavasti tosiaan ottaisin siitä kaiken ilon irti. Kertoisin kaikille ja varmaan myös vähän antaisin itseni repsahtaa - olla näkemättä niin paljon vaivaa, olla pakottamatta itseäni asioihin jotka ahdistavat minua, ja selittää kaiken diagnoosillani. Muuttuisin varmaankin ympärilläolevan maailman mielestä ikävään suuntaan, itseni kannalta ehkä rennommaksi ja onnellisemmaksi.

Jos uskoisin että ap:n tilanne on ylipäänsä oikeasti olemassa, veikkaisin että hänen kaverillaan olisi kysymys samantapaisesta reaktiosta.

Tää on muuten niin totta!

Mitenköhän kirjoittajan kilpirauhasasiat? Itselläni se oli tuollalailla oireilemisen syy, mutta minulla ne arvot olivat viiterajoissa, itse tein kilpirauhasdiagnoosin ja etsin hoitavan lääkärin.