Yhdekssän vuotias käyttäytyy kuin teini vai olenko vain paska kasvattaja?

vaan hänellä vaikuttaa olevan joku mielen sairaus. Oletteko saaneet apua siihen mistään?

tuon tekstin, paitsi että meillä on kohta 9 v poika.



Otan myös mielellään vastaan oppeja kasvatukseen! Olen miettinyt että pitääkö lähteä psykologin kanssa juttelemaan vanhemmudesta, mutta kun se on niin kamalan kallista.

Lapsi kokeilee teitä, oletteko johdonmukaisia. Älä syytä kavereita, älä itseäsi äläkä ainakaan lasta. Tuon vaihe joka menee ohi, vuoden päästä olette jo eri tilanteessa ja teini-ikä ei korreloi mitenkään kolmasluokkalaisen käytökseen. Ole johdonmukainen mutta käytä myös huumoria ja älä suutu. Ei lapsellakaan ole kivaa juuri nyt. Ja ota selvää, kiusataanko häntä koulussa.

Kyllä se siitä.

Tyttäresi vaikuttaa samanlaiselta kuin Nancy Spungen, Sex Pistolsin Sid Viciousin tyttöystävä.

Tossa linkki varuiksi, jos olet sitä ikäluokkaa, että Sid ja Nancy ovat sulle outoja. Toi Wikin selostus on kyllä aika kuraa, olen itse lukenut kirjan alkuperäiskielellä eikä se kyllä ole sama kuin tuo Suomen-Wikin sepustus



http://fi.wikipedia.org/wiki/Nancy_Spungen

alkaa monilla jo tuossa vaiheessa ja saattaa olla aika hankala.



Meilläkin kiltti ja hyvin pärjäävä tunnollinen tyttö on alkanut osoittaa teini-iän merkkejä 9 ja 10 ikävuoden välillä.



Voimia!

Meillä vähän vastaavanlainen raivopää, poika ja vähän nuorempi eikä aivan noin hankala.



Kavereita en todellakaan kieltäisi, se on lapsen kannalta sosiaalinen murha. Hienoa että kavereita on, aina niitä ei näillä pikku raivopäillä ei ole :(



Onko sisaruksia? Yhtä haastavia?



Voimia!

Tyttäresi vaikuttaa samanlaiselta kuin Nancy Spungen, Sex Pistolsin Sid Viciousin tyttöystävä.

Tossa linkki varuiksi, jos olet sitä ikäluokkaa, että Sid ja Nancy ovat sulle outoja. Toi Wikin selostus on kyllä aika kuraa, olen itse lukenut kirjan alkuperäiskielellä eikä se kyllä ole sama kuin tuo Suomen-Wikin sepustus

<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Nancy_Spungen" alt="http://fi.wikipedia.org/wiki/Nancy_Spungen">http://fi.wikipedia.org/wiki/Nancy_Spungen</a&gt;

tosin Nancykin oli melkoinen raivopää

*Kääkkä*

En usko, että hänellä on mt ongelmia. Ollaan kuitenkin käyty perheneuvolassa kun tyttö oli lapsi ja koulupsykologilla. "Diagnoosi" on ollut vain, tavallista haastavampi ja itsepäisempi lapsi.



Tyttö pärjää koulussa loistavasti. Kaikki aineet ovat kiitettäviä. On äärimmäisen itsenäinen ja haluaa tehdä asioita itse. Esimerkiksi voi herätä aamulla ja laittaa kaikille aamupalaa. Ja toisessa hetkessä on ihan kuin vauva.



Nyt otimme hänltä kännykän iltaisin pois, ettei saa laitettua itselleen herätystä vaan me herätämme hänet. Mulle tuli pelko, että kokee joutuvansa huolehtimaan itsestään koska emme ole "rajoittaneet" hänen haluaan tehdä sitä.



Kavereita ei tilanteesta tietenkään syytetä. Hänen ystävänsä ovat aivan ihania tyttöjä ja ovat paljon meillä viikonloppuisinkin ja yötäkin. Silti haluttiin nyt rauhoittaa tilannetta siten, että arkipäivisin olisimme vain perheen kesken illat, että tilanne rauhoittuu.



Tuntuu jotenkin kummalta kun toisessa hetkessä on niin pärjäävä ja toisessa hetkessä on kuin pieni vauva.



