Miehen lapset haluaa joululahjaksi heille koiran joka olisi Meillä

miehesi haluaa itselleen koiran ja sä kestät sen. Ja teille. Lapset sitten saa sitä hoitaa. KOIra on elävä, tunteva yksilö eikä mikään lelu- noin pienet lapset eivät pysty kantamaan siitä mitöön vastuuta, vaan heille se on nimenomaan lelu. Meille otettiin koira kun lapse halusivat, olivat 4-ja 6-luokkalaisia. Ensihuuma meni hetkessä ohi ja alkoi valitus, mutta pikku hiljaa ovat oppineet kantamaan astuuta todella hyvin. Alussa kaikki vaati vanhempien opastusta. Ja aikuisenkin pitää perhetyä siihen miten koiraa koulutetaan, miten sen kanssa ollaan. Meillä on rakas, pieni, hyvin koulutettu koira, eikä siitä juuri ole harmia, mutta koko arki pyrösii pitkälle koiran rytmissä, eikä mihinkään lähdetä tuosta vain. Koira on suuri muutos, tässä tapauksessa teille.

oli miehen koira, jota vähän pelkäsin, sen kanssa piti viettää 3 h vuorokaudessa, se vei kaiken vapauden ja ajan ja viikonloput meni jossain tottelevaisuuskoulutuksessa.

En vain jaksanut sitä enää, että miehelle koira oli kaikki kaikessa ja suurin osa vapaa-ajasta meni sen kanssa.

Mä keksin 999 asiaa, joita teen mieluummin kuin olen jonkun rakin kanssa. Tykkään satunnaisesti rapsutella koiria, mutta siinä se.

oli miehen koira, jota vähän pelkäsin, sen kanssa piti viettää 3 h vuorokaudessa, se vei kaiken vapauden ja ajan ja viikonloput meni jossain tottelevaisuuskoulutuksessa.

En vain jaksanut sitä enää, että miehelle koira oli kaikki kaikessa ja suurin osa vapaa-ajasta meni sen kanssa.

Mä keksin 999 asiaa, joita teen mieluummin kuin olen jonkun rakin kanssa. Tykkään satunnaisesti rapsutella koiria, mutta siinä se.

ihmettelin mikä siinä koirassa on niin ihmeellistä:) Nyt ymmärrän, mäkin keksin ja teenkin paljon asioita ilman koiraa, ja paljon koiran kanssa, ihan silkasta ilosta. Mut ihmiset ovatkin erilaisia.

Nyt ymmärrän, mäkin keksin ja teenkin paljon asioita ilman koiraa, ja paljon koiran kanssa, ihan silkasta ilosta. Mut ihmiset ovatkin erilaisia.

Mihinkään kun et voi tuosta vaan mennä ottamatta koiraa huomioon/mukaan. Ei mitään ex tempore -reissuja sitten paitsi eläinlääkärille.

Nyt ymmärrän, mäkin keksin ja teenkin paljon asioita ilman koiraa, ja paljon koiran kanssa, ihan silkasta ilosta. Mut ihmiset ovatkin erilaisia.

Mihinkään kun et voi tuosta vaan mennä ottamatta koiraa huomioon/mukaan. Ei mitään ex tempore -reissuja sitten paitsi eläinlääkärille.

vähän riesaa ja kun mietin positiiviset puolet niin ollaan pitkällä plussan puolella. Ei töiden ja lasten kanssa sumpliessa muutenkaan kovin ex-temporea tehdä. Meillä on koiralle hyviä hoitopaikkoja jos jonnekin ihan oikeesti halutaan lähteä. ja kyllä voidaan lähteä kaupungille, kyplylään, leffaan yms. Ei se koira siihen este ole. Mullekin maalailtiin vaikka mitä uhkakuvia kun harkittiin koiran hankkimista, odottelen edelleen niiden kauheuksien toteutumista:9 ja tarkemmin ajatellen niitä maalailivat ihmiset joilla ei ole koiraa- eli eivät sitten kitenkaan tiedä mistä puhuvat, luulevat vain. Mutta joo, on koira suuri hankinta, eikä kannata hankkia jos yhtään epäilyttää.

