Onko mun mielenterveys horjumassa? "pelkään" vauvaani :(

Katkera on turha olla. Lapsen kanssa ehtii kyllä olla vielä hyvinkin läheinen. Mutta jos häntä ei vauvana auta, hakemalla apua toiselta aikuiselta, suhteen kehittäminen lapseen voi olla myöhemminkin vaikeaa.

Meilläkin kuopus oli vaativa vauva, joka itki paljon ja nukkui vähän.

Halusi myös koko ajan olla sylissä, ihan koko ajan.

Siitä huolimatta kontaktin saaminen vauvaan oli todella vaikeaa. Samoin oli syömisongelmia, jotka johtivat siihen, että jouduimme siirtymään tuttipulloon varsin aikaisin.

Tunsin hirveää syyllisyyttä ja huonommuutta.

Onneksi mieheni kanssa tajusimme, että esikoinen ja kuopus ovat jo vauvoina omat persoonansa ja että vauvan ehdoilla mennään. Ja samalla tietenkin myös esikoisen, joka itsekin oli tuolloin hyvin pieni, vain vuoden ikäinen.

Rintareppu helpotti elämää todella paljon, kuopus oli sylissä, mutta samalla vanhempi oli 'hands-free'.

Mieheni kunnostautui kuopuksen ja repun kanssa, vapailla ollessaan imuroi, tiskasi, laittoi pyykkiä, kävi kaupassa jne. kuopuksen kulkiessa mikana rintarepussa tyytyväisenä.

Samoin mieheni pyöritti sitä tuttipullorumbaa liukuhihnatyötä, tietysti kuopus rintarepussa!

Esikoisemme oli tosiaan tuolloin vasta vuoden, ja vaati myös paljon huomiota, hoivaa ja silmällä pitoa.

Oli juuri opettelemassa kävelemään, ja muutenkin vilkas, joten tarkkana sai olla.

Olihan siinä pyöritystä kerrakseen, ja lapsiluku jäi todellakin kahteen.

Silti rakkaus molempiin syntyi vahvana nopeasti.

Tiedän, että aloituksessa kerrottiin, että vauvan rakastaminen oli vaikeaa. Ehkä olisin kokenut saman siinä mankelissa, jossa olimme lasten vauva-aikana, jos mieheni ei olisi tarttunut isyyteensä niin täysillä. Koimme olevamme samassa veneessä ja todellinen tiimi, ja kumpikin oppi tuntemaan ja rakastamaan lapsiamme.

Nyt lapset ovat jo isoja teinejä, silti olemme tiivis ja lämmin perhe.

Kumpikin vanhempi osallistuu nuorten asioihin ja tietää missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Haastavaksi leimaaminen voi olla keino nimetä oma riittämättömyyden tunne, saattaa se helpompaan muotoon. Ja tietysti lapsi voi olla hyvin haastava, mutta se syy ikään kuin halutaan eliminoida ja unohtaa.

Minä tajusin vasta äitini kuoltua, että hän on taitamattomuuttaan kaasuvalottanut minua koko ikäni. En jaksa uskoa, että hän olisi tehnyt sitä tahallaan, sillä oli kiva ja hyvä ihminen noin muuten. 

Mutta aina, jos en itse ollut mukava ja helppo, sain kuulla miten hankala olen. Jos oli jotain riittaa jonkun kanssa, minun puoliani ei pidetty koskaan vaan muistutettiin, miten olisin voinut olla parempi ihminen sille toiselle. Omat tarpeeni ja tunteeni ohitettiin siis täysin ja vaikeissakin asioissa oletettiin, että otan ne vastaan tyynesti. 

Siitä onkin sitten jäänyt sellainen perususkomus, ettei kukaan voi rakastaa minua minuna vaan minun pitää pystyä aina vastaamaan toisten odotuksiin, jotta voisin kelvata. 

Olen nähnyt näitä hienovaraisia pahoinpitelyitä. Ne on vaikeita tilanteita auttaa, vilpittömästi, koska aihe on äärimmäisen arka ja henkilökohtainen. 

Mitä tarkoitatte kontaktin saamisella vauvaan?

Millainen vauva EI halua olla "jatkuvasti" sylissä? Onko hänellä sisaruksia tms. jota seurata, ettei koe oloaan yksinäiseksi? Millainen suhde vauvalla on aikuiseen? Minkä ikäisestä vauvasta puhutaan?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitatte kontaktin saamisella vauvaan?

Rinnan antamista? Syliin ottamista?

Ehkä vauvan hyvinvoinnille suurin riski on vanhempien epärealistiset odotukset. Koska niiden kanssa tulee helposti pettymyksiä; joustavuus katoaa suhteesta, kun sitä haluaisi toteuttaa suhteessa omiin mielikuviin, ei niinkään todellisuudessa. Eli jonkinlainen taipumus epärealistisuuteen persoonallisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Millainen vauva EI halua olla "jatkuvasti" sylissä? Onko hänellä sisaruksia tms. jota seurata, ettei koe oloaan yksinäiseksi? Millainen suhde vauvalla on aikuiseen? Minkä ikäisestä vauvasta puhutaan?