Mutta rakastan häntä suuresti. Erityisesti kun hän kiukkuaa mulle tulee sellainen rakkauden aalto häntä kohtaan. Näen kuinka vaikeaa hänellä itsellään on itsensä kanssa ja tekisi mieli ottaa syliin ja yleensä sylitelläänkin pahimpien raivoamisten jälkeen. Lisäksi hän itsekkin tietää välillä olevansa väärässä. Esimerkiksi hän voi väittää jossain asiassa vastaan itku silmässä ja näen hänen katsessaan tietynlaista kärsimystä. Hän tietää päänsisällään, että väittäminen ei auta ja rangaistus tulee, mutta ei vaan pysty antamaan periksi.

Sitten voi myös olla, että lapsesi on älykkäämpi kuin ikätaso, mutta tunne-elämän kehitys ikätasoa jäljessä. Se on haastava paketti!

Tsemppiä teille, jaksakaa jatkaa samaan malliin!

Eli tytöllä ei ole sisaruksia ja jos totta puhutaan niin mua on kauhistuttanut tehdä toista lasta kun tämän ensimmäisen kanssa ollut niin vaikeaa. Tosin nykyinen mieheni ei ole lapsen isä joten ehkä perimä kuitenkin vaikuttaa aika paljon. Tytön isä on erittäin älykäs, mutta tunne-elämältään ihan nolla.



Ja olen aika vaativa itseäni kohtaan. Mutta en koskaan vaadi ympärilläni olevilta ihmisiltä lähellekään yhtä paljon kuin itseltäni. Tytöltä on vaadittu tavallisia asioita eikä esim. hänen koulumenestystään mainosteta/painoteta liikaa, koska en halua luoda paineita. Toki onnitellaan, mutta onnitellaan kaikesta seiskasta kymppiin (tai onniteltaisiin jos saisi joskus seiskoja).



On äärettömän älykäs tai ei ole koskaan oltu missään testeissä, mutta matematiikka ja kielet eivät tuota koulussa mitään ongelmia. Lukee paljon ja monipuolisesti lasten- ja nuortenkirjoja. Luki kakkosella monta lukudiplomia itselleen, ainakin neljä muistaakseni. Osannut kertolaskua jo ekaluokalla.



Koulusta saa vain hyvää palautetta ja kaverit ovat onneksi lähes yhtä kovapäisiä joten ei pääse liikaa toisia pompottelemaan.



Kiitos kun sain avautua! Todella paljon parempi mieli ja jotenkin sellainen olo, että tehdään ehkä jotain oikein. Turhauttaa vaan välillä eikä meillä ole tuttava piirissä ketään kellä olisi samanikäisiä lapsia. Kiitos vielä neuvoistakin :)

Kaikkien lasten kanssa ei ole aina helppoa. Meillä on useampi lapsi ja yksi on ollut se, joka on tehnyt selväksi, että en todellakaan ole mikään loistava äiti. Jo parivuotiaana sai sellaisia raivokohtauksia, että heitti tavarat seiniin ja heittäytyi itse ja huusi jäykkänä niin, että sai hengitysvaikeuksia.

Hänelle on ollut pakko pitää tiukemmat ohjakset kuin muille. Ihan alusta asti. Selkeät ja ei todellakaan yhtään joustoa. Mies on pari kertaa antanut periksi toisen huutoon ja niitä jälkiä paikkailtiin kuukausi.

Lapsi on nyt 13 ja murrosikä pahimmillaan ja minusta tuntuu, että nykyään pärjään paljon paremmin hänen kanssaan kuin ennen. On myös hyvä koulussa, lahjakas ja hyvin itsenäinen.

Minulla ei ole sinulle yhtään oikeaa neuvoa. Itsekin menen hakuammunnalla. Tiukempaa ja joissain löysytetään. Ennen kaikkea painotan kuitenkin lapselle ja lapsille aina sitä, että minulle saa kertoa kaikki paskatkin jutut, mitä teette, että pystyn seisomaan teidän takana. Että aina seison takana tukena, sattuu mitä tahansa.

Sen olen huomannut, että kannattaa valita sodat, mitkä sotii. Eli meillä ei ole alettu tuollaisiin rangaistuksiin. Siitä menee tilanteet vain niin yli, ettei paluuta ole.

Raivokohtauksissa olen vain yksinkertaisesti mennyt viereen ja sanonut, että antaa tulla, minä rakastan sinua kaikesta huolimatta. Siinä on huudettu (välillä itsekin ja itkettykin yhdessä) ja kun on puhkuttu pussi tyhjäksi, on maattu sylikkäin ja hyssytelty pahaa oloa pois. Sen jälkeen on monesti noussut puhdas aurinko taas lapsen mieleen kun on saanut raivota pahan olon pois.

