Kuinka muuttaminen vaikuttaa lapsiin?
Mieheni on innostunut remontoimaan asuntoja, asumaan muutaman vuoden ja muuttamaan. Pohdin, että kuinka se vaikuttaa lapsiimme. Kokemuksia?
Kommentit (6)
4 ensimmäistä kouluvuottani kävin joka luokan eri koulussa. Jäin ihan juurettomaksi ja ne kaverit jäi aina taakse, koska ei siihen aikaan lapsia kuljeteltu toiselle puolelle kaupunkia kavereita moikkaamaan. Sitten oli loput peruskoulusta samassa koulussa, mutta kun tuli lähtö lukioon oli jo sellainen olo, että en voi enää jäädä samojen kaverien kanssa. Omat lapseni ei ole koskaan muuttaneet, eikä toivottavasti joudu muuttamaan. Myöskään päiväkotia emme ole halunneet vaihtaa edes loma-ajoiksi, vaan olemme sitten järkänneet vapaita aina kun päviäkoti sulkee ovensa.
Me muutettiin kun laaaapsi oli menossa kouluun, ja edelleen haikailee vanhoja kulmia - jotka ovat parin kilsan päässä. Nyt tokalla. Mielestäni meidän ei olisi pitänyt muuttaa, mulle kun on kohtuullisen sama millaisessa talossa asutaan.
Elämässäni on sattunut ja tapahtunut yhtä ja toista, mutta se on silti yksi isoimpia traumoja lapsuudessani. Jos koulu ei vaihdu ja kavereita joudu etsimään koko ajan uudestaan, antakaa mennä vaan, mutta koulua ei kannata vaihtaa.
ja vieläkin muutan mielelläni, tutustun uusiin paikkoihin ja ihmisiin.
Sen sijaan oma lapseni on kyllä kärsinyt lukuisista muutoistamme, hänen on vaikea päästää ketään lähelleen. Toisaalta hänkin on oppinut olemaan vahva oma itsensä kenen tahansa edessä.
Minuun sillä ei juuri ollut vaikutusta muuten kuin että kaverit jäi. Löysin kyllä uusia ja se tekikin minusta sosiaalisemman ja sopeutuvamman.
Mielestäni lasten on hyvä tottua pieniin haasteisiin kuten perheen muuttoon. Se antaa lapselle valmiuksia sitten isompana käsitellä muuttuvaa ympäristöä. Jos kaikki on kovin stabiilia voi aikuisena tulla pahoja ylläreitä joista ei toivu koska elämä ei todellakaan ole sellaista. Ei ainakaan lastemme elämä jos katselee miten tätä maailmaa nyt ollaan johtamassa.
ettei minulla ollut koskaan sitä parasta kaveria ja vielä aikuisenakin on vaikea solmia ystävyyssuhteita. Myös koulukiusaminen ja -syrjiminen olivat kuvassa mukana. Omille lapsilleni en sitä missään tapauksessa halua. Olen päättänyt, että saavat käydä samaa koulua koko peruskoulun ajan. Vaikka joutuisimme sitten jostain muusta sen takia luopumaan. Esim. uudesta talosta.