mistä tunnistaa masennuksen
ja miten sen erottaa " tavallisesta" hormonihöyrystä?
Esikoinen on kohta 12 viikkoa ja mun mieliala on mennyt pikku hiljaa alaspäin. Eli esim. miehen töihinlähdöt vapaapäivien jälkeen ahdistavat tosi paljon jo etukäteen, viimeinen vapaa saattaa mennä tämän takia jopa pilalle kun mietin, että aamulla sen on taas lähdettävä. Miehellä on sellainen työ, että välillä on tosi pitkiä päiviä, yli 12 tuntia kerralla ja sitten taas muutama vapaa. Esim. saattaa aloittaa klo 5 aamulla ja lopettaa puoli seitsemän illalla ja seuraavana päivänä sama juttu. Kotonaoloaikaa jää sitten tosi vähän, koska nukkumaan on mentävä ajoissa. Koska työ on vuorotyötä, saattaa hän olla myös viikonloppuisin työssä, silloin istumme vauvan kanssa kotona iltaa kahdestaan, koska olen huomannut, että mitä selkeämpi rytmi, sitä paremmin vauvan kanssa menee. Jos vain kyläitäisiin kaikki illat, olisi rutiinit ja mm. nukuttaminen paljon vaikeampaa.
Mies kyllä hoitaa lasta paljon ja on muutenkin tosi ymmärtäväinen näille oikuilleni, mutta mua vain ahdistaa. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole ollut, eikä ollut heti vauvan synnyttyäkään, vaan tilanne on huonontunut pikku hiljaa. Vauvan ei tarvitse kitistä kovin montaa päivää kun olen jo tosi poikki. Voisin nukkua vaikka kuinka paljon. Vauva itsessään on todella ihana ja ns. ihan tavallinen, eli ei ole ollut erityisen vaikeakaan eikä ole valvottanut muuta kuin viimeisinä viikkoina, kun korvatulehdus on vaivannut.
Kun mies on kotona, mua ei ahdista ollenkaan. Vauva-arki ei tullut yllätyksenä, vaan tiesin etukäteen, että vauvan ehdoilla mennään ja että omaa aikaa ei välttämättä juurikaan jää. Olen työssäni (työskentelen lastensuojelualalla) nähnyt väsyneitä äitejä ja rankkojakin juttuja ja tiedän että minulla on vielä asiat hyvin. On välittävä mies ja perhettä ympärillä. Omat vanhempani ovat myös tukena. Siis vaikka saan tukea ja hoitoapuakin, tuntuu mieli tosi alavireiseltä. Lapsen kanssa jaksan kyllä olla ja mitä sosiaalisemmaksi vauva muuttuu, sitä palkitsevampaa tämä on. Mutta silti: tuntuu kuin jäisin jostakin paitsi, että maailma menisi menojaan kun olen täällä kotona ja että mua todella välillä ahdistaa. Itku tulee herkästi ja mitä pienimmistä asioista, ihan turhistakin. Ennen en ole ollut mitenkään herkkä vaan meistä kahdesta se vahvempi.
Mietinkin tässä, että johtuuko tämä pelkästään hormoneista vai mistä? Missä menee raja, että on lähdettävä hakemaan ammatti-apua? Itse arvelen, että jos lopettaisin imetyksen, voisi vointini parantua. Tämä on vain mutu-tuntua. Avun hakeminen tuntuu tosi isolta kynnykseltä, ehkä siksi, että asun pienellä paikkakunnalla ja kaikki ns. ammatti-ihmiset ovat kollegoitani työni vuoksi.
Kertokaa nyt kokemuksia siitä, mistä " todellisen" masennuksen tunnistaa ja milloin on lähdettävä hakemaan apua?