Nyt ymmärrän, mäkin keksin ja teenkin paljon asioita ilman koiraa, ja paljon koiran kanssa, ihan silkasta ilosta. Mut ihmiset ovatkin erilaisia.

Mihinkään kun et voi tuosta vaan mennä ottamatta koiraa huomioon/mukaan. Ei mitään ex tempore -reissuja sitten paitsi eläinlääkärille.

ja kaikkia koiria ei voi jättää yhtään yksin. Meidän talossa juuri yksi asukas sai kirjallisen varoituksen siitä koiran huudattamisesta, oli jättänyt sen pari kertaa yksin kotiin. Näppärä riesa heillä :(

mä tiedän monia koiria jotka seuraa omistajaansa huoneesta toiseen ja on silti ihan tasapainoisia, iloisia koiria. Mitään ongelmaa ei näillä koirilla ole jäädä yksin kotiin tai käskyn alla eri huoneeseen tai vieraalle hotioon tarvittaessa, mutta jos saavat valita, tulevat mieluiten perässä. Toki tämä nykyinen on luonteeltaan ihmisriippuvaisempi kuin edeltäjänsä, joka tuli paikalle vain jos jääkaapin ovi aukesi tai remmi kilahti eteisessä, mutta ei se näytä kauheasti "ongelmastaan" kärsivän.

meillä taas koira seuraa jos en kiellä eikä se mua niin häiritse että vitsisi tuosta tehdä tottelevaisuuharjoitusta. Saati että vaatisin että nuoren koiran on käskyn alla pötkötettävä lapsen vieressä lapsen mieliksi, kun se koko ajan vain odottaa lupaa lähteä pois. Meillä on varmaan vähän eri asenne koiriin. Mun mielestä ne saa jopa ajatella milla aivoillaa, kunhan lopullinen päätös- ja kieltovalta on aina ja ehdottomasti ihmisillä.

ihan perusjuttuja, ei liity mitenkään siihen, etteikö tunnistaisi minussa lauman johtajan. Koiran tehtävänä ei ole tehdä omia päätöksiä vaan totella minua eli ei, meillä koira ei seuraa minua, jos en erikseen käske.

Koirallasi on eroahdistus. Ei ole normaalia että koira seuraa jatkuvasti.

Meillä koirat makoilevat kaikessa rauhassa ja puuhailevat omiaan kun ihmiset liikkuu.

Ulos lähtiessä ovat salamana paikalla.

Meille tuli yksi poliisin huostaanottama kaltoin kohdeltu koira.

Se oli juuri tuollainen joka seurasi minua kaikkialle.

Istui oven takana odottamassa kun olin vessassa.

Koiran käytöksen kanssa tehtiin töitä ja lopulta saatiin se rauhottumaan itsekseen vaikka liikuinkin.

On koiralle kova stressi jos niin kiinni ihmisessä että tarvii koko ajan perässä kulkea.

Se on riippuvuutta joka ei ole koiralle hyväksi.

Hommatkoon koiran sinne missä asuvat. Ja koira voi kyläillä lasten mukana teillä sen 4pv kuukaudessa.



Ei sinun tarvitse ottaa talouteesi koiraa ellet halua.

Meillä oli hoidossa miehen vanhempien koira parikin kuukautta viime kesänä ja ei jumalauta, mitä helvettiä se oli. Ja koira tarvitsi hoitoa, koska appivanhemmat lähtivät reissuun melkein koko kesäksi... Enkä minä pöljä kehdannut sanoa, ettemme voi ottaa koiraa hoitoon ääliö kun satun olemaan - tosin tästä otin opikseni, eikä koira meille enää tule.



