Lue keskustelun säännöt.
Mulla on kaksi ihanaa lasta ja mies,silti vaan kaipaan jtn.muuta :(
15.11.2012 |
Mietin usein että "ei hemmetti,tätäkö tää elämä nyt sitten oli"...Tähänkö olen tosiaan koko pienen elämäni tähdännyt että hiukset puklussa vaihdan vaippaa kuin joku kone. Tiedän että saan ryöpyn niskaani kun en jaksa iloita terveistä ihanista lapsistani ja miehestä joka kuitenkin tekee myös kodin ja lasten eteen hommia.
Tämä jokapäiväinen elämä vaan tuntuu niin puurolle..
Kaipaan aikaa ennen lapsia vaikka rakastan heitä yli kaiken,en vaan voi sille haikeudelle minkään. Oli upeaa herätä ja miettiä "mitähän tämäkin päivä sisältää?" Koko elämä tuntui olevan ns.auki.
Miehen käsitys romantiikasta on nykyään se että heittää rivon vitsin parinviikon välein,siinä se minuun kohdistuva huomio onkin :(
Haluaisin ihastua,tuntea eläväni jollain tapaa. Kulkea sateisessa metsässä ja oikeasti haistaa kaikki tuoksut.
Kellään muulla samoja tuntemuksia? Näistä tunteista saa myös kivan ripauksen syyllisyyttä kun ei kykene vaan olemaan 100%:sesti äiti.
Kommentit (22)
Samat ajatukset, kaipaan vaan jotain ja toisaalta sitä että jos olisin tämän tiennyt niin olisin elänyt ihan erilailla. Nyt elämä on sitä että postilaatikollekaan ei pääse tuosta nuin vaan, hyvä kun vessassa saa käydä..
Jotenkin vaan itse haaveilen että kun lapset on tarpeeksi isoja niin voin taas elää elämääni, mutta sitten olen jo paljon vanhempi :/
Rakastan tottakai lapsiani ylikaiken, mutta se kaipuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmevitosena on jo hauskaa elää ja nelikymppisenä vielä hauskempaa.
Olet vaan tavallisessa ikäkriisissä.
Olet liian nuori. Keksi jotain ihan omia projekteja, joita voit työstää.
että on joku 30-kympin kriisi joka vaan kolkuttaa.
Olen tosiaan himpan alle tuon ja kiitos oivalluksesta vaikken taitanut ikääni tuohon alkuperäiseen viestiin laittaakaan.
ap
kokoajan , tuoltahan se varmasti tuntuu.
Ei minulta äitiys estänyt kulkemista sateisessa metsässä tms. Riippuu ihan siitä , miten elämänsä järjetää. Laten kanssa voi kyllä tehdä monenlaista, päivät voivat olla erilaisia. Tai sitten voi opiskella tai mennä töihin , järjestää joskua kahdenkeskiset treffit oman miehen kanssa ja ihastua häneen uudelleen.
Hetkellisesti noita tunteita tulee varmaan jokaiselle, mutta jos tuo on pysyvä tunne, muuta jotain elämässäsi.
Minua kun alkoi ahdistaa 2 lapsen kanssa kotona lähiössä , muutimme tiehämmin asutulle paikalle pienempään asuntoon ja kun siellä oli lähellä vaikka mitä virikettä , viihdyin paremmin. Sitten kun alkoi taas tympäistä , menin töihin.
Ei kukaan muutu , tai ei ainakaan pitäisi, pelkästään äidiksi kun lapsi syntyy. Kyllä sitä edelleen saa olla oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokoajan , tuoltahan se varmasti tuntuu.
Ei minulta äitiys estänyt kulkemista sateisessa metsässä tms. Riippuu ihan siitä , miten elämänsä järjetää. Laten kanssa voi kyllä tehdä monenlaista, päivät voivat olla erilaisia. Tai sitten voi opiskella tai mennä töihin , järjestää joskua kahdenkeskiset treffit oman miehen kanssa ja ihastua häneen uudelleen.
Hetkellisesti noita tunteita tulee varmaan jokaiselle, mutta jos tuo on pysyvä tunne, muuta jotain elämässäsi.
