Lue keskustelun säännöt.
G: Minkä mokan olet tehnyt kasvatuksessa?
18.10.2012 |
Minä tunnustan, että en tajunnut olla alkuun tarpeeksi ehdoton sääntöjen suhteen. En jaksanut aina pitää niistä säännöistä kiinni joka tilanteessa jos laiminlyönnistä ei ollut mitään haittaa. Niitä ongelmia sitten sainkin korjailla monta vuotta, kun lapsi ei totellut vaan luuli saavansa tehdä kiellosta huolimatta, aina kannatti yrittää josko nyt pääsisi kuin koira veräjästä.
Uskataako joku muu tunnustaa "kasvatusmokansa"?
Kommentit (17)
Esikoisen aikana tein vielä ruuat enemmän aikuiseen makuun, jaksoin tarjota lapselle sipulia, sieniä ja salaattia. Kun lapsia tuli lisää, lähes huomaatta ruoka tarjoilut lipsui makaronilaatikko - kananugetti-linjalle :/
Ja sen kyllä huomaa, esikoinen 11v on kaikkiruokainen kulinaristi, ottaa lautaselleen kaikkea ja maistaa rohkeasti. Pienempiä pitää aina hävetä kyläpaikassa, äiti mitä tää on, en mä halua ottaa, tää maistuu oudolle jne. *häve*.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta miksi antaisin kömmähdykseni tänne palstahirviöiden ruodittavaksi.
ja alihuolehtinut toisen lapsen kohdalla. Ois varmaan hyvä löytää sellainen kultainen keskitie, vaatia enemmän reippautta isommalta ja vähemmän reippautta pienemmältä.
olen antanut liikaa herkkuja, nyt yritän pysyä ruokalinjalla, että söisi kunnolla ruokaakin.
mutta miksi antaisin kömmähdykseni tänne palstahirviöiden ruodittavaksi.
kömmähdyksen tehnyt. Tarkoitus ei ole ruotia vaan oppia. =)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole antanut tehdä itse asioita, joita muut ikäisensä tekevät. Olen vältellyt sosiaalisia tilanteita, koska lapsella on niissä vaikeuksia.
OLen huutanut, kiroillut ja ollut kärsimätön esim. pukemaan oppimisen suhteen.
:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-olen hemmotellut lasta aivan liikaa. Hän saa käytännössä kaiken, mitä haluaa.
-olen yrittänyt aina järjestää, ettei lapsi kokisi pettymyksiä.
Nämä pätevät vain esikoiseen (6v.). Nyt kuopuksen kanssa olen onnistunut välttämään nuo virheet ja kovasti yritän tsempata, että pääsisin noista jutuista eroon myös esikoisen kohdalla.
Nyt he pitävät esim. siivoamista rangaistuksena, ei luonnollisena osana elämää (ehkä siksi että kun vihdoin on lastenkin ihan pakko siivota, alan olla jo aika vihainen). Ruuanlaitto on ilo johon saa osallistua tai olla osallistumatta, ja omien likaisten astioiden tai likaisten pyykkien vieminen paikoilleen minun pestäväkseni on jonkinlainen mieletön palvelus minulle.
Jos esim. sanon että "nyt lapset kattakaa pöytä", saatan saada siihen vastaukseksi, ystävällisellä sävyllä josta kuulee ettei pöydän kattamisen tarve ole millään lailla mennyt läpi näiden ihmisten kalloon, että "ei kiitos".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja alettua viihtymään enemmän kavereiden ja harrastusten parissa, en vaatinut sitä olemaan välillä kotona perheen kanssa, syömään edes pari kertaa viikossa yhteistä ateriaa, lähtemään yhteiselle lomalle yms. perheen kanssa.
Lapsi harrasti innokkaasti ratsastusta, ja aika meni tallilla/ratsastusleirillä yms, ja annoin olla rauhassa siellä, ajattelin että hyvähän se vaan on, kun on järkevää ja kivaa tekemistä. Tästä kuitenkin seuraasi se, että kun lapsi tuli teini-ikään ja alkoi kapinoida vanhempia vastaan, ei meillä ollutkaan mitään mukavaa hetkeä, jolloin olisimme voineet olla yhdessä ja jutella mukavia, kun ei ollut sellaista perinnettä. Ratsastus loppui, lapsi alkoi oireilla osittain senkin vuoksi, että meillä vanhemmilla ei ollut tarpeeksi hyvää kontaktia häneen. Yritimme sitä luoda, mutta ei se onnistunut, koska tässä vaiheessa lapsi kapinoi meitä vastaan eikä suostunut mihinkään. Olisi ollut helpompaa, jos olisi aina ollut tapana esim. syödä yhdessä viikonloppuisin tai pitää edes yhteinen telkku-tms. ilta pari kertaa kuussa. Ei se toki kapinointia olisi välttämättä estänyt/lopettanut, mutta olisi se silti ollut hyvä.
Nyt teini-ikä on onneksi mennyt ja tilanne saatu korjattua, mutta todella vaikeaa se oli. Jos olisi toinen lapsi, niin vaalisin enemmän yhteistä aikaa jo ala-asteikäisena, siis sellaista säännöllistä, rutiininomaista kotona olemista. Vaikka sen harrastuksen kustannuksella.