Mies oli töissä koko kesän, kun minä olin vapaalla ja viimeistelin opintojani kotona. Eli minä hoidin koko hurtan yksin, vaikka mieskin kovasti lupaili osallistuvansa. JOKA PUOLELLA OLI KARVAA JA KOIRA SEURASI JOKA PAIKKAAN! Me emme ole tehneet lapsia (tai hankkineet lemmikkejä) osin siitä puhtaasti itsekkäästä syystä, ettemme ainakaan vielä tässä vaiheessa halua, että kukaan on meistä riippuvainen. Kun koira oli meillä hoidossa, jouduin useamman kerran muuttamaan omia suunnitelmiani, mm. perumaan tapaamisia kavereiden kanssa ym., mitä olin todella odottanut. Päivärytmi perustui siihen, milloin hurtan piti päästä paskalla... Kyllä risoi.



Me olimme onnekkaita, kun tilanne oli vain väliaikainen. Pelasta sinä itsesi huomattavasti pidemmältä kidutukselta. (Miehesi on idiootti, kuten joku jo sanoikin.)

Otsikossa yritin siis ehdottaa, että jos ehdottaisit asian lykkäämistä vaikka vuoden parin päähän. Silloin se saattaa olla jo unohtunut tai lasten äiti olla valmis ottamaan koiran omaan talouteensa.

Joka tapauksessa - TEE JOTAIN! Ja kerro meille, miten kävi. :) Tsemppiä!

Meillä oli hoidossa miehen vanhempien koira parikin kuukautta viime kesänä ja ei jumalauta, mitä helvettiä se oli. Ja koira tarvitsi hoitoa, koska appivanhemmat lähtivät reissuun melkein koko kesäksi... Enkä minä pöljä kehdannut sanoa, ettemme voi ottaa koiraa hoitoon ääliö kun satun olemaan - tosin tästä otin opikseni, eikä koira meille enää tule.

Mies oli töissä koko kesän, kun minä olin vapaalla ja viimeistelin opintojani kotona. Eli minä hoidin koko hurtan yksin, vaikka mieskin kovasti lupaili osallistuvansa. JOKA PUOLELLA OLI KARVAA JA KOIRA SEURASI JOKA PAIKKAAN! Me emme ole tehneet lapsia (tai hankkineet lemmikkejä) osin siitä puhtaasti itsekkäästä syystä, ettemme ainakaan vielä tässä vaiheessa halua, että kukaan on meistä riippuvainen. Kun koira oli meillä hoidossa, jouduin useamman kerran muuttamaan omia suunnitelmiani, mm. perumaan tapaamisia kavereiden kanssa ym., mitä olin todella odottanut. Päivärytmi perustui siihen, milloin hurtan piti päästä paskalla... Kyllä risoi.

Me olimme onnekkaita, kun tilanne oli vain väliaikainen. Pelasta sinä itsesi huomattavasti pidemmältä kidutukselta. (Miehesi on idiootti, kuten joku jo sanoikin.)

Itse olen 29-vuotias äiti-ihminen ja sain 13-vuotiaana ensimmäisen koirani, saksanpaimenkoira nartun, joka jouduttiin laittamaan ikiuneen viime vuonna 15 vuoden iässä.



Aikaisemmin minulle ei suostuttu koiraa hommaamaan juuri sen takia, koska minua pidettiin liian nuorena ottamaan vastuuta siitä. Teini-ikään tullessa sain kuitenkin OMAN koiran.



Asenteesi koiria kohtaan on todella kylmä. Puhut jostakin hemmetin rakista ja ihan kuin että se olisi suurikin vaiva käyttää se kusella ja paskalla. Kyllä se koira reppana varmaan itse menisi jos vaan pystyisi, osasi myöskin siinä tapauksessa laittaa itse itselleen ruuan jne. Koira on avuttomuutensa kanssa vähän kuin pieni vauva, eli jos sulla on sydäntä ymmärrät auttaa sitä ja huolehtia siitä/sen tarpeista. Myöskin koira on hyvin vekkulin näköinen (riippuu minkä rodun ottaa ja mistä itse tykkää.) ja aivan mahdottoman ihana halikaveri. Lapset näkee varmasti sen koiran juurikin iloisena höseltäjänä ja monella koiralla riittääkin niin paljon energiaa, että ne rakastavat juuri lasten kanssa peuhaamista! se on niin iloisen näköistä katsottavaa touhua.. :) lapset ja useimmat koirat ne hyvin yhteen soppii, siitä oon samaa mieltä.