Kommentit (5)
hienoa että mietit itseäsi ja rohkenet tunnustaa ääneen oireet itsessäsi. minulla myös esikoinen, poika 3kk vanha. ja työskentelen sosiaalialalla/lastensuojelu.ulospäin kaikki paremmin kuin hyvin.molemmilla työpaikat, uusi talo ja nyt vauva.no totuus kuitenkin hieman toinen.olen ollut tosi paljon yksin vauvan kanssa. lähes kokonaan.varsinkin 2 ekaa kuukautta.mies lähti töiden jälkeen harrastuksiin,joita olikin yhtäkkiä uusia. viikonloppuisin hänellä on ollut kaikenlaista menoa, kaverin polttareita,varpajaisia,työkeikkoja jne. eli jos lauantain on juhlinut,sunnuntai mennyt toipuessa ja sohvaa kuluttaessa.jo synnytyslaitoksella olin " yksin" .mies kävi siellä mutta ei esim. halunnut ottaa perhehuonetta.jälkeenpäin kertonut kammoavansa sairaaloita.kotona ei ole juurikaan hoitanut vauvaa, olen valvonut ja noussut kaikki yöt yhden yön on mies hoitanut vauvaa heti silloin kun tultiin laitokselta kotiin. no, toki herää ennen kuutta aamulla ja lähtee töihin. ensimmäiset pari kuukautta nukuttiin eri huoneissa, minä pojan kanssa parisängyssä ja mies viereisessä huoneessa sohvalla.ei kuulemma kestänyt vauvan itkua ja halusi nukkua rauhassa.no saamansa piti. sitten laitoin vauvan nukkumaan omaan kehtoonsa aivan viereeni niin suostui tulemaan takaisin omaan sänkyynsä. ei kuulemma mahduttu kaikkisamaan sänkyyn...nyt pikkuhiljaa on hoitanut enemmän kun olen sitä vaatinut ja rohkaissut.mies saanut jos jonkinlaisia raivokohtauksia ja kiukutellut kuin pikkupoika. mustasukkaisuutta ja pelkoa... seksi ei myöskään ole juuri kiinnostanut, sitäkään ei ole mies oikein ymmärtänyt. pari kuukautta olin niin kipeä synnytyksen jälkeen etten pystynyt kuvittelemaan ja nyt kun paikat parantunut ei muuten ole juuri huvittanut kun tukea ei juuri saa. sitten kun vauva imee kaiken kirjaimellisesti niin ei oikein voimia löydy miehen tyydyttämiseen. rankkaa.puhuin asiasta avoimesti neuvolassa.olen saanut paljon tukea sieltä eikä minua ole syytetty eikä tuomittu.olen töissä vieraskunnassa, joten avun hakeminen ehkä ollut helpompaa kuin sinulla. minulla todettiin lievä synnytyksen jälkeinen masennus.tein sellaisen testin joka on kuulemman espoosta matkittu.pääsin neuvolapsykologille ja nyt olen pari kertaa käynyt psykiatrisella poliklinikalla perheterapeutilla,jonne myös mies on lupautunut tulla. olisin saanut mieliaalalääkkeet mutta en ole ottanut imetyksen takia.vaikka sekin ollut yhtä taistelua koko ajan,koska stressitaso korkealla eikä sen vuoksi ole herunut.minulle sanottiin että synnytyksen jälkeinen masennus on tunnollisten äitien tauti. nyt olen yrittänyt joka päivä tehdä jotain eli jos ei muuta niin lähteä edes kävelylle. neljän seinän sisään ei kannata jäädä. totta että vauvan rytmi helposti häiriintyy mutta toisaalta vauvat on aika sopeutuvaisia että rohkeasti vain pakkaat vauvan pakettiin ja lähdet ulos. ja itse olen huomannut että ihan joka päivä ei kannata lähteä kyläilemään mutta pari kolme kertaa viikossa on hyvä tahti. ja välissä kotipäiviä ,jottei myöskään kotityöt jää täysin ja vauvakin saa taas rauha-päivän.tai sitten pyydät ystäviä teille kylään. minulla myös tukeva äiti, jota ilman en olisi edes tässä. miehen vanhemmat eivät tiedä vaikeuksistamme eikä sieltä tule tukea edes käytännön apua.tai sitten pitäisi pyytää.onneksi vauvani on ollut helppo.että minulla tällainen tarina, tästä on kai vaan tie ylöspäin ja sympatiat on sinun puolellasi.hae ihmeessä apua, se on vahvan ihmisen merkki. ja ennenkaikkea lapsesi takia. muista lapsen etu.vakava masennus jos ei pääse sängystä ylös eikä jaksa vauvaa hoitaa.
