Mitä tämä kertoo mun suhteesta...

Olenkohan ollenkaan normaali, kun tämä kaikki on saanut mut ajattelemaan että olen tyytynyt vähempään kuin olisi pitänyt?

että sinä ja siskosi ette välttämättä ole niin kauhean samanlaisia... Eli sinä olet tyytynyt siihen mitä olet saanut, ja siskollasi oli rahkeet saada nyt sitten se parempi - sinulla välttämättä ei?

mielestä hienosti kirjoitettu ap. Ja kiperä tilanne. Tuossa tilanteessa me kaikki varmaan porskutamme jossain vaiheessa, mutta meillä ei ole tuota verrokkia. Ja kun ei ole ketään kehen verrata niin tyydymme tähän.



Rakastatko miestäsi ja nautit hänen seurastaan? Sinuna katselisin maailmaa myös avarakatseisempana. Voithan tehdä sen miehen kanssa ja jos mies on siihen liian "toope" niin sitten teet sen yksin. Koskaan ei tiedä mitä maailmankaikkeus heittää sun eteen, ole avoin uusille tuttavuuksille ja ihmisille.



Itse näin aikuisiällä olen tehnyt uusia ystäviä kun tajusin, ettei kaiken tarvitse aina pyöriä samaa ympyrää, mihin on niin helppo jäädä.

mielestä hienosti kirjoitettu ap. Ja kiperä tilanne. Tuossa tilanteessa me kaikki varmaan porskutamme jossain vaiheessa, mutta meillä ei ole tuota verrokkia. Ja kun ei ole ketään kehen verrata niin tyydymme tähän.

Rakastatko miestäsi ja nautit hänen seurastaan? Sinuna katselisin maailmaa myös avarakatseisempana. Voithan tehdä sen miehen kanssa ja jos mies on siihen liian "toope" niin sitten teet sen yksin. Koskaan ei tiedä mitä maailmankaikkeus heittää sun eteen, ole avoin uusille tuttavuuksille ja ihmisille.

Itse näin aikuisiällä olen tehnyt uusia ystäviä kun tajusin, ettei kaiken tarvitse aina pyöriä samaa ympyrää, mihin on niin helppo jäädä.

Itsekin mietin että tämä tuli nyt tosi huonoon saumaan, kun ilmeisesti oma suhteeni on päässyt vähän väljähtymään ja sitten mulle läheisin ihminen löytää uuden ihanan suhteen. Rakastan kyllä miestäni, mutta nyt näen liiankin selvästi hänen puutteensa. En ole vuosiin käynyt kenenkään kanssa niin intoutuneita keskusteluja kuin siskoni uuden miehen, hänellä on loistavia mielipiteitä ja paljon tietämystä, ja tuntuu että olen oppinut häneltä enemmän alle vuodessa kuin omalta, tutulta ja turvalliselta mieheltäni koko suhteemme aikana.

Niin että kyllä tämä vähän kurjalta tuntuu. Olen vilpittömän iloinen siskoni puolesta mutta myös kateellinen. Ehkäpä hänenkin miehestään vielä paljastuu niitä miinuksia, mutta ainakin toistaiseksi päällimmäinen tunne on kateus. Mies on tehnyt muuhunkin perheeseeni vaikutuksen keskustelutaidoillaan ja sosiaalisella älykkyydellään, joten en ole yksinäni tätä mieltä. Oma mieheni tosin pitää siskoni miestä vähän hienostelevana ja mahtailevana, mutta se johtuu lähinnä siitä että mieheni ei pärjää hänelle alkuunkaan missään keskusteluissa... Olisi lohdullisempaa jos oma mieheni olisi myös huomannut tämän tilanteen myötä että meidän pitäisi vähän ryhdistäytyä kun olemme niin jumiutuneet rutiineihimme, mutta ilmeisesti hän on tyytyväinen näin. Minä sen sijaan en enää ole.

erittäin hyvä ystäväni.



Jo heidän eronsa oli meille kriisi, kyllähän siinä tuli mentyä läpi "syyt" pysyä yhdessä jne. onneksi ei kuitenkaan erottu siinä vaiheessa, koska jo muutaman kk päästä tilanne tasoittui ja elimme erittäin onnellista aikaa.



Sitten ystäväni rakastui ja tapasi mukavan miehen, erilaisen kuin entinen ja omani. Tulemme hyvin toimeen kaikki neljä, mutta itselläni oli alkuun olo, että mieheni ei kuulu joukkoon...sitten ajattelin olevani ihastunut ystäväni mieheen, sitten ajattelin olevani kateellinen ystäväni intohimoiselle rakkaudelle, alkuhuumalle jne. Ja varmasti olinkin kateellinen, 2 lapsen kotiäiti 6v naimisissa ei peittoa kolmikymppisten aikuista rakkautta, matkustelua, illallisia...