Ja sitten jos se koira otetaan lapsille/lapselle niin tiedostatte tämän asian alkuvaiheessa jo. Se on HÄNEN. Ja varaudutte sitten siihen, että kun lapsi muuttaa omilleen ja jos koira elää niin se lähtee hänen mukaansa, mutta ei se tarkoita sitä että ettetkö ap saisi enää tavata sitä ja olla sen kanssa tekemisissä. Joten ei sinunkaan tarvitse silloinkaan luopua siitä täysin.



Mitä kuitenkin suosittelen tähän tilanteeseen, niin ootatte että se mukula tai mukulat tulee teini-ikään ja voi tosiaan kantaa itse KAIKEN vastuun siitä koiran hoitamisesta. Kyllähän sen tietää että 8-9vuotiaalla se tuppaa pakostikin jäämään vanhemmalle kun ei ole kypsynyt tarpeeksi ihmisenä.

koska ne räkyttää, haisee, sotkee ja kuolaa.

tietenkään av-mammojen koirilla ei ole mitään noita em. ominaisuuksia mutta itse en muunlaisia koiria tunnekaan.



Meidän taloyhtiössä on varmaan 10 koiraa ja voi sitä räkytyksen määrää päivällä kun kodeissa ei ole ihmisiä paikalla. Harvalla on antaa eläimelle niin paljon aikaa kuin se tarvitsisi.

sanoisin, että älkää ottako koiraa jos et myös sinä ole valmis hoitamaan ja lenkittämään sitä. Ja jos otatte koiran, otatte sen itsellenne, ette lapsille jolloin lapset eivät voi vuoden pari päästä viedä sitä mukanaan. Koirat eivät ole mitään leluja joita siirrellään ihmiseltä toiselle ilman hyvää syytä, ja koira tuskin kovin syvästi lapsiin kiintyisi koska näkisi heitä niin harvoin.



Jos valitsee rodun tai sekoituksen oikein, voi koirasta olla todella paljon iloa. Se opettaa lapsille empatiaa, kärsivällisyyttä ja monia muita hyviä asioita, mitä elämässä tarvitsee.



Mutta koira vain siinä tapauksessa, että ap itsekin haluaa sitä hoitaa, ja käyttää aamulla pissalla, ruokkii jne. Jos ap ei tätä halua tehdä, niin ette ota koiraa.

Koira pitäisi ottaa lapsille, jotka vierailevat ap:n ja hänen miehensä kodíssa 4 päivää/kk. Ei se silloin MITENKÄÄN VOI OLLA lasten koira, vaikka niin kuinka haluttaisiin. Kyllä se on ap ja miehensä, jotka siitä joutuisivat huolehtimaan, ja ap:n kertoman perusteella miestäkään ei liiemmin kiinnosta.

Onko vaikea ymmärtää, että kaikki eivät a) pidä koirista, b) halua sitä lisävastuuta ja vaivaa, mikä koirasta väistämättä syntyy?

Itse olen 29-vuotias äiti-ihminen ja sain 13-vuotiaana ensimmäisen koirani, saksanpaimenkoira nartun, joka jouduttiin laittamaan ikiuneen viime vuonna 15 vuoden iässä.

Aikaisemmin minulle ei suostuttu koiraa hommaamaan juuri sen takia, koska minua pidettiin liian nuorena ottamaan vastuuta siitä. Teini-ikään tullessa sain kuitenkin OMAN koiran.

