Se tunne, kun tajuat olevasi ja toimivasi juuri kuin oma äitisi!

Ja oletko äiti itsekin?



Mietin vaan kun mulle ei ole käynyt noin. Minulla ei ole lapsia ja olen 27. Jotain samoja tapoja on ollut, mutta mieskään ei ole niistä pitänyt joten koitan opetella eroon.

Muistan kuinka ärsytti se, että "ensin siivotaan jäljet, sitten vasta aletaan katsoa telkkua tms." Joulunakin piti aina ensin tiskata ja laittaa paikat kuntoon ennen kuin pääsi lahjojen kimppuun. Ja ärsytti suunnattomasti se. Nyt puhun itse ihan samalla tavalla: "sitten on kaikilla paljon kivempi kun on paikat kunnossa ja järjestyksessä." Paskat se kaikille ole kivempi, minulle vain ;.)

aika monessa asiassa. Onneksi en huuda lapsilleni vaikka kuinka tekisi mieli. Tuon huutamisen muistan kamalana ja inhosin sitä kun äitini huusi suuttuessaan.

tavalla kuin äitini ja aika hyvin olen onnistunut. Äiti vieläkin paheksuu syvästi sitä, kun vapaapäivinäni saatan aloittaa siivouksen myöhään iltapäivällä kun ensin olen laiskotellut. Kunnon perheenäiti kun ei tee niin. Ja teen tai jätän tekemättä jotain. Sekin on väärin, kun en koko ajan kyttää perheenjäsenten tekemisiä tai pidä kolmannen asteen kuulusteluja. Rahaakin me tuhlataan, kun joskus käydään elokuvissa tai ulkona syömässä. Hui.

Käytän samoja "ärsyttäviä" sanoja : Nyt -joka iikka- ulos! Kerätkää lelut -nyt justiinsa-!

Mua ärsytti kauheasti :D

Äiti on myös sellainen tohelo ja sekä hyvällä että huonolla tavalla huoleton. Ja niin on minustakin tullut!



Olen kuitenkin saanut myös niitä hyviä piirteitä; avoimuus, ehdoton rakkaus, läheisyyden antaminen, iloisuus ja positiivinen elämänasenne. Että ei kaikki ole vain ärsyttävää ;)