Lue keskustelun säännöt.
Lähen kohta moikkaamaan miestä suljetulle osastolle..
04.11.2012 |
toivottavasti kotiutuu isäinpäiväksi ees.
Joskus niin väsyy tähän, minä pyöritän arjen, huolehdin juoksevat ja jämähtäneet asiat.
Sen verran tämä eroaa kuitenkin yksinhuoltajuudesta että mies on kuitenkin välillä kunnossa, nyt vaan väsyttää kun on ollut huonompaa jaksoa jo kesästä.
Kommentit (16)
eli kakssuuntanen, ja siis on suljetulla mutta ei suljettuna.. siis hänellä on vapaat kulkuluvat ja on vapaaehtoisesti (omasta halustaan) eikä m1-päätöksellä.Eikö muuten ole ikinä ollutkaan pakkopäätöksellä.
On turvallinen kotona. Ensimmäisen osastojakson aikaan tekivät meistä lastensuojeluilmon, tarkoituksena kartoittaa minun jaksamiseni. Puhtaat paperit, emme ole lastensuojelun asiakkaita. Koulukuraattorin kanssa teen yhteistyötä sillee, että hän aina ajoittain juttelee lasten kanssa tiuhempaan, ( jä välilläkin, että pysyy "tuttuna" ) ja sillä tavalla pysytään kartalla.Lapset eivät ole oireilleet.He tietävät että isä sairaus tai väsyneisyys ei ole heidän syynsä vaan sairauden.
Isä on isä, vaikka sillä välillä menee huonommin.
Mieheni on kuule ihan työelämässä, vakituisessa työpaikassa. Kun tulee huonokausi, on sairaslomalla.
Minulla on oma "terapeutti", ts psyk. sairaanhoitaja, jonka luona käyn juttelemassa, ja ystäviä joille voin puhua. Ja kun mieheni on kunnossa, olemme ihan tavis perhe.. Silloin alussa meille tarjottiin perhetyöntekijää, mutta se yhteisymmärryksessä peruttiin kun ei oikein keksitty mitä hän tekisi meillä.
Suurin huoli minulla on se, että alttius bipolaarisuuteen on periytyvää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin, joskus väsyttää kyllä, mutta ei kai sen enempää kuin esim. yksinhuoltajia. Toisaalta minulla on kanava missä purkautua.
Ja oikeastaan just tänä aamuna väsyttää siitä tämä purkaus.
Mies ei voi työkytkyjen takia olla oman kaupungin sairaalassa, joten minulle tulee ylimääräisiä ajokilometrejä.. se oikeastaan väsyttää eniten. EIlen oltiin lasten kanssa iskää katsomassa, tänään menen yksin.
pitäskö mielenterveys potilalita kaikilta ottaa lapset huostaan? Ja suurin osa psyk.potilaista ei ole vaarallisia, kaikki eivät ees itelleen.
Ja tiesitkös että monet käy ihan töissä!? Se saattaa vaikka lapses opettaja tai pankinjohtaja olla psyk. diagnoosin kantaja.
Arvostan asennettasi todella paljon. Sinun ansiostasi lapset voivat hyvin ja miehelläsi on mahdollisuus nousta jaloilleen. Paljon virtuaalisia haleja ja voimaa sinulle, ap!
Olen tässä vuosien varrella huomannut olevani vahvempi kuin luulinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yh, mutta oletan, että sulla on sillai vaikeemaa kuin mulla, kun välillä teillä arki sujuu, välillä kaikki sun harteilla. Mä hoidan ihan aina kaiken yksin, eikä se ole edes raskasta. Sulla on tuo henkinen huoli niin iso kannettavaksi, toivottavasti jaksatte kaikki!
Onneksi niitä hyviä kausia teillä on, siitä varmasti saa voimaa. Jaksuja teille kaikille!
En surusta, vaan siitä et tosirakkautta on vielä olemassa. Hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin pitkään vapaaehtoiseen hoitoon!
Ymmärrän, ettet voi kuntaa kertoa, mutta onnea, kaikkialla tuo ei onnistuisi.
Voimia!
T.psyk. sh
Onko kokeiltu useampaa lääkettä?
Mulla oli sama lääke 4 vuotta ja nyt vaihdettiin. Ihan kuin uusi ihminen. Mulla on bipo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osoitat omalla toiminnallasi sen, että ottamalla apua vastaan ja suhtautumalla elämään ja sen tuomiin haasteisiin oikealla asenteella, asioista selviää parhaiten. Lapsenne voivat hyvin, koska perheenne saa tarvitsemaansa apua. Olet oikeasti todella hieno esimerkki ja sinusta pitäisi monen ottaa mallia. Olen itsekin käynyt psyk.sairaanhoitajan juttusilla rankan elämäntilanteen aikana ja sain sieltä paljon apua. Liian monessa perheessä hävetään henkisen avun hakemista ja näin ongelmat paisuvat ja sitten reagoivat myös lapset. Se on surullista. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, ap!
vaan huonompaa kautta on ollut sen aikaa. Osastolla vasta reilun viikon.
Ja kyllä meidän sairaanhoitopiirissä tarvitseva saa vapaaehtoistakin hoitoa jopa kuukausia...mutta tarve on siis silloin ilmeinen.
En nyt kyllä kerro, missä ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alussa sitä lääkitystä haettiin, nyt mennyt pitkään lito + ketiapiini + antabus, yksikin ryyppyilta vetää miehen viikoksi todella ahdistuneeksi. Tarvittaessa opamox.
Lito on ollut hyvä, välillä se mieliala vaan heittää. Kunnon maanisia kausia ei kyllä ole onneksi enää ollut, enemmän menee ahdistukseen ja /tai masennukseen.
Alussa söi ensin citalopramia ennekuin dg oli tehty, ja siitähän sitä vauhtiin pääsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ahdistus, masennusoireet. Maanisia kausia ei ole ollut alun jälkeen, joskus menee hypomanian puolelle mutta tunnistaa onneksi itse mies koska alkaa olemaan vauhtia.
Mutta nyt tää lähtee tästä, palataan asiaan.
Olen seurannut läheltä samantyyppistä tilannetta. Lapset saatiin aikuisiksi ja ovat terveitä ja kiinni itsenäisessä elämässä. Sanotaan, että ehkä ymmärtävät keskimääräistä syvemmin, että elämässä sattuu asioita, mutta kun niistä otetaan vastuu niin niistä myös selvitään. Yhdessä. Isällä useampi hoitojakso takana ja edelleen hyvä duuni.
mikäs sille on diagnosoitu? oikeasti onko turvallinen kotona? miten lapset suhtautuu isään joka ei ihan terve oo ja mitä tapahtuu jos tulee jotain että pitää hakea kotoa osastolle?
kiinnostaa vain millasta elämä on kun on noinkin pahasti mielenterveys menny,, miten sinä itse oikein jaksat sellasta??