Olen masentunut...

Koen, että kaikkien muiden tarpeet menevät omieni edelle=(



Joudun aina pettymään, koska jos muille tulee muuta menoa, MINÄ olen se joka joustaa. Kaikkein eniten harmittaa se, etten saa enää suutani auki varsinkaan miehelle.



Olen äitiyslomalla oleva neljän lapsen äiti, vauva on aivan pieni. Tiedän, että tämä on äidin elämää, mutta miksi aina minä? Olen täällä kotona lasten kanssa, jos täältä jonnekkin lähden, se liittyy lasten kuskaamiseen tuohon keskustaan noin kolmen kilometrin päähän. Siinä on aika jolloin olen poissa kotoa.

Meillä on isovanhemmat lähellä ja auttavat jonkin verran lastenhoidossa, mutta jos luvataan tulla lastenhoitoapuun ja tuleekin yllättäen oma meno, lastenhoito perutaan.

Huomenna mun piti päästä jouluostoksille kahden miehen kanssa. Oma äitini sairastui ja anoppi ei ota koko poppoosta vastuuta. Ehdotin miehelle joka on tänään vapaapäivällä, että jos lähtisin yksin tänään ja mies jäisi lasten kanssa. KAS, mies oli ajatellut pestä ja vahata auton, huomiseksi sopinut menevänsä appiukolle talkooavuksi koska ei päästy ostoksille... Ja TAAS kökin täällä kotona ja aloittelen pikkuhiljaa siivota viikonlopuksi...

Ja perkeleen menkatki alko eilen, synnytyksestä vasta 6 viikkoa=(