Olen ollut ehkä siinä mielin huono kasvattaja, että meillä on kieltoja ollut aina aika vähän. Sääntöjä on opeteltu muilla keinoin. Puhuttu puhumisen jälkeen ja juteltu ja vietetty yhteistä aikaa todella paljon. Perusteltu ja kyseenalaistettu ja pohdittu yhdessä, miksi niin ja miksi näin.

Nyt on minusta päästy siihen, mihin olen pyrkinyt. Murkulla on järki päässä ja hän tietää, että luo elämää itselleen, ei minua varten. ELi kiellot ei ole kieltoja siksi, että näin ruukataan tehdä. Vaan päässä pitää olla jo tuossa iässä järkeä sen verran, että tietää, mikä on oikein ja mikä on väärin.

En ole pystynyt tähän yhteen lapsen keskittymään yksin, koska on muitakin. Mutta syliä vielä isonakin ja joskus kun on lapsella ollut paha mieli, olen nukkunut vieressä. Isommillakin lapsilla on joskus sielu täynnä mörköjä, varsinkin nukkumaan mennessä-

Sitten voi myös olla, että lapsesi on älykkäämpi kuin ikätaso, mutta tunne-elämän kehitys ikätasoa jäljessä. Se on haastava paketti!

temperamenttia käsitteleviä kirjoja. Kuulostaa siltä, että lapsellasi on kansaankielellä ilmaistuna ns. haastava temperamentti.

että älä kärsi syyllisyyttä tästä. Sillä ihmisluonto on vain murrosiän kynnyksellä sellainen, että sun pitää puhkua ja puhista se sekaisuus sieltä ulos, että saat itses tyhjäksi. Ja sitten on hyvä olo.

Se selittää sille nuorelle itsellekin, että ei mitään hätää ja hänen ei tarvitse hävetä purkaustaan. Hänestä silti välitetään ja rakastetaan.

Kun on saanut kainalossa itkeä hikisenä viimeiset pois niin sieltä tosiaan nousee aurinko.



t, edellinen

Joo ja siis ei meilläkään vedetä millään natsi meiningillä. Ei siis aseteta rangaistuksia vain rankaisemisen takia vaan perustellusti ja niin että lapsi ymmärtää mikä käytös johti mihinkin palautteeseen.



Jotenkin olen meillä huomannut, että liika kavereiden seura tekee lapsesta levottoman. On paljon tyynempi kun me "kiellämme" kavereiden tapaamisen. En tiedä voiko olla mahdollista, mutta jos tyttäreni onkin epäsosiaalisempi mitä hänen yleinen ulkoinen habituksensa antaa ymmärtää, mutta ei "uskalla" sanoa kavereille, että haluaisi olla rauhassa ja yksinkin välillä. Joskus kun tulee ulkoota kavereiden kanssa leikkimästä niin käy ihan kierroksilla ja tällöin yleensä paukkuu ja rätisee. Tästä syystä olemme kieltäneet jatkuvan kavereiden kanssa pyörimisen, koska on tullut olo, ettei tyttö osaa itse säädellä toisten lasten kanssa omia rajojaan. Ehkä koko päivä koulussa ja tämän jälkeen koulun kerhot yms ovat niin täynnä sosiaalista virikettä, että hän jotenkin väsyy ja tämä purkautuu usein kotona meille.



Hakuammuntaa meilläkin vähän on tyttären kanssa, koska usein tilanteet tulee niin puun takaa, ettei mitään ennakkovaroitusta räjähdyksestä ole havaittavissa. Niissä tilanteissa olen yleensä ihan hämmästynyt kun tyttö saa "ei mistään" kauhean slaagin.



Nykyisin osaan ottaa onneksi enemmän huumorilla tilanteet ja koitankin jo ennen kuin tyttö menee täysin kielto vaiheeseen ottaa huumorin mukaan. Esimerkiksi jos aamupala pöydässä tyttö vaikuttaa ärtsiltä niin saatan vitsailla jotain väärällä jalalla nousemisesta ja vähän pelleillä. Usein nykyään tyttö on ensin ihan myrtsi, mutta kun tarpeeksi älytöntä vitsiä heitän vaikka aamupalasta, esimerkiksi: että teen tässä nyt aivovoileipää ja päälle laitamme ylähuulen niin alkaa nauraa ja tilanne purkautuu ennen kuin lähtee liikaa väärään suuntaan.