Minua kun alkoi ahdistaa 2 lapsen kanssa kotona lähiössä , muutimme tiehämmin asutulle paikalle pienempään asuntoon ja kun siellä oli lähellä vaikka mitä virikettä , viihdyin paremmin. Sitten kun alkoi taas tympäistä , menin töihin.
Ei kukaan muutu , tai ei ainakaan pitäisi, pelkästään äidiksi kun lapsi syntyy. Kyllä sitä edelleen saa olla oma itsensä.
senverran pieniä että tuo hoitoon laitto ei ihan ajankohtainen. Miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ei juuri ole saatavilla kun suoraan sanoen en luota kahta pientä kenen tahansa opiskelija tyttösen hoiviin ja suvusta (molempien) tulee enemmän sressiä kuin apuja..
Kyllähän minä voin nuo tuplavaunut metsään lykkiä mutta hain tuolla sellaista hetkellisen pysähtymisen mielikuvaa joka ei oikein luonnistu jos täytyy keskittyä samalla kahteen lapseen.
Me muutettiin lähiöön juuri sen takia kun tuli tuo toinen lapsi ja on totta että se on erakoitanut minua yllättävän paljon,en osannut tuota silloin ajatella...
ap
"Minä elin aina samaa päivää,
ikävöin betoninharmaata ikävää.
Odotin elämän antavan enemmän
kuin unia toivoa täynnä
ja taidon herätä aina samaan huomiseen."
Tältä musta tuntui pari vuotta sitten. Mulle tuli jonkinlainen kriisi, kun varmistui, että
lapsilukumme on tässä. Enää ei tule enempää, sitä optiota ei ole. Se pysäytti katsomaan,
missä ollaan ja ennen kaikkea, mitä on edessä. Tätä samaa, sinänsä hyvää elämää päivästä
toiseen, vuodesta toiseen? Millainen nainen/vaimo/äiti olen, millaiseksi olen tulossa?
Joskus muistelin kaiholla sitä aikaa, kun olin vielä "vapaa" menemään, mutta rehellisyyden nimissä, mitä silloin eniten toivoin? Sitä, että joku tulisi ja ottaisi kiinni, että olisi joku, jonka kanssa jakaa kaikki. Ja sen sain.
Mitään ihmelääkettä ei ollut. Kävin ajatuksia läpi, kirjoitin niitä paperille, tein
pitkiä pyörälenkkejä itsekseni ja otin asian puheeksi läheisen ystäväni kanssa. Huomasin,
etten ollutkaan ainoa. Aloitin uuden harrastuksen, jossa sain kerran, pari viikossa tyhjentää pääni kaikesta muusta. Aloin tulla paremmin toimeen itseni kanssa, antaa armoa itselleni, iloita onnistumisista. Se heijastui siihen, miten kohtelin miestäni ja lapsiani, mikä taas heijastui takaisin muhun.
Hae keinolla millä hyvänsä omaa tilaa ja aikaa. Lapsiperheessä se on vaikeaa, mutta yritä päästä tekemään sellaista, mistä itse pidät. Sen ei tartte vaatia kotoa lähtemistä, se voi olla vaikka kirjoittamista tai lukemista tai opiskelua tai vapaaehtoistyötä. Kun on jotakin omaa elämää, silloin myös puoliso ja lapset näyttäytyvät enemmän omana valintana ja päätöksenä. Että tätä(kin) haluan oikeasti, vaikka se rankkaa onkin.
Mulla auttoi myös se, että mulla oli mieheni kanssa suunnitteilla yhteinen matka ja
siihen liittyvä projekti. Oli jotain, joka yhdisti, joka antoi perspektiiviä. Että
elämässä on jotain muutakin kuin aina nämä samat rutiinit. Ja se vanha klisee pitää
paikkansa: hyvä, uskollinen puoliso ei ole itsestäänselvyys. Sitä kannattaa arvostaa ja
se kannattaa kertoa myös puolisolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo varmaan sitä kuuluisaa kolmenkympin kriisiä on, tunnistin tuosta kaipuustasi omani, joka ratkesi kyllä tavalla, jota en voi suositella (=salarakas). Sinä tarvitset nyt elämääsi jotain mielenkiintoista, jotain jota odottaa, jotain, jolla saat elämänilosi takaisin! Minulla se oli aluksi (silloin siis kun olin lasten kanssa kotona) shoppailu, sekään ei mikään huippuratkaisu kyllä, eli kävin kerran viikossa shoppailemassa ja odotin sitä aina koko viikon. Sitten shoppailu vaihtui salarakkaaseen...