Asenteesi koiria kohtaan on todella kylmä. Puhut jostakin hemmetin rakista ja ihan kuin että se olisi suurikin vaiva käyttää se kusella ja paskalla. Kyllä se koira reppana varmaan itse menisi jos vaan pystyisi, osasi myöskin siinä tapauksessa laittaa itse itselleen ruuan jne. Koira on avuttomuutensa kanssa vähän kuin pieni vauva, eli jos sulla on sydäntä ymmärrät auttaa sitä ja huolehtia siitä/sen tarpeista. Myöskin koira on hyvin vekkulin näköinen (riippuu minkä rodun ottaa ja mistä itse tykkää.) ja aivan mahdottoman ihana halikaveri. Lapset näkee varmasti sen koiran juurikin iloisena höseltäjänä ja monella koiralla riittääkin niin paljon energiaa, että ne rakastavat juuri lasten kanssa peuhaamista! se on niin iloisen näköistä katsottavaa touhua.. :) lapset ja useimmat koirat ne hyvin yhteen soppii, siitä oon samaa mieltä.

Ja sitten jos se koira otetaan lapsille/lapselle niin tiedostatte tämän asian alkuvaiheessa jo. Se on HÄNEN. Ja varaudutte sitten siihen, että kun lapsi muuttaa omilleen ja jos koira elää niin se lähtee hänen mukaansa, mutta ei se tarkoita sitä että ettetkö ap saisi enää tavata sitä ja olla sen kanssa tekemisissä. Joten ei sinunkaan tarvitse silloinkaan luopua siitä täysin.

Mitä kuitenkin suosittelen tähän tilanteeseen, niin ootatte että se mukula tai mukulat tulee teini-ikään ja voi tosiaan kantaa itse KAIKEN vastuun siitä koiran hoitamisesta. Kyllähän sen tietää että 8-9vuotiaalla se tuppaa pakostikin jäämään vanhemmalle kun ei ole kypsynyt tarpeeksi ihmisenä.

mutta menen illalla mieluummin kaupungille, tapaan ystäviäni, käyn drinkeillä, punttisalilla, kosmetologilla, kirjastossa, kansalaisopiston kielikurssilla, ulkomailla, risteilyillä ja missä tahansa muualla mieluummin kuin koiran kanssa ulkona ja menen töistä suoraan kotiin.



Maailmassa on niin vähän vapaa-aikaa, että haluan käyttää sen asioihin, joista aidosti pidän. En koiraan.



Lapset on jo niin isoja, ettei minun tarvitse olla kotona 16:58.

siis tuossa koiraideassa. Ja aivan turha luulla, ettei ap joutuisi koiraa hoitamaan, jos se tulee. On tosi väärin koiraa kohtaan, jos ap:n mies sen hankkii. Parempi olisi estää jotenkin koko juttu.

Ja olen muuten ei-niin-onnellisen uusperheen lapsi, mutta tällä koira-asialla ei ole mitään tekemistä lasten hyvän kohtelun kanssa-ei sinne päinkään.

Miehen lapset 8 ja 9v haluavat sinnikkäästi koiran tai jopa koirat joululahjaksi. Mikään muu ei kuulemma kelpaa. Jooo..o, mutta ovat meillä 4pv kuukaudesta, ja asuvatkin eri paikkakunnalla. Eli tämä/nämä koira/koirat ei olisi kyllä suinkaan heidän harteillaan vaan meidän! Mies kattelee illat netistä myynti.ilmoituksia, ja minä yritän pidätellä kiukkuani. En voi juuri sanoa juuta tai jaata, koska minähän pilaisin sitten koko jutun. Ei jumal...en ala kyllä ennen töihin menoa mitään rakkia kusettamaan ja ylipäätään hyysäämään. Eihän tämä olisi edes meidän, vaan näiden lasten. He pääsisivät täysin vastuusta ja jakelisivat vaan ohjeita siitä miten pitää hoitaa. Ovat varsin "pikkuvanhoja" tapauksia. Mitäs sitten jos parin vuoden päästä haluavat sen koiransa omaan vakikotiinsa, ja olisin jo syvästi kiintynyt. Miten koiraan edes suhtautua, kun olisi heidän, mutta kokoajan meillä hoidettavana...

mutta menen illalla mieluummin kaupungille, tapaan ystäviäni, käyn drinkeillä, punttisalilla, kosmetologilla, kirjastossa, kansalaisopiston kielikurssilla, ulkomailla, risteilyillä ja missä tahansa muualla mieluummin kuin koiran kanssa ulkona ja menen töistä suoraan kotiin.

