Häpesitkö kotianne tai huonettasi, kun olit lapsi?

Musta meillä oli epäsiistiä ja rumia kaluja. Aikuisena tajusin, että meillä oli boheemi siivo, mutta pelkkiä suomalaisia design-tuotteita. Luulin niiden olevan jotain ihan hirveää, kun ei kellään muulla ollut. Kadehdin siis turhaan luokkakavereiden kotien uusia lastulevykaluja.

Vanhemmat polttivat tupakkaa sisällä, aina oli sotkuista.



Eikä meille oikeestaan saanut tulla leikkimäänkään.

kyllä häpesin. Koti oli pieni kaksio ja sinne ahtauduimme. Omasta huoneesta tai edes siitä yhteisestä sai vain unelmoida. Yleensä sitten vietinkin aikani kavereiden kotona, kun niillä oli oma huone ja oma rauha.

Kuin kellään kaverillani.

omat lapset ovat hävenneet meidän kotia ja huoneita.

Viimeiset merkit 70-luvusta saatiin piiloon vasta joskus 90-luvun alussa.

Vaikka asuimme isossa omakotitalossa, iso piha, 2 autoa ja kaikki muut mukavuudet. Meillä vain ei ollut sellaista tyylikkään siistiä ja valkoista kotia kuin muilla, vaan puisia huonekaluja, jotain mummon itse tekemiä tauluja jne. Oli meillä välillä aika sotkuistakin, verrattuna ainakin parhaan kaverini supersiistiin kotiin, missä ei lehtipinoja näkynyt...



Omaa huonettani en lapsena hävennyt, teininä ehkä. En osaa sanoa mikä hävetti.



Nyttemmin rakastan lapsuudenkotiani, ihana paikka.

Häpesin joskus, koska kotimme oli paljon isomp Kuin kellään kaverillani.

häpeämistä tuossa on?

Itse olisin ollut -ja olinkin- vaan ylpeä moisesta.

Häpesin joskus, koska kotimme oli paljon isomp Kuin kellään kaverillani.

häpeämistä tuossa on?

Itse olisin ollut -ja olinkin- vaan ylpeä moisesta.

jos muilla on erilaista. Mä esim. häpesin, kun mulla oli niin iso huone ja stereot - muilla oli mankat.

Häpesin vain itseäni.

Häpesin, että äitini oli kotona ja ylihuolehtiva. Muiden äidit olivat töissä, eivätkä lässyttäneet ja ylihuolehtineet.

jos olisi käynyt kavereita

Meillä oli ja on edelleen koti täynnä antiikkia ja taidetta. Omassa huoneessanikin oli sata vuotta vanha sängynpääty ja piianpeili. Jossain vaiheessa hoksasin, että kavereiden kodit olivat ihan eri näköisiä ja se erilaisuus nolotti. Luokan kiusaaja vielä pilkkasi minua, kun meillä oli käytetyt (siis antiikki) sohvat.

En lapsena/nuorena koskaan kutsunut kavereita kylään, johtuen seuraavista syistä:

- Ei ollut sisävessaa

- Ei ollut suihkua

- Ei juoksevaa vettä tullut sisälle

- Ei omaa huonetta, ahdasta kun 100 neliön kämpässä asui 7 ihmistä

- ränsistynyt talo ja huonekalut

- russakoita vilisi peräkammarissa

jne jne.. siinä lienee montakin syytä..

Olisitteko te kutsuneet kavereita kylään? Kyllähän se vähän hävetti, kun muilla omat huoneet ja normaalia asumista ja meillä taas oli hieman askeettista..

T. Tyttö vuosimallia 79

vanhempiani jotka välillä tappeli ihan hulluna yhtäkkiä -ettei ketään uskaltanut tuoda meille koska ei tiennyt koska niillä tilanne räjähtää.

Tai toinen häpeäpilkku oli ku vanhemmat iltaisin sammui olohuoneeseen ja se näky sit tielle asti sopivassa valaistuksessa.

Ja ärsytti kun meillä oli mustavalkoinen televisio vaikka melkein kaikilla oli jo väritelkka.

Ja ne isot räsymatot oli rumat...olisin halunnut "hienommat" ;)

Häpesin vain itseäni.

Nykyään häpeän, koska on AIVAN samanlainen kuin 40 vuotta sitten.

Time wrap S:

Meillä oli sotkuista ja vanhemmat polttivat sisällä. Isä oli/on ihan niinkuin tyypit siinä himohamstraajat ohjelmassa.

sitä että asuimme omakotitalossa ja meillä oli "hienoa". Kaikki kaverini asuivat samalla alueella kaupungin vuokrakerrostaloissa, eikä niillä ollut omia huoneita tms. Minua jotenkin hävetti se meidän talo ja mun tavaraa täynnä oleva huone siksi, että se oli erilaista kuin kavereilla.