Ehkä mun ei kannata siis tulla neuvomaan. :)
syyllisyyttä kun ei kykene vaan olemaan 100%:sesti äiti.
Sun pitää edelleen olla oma itsesi, sinä, ainutlaatuinen sinä. Se on tärkeintä kaikille: sinulle itsellesi, puolisollesi, lapsillesi. Kukaan ei halua sinun olevan pelkkä äiti. Sinun täytyy löytää itsesi uudelleen! Mieti mistä ennen nautit ja ryhdy ajattelemaan ja tekemään niitä asioita uudelleen. Toki joudut muuttamaan jotain, mutta lasten kanssakin onnistuu esim. taiteen tekeminen, lukeminen, käsityöt, kirjoittaminen, ulkoilu, musiikki.
Sä olet vain nyt hukkunut vaippamereen, mutta sieltä pääsee kyllä ylös. Opettele uudestaan olemaan sinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomen kielen kielioppikurssille ja opiskelisit välimerkkien käytön!
Pelkäsin saavani aivan toisen tasoisia viestejä.
Ihania kannustavia tekstejä ja vertaistukea parhaimmillaan,kiitos konkreettisista neuvoista ja ennen kaikkea empatiasta.
Miksi ette oo mun tuttavapiirissä?
Tai jos olette niin yritän pitää teistä kiinni :)
Onko kukaan lukenut ammattiin ollessaan kotona?
Onkohan mitenkään mahdollista..
Olen tykännyt ennen maalaamisesta,musiikista jne. mutta nyt tuntuu että joku kunnon puristus kropalle tekisi hyvää,salille en jostain syystä yksin uskaltaudu(en ole koskaan käynyt).
Keksin jo tuossa aiemmin että lähden osa-aikatöihin mutta pienten laskelmien jälkeen huomasin että se ei kannata :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomen kielen kielioppikurssille ja opiskelisit välimerkkien käytön!
Juuri kuin ehdin kehua porukan :)
tuo nro13 oli siis myös ap
ap
Kyllä tuo varmaan sitä kuuluisaa kolmenkympin kriisiä on, tunnistin tuosta kaipuustasi omani, joka ratkesi kyllä tavalla, jota en voi suositella (=salarakas). Sinä tarvitset nyt elämääsi jotain mielenkiintoista, jotain jota odottaa, jotain, jolla saat elämänilosi takaisin! Minulla se oli aluksi (silloin siis kun olin lasten kanssa kotona) shoppailu, sekään ei mikään huippuratkaisu kyllä, eli kävin kerran viikossa shoppailemassa ja odotin sitä aina koko viikon. Sitten shoppailu vaihtui salarakkaaseen...
Ehkä mun ei kannata siis tulla neuvomaan. :)
Mulla aivan samanlaisia kokemuksia...:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäsin saavani aivan toisen tasoisia viestejä. Ihania kannustavia tekstejä ja vertaistukea parhaimmillaan,kiitos konkreettisista neuvoista ja ennen kaikkea empatiasta. Miksi ette oo mun tuttavapiirissä? Tai jos olette niin yritän pitää teistä kiinni :) Onko kukaan lukenut ammattiin ollessaan kotona? Onkohan mitenkään mahdollista.. Olen tykännyt ennen maalaamisesta,musiikista jne. mutta nyt tuntuu että joku kunnon puristus kropalle tekisi hyvää,salille en jostain syystä yksin uskaltaudu(en ole koskaan käynyt). Keksin jo tuossa aiemmin että lähden osa-aikatöihin mutta pienten laskelmien jälkeen huomasin että se ei kannata :(
Joku haukkuja tietysti osuu ketjuun kuin ketjuun. Uskon ap, että moni tunnisti itsensä tuosta sinun kirjoittamastasi, vaikka tavallaan onkin "väärin" haluta jotain kun elämässä on jo "kaikkea". Tuo ammattiin opiskelu kotona kuulostaa hyvältä ajatukselta! Saisit vähän jotain omaa, ja samalla aivojumppaa. :)
Ja jos et halua salille lähteä (en minäkään) niin onhan niitä muitakin liikuntaharrastuksia! Zumbat sun muut, lenkkeily (tämä on mulle se oikea "laji", koska lenkille voi lähteä tuosta vaan sen kummempia suunnittelematta) jne.
