Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haluan naimisiin ja lapsia, mutta tuoko ne oikeasti elämään mitään lisää?

Vierailija
21.11.2012 |

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin mitään ei jäisi jäljelle.

Vierailija
2/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

koska en itse varmaan koskaan aio mennä naimisiin, mutta yksi lapsi minulla on. Vauva vasta, mutta tuonut elämään valtavasti merkitystä, niin kliseistä kuin se onkin. Oman elämän merkitys muuttui kertaheitolla, kun tuli joku noin tärkeä ja minusta riippuvainen pienokainen. Toisesta lapsesta en haaveile ja miehen kanssa ollaankin sovittu, ettei ainakaan neljään vuoteen aleta yrittää toista. En näe itseäni monen lapsen äitinä, vaikka tätä yhtä rakastankin yli kaiken. Ehkä juuri siksi - haluan antaa hänelle kaikkeni.



Konkreettisesti lapsi on tuonut lisää tekemistä, vähemmän omaa aikaa, vähemmän yöunia, läheisemmät välit omiin vanhempiini ja jonkinlainen aikuistuminenkin on omalla kohdallani tapahtunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla omakohtaista kokemusta.

Tuo niin paljon tekemistä että sinulla ei enään sen jälkeen ole vapaa-aikaa.

Tuo myös liiaksi rahan menoa.

Tekemistä on sen jälkeen niin paljon että olet jatkuvasti uupunut.



T: ÄITI

Vierailija
4/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos multa otettaisiin perhe pois niin mitään ei jäisi jäljelle.

Vierailija
5/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla omakohtaista kokemusta.

Tuo niin paljon tekemistä että sinulla ei enään sen jälkeen ole vapaa-aikaa.

Tuo myös liiaksi rahan menoa.

Tekemistä on sen jälkeen niin paljon että olet jatkuvasti uupunut.

T: ÄITI

Kuulostaa uupuneen ja masentuneen ihmisen puheelta, jos ensin mainitsee kaiken negatiivisen.

Vierailija
6/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta en koe että elämäni olisi merkittävästi parempaa, kuin ennen lapsia ja avioliittoa, erilaista kylläkin.



Minulla oli (on) paljon ystäviä ja elämä oli oikeen kivaa. Nyt elämä on kyllä raskaampaa, aikatauluttamista ja omista toiveista jatkuvasti luopumista. Rakastan miestäni ja lapsia, mutta kaipaan aikaa ystäväsuhteiden ylläpitoon myös.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Runsaasti vitutusta.

Vierailija
8/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta lapset muuttavat elämää paljon. Mitä haluaisit "lisää"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

stressiä, huolta ja murhetta koko loppuelämäksesi. Monella eri tasolla ja tavalla. (vastuu, pelko ja riskit kaikelle mahdolliselle pahalle, mitä ihmiselle voi maailmassa tapahtua suuret)



Myös riittämättömyyden tunnetta, kiukkua, heikkohermoisuutta ja jatkuvan huonon omatunnon.



väsymystä ja kadotettuja unelmia.

Vierailija
10/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpas täällä negatiivisia kommentteja.



Avioliitto on tuonut tietynlaista varmuutta ja vakautta elämään. Sitoutumista.



Lapsi on tuonut valtavasti rakkautta, iloa ja onnea.



Olen kasvanut ihmisenä paljon, lapsen kasvattaminen pakottaa katsomaan myös omia tapoja olla ihminen.



On harrastuksista ja menoista joutunut tinkimään, mutta se on väliaikaista. Teen edelleen vapaaehtoistyötä, mutta eri muodossa. Näen ystäviäni, harrastan ratsastusta ja liikuntaa. En säännöllisesti, mutta aina kun saan asiat järjestettyä.



Kyllä, olen onnellinen vaimo ja äiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

paljon ongelmia !!!!!

Vierailija
12/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei lapset ja perhe mikään onnellisuuden ehto ole. Osa ihmisistä suuntautuu jollekin muille aloille ja löytää sisällön ja merkityksen elämäänsä vaikka harrastuksesta, työstä, ystävistä jne. Ei tällainen ihminen välttämättä kaipaa mitään lisää elämäänsä, vaikka olisi sinkkukin.



Sitten taas minunlaiseni kotinyhverö on saanut käytännössä merkityksen elämäänsä miehen ja lasten kautta. Ennen elämäni oli tosi tyhjää, istuin vaan yksin kotona ja join kaljaa yksinäisyyteen ja merkityksettömyyden tunteeseen. Sitten tapasin mieheni, rakastuin, ja alkoi tuntua että elämälläni on jotain merkitystä ehkä sittenkin. Ensimmäinen lapsen saaminen vahvisti sen, että elämälläni todellakin on merkitystä, merkitystä omalle lapselleni. En ole kokenut yksinäisyyttä enkä turhauttavaa merkityksettömyyden tunnetta lainkaan sen jälkeen kun löysin puolisoni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

suurimmaksi osaksi pelkkää hyvää. Oma elämäni olisi aika tyhjää ja ankeaa ilman miestä ja lapsia, vaikka tietysti välillä väsyttää ja ärsyttää. Ketäpä ei, oli perhe tai sinkku...