Nyt he pitävät esim. siivoamista rangaistuksena, ei luonnollisena osana elämää (ehkä siksi että kun vihdoin on lastenkin ihan pakko siivota, alan olla jo aika vihainen). Ruuanlaitto on ilo johon saa osallistua tai olla osallistumatta, ja omien likaisten astioiden tai likaisten pyykkien vieminen paikoilleen minun pestäväkseni on jonkinlainen mieletön palvelus minulle.
Jos esim. sanon että "nyt lapset kattakaa pöytä", saatan saada siihen vastaukseksi, ystävällisellä sävyllä josta kuulee ettei pöydän kattamisen tarve ole millään lailla mennyt läpi näiden ihmisten kalloon, että "ei kiitos".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt he pitävät esim. siivoamista rangaistuksena, ei luonnollisena osana elämää (ehkä siksi että kun vihdoin on lastenkin ihan pakko siivota, alan olla jo aika vihainen). Ruuanlaitto on ilo johon saa osallistua tai olla osallistumatta, ja omien likaisten astioiden tai likaisten pyykkien vieminen paikoilleen minun pestäväkseni on jonkinlainen mieletön palvelus minulle. Jos esim. sanon että "nyt lapset kattakaa pöytä", saatan saada siihen vastaukseksi, ystävällisellä sävyllä josta kuulee ettei pöydän kattamisen tarve ole millään lailla mennyt läpi näiden ihmisten kalloon, että "ei kiitos".
mokaa täällä. Lapset ei osallistu ilman patistamista kotitöihin,eikä aina patistamallakaan. Tytön kohdalla surettaa ettei se osaa tehdä ruokaa, kun en ole ottanut ruuanlaittoon mukaan, hän on jo 17v.Mutta ei sillä,ei hänellä ole ollutkaan minkäänlaista mielenkiintoa asiaa kohtaan. Muuten hyviä kakaroita.
suhtautuminen lapseen pitäisi muuttaa sitä mukaa, kun lapselle tulee ikää. Onneksi osaan itse ottaa opiksi, kun lapset siitä ovat muistuttaneet.
Isoja mokia en muista, niistä pitäisi kysyä lapsilta. Myönnän kyllä, että mulla on ollut äärettömän helpot lapset, joilla ei ole ollut isoja ongelmia.
Meillä ainakin esikoisen osalta kiinnostus kotitöihin heräsi, kun viimeisenä kotonaolovuonna harjoiteltiin eri taitoja itsenäistä elämää varten. Hyvin poika oppi, nuoremman kohdalla taitaa olla hankalampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiukutellut ja nalkuttanut mutta so what?? Vieressä kun on seurannut perheitä joissa kaikki lapsen tekemiset huomioidaan 110% olen miettinyt olenko ignorannut (sori, en löydä vastaavaa termiä suomen kielestä) lapsia joskus liikaa - lähinnä tilanteissa joissa ovat yrittäneet provosoida; olen vain kääntänyt selkäni ja kieltäytynyt lähtemästä esim riitaan mukaan. Siksi meillä ei juurikaan ole tarvinnut riidellä, kaikki on pystytty selvittämään muuten.
Mutta muuten kai selvinnyt ihan ok; 3 lasta on jo omillaan, opiskelevat, tekevät hulluna töitä (no, tämäkin ehkä peritty negatiivinen malli), ovat upeita, älykkäitä ja rehellisiä nuoria aikuisia jotka haluavat selvitä itse. Jos olen jotain mokannut olen sen myös saanut anteeksi; joka viikko nuo kerääntyvät meille kotiin syömään ja kertomaan kuulumisia. Aikaa - kuten lomia vietetään paljon yhdessä ja päivittäin soitellaan:)
En sitten tietä kuka on kasvattanut ketä, mutta upeita noista on tullut:D
4:n äiti
ja vaatinut aivan liian vähän. Kun menivät nyt päiväkotiin palattuani työelämään (5v ja 3v), huomaan heidän olevan paljon vauvamaisempia ja avuttomampia käytännön asioissa kuin päiväkotikaverinsa. Minä olen esim. pilkkonut vielä 5v:lle ruoatkin valmiiksi ja 3v:tä syöttänytkin, jos ei ole itse tahtonut syödä.
(nolotus)
- en muista aina että nuorimmainen on jo 15, kohtelen pienempänä mitä onkaan
- olen liian lepsu siivousasioissa
- en ole saanut perille että asioita pitää tehdä ilman käskytystä
* olen joskus suutuspäissäni sanonut tosi rumasti, ja lapset muistavat nämä vuosienkin jälkeen. Kaduttaa, ja olen sanonut monta kertaa, etten oikeasti tarkoittanut sitä, mutta harmittaa tosi paljon.
* passaan liikaa, koska ajattelen, että heidän murheensa on koulu. Eli päässä ei tarvitse pyöriä kotityöt tai ruuat, vaan voivat keskittyä oleelliseen. Minä hoidan muut asiat.
* vanhempi on saanut katsoa K-16 leffoja pelata K-16 pelejä aiemmin kuin 16 vuotiaana. Katsottiin mm. yhdessä Halloween.