n te lihavat ihmiset syötte päivän mittaan? saisko esmierkkiä
Kommentit (53)
42 jatkaa: Syömiseni on siis hyvin epäsäännöllistä ja nälän tunne ja mieliteotkin kahvia lukuunottamatta puuttuvat. Epäterveellistä on myös kasvisten puute ja varmaan jää paljon muutakin puuttumaan.
-Pari maitokahvia, 3 viipaletta ruisleipää juustolla ja minipepperonilla, 3dl appelsiinituoremehua
-Peruna, 2 kanafileetä, 2 kananmunaa, höyrytettyjä kasviksia, salaattia ja kastiketta, 1 ruisleipä margariinilla
-Maitokahvi ja jäätelötuutti
-Reilu 100g Pringlesejä, suklaalevyn jämät, ehkä 3 riviä
-Muumikulhollinen tonnikala-tomaatti-juustopastaa
Päivä sisälsi anoppilavierailun, mutta ei ollut silti syömisten puolesta edes pahimmasta päästä. Aina pitää syödä ähkyyn, ja napostella epäterveellisiä väleihin. Juu ei ihmetytä kilot.
vanha nosto, mutta lähden leikkiin.
122 kilosen ruoka oli: kahvi ja kaksi maksamakkara(levitettynä ohuelti) ruisleipää, neljä palaa vohvelisuklais juttuja, kuusi tuntia myöhemmin banaani, neljä tuntia myöhemmin kaksi isoa pottua ja soijarouhekastiketta. Iltapalaksi 200 grammaa pikku tomaatteja ja kuusi pientä hapankorppua sinällään.
JOOO mä opettelen koko ajan!
Mä ainakin syön paljon ja myös liian usein herkkuja, siksi olen lihava. Eilen söin
aamupala: 4 siivua myslileipää juustolla
lounas: kolme karjalanpiirakkaa juustolla ja kurkulla
välipala: pari kourallista viinirypäleitä ja fazerin suklaapatukka
2. välipala: vajaa murokulhollinen sipsejä
iltapala: 2 ruisleipäsiivua juustolla ja kurkulla, viinirypäleitä.
Mä en ole lihava, mutta rajoilla että menee ylipainon puolella ja lihon todella helposti, jos en pidä tarkkaa itsekuria. Mulla tulee todella nopeasti ylipainoa ihan pienellä napostelulla ja itseni huijaamisella "otan vaa tämän yhden keksin, no voin mä pari ottaa". "Otan vaan kourallisen sipsejä, sitten niitä menee kolme kourallista." Yksi pieni jäätelö vain, no mitä se haittaa jos otan toisen minitikun, syön sitten muuta vähemmän ja syön kuitenkin normaalisti. Muuten syön kyllä ihan terveellisesti. Kyllä mä uskon, että moni huijaa itseäänkin näiden napostelujen suhteen ja se yksi keksi muutaman kerran päivän aikana unohtuu listalta helposti.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2012 klo 20:11"]
4:50 puuro ja maitokahvi
7:30 2kpl ruisleipää munavoita ,vihanneksia, appelsinimehua ja kahvi
10:15 4 lihapullaa 2 keitettyä perunaa ja salaattia(ei kastiketta)
15:00 fazerin tummasuklaapatukka
16:30 miilunpolttajan pastaa
20:00 2kpl rieskaa (pienempiä) kinkulla ja juustolla
160cm ja 80kg
[/quote]
No tässä esimerkki ruokavaliosta, jolla ei varmaankaan liho, mutta paino ei laske. Osahan on lihonut ja sitten pysyy lihavana, eli ihan hyvin voi olla rehellisiä vastauksia tällaiset.
Oikeaa ruokaa? Hirveän vähän. Oikeastaan se ällöttää, kaikki paitsi leipä. Ellen söisi herkkuja, en söisi paljon mitään. Tosin olen syömishäiriöiden, syöminen ja sen ajattelu on neuroottinen ja pakonomainen.
Voinkin kirjoittaa ruokavalion tähän, kyllä:
1: En syö. Piste. Tuntuu hyvältä niin kauan kuin pystyn. Sitten...
2: Ahmin kaikkea mitä vastaan tulee ja oksennan, järkyttävän itsetunnon vallassa. Oksentaminen auttaa siihen tunteeseen ja saatan olla syömättä loppupäivän. Sitten...
3: Ahmin kaikkea mitä vastaan tulee. Ahdistun ja ajattelen että paskaks meni kuitenkin ja ahmin lisää vaikka ei olisi paha olo ja voin jo pahoin (esim karkeista). Koska sitä pirun ruokaa on vielä jäljellä kaapissa. Ja elän itseinhon vallassa.
