Läpsäisin lastani, häpeä ja tuska todella suuri.

Miten hoiditte asian tilanteen jälkeen? Oliko ensimmäinen kerta?

ne huonot kiduttaa henkisesti.



Eerikan äitipuoli ei koskaan tehnyt väärin, eihän.

lapsi alkoi itkeä. otin hänet syliin, rauhoittelin ja pyysin anteeksi. Sanoin, että äiti on todella väsynyt ja kiukustui kovasti, mutta ei äiti silti saisi niin tehdä.



Oli ensimmäinen kerta ja toivottavasti viimeinen. Olo niin hirvittävä, pelkään itseäni.

ne huonot kiduttaa henkisesti. Eerikan äitipuoli ei koskaan tehnyt väärin, eihän.

ei ole sanonut noin, paitsi nyt sinä sanoit.

Ihan hyvä että tuntuu pahalta ap. Niin kuuluukin tuntua. Sä olet se aikuinen lapsen elämässä jonka VIIMEISENÄ pitäisi satuttaa sun lasta. Ihan sama mitä se lapsi teki, ei sillä ole mitään merkitystä. Väkivaltaa ei käytetä lapseen ja sillä selvä.

Toivottavasti oli vihoviimeinen kerta.

En ikinä olisi uskonut, että minä voisin käyttäytyä kaltoinkohtelevasti lastani kohtaan. Mutta niin vain olen käyttäytynyt. Pahinta on, etten tiedä, miten voin muuttaa käyttäytymistäni, kun taas hermostun.

Seuraava läpsäisy tulee vieläkin herkemmin. Kohta olet siinä kierteessä ja pahimmillaan, et enää läpsäse vaan lyöt kunnolla, lapsihan teki väärin ja sinä olit kiukkuinen ja väsynyt.



Mikä saa ihmisen tuohon pisteeseen, että läpsäisee lasta? Eikö käy mielessäkään se, että menet muualle rauhoittumaan, eikä sinua jo ala huolestuttaa kun ajatteletkin asiaa?



Toivottavasti kärsit pitkään tuosta ahdistuksesta.

Pitäisiköhän naisillekin perustaa oma "lyömätön linja", jonne voisivat hakeutua kaikki naiset, joilla on oneglmia impulssikontrollin kanssa.

et ole ensimmäinen etkä viimeinen äiti jolla menee hermot että käy noin,ihmisiä mekin vain olemme.. mieti asiaa ja koita pystyä antamaan itsellesi anteeksi,kaikki tekee virheitä.

tuskin pystyn itselleni antamaan anteeksi. olisi pitänyt hakea väsyyni aiemmin apua.



häpeän itseäni niin, etten pysty sitä kenellekään ääneen sanomaan,että läpsäisin lastani. Haluaisin asiaan apua, mutta puhelimen kun otan käteen, rohkeus pettää.



Minä, joka aina olen vihannut ihmisiä jotka ovat lapsilleen tai kenellekään muulle väkivaltaisia henkisesti tai fyysisesti.

Sun kuuluukin tuntea sitä häpeää ja katumusta. Mutta et sä ole mikään hirviöäiti. Nyt istut alas, ja mietit ihan yksityiskohtaisesti, että mitä tapahtui, ja missä välissä tarkalleen tilanne karkasi käsistä. Mitä halusit sillä läpsäisyllä saavuttaa? Halusitko vain katkaista sen tilanteen? Vai tuntuiko sinusta, että lapsi saa susta yliotteen? Vai tuliko vaan musta hetki? Sitten mietit, miten sun ois pitänyt toimia. Useimmat tilanteet ratkeaa sillä, että lähtee hetkeksi pois. Muutama sekuntikin riittää.



Minäkin olen läpsäissyt lastani. Siitä on kolme vuotta enkä ole tehnyt sitä sen jälkeen. Toivottavasti en tule ikinä tekemäänkään. Kävin neuvolan kautta juttelemassa asiasta (en kertonut neuvolassa) ja siitä oli paljon hyötyä. Osaan nyt pysäyttää nuo tilanteet (siis pysäyttää itseni) ja ennakoida ne paremmin.



Tsemppiä. Vaikka ei kannata nyt suurennella tätä asiaa, niin mulle ainakin tuosta juttelemisesta oli todella paljon hyötyä.