Miksi mun kurkkua kuristaa?
Sellainen ahdostava, kuristava tunne, ei kurkkukipua. Ollut jo kohtavuoden. Ei palan tunnetta kurkussa ei närästystä. Ihan kuin olisi kuristava panta, joka painuu edestä kapealle.
Kommentit (15)
Jumittunut rintaranka aiheutti jonkinverran. Siihen auttaa hyvä fysioterapeutti joka aukoo nuo lukittumat.
Toinen joka aiheutti harvemmin mutta kovempaa kuristumisen tunnetta oli minulla aikuisella iällä iskenyt ruoka-aineallergia. Perunasta minulle tuli näköhäiriöitä ja kurkun kuristamisen tunnetta.
Siis kysymys niille, joita vaan yskittää tai kurkkua kuristaa tms. "lievää".
Jos fyysinen syy on suljettu pois sekä oireiden että kurkkaamisen perusteella jää jäljelle psyykkinen puoli. Kovin yleistä on että sellainen lievä epävarmuus elämässä ilmenee fyysisesti kurkussa. Omaakin kokemusta on, mutta vielä myös monella ystävällä tai sukulaisella ollut vastaavaa tuntemusta joskus.
Veikkaisin 99% todennäköisyydellä kilpirauhasta. Se, että TSH on normaali, ei vielä takaa, etteikö voisi olla kilpirauhasongelmaa. Syytä olisi ottaa myös kilpirauhasen tulehduksesta kertovat vasta-aineet, kokeen nimi on TPO-Ab. Jos se on yli 35, voi olla kilpirauhastulehdus.
Ihmisellä pitäisi TSH:n olla jopa välillä 0,8-1,2, jotta hän voi parhaiten, meillä käytetyt rajat 0,4-4,5 ovat aivan liian väljät!
Myös T4V:n tulisi olla viiterajojensa ylimmässä kolmanneksessa, eli vaikkapa 18-21 jos rajoina on 10-21.
Monesti ne ongelmat näkyvät vasta ultrassa, eli sinne pitää sinun kyllä päästä!
Kilppari ehkä hivenen suurentunut, mutta TSH normaali.
ap
Refluksitauti. Helppo diagnoosi. Ole hyvä.
Mulla on siihen ihan beetasalpaajaa. En kylläkään tarvitse sitä joka päivä tai viikkokaan, menee aalloittain.
refluksissa tarvitse olla närästystä. Työkaverillani refluksi oireilee pelkästään noin, toisella kaverilla taas pelkästään yskimisenä. Itselläni oireilee välillä närästyksenä, mutta useimmiten juuri tuona kuristavana tunteena.
Jotenkin se kuristus tuntuisi olevan kireän kilpirauhasen aiheuttamaa, kun lääkäri koetti sitä, niin se oli tosi kipeä.
Mitä ultralla voisi löytyä?
Kilpirauhaskasvaimet ovat yleisiä ja oireilevat usein noin.
Mulla puristi kurkusta pari vuotta ja lääkärit ei keksiny syytä :( asunnosta paljastuikosteusvaurioita ja remontin jälkeen oireet loppui vihdoin! Voi voi sitä aikaa, rankkaa oli mutta selvittiin :)