Nämä kolme vaihetta vuorottelevat. Taistelen asian kanssa joka helvetin päivä. Kaikki kolme vaihetta ovat täysin, järkyttävän sairaita, mutta en voi sille mitään ja tavallaan en edes välitä koska kuuluuhan minun kuitenkin kärsiä?! Tiedän tasan tarkalleen miten syödään oikein, ja yritän, mutta silloin varsinkin ajattelen sitä mitä pitää ja saa syödä ja ahdistukset räjähtää käsiin ja sitten sitä taas mennään. Ja kyllä, olen hoidossa.
SIKSI olen läski.
Kirjoitusvirheet... Itsetunnon = itseinhon, vaikka ei olisi paha olo = vaikka olisi paha olo
[quote author="Vierailija" time="21.11.2012 klo 17:50"]
aamulla 2 leipää, päällä kinkkua ja tomaattia ja kuppi kahvia. 2 mandariinia
Päivällä söin kahvilasta chapattan ja join marjasmoothien.
Kohta syön kotona tehtyä makaronilaatikkoa ja illalla jotain hyvää esim. kanavartaita yhden.
Syön liian vähän ja lihon, olen miltein 120kg. Näin on ollut jo vuosia, tottakai herkuttelenkin mutta ihan normaalisti jos mieheeni vertaa joka on normaalipainoinen.
[/quote]
MIten niin syöt liian vähän?? Tuossahan oli ruokaa tuplat normaalipainoisen aterioihin verrattuna!
- aamulla - vain 1 leipä ja tee rasvaton smoothie lisäksi. Nälkä pysyy puoleenpäivään kurissa
- chapatta (ilmeisesti täytetty) pois - siinä on ainakin 600 kaloria, mielummin vaikka kokonainen kanafile ja salaattia
- makaronilaatikkoa ja kanavartaita - 2 päivällistä?? Miksi?? 1/3 lautasellinen makaronilaatikkoa ja salaattia loput riittää oikein hyvin.
- illalla vaikka toinen smoothie, hedelmiä tai marjarahkaa (ilman kermaa)
takaan ettei ole nälkä ja paino putoaa...
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 06:28"]
[quote author="Vierailija" time="21.11.2012 klo 17:50"]
aamulla 2 leipää, päällä kinkkua ja tomaattia ja kuppi kahvia. 2 mandariinia
Päivällä söin kahvilasta chapattan ja join marjasmoothien.
Kohta syön kotona tehtyä makaronilaatikkoa ja illalla jotain hyvää esim. kanavartaita yhden.
Syön liian vähän ja lihon, olen miltein 120kg. Näin on ollut jo vuosia, tottakai herkuttelenkin mutta ihan normaalisti jos mieheeni vertaa joka on normaalipainoinen.
[/quote]
MIten niin syöt liian vähän?? Tuossahan oli ruokaa tuplat normaalipainoisen aterioihin verrattuna!
- aamulla - vain 1 leipä ja tee rasvaton smoothie lisäksi. Nälkä pysyy puoleenpäivään kurissa
- chapatta (ilmeisesti täytetty) pois - siinä on ainakin 600 kaloria, mielummin vaikka kokonainen kanafile ja salaattia
- makaronilaatikkoa ja kanavartaita - 2 päivällistä?? Miksi?? 1/3 lautasellinen makaronilaatikkoa ja salaattia loput riittää oikein hyvin.
- illalla vaikka toinen smoothie, hedelmiä tai marjarahkaa (ilman kermaa)
takaan ettei ole nälkä ja paino putoaa...
[/quote]
Jatkan vielä - kahvilan smoothieissa on vähintään 300 kaloria, he kun laittavat sokeriliuosta yms sekaan. Kotona tehdyssä rasvattomassa 67...
Eilen
aamulla mansikoita, kermaa ja sokeria
1 banaani
pullo vichyä energia/proteiinipatulka
tässä välissä juoksin naisten kympin
Pullo jotain kevyt olvin koivumahla juomaa joita jaettiin
illalla lidlin mozzarella salaatti jonka sai juoksun jälkeen
puolikas subwayn tonnikala kaikilla kasviksilla ja majoneesilla
pieni pullo sipsejä
pari palaa suklaalevystä
zero cocista
[quote author="Vierailija" time="21.11.2012 klo 17:39"]
[/quote]
Eilen aamupala/lounas:
2 banaania, pieni jogurtti
3 porkkanaa
1,5 lautasellista peruna-porkkana-linssikeittoa ja iso sämpylä philadelphialla.
1,5 paahtoleipä sulatetulla juustolla (4 itse höylättyä siivua)
Minulla on ylipainoa 20 kg.
Syön kaikkea ja kolmen ihmisen edestä!Ikävä kyllä. Koko ajan kyltymätön nälkä.