Mutta jälleen kerran olen onnellinen, että aloin tehdä töitä omassa suhteessani, enkä luovuttanut, eronnut ja etsinyt sitä "sopivampaa". Koska yhdessä vietetty aika toi taas mieleen meidän alkuaikoja, ja pakko se vain on myöntää, että lasten ja arjen takia ei se elämä ole ruusuilla tanssimista. Mutta onnellisia ollaan nyt molemmat ja nautitaan tästä elämänvaiheesta. Lapset kun kasvavat haaveissa on ostaa moottoripyörä ihan vain meille kahdelle ;)



Niin ja ystäväni suhde, no sekin on arkiintunut. Odottavat ensimmäistä lastaan ja ihan samanlaiselta se elämä kuulostaa kuin aikoinaan itsellänikin. Jos teillä lapsia, niin mieti, mieti tarkasti mikä on hyvää ja säilyttämisen arvoista ja miksi SINÄ kaipaat vaihtelua, erilaista miestä? Jos teillä ei ole lapsia, niin mieti mikä teitä pitää yhdessä. Jos se on vain tottuminen/sopeutuminen, niin ehkä ero on oikea ratkaisu, ei kukaan jaksa elää ilman rakkautta, MUTTA varaudu siihen, että voi mennä mooonta vuotta kunnes se "sopivampi" osuu kohdalle.

vaan siltä että olet ihan vaan mennyt ja ihastunut siskosi uuteen mieheen, ei mitään sen kummallisempaa. Eiköhän se mene ohi.

muutkin ymmärtäisi..

Ei omaa onnea voi löytää toisen omasta, vaan jokaisen on löydettävä se oma onnentuoja, eikä vertailla sitä muiden omiin ja päinvastoin.



No, ehkä joku tajusi mitä yritän sanoa. Itselleni oli suuri helpotus, kun lakkasin miettimästä muiden elämää, suhteita ja onnellisuutta ja tajusin mikä tuo minulle onnen. Jopa työkaverit sanoivat silloin, että "mitä sulle on tapahtunut, kun hymyilet niin paljon nykyään?". Ei mitään uutta, tajusin vain kaiken arvon mikä mulla jo on.

Mies ei välttämättä ole parisuhdekumppanina niin ihana kuin miltä sinusta näyttää.

Ongelma taitaa olla omassa suhteessasi. Miksi vertaat siskoosi etkä keskity mieheesi?

ja siis tuo esille parhaimpia puoliaan. Odota vain pari vuotta eteenpäin, niin johan hän on edelleen työelämässään ja harrastukisissaan menestyvä, mutta samalla siskosi kärsii kotona salaa. Mies on alkanut piereskelemään kotona ym peehuumoria ja naureskelee parhaimmille paukuilleen kalsareissa kulkiessaan! Mies haluaa kotona olla vapaa!!!

vaan siltä että olet ihan vaan mennyt ja ihastunut siskosi uuteen mieheen, ei mitään sen kummallisempaa. Eiköhän se mene ohi.

Olen kyllä miettinyt tätä vaihtoehtoa, mutta en mielestäni ole ihastunut. Mies on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, ja toivon ihan hirveästi että niitä ominaisuuksia voisi löytyä omasta miehestäni, joka on minulle tietenkin kaikkein rakkain. Tiedän että olen hölmö, mutta mielessä pyörii nyt sellaiset katkerat tunteet että siskoni saa nyt viettää elämänsä ihanan, fiksun, huomaavaisen ja sanavalmiin miehen kanssa, ja mulla on edelleen tämä tuttu, turvallinen mutta vähän tylsä mies.

Tuntuu pahalta kirjoittaa noin omasta miehestäni johon olen itse halunnut sitoutua, mutta totta tuo vaan on :(

muutkin ymmärtäisi..

Ei omaa onnea voi löytää toisen omasta, vaan jokaisen on löydettävä se oma onnentuoja, eikä vertailla sitä muiden omiin ja päinvastoin.

No, ehkä joku tajusi mitä yritän sanoa. Itselleni oli suuri helpotus, kun lakkasin miettimästä muiden elämää, suhteita ja onnellisuutta ja tajusin mikä tuo minulle onnen. Jopa työkaverit sanoivat silloin, että "mitä sulle on tapahtunut, kun hymyilet niin paljon nykyään?". Ei mitään uutta, tajusin vain kaiken arvon mikä mulla jo on.

niin oikeassa! Kuinka moni mahtaakaan ottaa eron ja sitten katua sitä, kun tajuaa liian myöhään että loppujen lopuksi suhteen hyvät puolet olivat isompia ja tärkeämpiä kuin ne huonot. Huonojen juttujen vatvomisesta ei ole mitään hyötyä, ne saavat vain suhteettomat mittasuhteet ja sitten tulee tehtyä tyhmyyksiä.

Annat ukolles kenkää ja jaat namua siskon miehelle. Hö, tietenkin. Ainoa tapa toimia naiselle :D