Ihme valittajia näköjään suurin osa täällä. Olisi varmaan kannattanut harkita tarkemmin lasten hankkimista, jos niistä kerran on pelkkää harmia.

Vierailija
14/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta lapsen myötä kyllä menettää enemmän kuin saa. Jo kun joku ihmetteli negatiivisiä kommentteja, niin ehkäpä se onkin totuus. Ei se lapsen saaminen niin auvoista ole. Vastuu painaa, väsyttää, ei ikinä enää omaa rauhaa jnejne.



En ainakaan itse näe siinä mitään positiivista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos nyt panostat omaan napaasi, lasten myötä alat kasvattaa seuraavaa sukupolvea, liityt sukupolvien ketjuun, lapset tuovat elämääsi tulevaisuuden, ihmisenä venyt mittoihin joihin kukaan ei veny ilman lapsia. lapset tuovat elämään ihan oikean merkityksen. Ja paljonpaljon yllättäviä asioita, joista sulla ei ole hajuakaan. Kaikki eivät voi saada lapsia, vaikka haluaisivat enkä todellakaan halua heidän mieltään pahoittaa, mutta harva lapseton omaa samanlaista kapasiteettia elämässään kuin perheellinen. Tietenkään lapset eivät samalla tavalla kasvata kaikkia, mutta usein kai kasvattavat. Kyllä tuntisin olevani tyhjänpäiväinen turhake jos elämäni olisi pelkkää itseeni (tai mieheen...) sijoittamista.

Vierailija
16/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta lapsen myötä kyllä menettää enemmän kuin saa. Jo kun joku ihmetteli negatiivisiä kommentteja, niin ehkäpä se onkin totuus. Ei se lapsen saaminen niin auvoista ole. Vastuu painaa, väsyttää, ei ikinä enää omaa rauhaa jnejne.

En ainakaan itse näe siinä mitään positiivista.


koti jossa he saavat kokea olevansa rakkaita, toivottuja, suuri ilon lähde? Vai pitäskö sun mennä lääkäriin- jos olet masentunut? KUkaan lapsi ei ansaitse äitiä jolle he ovat noin suuri taakka.

Vierailija
17/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

taakka ja vitutuksen lhde, hakeutukaahan hoitoon jonnekin. lapselle on erittäin traumatisoivaa jos ei koe olevansa iloksi ja tärkeä. Vielä pahempaa jos vielä vihjaillaan siitä että on taakka. Lapsilta ei voi piilottaa sitä mitä oikeasti tuntee- lapsi sen tietää tavalla tai toisella ja imee kaiken itseensä. lapsi joka ei saa kokea olevansa ilon lähde menettää ihmisarvonsa. Elämässä on haasteita vaikka kokee itsensä arvokkaaksi, jos tuntee arvottomaksi, on hyvin vaikea pärjätä. Ei kai kannata synnyttää lapsia voidakseen tuhota heidät ja sysätä sitten syrjäytymään ja kärsimään maailmalle??? menkää selvittämään omat ongelmanne!!

Vierailija
18/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perheeltä saa valtavasti iloa, onnea ja turvaa. Naimisissa olo on pohja ja perusta koko perheelle. Luotamme toisiimme. Voimme näyttää ja kertoa kaikki tunteemme ja ajatuksemme teeskentelemättä ja pelkäämättä, että jätetään tai hylätään. Se siinä eli tuo ne ainakin minulle elämää ja lisää elämään.

Vierailija
19/19 |
21.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

...ollut mikään palava tarve päästä naimisiin, mutta sitten kun miehen kanssa tavattiin, tuli kyllä ajatus kummallekin että jossain vaiheessa varmaan menisimme kuitenkin naimisiin. Häitä ei sinänsä vietetty, emmekä ajatelleet naimisiinmenon muuttavan mitään, mutta kyllä se sitten jotain muutti: tuntuu jotenkin virallisemmalta ja lopullisemmalta tämä yhteiselo, kun ei ole sellaista "jospa joskus menisimme naimisiin" enää ajateltavana.



Muutama vuosi myöehemmin, kun elämäntilanne oli sopiva, rupesimme suunnittelemaan perheen perustamista, ja nyt vauvamme on 8 kk. Ei meillä kummallakaan ollut mitään "pakkoa" päästä vanhemmaksi, mutta emme kuitenkaan halunneet sulkea sitä poiskaan, ja eihän sitä voi ikuisestikaan lykätä. Eli vanhemmiksi päädyttiin suureksi osin siksi, ettei sitten joskus vanhana kaduttaisi, ettei tätä osaa elämää olla koettu. Ja kuten joku yllä kirjoitti, kyllä se vanhemmuus kasvattaa, ja kokee itsestään ja kumppanistaan uusia puolia. Ei kyllä kaduta, vaikka tässä lähivuosina elämä pyöriikin enemmän Muumien ja vaipanvaihdon merkeissä. En tosin olisi perhettä halunnut perustaa aiempaan asuinkaupunkiimme, jossa meillä ei olisi ollut minkäänlaista tukiverkostoa,

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi seitsemän