Kaikenikäiset vauvat haluavat olla paljon sylissä. Ja kärsivät psyykkisesti, elleivät saa olla. Olisin huolissani, jos hoitaisin vauvaa, jok ei haluaisi olla sylissäni. Mitä aikuinen silloin tekee, haisee? 

Mulla noi fiilikset loppu siihen kun lopetin imettämisen ja hormoonit pääsi tasaantumaan. Vauvalla todettiin maitoallergia ja refluksi. Etsin tietoa netistä ja kaikki oireet viittasivat maitoallergiaan ja refluksiin, vaan lääkärissä ja neuvolassa näihin suhtauduttiin tyylillä "vauvat nyt vaan itkee". Vaadin saada reseptin maidottomaan korvikkeeseen, saatiin myös cavisconiin resepti ja kaikki vaikeudet loppui tasan siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vauvan hyvinvoinnille suurin riski on vanhempien epärealistiset odotukset. Koska niiden kanssa tulee helposti pettymyksiä; joustavuus katoaa suhteesta, kun sitä haluaisi toteuttaa suhteessa omiin mielikuviin, ei niinkään todellisuudessa. Eli jonkinlainen taipumus epärealistisuuteen persoonallisuudessa.

Vähän niin kuin unelma täydellisestä kumppanista - joka tuottikin pettymyksen... Hetkinen. Tämä asenteiden ääriliikehän on bi-polaarista.

Sinä sen elämän pilasit, kun väänsit hänet liikakansoitukseen 55C helteisiin vasten hänen tahtoaan :(

Vierailija kirjoitti:

Mulla noi fiilikset loppu siihen kun lopetin imettämisen ja hormoonit pääsi tasaantumaan. Vauvalla todettiin maitoallergia ja refluksi. Etsin tietoa netistä ja kaikki oireet viittasivat maitoallergiaan ja refluksiin, vaan lääkärissä ja neuvolassa näihin suhtauduttiin tyylillä "vauvat nyt vaan itkee". Vaadin saada reseptin maidottomaan korvikkeeseen, saatiin myös cavisconiin resepti ja kaikki vaikeudet loppui tasan siihen. 

Ei ihminen voi olla allerginen ihmisen maidolle. Stressaantuneelle vauvalle tulee kaikenlaisia neurologisia oireit... esimerkiksi ruuansulatuselimistöön. Mutta kun äiti relaa - vaikkapa päästyään imetysrumbasta eroon - vauvakin saa mahdollisuuden rentoutua, ja ruoka pysyy taas sisällä.

Joo lääkärit ei ota kantaa psykiatriseen puoleen, vaikka se on todella tärkeä osa-alue myös somaattisen hyvinvoinnin kannalta.

Yksi vauva ei huolinut enää rintaa, koska hän aisti äidin aggressiivisuuden. Äiti ei itse näyttänyt tiedostavan osuuttaan imetystilanteiden päättymiseen.

Oi tuo vaihe. Sairastuin lopulta aika vakavasti ja hoitoon pääsin siinä vaiheessa kun parvekkeelta hyppäämistäni esti enää vatsassa kasvava toinen lapseni. Hae apua. En tiedä mistä lapsipelko tulee, mutta se on ohi menevä vaihe. Se voi pitkittyä jos sen kanssa jää sinnittelemään. Minulla se taisi olla yksin jäämisen pelkoa ja voimattomuutta lapseni kanssa. Menetin masennuksen saatuani täysin kaiken luottamuksen itseeni ihmisenä ja aloin pelätä kaikkea vauvaan liittyvää. Paitojen piti olla silitettyjä ja viikattuja millilleen, ilmeideni piti olla lapselle kehittäviä, kaiken piti on olla prikulleen niin kuin kirjoissa sanottiin. Ja tunsin hirveää syyllisyyttä siitä miten olen maailman hirvein ihminen ja äiti, tuhoaisin lapseni jos vaikkapa se paita olisi silitetty väärin, en osaisikaan katsoa lapsen aivoja kehittävällä tavalla vauvaa. Pilaisin koko lapsen elämäni jos en antaisi verta valuvista rinnoistani maitoa vaan korviketta, jos en valvoisi koliikkivauvan kanssa sitä 4 kuukautta putkeen. Minä sain kasan pillereitä enkä mitään kunnollista keskusteluapua. Näin jälkeenpäin fiksuin teko olisi ollut pistää lapsi 3-6 kuukaudeksi perhepäivähoitoon ja nukkua sekä hoitaa päänsä kuntoon sinä aikana. Mistään lääkkeistä ei ollut apua eikä psykiatrin toimistolla istumisesta kun syynä oli itsetuntemuksen puute, kriisi äidiksi tulemisesta ja siinä, että en osannut luottaa enää elämään koska olin loputtoman väsynyt. Toisen vauvan syntymään mennessä kuitenkin tilanne oli mennyt ohi ja hänen vauva aikansa oli aivan leppoisaa enkä ikinä enää kokenut niitä olotiloja sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla noi fiilikset loppu siihen kun lopetin imettämisen ja hormoonit pääsi tasaantumaan. Vauvalla todettiin maitoallergia ja refluksi. Etsin tietoa netistä ja kaikki oireet viittasivat maitoallergiaan ja refluksiin, vaan lääkärissä ja neuvolassa näihin suhtauduttiin tyylillä "vauvat nyt vaan itkee". Vaadin saada reseptin maidottomaan korvikkeeseen, saatiin myös cavisconiin resepti ja kaikki vaikeudet loppui tasan siihen. 