Maailmassa on niin vähän vapaa-aikaa, että haluan käyttää sen asioihin, joista aidosti pidän. En koiraan.

Lapset on jo niin isoja, ettei minun tarvitse olla kotona 16:58.

ja koiralle aikaa. lapsetkin huolehtivat siitä, tarvittaessa hoitaja. Ja toisaalta, koira on tuonut paljon sellaista ulkoilua jayhdessäoloa mitä ei ennen ollut ja mikä on paljon arvokkaampaa kuin juokseminen kaikenmaailman viihdykkeissä. Eli me kyllä nautimme koirastamme:) KOira tuo mukanaan myös sitoutumisen taitoa, mitä lapset eivät tahdo tänä päivänä oppia mistään, kun aikuistenkin elämä on hekstistä tyydytysten hakua. Tietysti niinkin saa elää, mutta itse arvostan asioita joista saa myös pidemmällä tähtäimellä ja syvällisemmin iloa. Ja siihen koira on erinomainen. Lisäksi omaan koiraan kiintyy kuin lapseen, eivätkä pienet urhraukset sen vuoksi tunnu yhtään vaikealta. Et sinänsä koira on myös hyödyllinen ja iloa tuottava tavalla mitä ei osaa etukäteen kuvitella.

varmasti paljon iloa jne (siis koiran omistajille, en tarkoita ap:n perhettä). Kaikki vaan eivät halua noita asioita elämäänsä, eivätkä myöskään niitä negatiivisia kuten koirasta huolehtimista, rahan menoa ja hoitajan etsimistä.



Itse olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni maatilalla ja eläimiä oli paljon ja hoidin niitä paljon. Kokemusta eläimistä siis on ja olen mielestäni osuuteni saanut tällä saralla.

Koirista on epäilemättä mainitsemaasi iloa jos on alunperin itsekin sellaisen halunnut ja on myös muita jakamassa sen hoitovastuun. Tässä tapauksessa lapset ovat niin nuoria, että he eivät koiraa vielä käytännössä hoitaisi ja vaikka hoitaisivatkin niin se on tosiaan vain sen 4 p kuukaudessa. Jos kerta aviomiestäkään tämä puoli koirienpidossa ei erityisemmin kiinnosta niin koko hoitaminen on AP.n harteilla. Ja silloin se kyllä rajoittaa menoja eikä tätä voi kuitata pois vain sillä, että sinun elämääsi tällainen tilanne sopii hyvin eikä haittaisi ollenkaan.

mä todella pidän koirista ja muistakin eläimistä, ja lapsuuden kodissa oli koira. Mutta mä en halua ainakaan tällä hetkellä sitä vastuuta. Tiedän koiran omistajan ilot ja ne eivät mielessäni ylitä sitä vaivaa, mitä koirasta on.

Mä olen myös hieman ylivastuullinen ja pelkäisin koko ajan, että koira ei saa tarpeeksi liikuntaa, seuraa ja virikkeitä. Ja uupuisin siihen.

Lisäksi haluan olla vapaa menemään, siis vapaa henkisesti siinä mielessä, ettei tarvitse lasten lisäksi miettiä kenenkään elävän olennon pärjäämistä ja hoivaa, jos vaikka päätän spontaanisti lähteä jonnekin reissuun tms. Uskon, että koiran omistajat pääsevät reissuun kun osaavat ja jaksavat järjestellä koiran hoidin, mutta mä en halua sitä vastuuta noista järjestelyistä.

varmasti paljon iloa jne (siis koiran omistajille, en tarkoita ap:n perhettä). Kaikki vaan eivät halua noita asioita elämäänsä, eivätkä myöskään niitä negatiivisia kuten koirasta huolehtimista, rahan menoa ja hoitajan etsimistä.

Itse olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni maatilalla ja eläimiä oli paljon ja hoidin niitä paljon. Kokemusta eläimistä siis on ja olen mielestäni osuuteni saanut tällä saralla.