Lisäksi olen saanut myös miehen opetettua siihen, että joka riitaa ei riidellä. Että jos toinen kiukuttelee niin kiukutelkoot ja silloin ei aseteta vaatimuksia. Vasta sitten kun tyttö taas vastaanottavainen tilanteista keskustellaan. Kerran olen heidän riitansa puhaltanut poikki kun mies takavarikoi käytännössä joka ikisen tavaran tytön huoneesta ja sanoin vain, että tämä tie ei johda mihinkään kun kumpikaan ei anna periksi. Lähetin tytön omaan huoneeseensa ja tilanteesta keskusteliin pitkän rauhoittumisen jälkeen.



ap

on 8-vuotias samoin käyttäytyvä tyttö. Ei osaa keskittyä, unohtelee läksyt ym. Mikä olisi apuna? Todella jääräpäinen ja kaikkea on kokeiltu.

on 8-vuotias samoin käyttäytyvä tyttö. Ei osaa keskittyä, unohtelee läksyt ym. Mikä olisi apuna? Todella jääräpäinen ja kaikkea on kokeiltu.

Onko jotain muitakin ongelmia? Meillä tosiaan tyttö ei ole kertaakaan unohtanut läksyjä, koetta tai mitään, mutta toi jääräpäisyys on todellakin tuttua. Pitäiskö järjestää joku jääräpäisten tyttöjen äitien vertaistukiryhmä :)

ap

Tarkoitin kai lähinnä itseäni, että olen ollut aina vähän ns. lepsu äiti. Eli en ole kokenut koskaan kasvattavani lapsia.

Siksi en uskaltaisi olla niin itsevarma, että menisin mitään neuvoja sinulle antamaan. Yritän vain kertoa, miten ollaan itse pärjätty raivottaren kanssa.

Eli siis meilläkin on tyttö tämä raivotar.

Kavereista olen huomannut sen, että tämä herkkä ja raivoprinsessa ahdistuu helposti jos näkee, että jotain kiusataan. Tai psyyke ei meinaa kestää sitä tyttöjen juonittelua ja selän takana haukkumista. Sekaantuu kyllä niihin solmuihin itsekin ja on joskus itkenyt minulle, että ei enää tiedä, mikä on totta. Kun yhtenä päivänä a sanoo, että b on inhottava ja seuraavana ne on kavereita ja jättää hänet ulos.

Hänellä on kavereita ja ei kiusata, mutta tyttöjen välit on joskus niin kimurantit, että nekin saattaa ahdistaa. Mutta niistä ei voi oikein puhua.

Sauna on sitten meillä se paikka, minne mennään puhumaan. Tehdään hunajasta ja sokerista kuorintavoidetta ja otetaan hiusnaamiot matkaan ja mennään viettämään saunaan tyttöjen iltaa. Siellä yleensä purkautuu niitä murheitakin ulos. Ja ne pienet jutut voi tytölle olla joskus aivan maailmaa kaatavia. Pelko siitä, että joutuukin ulos porukasta tai se, että jos nyt kertoi salaisuuden kaverille, kertooko se sen huomenna toiselle.

Huumori on hyvä keino. Paitsi nyt murkkuiässä se ei enää tepsi. Siitä suuttuu enemmän. Kokee että aliarvioin häntä.

Vastuullinen on meilläkin tyttö ja siksi olen antanutkin vastuuta. Kokee sen tärkeäksi, että luotetaan ja saa tehdä.

Isänsä kanssa ottaa eri tavalla yhteen kuin minun. Ja isänsä sanookin suoraan, että jos käyttäydyt kuin paskiainen, sinua kohdellaan kuin paskiaista. Tyttö palvoo isäänsä:)

Ja ei, en koe pahana sitä, että olemme erilaisia kasvattajia miehen kanssa. Kyllä lapsien on hyvä oppia sekin, että kaikki ei maailmassa kohtele heitä samalla tavalla.

Se voi oikeasti mennä niin, että murrosikä onkin helpompi sitten kun ne suuret linjat on tapeltu jo lapsena. Meillä ainakin näyttää, että elämä on helpottunut suunnattomasti tytöllä kun on päästy murrosikään. Nyt riidellään ihan eri asioista ja eri tavalla. Sillai normaalisti jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Siis että tuhlataanko viikkorahat kynsilakkoihin ja saako vuoden päästä lävistyksiä ja tatskat olis ihania. Minusta nämä riitelyt on niin ihanan helppoja nykyään:)

Se edellinen (en nyt keksi muuta nimimerkkiä itselleni, että tiedät, kuka sinulle vastaa)

Joo ja siis ei meilläkään vedetä millään natsi meiningillä. Ei siis aseteta rangaistuksia vain rankaisemisen takia vaan perustellusti ja niin että lapsi ymmärtää mikä käytös johti mihinkin palautteeseen.

