Suomi petettiin ja nolattiin YK:ssa
Etukäteen diplomaattilähteet kertoivat että Suomen takana on riittävästi maita (yli 130). Eli eri maiden diplomaatit olivat suomalaisdiplomaateille kahden kesken kertoneet äänestävänsä Suomea. Ja toisin kävi. Valehtivat siis päin naamaa.
Jos Suomen laskettiin saavan 130 ääntä ja tuli vain 70, niin 60 maata valehteli Suomelle. Hyvin on Suomella ystäviä maailmalla?
Ja vaikeinta jatkosta tekee se, ettei tiedetä ketkä Suomen petti. Paras ehkä lähteä siitä että jokainen maa on vihollinen kunnes toisin todistetaan.
Kommentit (34)
Sveitsi ei ole koskaan edes halunnut turvaneuvostoon, koko helvetin YK:iin liittyi vasta pari vuotta sitten. Kertokaapa miten pärjännyt ilman tuota jäsenyyttä?
Voin itse kertoa että pärjää vallan mainiosti. Sveitsissä poliitikot ei luuhaa ulkomailla pätemässä vaan mielummin miettivät kotimaansa asioita, eli tekevät sitä mihin kansa on heidät palkannut. Pitääkö muuttaa Sveitsiin että saa verorahoille vastinetta?

Sen kun yrität! Jos sinne helposti pääsisi, siellä olisivat jo kaikki.
syynä "true finns". Kansallismieliset oikeistopopulistipuolueet, joilla on rasistisia äänenpainoja EIVÄT ole yk:n (tai muunkaan maailman) suosiossa. Ja nuo uusnatsit (niin ne ulkomailla sen näkevät sanoi soini mitä vain)saivat edellisissä vaaleissa sen "jytkynsä" ja nyt kunnallisvaaleissa odottavat uutta. Persujen syy.
Luulen, että Suomen maine on mennyt ihan näiden kataisten ja muiden myötä. Ei kukaan arvosta maata, joka ei arvosta itseään, vaan nuolee milloin kenenkin peppua (Venäjän/NL:n, Ruotsin/ruotsinkielisten, EU:n) ja on valmis maksamaan miljardeja muiden sotkujen selvittämisestä. Tyhmänähän ne meitä pitää.
siis haloo..Katainen on nimenomaan ollut tiukkana tukirahojen jaossa esim Kreikalle ja 'pain in the ash' EU:ssa. Tätä linjaa on pidetty Eu:ssa koko ajan..siksihän Suomi ärsyttää Italiaa ynm maita, jotka itse ovat samassa sopassa ja haluaisivat taata tukirahat myös itselleen jos ja kun maa joutuu vararikkoon.
Suomi ja Katainen eivät nimenomaan ole valmiita maksamaan miljoonia ja venäjän suuntaan Katainen/Stubb ovat enemmänkin olleet linjalla..ei kumarrella vaan sanotaan asiat niin kuin ne on ja kohdellaan venäjää kuten muitakin maita..en muista mikä asia oli, mutta mutta keväällä Stubb/Katainen joutuivat selittelemään Venäjän kommenttejaan kun 'puhuivat suoraan eikä kumarrelleet äiti Venäjää'.
Sun kommentit on ihan hanurista..ristiriitoja täynnä...tsekkaa faktat ennenkuin alat heittelemään tollaisia väitteitä.
syynä "true finns". Kansallismieliset oikeistopopulistipuolueet, joilla on rasistisia äänenpainoja EIVÄT ole yk:n (tai muunkaan maailman) suosiossa. Ja nuo uusnatsit (niin ne ulkomailla sen näkevät sanoi soini mitä vain)saivat edellisissä vaaleissa sen "jytkynsä" ja nyt kunnallisvaaleissa odottavat uutta. Persujen syy.