Tsemppiä! Älä sitä salarakasta ainakaan ota, siinä tulee mukana omat vaikeutensa!
t. Se, joka ratkaisi ongelmansa salarakkaalla ;)
täällä palstalla ja nuo ´´kommentit´´ ovat luultavasti toisilta nuorilta äideiltä. Mun ikäisiltä et saa samanlaisia kommentteja. Me sanomme kasva aikuiseksi sillä teini-ikä on ohitse!
Mä luulen, että tuossa elämänvaiheessa meillä kaikilla on samanlaisia fiiliksiä. Mutta lohdullista on se, että se menee ohi. Tosin siinä saattaa sitten käydä niin kuin itselleni, että nyt kun lapset ovat jo vähän isompia ja omaa aikaa olisi, niin muistelen vain kaiholla sitä aikaa kun lapset vielä olivat pieni ja mietin, että vieläkö jaksaisin yhden...
Ota vähän rennommin ap. Sanoit, että et esim. helpolla luottaisi johonkin opiskelijatyttöseen lapsen vahtina. Eivät lapset sentään ole niin heikkoa tekoa, että eivät vähän aikaa pärjäisi jonkun toisen hoidossa.
Riittää, että se lapsen vahti estää lapsia tappamasta itseään juoksemalla auton alle tai työntämällä lego-palikoita kurkkuun. Ei siihen tarvita ammattilaista. Lapset kyllä pärjäävät itsestään kunhan joku vähän pitää silmällä.
Ota vähän rennommin ap. Sanoit, että et esim. helpolla luottaisi johonkin opiskelijatyttöseen lapsen vahtina. Eivät lapset sentään ole niin heikkoa tekoa, että eivät vähän aikaa pärjäisi jonkun toisen hoidossa.
Riittää, että se lapsen vahti estää lapsia tappamasta itseään juoksemalla auton alle tai työntämällä lego-palikoita kurkkuun. Ei siihen tarvita ammattilaista. Lapset kyllä pärjäävät itsestään kunhan joku vähän pitää silmällä.
pelätä jatkuvasti pahinta. Kun lapset olivat juuri syntyneet mulla oli hirveitä mielikuvia kuinka vaunut tippuvat vahingossa raiteille tai joku hörhö tulee ja nappaa lapsen jne.
Nuo tunteet alkaneet pikkuhiljaa normalisoitua,onneksi.
Anoppi tokaisi kerran ettei uskaltaisi ottaa kahta näin pientä hoitoon ja se kaikuu korvissa. Helposti ajattelee ettei kukaan uskalla/kykene näitä rasavillejä hoitaa paitsi minä,äiti.
Mun on siis relattava ja etsittävä sitä hoitoapua.
Hirveä ajatus mutta mietin usein että antaisinko itselleni ikinä anteeksi jos jotain tapahtuisi ja minä sekä mieheni vaan itsekkäästi omaa aikaa hakien olisimme esim.leffassa.
ap
Olen siis hieman alle 30v.
Vastaavaa kyllä sanoi tunteneensa myös minua vanhemmat ihmiset,tuli mieleen että johtuisko tää tunne pikemmin siitä mikä perhetilanne on..
Että kun on ne pienet lapset ja ns.ruuhkavuodet.
Ainoa minkä tiedän on se että muutosta on tultava ja pelkäänkin että alan enemmän ja enemmän kaipaamaan ihan puhdasta rakastumisen tunnetta ja sitä ihanaa euforiaa.
Ollaan miehenkin kanssa oltu n.5vuotta että luulisi hänenkin haluvan vielä muutakin lempeä ja lämpöä minusta kuin sen pikaisen tökkäisyn parinvkn.välein.
ap
Kolmevitosena on jo hauskaa elää ja nelikymppisenä vielä hauskempaa.
Olet vaan tavallisessa ikäkriisissä.