Jotenkin olen meillä huomannut, että liika kavereiden seura tekee lapsesta levottoman. On paljon tyynempi kun me "kiellämme" kavereiden tapaamisen. En tiedä voiko olla mahdollista, mutta jos tyttäreni onkin epäsosiaalisempi mitä hänen yleinen ulkoinen habituksensa antaa ymmärtää, mutta ei "uskalla" sanoa kavereille, että haluaisi olla rauhassa ja yksinkin välillä. Joskus kun tulee ulkoota kavereiden kanssa leikkimästä niin käy ihan kierroksilla ja tällöin yleensä paukkuu ja rätisee. Tästä syystä olemme kieltäneet jatkuvan kavereiden kanssa pyörimisen, koska on tullut olo, ettei tyttö osaa itse säädellä toisten lasten kanssa omia rajojaan. Ehkä koko päivä koulussa ja tämän jälkeen koulun kerhot yms ovat niin täynnä sosiaalista virikettä, että hän jotenkin väsyy ja tämä purkautuu usein kotona meille.

Hakuammuntaa meilläkin vähän on tyttären kanssa, koska usein tilanteet tulee niin puun takaa, ettei mitään ennakkovaroitusta räjähdyksestä ole havaittavissa. Niissä tilanteissa olen yleensä ihan hämmästynyt kun tyttö saa "ei mistään" kauhean slaagin.

Nykyisin osaan ottaa onneksi enemmän huumorilla tilanteet ja koitankin jo ennen kuin tyttö menee täysin kielto vaiheeseen ottaa huumorin mukaan. Esimerkiksi jos aamupala pöydässä tyttö vaikuttaa ärtsiltä niin saatan vitsailla jotain väärällä jalalla nousemisesta ja vähän pelleillä. Usein nykyään tyttö on ensin ihan myrtsi, mutta kun tarpeeksi älytöntä vitsiä heitän vaikka aamupalasta, esimerkiksi: että teen tässä nyt aivovoileipää ja päälle laitamme ylähuulen niin alkaa nauraa ja tilanne purkautuu ennen kuin lähtee liikaa väärään suuntaan.

Lisäksi olen saanut myös miehen opetettua siihen, että joka riitaa ei riidellä. Että jos toinen kiukuttelee niin kiukutelkoot ja silloin ei aseteta vaatimuksia. Vasta sitten kun tyttö taas vastaanottavainen tilanteista keskustellaan. Kerran olen heidän riitansa puhaltanut poikki kun mies takavarikoi käytännössä joka ikisen tavaran tytön huoneesta ja sanoin vain, että tämä tie ei johda mihinkään kun kumpikaan ei anna periksi. Lähetin tytön omaan huoneeseensa ja tilanteesta keskusteliin pitkän rauhoittumisen jälkeen.

ap

Lapsi ei kohtele itseään kuten äiti kohtelee häntä, vaan kuten äiti kohtelee itseään.



NÄkeekö lapsi sinussa tuon itseäsi kohtaan osoitetun vaativuuden? Jos näkee, mitä jos yrittää vaatia myös itseltään mahdottomia, mutta ei pysty ja turhautuu?

ovesta kävelee aivan raivopää:)



Just juteltiin viime viikolla aiheesta ja sanoi, että on siksi kiukkuinen kun jännittää aina kavereiden vanhempia ja on sillai jännittävää olla siellä, ettei meinaa saada syödyksikään.



Eli jännitys purkautuu sitten raivoamalla kotona ensimäinen tunti.En ole enää vuosiin siihen korvaani lotkauttanut, olen jo tottunut siihen. Perheen kesken yleensä vain toteamme, että kotiintuloraivarit taas meneillän, kaivetaanpa tytölle sapuskaa, verensokerit on alhaalla.



Siitä tulee vastikkeeksi raivoisa kiekaisu, että me ollaan typeriä ja ei tajuta mitään ja sitten ahmii kaksin kourin ruokaa ja jupisee ja paukuttaa kantapäitä ja painuu huoneeseen. Tunnin päästä sieltä tulee suloinen ja katuva kissimirri,joka pyytää anteeksi ja sanoo, että oli kiukkuinen kun väsytti ja oli nälkä.



se edellinen