olisin saanut perhetyöntekijän kotiimme enkä ole toimeentulotukiasiakas.en kuitenkaan kokenut sitä tarpeelliseksi.eli sen verran voimavaroja ollut jäljellä.eli avaa ihmeessä suusi neuvolassa ja puhu tilanteestasi avoimesti. vain siten voit saada apua. auttajan ammatissakin olet vain ihminen, inhimillinen ihminen jolla on lupa saada apua myös.
Neuvoisin kokemukseni perusteella varomaan sanomisiaan neuvolatädille.Itse masennuin synnytyksen jälkeen ja kun neuvolatäti tuli kotikäynnille kerroin hänelle siitä.Hän alkoi heti ehdottamaan lääkitystä ja hoitoon menemistä.Soitti sitten seuraavana päivänä ja kysyi olenko ruokkinut lapseni (vaikka olin masentunut ei tarkoita etten huolehtisi lapsesta).Kun emme kerran vastanneet puhelimeen hän lähetti lastensuojelutyöntekijät ovellemme.Ja nyt lastensuojeluväki on kimpussamme ja haluaa nähdä usein.Siitä ahdistuin tosi paljon.En tiedä johtuuko se siitä että olemme nuoria,että ne ihmiset ovat kimpussamme vai mistä.Onneksi muutimme ja neuvolatäti vaihtuu.Neuvolatäti aliarvioi minua äitinä joka kerta kun kävin siellä.
sen opin että kannattaa ensin hakea apua ystävistä,netistä tai vaikka omista vanhemmista.
Minulla on ollut joka syksy masennusta aj kun heinäkuussa saimme esikoisen, pelkäsin mielettömästi synnytyksen jälkeistä masennusta. Kaksi ensimmäistä viikkoa olinkin allapäin, hoidin vauvaa " väkisin" , en syönyt kunnolla, jne. Mutta onneksi se meni ohi, se oli sitä hormonimyrskyä. Todennäköisesti sinä podet kuitenkin masennusta, koska sinulla on kestänyt oireet niin pitkään. Sinuna ottaisin rohkeasti asian puheeksi neuvolassa. Uskon että siellä osataan sinua auttaa. Voimia ja jaksamisia.
Mari ja Fanni (4kk)
Tai neuvoa. Ns. siskopuolella oli synnytyksen jälkeinen masennus ja mitä olen kuullut hänkin olisi vain nukkunut. Muita oireita niin en osaa sanoa millaisia oireita hänellä oli.
Mutta itse sain aluksi ennalta ehkäisevää kotiapua kotiin kerran viikossa mutta silloin tarvii olla toimeentuki asiakas.Tällä hetkellä en sitä vielä ole mut sain silti. Äippäraha hyvä. ja olen kahden lapsen yh 14v pojan ja 8kk ikäsen tytön. Kotipalvelusta kuitenkin oltiin sitä mieltä etten tätä apua tarvitse. Nyt kuitenkin on se tilanne ettei huvittaisi mikään ja kodinhoito on jäänyt vähemmälle. Lapset ja muut pakolliset jutut hoidettu. Ja nyt vielä pienin korkeassa kuumeessa. Enkä ole päässyt yksinäni meneen vielä mihkään muutakuin lääkärissä käymään. Lauantaina olisi ollut kaverin synttärit joihin en sitten pääse kun en halua kipeätä lasta hoitoon viedä:(
Mutta kyllä sinuna ottaisin vaikka neuvolan tätiin joka lastakin katsoo yhteyttä ja kysyisin häneltä asiasta hän kyllä osaa asiassa neuvoa ja auttaa! Jaksamisia sinne. Sekava selostus kun tuo kirjoitus puoli ei parasta mahdollista. Puhelimes menis paremmin