Luulen, että Suomen maine on mennyt ihan näiden kataisten ja muiden myötä. Ei kukaan arvosta maata, joka ei arvosta itseään, vaan nuolee milloin kenenkin peppua (Venäjän/NL:n, Ruotsin/ruotsinkielisten, EU:n) ja on valmis maksamaan miljardeja muiden sotkujen selvittämisestä. Tyhmänähän ne meitä pitää.
siis haloo..Katainen on nimenomaan ollut tiukkana tukirahojen jaossa esim Kreikalle ja 'pain in the ash' EU:ssa. Tätä linjaa on pidetty Eu:ssa koko ajan..siksihän Suomi ärsyttää Italiaa ynm maita, jotka itse ovat samassa sopassa ja haluaisivat taata tukirahat myös itselleen jos ja kun maa joutuu vararikkoon. Suomi ja Katainen eivät nimenomaan ole valmiita maksamaan miljoonia ja venäjän suuntaan Katainen/Stubb ovat enemmänkin olleet linjalla..ei kumarrella vaan sanotaan asiat niin kuin ne on ja kohdellaan venäjää kuten muitakin maita..en muista mikä asia oli, mutta mutta keväällä Stubb/Katainen joutuivat selittelemään Venäjän kommenttejaan kun 'puhuivat suoraan eikä kumarrelleet äiti Venäjää'. Sun kommentit on ihan hanurista..ristiriitoja täynnä...tsekkaa faktat ennenkuin alat heittelemään tollaisia väitteitä.
siis haloo..Katainen on nimenomaan ollut tiukkana tukirahojen jaossa esim Kreikalle ja 'pain in the ash' EU:ssa.
Suomen pitää Kataisen mukaan kantaa oma osansa Etelän veloista.
siis haloo..Katainen on nimenomaan ollut tiukkana tukirahojen jaossa esim Kreikalle ja 'pain in the ash' EU:ssa.
Se esittää tiukkaa vain siksi, että se pelkää persuja.
Persuthan jätettiin pois hallituksesta juuri siksi, että Katainen halusi jatkaa rahanjakopolitiikkaa, jota persut vastustivat.
Kato ku me ollaan kaikissa mahdollisissa ytimissä Ainakin Lipposen mielikuvituksessa... Sehän luuli pääsevänsä EU:n presidentiksi, mutta ei sitten päässyt edes Suomen presidentiksi... Nyt se mököttää jossain ja yrittää saada Ahvenanmaata itsenäiseksi. Varmaan haluaa sinne kuninkaaksi.
se Lipponen kaasuputkikeisariksi...
jonkin sortin veroparatiisiksi. Ja naisten äänioikeutta voitas rajoittaa vaikka vuorovuosin jossain päin Suomea. Liäsksi voitas suomen ja ruotsin rinnalle otta kaksi muuta virallista kieltä, esim. venäjä ja englanti.
siis haloo..Katainen on nimenomaan ollut tiukkana tukirahojen jaossa esim Kreikalle ja 'pain in the ash' EU:ssa.
Se esittää tiukkaa vain siksi, että se pelkää persuja. Persuthan jätettiin pois hallituksesta juuri siksi, että Katainen halusi jatkaa rahanjakopolitiikkaa, jota persut vastustivat.
ei kukaan oikeasti ole näin yksinkertainen...
Tulee varmaan ainakin veronmaksajille halvemmaksi kun ei tarvitse olla kustantamassa poliitikkojen jatkuvia matkoja minnekään tuon asian tiimoilta.
Suomen dream team jossa oli Stubb, Ollila sekä eri alojen tunnettuja tai vähemmän tunnettuja edustajia. Menikö rahat taas kankkulankaivoon?
maannut paskoissaan kun vaahtoat jotain politiikkaa??? Menehän tyhjentämään paskoja. Taitaa tulla jo lapaluiden välistä pihalle.
*tut ketään nolattu,
Suomihan tuuletti jo etukäteen että voitto tulee eikä Luxilla ole mitään mahdollisuutta. Voin kuvitella miten Suomen delegaatio halusi painua maan alle kun lopputulos julistettiin.
kyllä asioita. Tääää on niin hyvä==DD
Ainakin Lipposen mielikuvituksessa... Sehän luuli pääsevänsä EU:n presidentiksi, mutta ei sitten päässyt edes Suomen presidentiksi... Nyt se mököttää jossain ja yrittää saada Ahvenanmaata itsenäiseksi. Varmaan haluaa sinne kuninkaaksi.
[/quote]