Ei ihminen voi olla allerginen ihmisen maidolle. Stressaantuneelle vauvalle tulee kaikenlaisia neurologisia oireit... esimerkiksi ruuansulatuselimistöön. Mutta kun äiti relaa - vaikkapa päästyään imetysrumbasta eroon - vauvakin saa mahdollisuuden rentoutua, ja ruoka pysyy taas sisällä.

Joo lääkärit ei ota kantaa psykiatriseen puoleen, vaikka se on todella tärkeä osa-alue myös somaattisen hyvinvoinnin kannalta.

Siellä taas supertietäjä tietää... Kannattaa vähän miettiä, ennenkuin kommentoi äitien mielenterveyttä! Vauvalla synnynnäinen vika, ei pystynyt imemään suoraan rinnalta, joten pumppasin, mutta maitoa ei tullut riittävästi, joten jouduttiin antamaan korviketta lisäksi. Korvikkeesta sai oireita ja lisäksi refulksi aiheutti kipuja. Paljon on myös tutkittu, että äidin ruokavaliossa voi olla jotain, joka tekee maidosta allergisoivaa lapselle, mm. viljat. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus tilanteet kehittyvät todella pahoiksi, kun äidit eivät hae apua leimautumisen pelossa - huoli on täysin ymmärrettävä, ottaen huomioon, ettei vuorovaikutukseen saa apua, ellei saa lähetettä psykiatrille. Monelle se kuulostaa jotenkin "sairaalta", mikä on sinänsä surullista, koska kyse on yleensä vain tarpeesta saada apua vauvan ymmärtämiseen, "kommunikointiin", siis eläytymiskykyyn. 

Sieltä paljon (palstallakin) parjatusta lastensuojelun/perhesosiaalityön perhetyöstä saa kyllä juurikin apua esim. niihin vuorovaikutusongelmiin. Ilman pelkoa leimaantumisesta, ihan yleisestä pulmasta on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla noi fiilikset loppu siihen kun lopetin imettämisen ja hormoonit pääsi tasaantumaan. Vauvalla todettiin maitoallergia ja refluksi. Etsin tietoa netistä ja kaikki oireet viittasivat maitoallergiaan ja refluksiin, vaan lääkärissä ja neuvolassa näihin suhtauduttiin tyylillä "vauvat nyt vaan itkee". Vaadin saada reseptin maidottomaan korvikkeeseen, saatiin myös cavisconiin resepti ja kaikki vaikeudet loppui tasan siihen. 

Ei ihminen voi olla allerginen ihmisen maidolle. Stressaantuneelle vauvalle tulee kaikenlaisia neurologisia oireit... esimerkiksi ruuansulatuselimistöön. Mutta kun äiti relaa - vaikkapa päästyään imetysrumbasta eroon - vauvakin saa mahdollisuuden rentoutua, ja ruoka pysyy taas sisällä.

Joo lääkärit ei ota kantaa psykiatriseen puoleen, vaikka se on todella tärkeä osa-alue myös somaattisen hyvinvoinnin kannalta.

Siellä taas supertietäjä tietää... Kannattaa vähän miettiä, ennenkuin kommentoi äitien mielenterveyttä! Vauvalla synnynnäinen vika, ei pystynyt imemään suoraan rinnalta, joten pumppasin, mutta maitoa ei tullut riittävästi, joten jouduttiin antamaan korviketta lisäksi. Korvikkeesta sai oireita ja lisäksi refulksi aiheutti kipuja. Paljon on myös tutkittu, että äidin ruokavaliossa voi olla jotain, joka tekee maidosta allergisoivaa lapselle, mm. viljat. 

Maitoallerginen vauva on allerginen äidinmaidolle, jos äiti syö yhtään mitään maitoproteiinia omassa ruokavaliossaan. Tiedän tällaisen vauvan ja äidin piti olla täysin maidoton omassa ruokavaliossaan koko imettämisen ajan tai vauva sai heti oireita. 

Halaus. Vaikeita tunteita. Minun oli vaikea rakastua toiseen lapseeni, mutta kun tiedostin välttelevän käytökseni ja luin kiintymyssuhdeteorioista.. Jokin klikkasi. En halunnut, että lapsestani tulee ahdistuvasti/ristiriitaisesti kiintynyt niin kuin minusta. Se vaikuttaa läpi elämän. 

Hyväksyntä, tiedostava läsnäolo, syvä hengitys. Kyllä sinä selviät. 

Olipas vanha aloitus.. Vastaan silti vielä. Mullakin imetyksen lopettaminen auttoi eteenpäin. 6kk jaksoin, se riittää hyvin!!!