Olen pilannut elämäni, haluatko kysyä jotain?
Olen 5 lapsen yksinhuoltaja, 3 lapsistani on huostaanotettu. Olen tällä hetkellä raskaana 16+2 viikolla. Ikää on 44. Laskuni ovat kaikki ulosotossa ja tilillä tällä hetkellä rahaa 5,20e. Joululahjat tilasin juuri netistä, se on ainut paikka mistä voin ne tilata kun ei ole rahaa ostaa (en meinaa siis ikinä maksaa noita netistä ostamiani juttuja, menkööt ulosottoon nekin). Ainut murhe mitä joskus mietin on että vuokria on taas rästissä, ja häätöä en tästä haluaisi saada. Mutta jos saan, niin 2 lasta asuu vielä kotona joten onneksi meitä ei voi kadullekkaan heittää.
Muuten olen ihan tyytyväinen elämääni vaikka moni sitä kauhisteleekin.
Kommentit (52)
kerroin heti alussa että en syö pillereitä eikä minulla ole muutakaan ehkäisyä, mies uskoi vakaasti ettei hän enää pysty siittämään lapsia (hänellä on itsellään 1 aikuinen lapsi), kun on käyttänyt niin reilusti alkoholia jo parikymmentä vuotta ja ikääkin on jo yli 50v. Oli siis varma ettei hänen siittiönsä ole enää uintikelpoisia, toisin kävi.
-ap
Mutta yhtä helposti se voi olla myös totta. Et kai sinä ole niin tyhmä, ettet uskoisi tämmöisen olevan mahdollista Suomessa?
tässähän on kasattu yhteen kaikki kauheimmat elementit. Lisätäsmennyksenä toi Ap:n suhde päihteisiin. Ei tällaista ole olemassa.
kerroin heti alussa että en syö pillereitä eikä minulla ole muutakaan ehkäisyä, mies uskoi vakaasti ettei hän enää pysty siittämään lapsia (hänellä on itsellään 1 aikuinen lapsi), kun on käyttänyt niin reilusti alkoholia jo parikymmentä vuotta ja ikääkin on jo yli 50v. Oli siis varma ettei hänen siittiönsä ole enää uintikelpoisia, toisin kävi.
-ap
tässähän on kasattu yhteen kaikki kauheimmat elementit. Lisätäsmennyksenä toi Ap:n suhde päihteisiin. Ei tällaista ole olemassa.
Eli tottakai tämä voi olla provo, mutta surullista kyllä, se voi olla myös totta.
sillä elämäni on ohi. Ikävöin lapsiani, paluuta ei ole, ei ole mitään. Kuinka rakastinkaan lapsiani ja rakastan edelleen. He eivät vaan tiedä sitä ja sanat eivät voi korjata tapahtuneita.
kerroin heti alussa että en syö pillereitä eikä minulla ole muutakaan ehkäisyä, mies uskoi vakaasti ettei hän enää pysty siittämään lapsia (hänellä on itsellään 1 aikuinen lapsi), kun on käyttänyt niin reilusti alkoholia jo parikymmentä vuotta ja ikääkin on jo yli 50v. Oli siis varma ettei hänen siittiönsä ole enää uintikelpoisia, toisin kävi.
-ap
tässähän on kasattu yhteen kaikki kauheimmat elementit. Lisätäsmennyksenä toi Ap:n suhde päihteisiin. Ei tällaista ole olemassa.
En tosin ole varma, onko tämä tarina tosi.
Totean vain, että heikomman aineksen ei tosiaan pitäisi lisääntyä. Kuten vanhempiesi.
mä alan äänestää kokoomuksen nuorisoa. En jaksa elättää tota "heikompaa ainesta" joka vaan laiskanpulleena köllöttelee ja odottaa et joku muu antaa rahat, samalla kun itse raadan niska limassa.
jos ei ole julkista liikennettä eli AP ei asu pääkaupunkiseudulla.
Oli tämä provo tai ei niin tälläsiä äidin irvikuvia on suomessa.
Kun viimeinenkin lapsi viedään/lähtee tämäkin lumppu juo itsensä hautaan.Harmi vaan et pilas kuuden ihmisen lapsuuden ja kenties koko elämän sitä ennen=(
Onks Saul Schubak nyt niin toimeton et on aikaa kirjotella provoja Vauva-palstalle?
en yhtään ihmettele jos lapsilla oli vaikea murrosikä. heillä oli varmaan niin hirveä lapsuus ap:n kanssa, että olivat täysin traumatisoituneet. adhd johtuu varmaan siitä että ap on raskausaikana pikkusen vaan, satunnaisesti sillon tällön juonut pari olutta, ja polttanut ihan pikkusen vaan tupakkaa.
koska en pärjänny heidän kanssa, todella vaikea murrosikä heillä. Kukaan ei ottanut todesta minua kun sanoin että heillä on varmasti adhd, vasta huostaanoton jälkeen tuli ilmi että kas, lapsilla on adhd. Jos tämä olisi diagnosoitu heti kun sitä pyysin, olisivat lapset saaneet heti muunlaista apua kuin huostaanotto.
-ap