Missä ovat vanhat päiväkirjasi?
Minun ovat vanhempien varastossa, teipatuissa laatikoissa. Epäilyttää kyllä, että joku voisi lukea niitä. Hävettäisi!
Kommentit (9)
Vanhempien luona ehkä jotain päiväkirjamaista tavaraa on myös.
Ex-mieheni vaati, että hänen pitäisi saada lukea vanhat päiväkirjani.
Olin vahvasti eri mieltä, mutta en keksinyt niin varmaa piiloa ettei mies olisi löytänyt niitä. Niinpä poltin ne.
Harmi, olisi hauska lukea niitä vielä joskus, mutta nuorena ja rakastuneena en vain vielä tajunnut jättää miestä ja säästää päiväkirjoja =(
Hävitin ne,joskus 18-vuotiaana kun silloinen poikaystävä penkoi kaappini ja etsi ne käsiinsä. Vei ne kotiinsa ja luki. Sain ne kuitenkin takaisin.
Todella alhainen teko oli poikaystävältä, lukea tyttöystävän joskus 13-vuotiaana kirjoitettuja päiväkirjoja!! Olisi pitänyt lempata se heti silloin eikä myöhemmin.
Voisi olla ihan kiva lukea niitä, mutta taitaisi se myötähäpeän määrä murrosikäistä itseäni kohtaan olla aika suuri, että tuskin kehtaisin itsekään lukea!
harmittaa, kun olen kirjoittanut vain masentuneimmillani, eikä niissä lue mitään positiivista. masentunutta ajatuskehää vain, vaikka muutakin kai oli.
päällimmäisenä on vanha verho. Tarkoitus on, että paketti näyttäisi mahdollisimman vähän kiinnostavalta, mutta ehkä olisi viisasta piilottaa ne johonkin muualle ennenkuin poika keksii tonkia ne esiin sieltä!
Olisi ihan hirveää, jos mies tai joku muu lukisi niitä mun epätoivoisia juttuja kaiken maailman ihastuksista, jotka vaihtui viikottain. En vaan raaski hävittää niitä. Jos lähettäisin ne jollekin kustannustoimittajalle, niistähän voisi saada kunnon reality-harlekiinin aikaiseksi...
Sain lopulta aikaiseksi polttaa ne, pari vuotta on ollut tarkoitus hävittää ne.
Jälkikäteen ajattelin, että pari piirustusta olisi pitänyt säästää päiväkirjojen välistä. Ne olisi olleet ihan hauskoja.
samassa paikassa uusienkin kanssa. Kirjoitan yhä päiväkirjaa.
kun muutin kotoa, en saanut mitään tavaroita mukaani, jotka olivat vanhempieni maksamia. Muuttokuorma oli tyyliin repullinen vaatteita. Mitään apua (henkistä, taloudellista, lastenhoidollista tms) en ole saanut vanhemmiltani koskaan, he eivät edes soita minulle.
Kaikki ne tavarat joita en siis saanut mukaani, sitten joko annettiin muille (sukulaisille) tai poltettiin.
Päiväkirjat jäivät silloin johonkin kirjahyllyyn tms jota en saanut itse ottaa mukaani, samoin valokuva-albumit (en saanut noita mahtumaan siihen reppuun...) ja oli kyllä shokki kun kuulin että vanhempani olivat polttaneet kaikki albumit, kirjat, päiväkirjat ja muut minun "vanhat ja turhat tavarani".
Mulla ei ole itsestäni ollenkaan lapsuuskuvia näyttää omille lapsilleni :(
välillä mietityttää löytääkö joku ja lukee. jos näin kävisi, en haluaisi tietää siitä. hävettäisi ihan mahdottomasti maailman tappiin saakka!